maanantai 20. helmikuuta 2012

Mikä noissa haasteissa kiehtoo?

Lähdin luennon jälkeen ajelemaan kohti tallia, jossa Senni asustaa. Käteni oli vielä hiukkasen kohmeessa sen torstaisen ilmalennon jäljiltä, joten oli tarkoituksena ottaa tänään ihan  rennosti Sennin kanssa.

Onnekseni Senni oli kutakuinkin samaa mieltä ja selvisimme ilman sen suurempia sieppejä tänään. Kävelytin Senniä ensin hetkisen ja vähän katsoin, että miten sillä hermot kestää. Olemme omistajan  kanssa tulleet siihen tulokseen, että kun poni jää noin kahden metrin päähän ihmisestä, niin sille tulee turvaton olo ja se ratkaisee asian lähtemällä maata kiertävälle.

Tänään sain Sennin jo kuitenkin kävelemään ympyrällä liinassa rentona ja pää alhaalla, se myös päristeli koko ajan joten se ei ollut enää jännittynyt poniini jollainen se vielä reilu kuukausi sitten oli.
Nyt minusta taas myös tuntui, että se todella oppii asioita nopeasti, koska viime kerralla se ei vielä suostunut kävelemään edes yhtä ympyrää. Tai sitten sillä oli vaan tänään hyvä päivä

Heittelin vielä narua sen selän yli molemmin puolin ja läpsyttelin satulaa molemmin puolin ja reaktiot olivat suhteellisen pieniä.
Kipusin selkään muutaman kerran ja Senni seisoi todella nätisti paikallaan. Tänään ei edes yritetty liikkua, kun halusin suojella käsiparkaani. Senni malttoi hienosti seistä paikallaan ja ehkä oli ihan hyvä saada sillekin tähän väliin tällainen "helpompi" kerta. Nyt se saakin kahden viikon mietintätauon.

Menin vielä Sennin jälkeen katsomaan Neten vointia ja lähdin sen kanssa pellolle ilman satulaa side-pullien kanssa. Ja voin kertoa että oli jonkin verran varmempijalkaisempi meininki kuin Taikan kanssa pellolla. Nette menee eteenpäin kuin juna, korvat pystyssä se vaan paahtaa menemään. Kauan en viitsinyt pellolla pyöriä, kun lunta on jo reilusti yli polven. Oltiin varmaan noi 15 minuuttia ja siinä ajassa alkoi jo selkeästi Neten selkälihakset tekemään töitä.
Niinpä lähdimme tarpomaan pellolta pois ja mentiin vielä hetkeksi tekemään ravityöskentelyä kentälle. Se meni todella hyvin. Saatiin kaverikin kentälle ja sen jälkeen Netellä menikin mielenkiinto töihin kokonaan. Se on kovin utelias kaikkia hevosia kohtaan, mutta samaan aikaan se on hyvin kiukkuinen kaikille kollegoille, jotka tulevat sen kanssa kentälle, se on ihan hassu.

Mutta eipä siis noiden hevosten kanssa tänään oikein mitään kovin villiä tapahtunut. Se saikin minut miettimään enemmän tuota, että miksi ylipäänsä tykkään enemmän noista villimmistä yksilöistä, miksi en vaan voi tykätä sellaisista normaaleista ja rauhallisista yksilöistä?

Ensinnäkin selväähän on se, että kun vaikean yksilön kanssa onnistuu niin se onnistumisen tunne on potenssiin sata. Jos vertaa sitä tunnetta siihen kun se onnistumisen olisi saavuttanut helpon hevosen kanssa.
Mutta välillä mietin, että onko se tosiaan sen arvoista?

Mietitään vaikka noita ratsastustunteja jotka aloitin syksyllä. Alunperin ajatukseni oli, että haluan ratsastustunneille, jotta saan alleni helppoja ja osaavia hevosia, jotka voivat opettaa minulle paljon asioita. Ja miten siinä kävi? Kaikki, jotka ovat lukeneet blogiani syksystä asti tietävät kuinka nappisuoritus ensimmäinen tuntini olikaan. Ja kuinka osaavan ja toimivan ratsun tunnille sain..

Lopputulos oli se, että ratsastan niitä ratsastuskoulun "vaativampia" hevosia enkä niitä "helppoja" ja jopa haluan noita vaikeita!
Eihän tää mennyt nyt taas yhtään niin kuin strömsössä.

Ehkä siis vaan tyydyn kohtalooni ja olen edelleen tekemisissä näiden vähän haastavampien hevoisten kanssa ja olen tyytyväinen. Ehkä en jopa uskalla kokeilla mitään pomminvarmaa ja puoliautomaattia hevosta, koska silloin mieleni saattaisi muuttua.
..Tai sitten se olisi vaan mielestäni äärimmäisen tylsää, koskaan ei voi tietää kun ei kokeile.

Yksi pienen pieni ristiriita löytyy kuitenkin tästäkin tilanteesta. Miksi kuitenkin nautin Netellä ratsastamisesta nyt enemmän kuin koskaan? Miksi se nyt toimivana ja luotettavana on minusta maailman parasta hevosteluseuraa?

Nythän se periaatteessa (huom. periaatteessa) on olevinaan sellainen tylsä hevonen, jonka kanssa ei ole vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tämäkin tosin on suhteellista, toim. huom.
Ja silti se on hyvä tai paras, jos asian näin vaatimattomasti voi ilmaista.

Ehkä se siis onkin niin, että oikeasti tykkään niistä luotettavista ja rauhallisista hevosista, mutta minun pitää vaan itse päästä hevosen kanssa siihen pisteeseen. Täytyy siis käydä se matka läpi, jotta päämäärä on jonkun arvoinen.. Voisiko se olla noin?

Ja voisiko tätä enää monimutkaisemmin miettiä tai koittaa selittää?- En usko.

4 kommenttia:

  1. Mä ymmärsin tämän sun pohdinnan täysin! Samalla sain sanat mun ajatuksille :-) Se yhteinen, eläimen kanssa kuljettu matka on mulle todella tärkeä jotta osaan nauttia siitä päämäärästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että joku ymmärtää!
      ..ja hienoa, että mulla on kohtalotovereita :)

      Poista
  2. itse olin mennyt ties kuinka monta vuotta hevosella, joka jo pelkästä ajatuksesta toimi, osasi "kaiken" hyvin ja teki ne sen enempää vaatimatta = helppo ja mukava hevonen.
    Ja minkälaisen ponin minä sitten menen ostamaan: jo koeratsastuksessa tämä heittää hervottoman pukin ja meinaan tippua, kotiuduttuaan meille se aina välillä pukittelee (nykyään jo harvemmin), mutta sitten alkaakin vieminen (joka on vieläkin ongelma), tämän tulin sanomaan vain siksi, että ymmärrän täysin sen tunteen, joka tulee kun onnistuu vaikeamman hevosen kanssa. (Vaikka me nyt harvemmin onnistutaankaan XD )
    Ei se tuntunut yhtä hyvältä kun menin sillä toisella, tosin kaipailisin nyt jo välillä helpommankin hevosen selkään :D

    Olipas todella sekava kommentti, nyyh D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, et ole ainoa joka ostaa hevosen/ponin vaikka se koeratsastuksesa olisikin ollut "vähän vaikea"..:D

      Mutta noiden vaikeampien kanssa ne pienetkin onnistumiset tuntuu upeilta! Ja aina jos tuntuu, että ei olla edetty mihinkään, niin voi vaan miettiä niitä alkuaikoja.. Joiden muistot ovat kultaantuneet jo aikoja sitten:P

      Sain hyvin selvän kommentistasi, nou hätä :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)