keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Lounailua

Eilen piti aamusta käydä moikkaamassa Senniä, mutta siellä on kenttä niin mutalillua että sinne uppoaa, joten Sennin tapaaminen siirtyi torstaille.

Lähdettiin sitten alkuillasta Lounan omistajan kanssa katsomaan Lounaa. Kuten eilen kerroin, Louna on ollut edellisillä kerroilla omistajansa ihana oma itsensä. Pari päivää sitten se riuhtoi itseään siihen malliin että nyt omistajan rintalihas on revähtänyt  ja käsi on kantositeessä.
Eilen saatiin sille myös uusi satula, kun vanha wintec ei ollut oikein passeli sen selkään. Tilalle saatiin mustangin yleispenkki, se istui selkään huomattavasti paremmin. Vähän se oli leveä, mutta tilanne korjattiin pienellä fyllillä, joka laitettiin etukaaren alle. Ratsastuksen jälkeen kaikki karvat olivat ojossa ja satula näytti pysyneen paikallaan ja paino jakaantunut hyvin, joten tällä satulalla on hyvä jatkaa.

Jo hakiessani Lounaa tarhasta pyörittelin sitä muutaman kerran kentällä, se toimi ihan hyvin. Perusilme sillä nyt aina on negatiivinen, mutta sehän on perin normaalia.
Harjattiin Louna ja laitettiin satula selkään, pari kertaa piti vekslailla satulaa ja suitsista tein taas riisutun mallin ja sitten menoksi.

Otettiin kentälle mukaan sellainen pieni jakkara, jotta olisi helpompi kivuta selkään. Minusta on tullut mukavuudenhaluinen, enkä jaksa kiivetä hevosen selkään vaan otan ennemmin jonkun korokkeen. Toisaalta säästäähän tuo satulaakin ja hevosen selkää.
Selkään nouseminen on ollut vähän ongelmallista Lounan kanssa, joskus siihen menee 10 minuuttia ja joskus 20 minuuttia. Eilen oli hyvä päivä ja pääsin selkään melkein samantien.

Käveltiin ensin kenttää ympäri hetkinen. Louna tuntuu aina ensimmäisen muutaman minuutin ajan ottavan hieman kierroksia ja sitten se rauhoittuu. Eilenkin otettiin selkäännousun jälkeen vähän sellaisia spurtteja, mutta se rauhoittui nopeasti. Menin ensin hetken ilman jalustimia ja vaan kävelin kenttää ympäri. Vähän kokeilin kuinka Louna kääntyy ja hyvin se tuntui toimivan ihan painoavuilla. Lämppärit on siitä niin mukavia, kun ne on niin herkkiä.

Jalustimia laittaessa huomasin, että ne olivatkin vähän pitkät vaikka olivat viimeisissä rei'issä. Koitin kevennellä niillä, mutta nämä jalustimet olivat jopa minulle joka vannoo ylipitkien jalustiminen nimeen, liian pitkät. Hihnat olivatkin 155, joka selitti ongelman. Ei muuta sitten, kuin hihnat kerran rullalle ja uusi yritys! Tulin tässä välissä alaa, joten selkäännousuakin tuli harjoiteltua enemmänn kuin kerran.

Kun saatiin jalustimet edes jollain tasolla samanmittaisiksi jatkettiin harjoituksia ravissa. Ja Louna menikin todella hienosti. Oikeaan kierrokseenkin ravattiin monta ympyrää, joka on ilmeisesti aikaisemmin ollut suhteellisen vaikeaa. Louna on myös tehnyt sitä, että se ei ylläpidä ravia, nyt ravattiin hienosti eteenpäin (okei siksakkia, mutta kuitenkin) ja yhteen kulmaan saatiin aikaiseksi jopa kulma, eikä sellaista lapa edellä painavaa hevosta. Yksi hyvin pikkuruinen ongelma oli se, että Louna tosiaan on ihan aika vino. Keventäessä ongelmana oli siis lähinnä se, että minusta tuntui siltä kun kevensin, että hevonen oli aina metrin sivummalla kuin missä minä. Mutta ei se mitään, tästä nyt lähdetään pikkuhiljaa hiomaan.

Omistaja huuteli kentän keskeltä, että nosta laukka, mutta totesin että jos kuitenkin tällä kertaa jätetään harjoitukset näihin onnistumisiin. Ravien jälkeen Louna päristeli tyytyväisenä ja oli niin maireana aina kun sitä kehui. Melkein näki, kun se kasvoi 20 senttiä kun se oli niin tyytyväinen itseensä. :)

Käytiin tekemässä loppukävelyt vielä maastossa, joka sekin on ollut vähän ongelmallista. Juuri viime maastokävelyllä meni siis omistajan käsi, kun Louna oli siellä riuhtonut. Kertaakaan sillä ei siis ole yksin lähdetty maastoon, niin että istuu selässä. Omistaja lähti henkiseksi tueksi (kai molempien?) ja käytiin tekemässä pieni lenkki.
Louna oli hieno, parit möröt nähtiin ja kotiin meinasi tulla välillä liiankin kiire, mutta kaiken kaikkiaan meni mahtavasti. Olin hyvin ylpeä Lounasta, kun päästiin takaisin tallille.

Ja totesin eilen Lounan omistajallekin, että kyllä noissa lämppäreissä on vaan aina jotain sellaista samaa tuttua ja turvallista. Niiden selässä on aina sellainen mukava olo, ihan niin kuin kotonansa olisi. Vaikka ne ovat yleensä herkkiä ja kuumia ja ehkä jopa hieman haastaviakin, niin ne kuitenkin kuuntelevat ja ovat suhteellisen nöyriä. On se vaan hieno rotu.

P.S Ehkä ensi kerralla saadaan jotain kuvamateriaalia todistusaineistoksi
P.P.S Olen menossa lauantaina klassisen ratsastuksen kurssille (josta maksan itseni konkurssiin) ja tunnit videoidaan, jee! Aina yhtä mukavaa konkreettisesti nähdä ne omat virheet.

2 kommenttia:

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)