perjantai 16. joulukuuta 2011

Miksi perfektionisti menee ratsastustunnille?

Siinäpä vasta kysymys. Vastauksena ehkä joku hetkellinen mielenhäiriö, jonka aikana hän on keksinyt, että se olisi todella huikea idea. Aina on hyvä oppia uutta ja kehittää itseään. Ei tullut mieleen, että aina on myös yhtä mieltä ylentävää tajuta, että osaamisen taso on jossain todella syvässä kuopassa.

Joo, olin tänään siis tunnilla.
Sain hevoseksi sen samaisen PRE:n andalusialaisen, joka ensimmäisellä tunnilla aiheutti minulle sydämen tykytyksiä. Tällä kertaa tunti alkoi ihan hyvin, tai siis alkukäynnit meni hyvin. Sitten alettiin taas hevosia tuoda ja viedä ja heinääkin ne sai, ja mitä tekee minun ratsuni? Luonnollisesti oli sitä mieltä, että hänen kuuluu myös osallistua noihin toimenpiteisiin. Ja koska meillä oli tästä jokseenkin eriävät mielipiteet, niin niinhän siinä kävi, että hyppytunniksi tämäkin sitten meni.

Poukkoiltiin suuntaan jos toiseen ja koitettiin liikkua enemmän eteen kuin ylös, tämä oli siis minun toiveeni. Kyllä se sitten menikin eteenpäin, mutta silti piti vähän testailla, että jos kuitenkaan ei tarvitsisi vaan saisi vaan mennä sinne minne haluaa. Kyseessä on kuitenkin sellainen ihan kohtuullisen kokoinen hevonen, jonka liikkeet ei ole sieltä pienimmästä päästä. No mutta yhtenä kappaleena selvittiin, sekä minä että hevonen, ja taisin saada myös erävoiton.

Näiden hyppelyiden välissä tehtiin väistöjä molempiin suuntiin ja se se vasta mielenkiintoista olikin, kun pohkeitahan ei saa käyttää. Kyllä me jonkunlaisia väistöjä saatiin aikaiseksi, mutta itse en ollut tyytyväinen itseeni.
En myöskään ollut tyytyväinen omaan toimintaani tuon hyppelyn aikana. En missään vaiheessa ollutkaan aikeissa tippua tai mitäkään muutakaan, vaan koitin vaan pysyä rauhallisena ja saada tilanteen hallintaan. Huom. koitin.

Ärsyttää huomata ja tajuta siellä selässä, että alan keskittyä ihan vääriin asioihin kun se hevonen alkaa pomppia. Tai no vääriin ja vääriin, mietin miten saan sen loppumaan. Mutta kun samaan aikaan pitäisi istua syvällä satulassa, katsoa eteenpäin, HENGITTÄÄ ja suorilla ohjasotteilla saada se hevonen jonkunlaiseen ruotuun.
Nyt miettiessäni tilanteesta pois pääsyä, jännityn, en todellakaan hengitä ja menen etunojaan. Siinä on sitten helppo saada heppa rennoksi kun itse olet kuin viulunkieli. Tässäpä onkin siis työmaata: Kuinka opetella olemaan rennosti kun hevonen poukkoilee.

Opettaja kyllä sanoi, että ratkaisin asian hyvin. Mutta silti, en ole tyytyväinen. Tunnistan liian selvästi omat virheeni ja vihaan sitä, kun en saa itseäni ruotuun. Ei tässä kyllä kai muuta voi todeta, kuin että harjoitus tekee mestarin. Pitäisi siis poistua omalta mukavuusalueelta ja pyytää varmaan joka kerraksi tämä ratsu. Mutta kun tykkäsin niin paljon enemmän siitä mustasta!

Tämän päivän ratsastustunnin opetus: Harjoittele lisää, lisää ja lisää.
Uuden vuoden lupaus voisi olla: Älä ole niin ankara itsellesi ( not going to happen)

2 kommenttia:

  1. Ihan mahtava tämä sun blogi kyllä :) Liityin lukijaksi!

    ps. pre ja andalusialainen = sama asia

    VastaaPoista
  2. Kiitos Frostdanger ja tervetuloa lukemaan! :)

    ..Ja niin todellakin onkin, olen taas pää jäässä kirjoittanut tätä(kin) postausta..:D :D

    VastaaPoista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)