torstai 15. maaliskuuta 2012

Mietin pääni puhki ja silti se vastaus ei tule..

Aloitetaan sillä tärkeimmällä, olen edelleen elossa!
Tänään oli Sennipäivä ja edelliskerrasta oli kolmisen viikkoa aikaa koska omistaja oli perheineen lomamatkalla. Viimeksi kun meillä oli pidempi taukoa, niin vähän pelkäsin mikä on lopputulema. Silloin parin viikon mietintätauko oli tehnyt hyvää ja päästiin eteenpäin. Nytkin siis uskalsin hyvin varovasti toivoa, että näin olisi myös tällä kertaa.

Voinette arvata kuinka väärässä toiveideni kanssa olinkaan.
Meillä oli tälle päivälle uusi suunnitelma; otamme suomenhevosruunan mukaan ja menemme hankeen ratsastamaan. Ideana oli, että Senni  menisi kiinni ruunan pyllyssä ja keskittyisi hankeen eikä minuun. Sää ei kuitenkaan ollut puolellamme ja hanki oli hiukkasen kovaa. Päätimme kuitenkin kokeilla antaisiko se periksi hevosten jalkojen alla.

Siispä hevoset tarhasta sisään ja harjauspuuhiin, nämäkin yksilöt ovat vakuuttuneet siitä, että kesä on tulossa ja karvaa lähti ihan kiitettävästi. Pieni hetki meni satulavyön etsimisessä ja satulan puhtaaksi hinkkaamisessa, kun lomavahtina olleet talonasukit olivat varusteita pesseet ja ne olivat jääneet kai vähän märiksi ja ne olivat "hieman" homeessa.
Satuloin Sennin taas vapaana karsinassa ja se meni yllättävän hyvin, jouduin toistamaan operaation pariin otteeseen, koska vyön sovitus oli oma ohjelmanumeronsa.

Lopulta olimme valmiit lähtemään pellolle, Jakke meni edellä ja omistaja hyppäsi sen selkään heti. Päätimme ensin kokeilla niin, että vain kävelen Sennin kanssa perässä. Teimme pienen lenkin ja totesimme, että idea oli hyvä teoriassa mutta käytännön toteutus ei toimi. Lumi haittasi liikaa liikkumista ja aiheutti Sennissä lisäkierroksia, mitkä eivät sen ponin kanssa ole ollenkaan tarpeellisia.

Siirryimme siis kentän puolelle jatkamaan harjoituksia.
Seisoskelimme kentällä ja heittelin taas jalustimia, taputtelin satulaa, pompin molemmin puolin ja tein pari nousua jalustimeen. Kaikki meni yllättävän hyvin ja Senni vaikutti olevan todella rauhallinen. Sitten tein sen viimeisen virheen, nostin housujani! Tämä olikin Sennin mielestä niin kamala juttu, että sen takia kannatti lähteä karkuun!
Sen peräänhän on turha mennä, kun ei se anna kiinni kuitenkaan. Siispä pienten hyvin hallussa olevien tilanteiden jälkeen olimme siinä pisteessä, että sekä Jakke että Senni olivat omissa karsinoisssaan. Jakke jäi talliin ja me lähdettiin liinan ja Sennin kanssa takaisin kentälle.

Kentälle päästyämme pyysin Senniä liikkumaan ympyrällä. Tässä vaiheessa en enää yllättynyt siitä, että Senni juoksi tuulispäänä minua ympäri, eikä kuunnellut ollenkaan. Kävipä jopa niin, että se kaatusi kertaalleen, mutta nousi heti ylös ja jatkoi matkaa. Pyysin sen seis ja kävelytin sitä hetken, niin että kävelin itse sen kanssa. Se oli todella jännittyneen oloinen, mutta rauhoittui pikkuhiljaa. Vaihdoin liinan toisinpäin ja vaihdoimme suuntaa. Tähän suuntaan onnistui jopa muutama kierros käyntiä ja se oli jo aikamoinen saavutus.

Kun kentälle menimme olin sitä mieltä, että en missään nimessä mene sen selkään kun se oli taas jollain hyvin kaukaisella maata kiertävällä radalla.
Senni kuitenkin kokosi itsensä ja rauhoittui sen verran, että päätimme kuitenkin, että käyn selässä.
Siispä taas perusjutut, taputtelua, pomppimista ja jalustiminen heiluttelua. Tällä kertaa jalustinhihnan heilutus aiheutti pakoreaktion, pari kertaa se sitä palästyi niin että lähti, mutta heti kun pysähtyi päästin paineen pois.
Nyt on alkanut tuntua siltä, että se alkaa oikeasti tajuta sen pysähdyksen merkityksen ja sen, että sillä reaktiolla se saa palkinnon.

Aloitimme siis selkäännousu harjoitukset, omistaja piti liinaa ja minä hypin selkään. Tämä meni hienosti, pari kertaa se jännittyi, mutta ei meinannutkaan liikahtaa ja sain olla jalustimella todella hyvin. Lopuksi sitten istahdin selkään ja tulin alas. Sama uudestaan. Taisimme toistaa vielä kolmannen kerran niin, että sitten "jo" teimme sen kierroksen. Tämä huikaiseva liikkuminen on siis sellainen, että omistaja käytännössä kiertää akselinsa ympäri ja Senni ottaa sen viisi askelta. Se meni hyvin, pari kertaa se taas jännittyi, mutta se rauhottui nopeasti ja myös pysähtyi ja pääsin hyvin alas selästä.
Tällä kertaa harjoitukset jätettiin tähän. Oli henkisesti raskasta Sennille ja ehkä vielä raskaampaa minulle. Ikävä epävarmuus nakersi taas mieltäni.

Senni on vaan niin kummallinen poni. En pääse sen pään sisään ollenkaan ja se kaihertaa mieltäni jatkuvasti. Olen miettinyt ja olemme omistajan kanssa miettineet tätä monelta kantilta: Pelkääkö se? Onko se vain oppinut, että pelleilyllä työt loppuu? Molempia edellisiä? Onko sillä vain oikeasti päässä vikaa?
Hevonenhan ei filmaa, mutta tämän kanssa minulla ja omistajallakin tämäkin aika ajoin tulee mieleen.
Ja sillä on villihevosen vaistot, primitiiviset sellaiset. Se on selviytyjä. Siksi en tiedä mikä tämän yhtälön lopputulos on?

Se on arka, se on varmaa, mutta silti osa tuosta sen tuulella käymisestä on jotenkin opittua käytöstä. Sillähän on ratsastettu!
Ja sen arkuus, se esimerkiksi saattaa sävähtää kun laitat ohjia pään yli, mutta kun teet sen heti uudelleen tai jatkat normaalisti niin tilanne menee ohi. Se seisoo rauhallisena, kun hypin sen molemmilla puolilla ja yht'äkkiä liikutan kättäni väärin ja se saa slaagin.

Olen omistajalle monta kertaa sanonut, että kun kesä tulee niin tuon teltan niiden pihaan ja elän Sennin kanssa kuukauden ja katson, mitä tapahtuisi.
Koska onhan nytkin tehty tulosta. Jouluna en uskonut että koskaan pääsen edes sen ponin selkään ja siellä ollaan käyty monesti. Käyn kerran viikossa ja ollaan päästy tähän, mutta edistyminen on hidasta, niin hidasta.

En enää tiedä mkä olisi hyvä seuraava askel. Nyt mietin jo tosissani sellaista, että kunhan vaan maat sulaa ja saadaan turvajalustimet, niin minä vaan koitan ratsastaa sillä. Katsotaan esittääkö se kunnon rodeot ja pudottaa minut, vai tekisikö se pari erikoisliikettään ja se olisi siinä. Jotenkin enemmän uskon ensimmäiseen vaihtoehtoon.

En tiedä en tosissaan tiedä. Syntyikö teille tämän kertomuksen pohjalta joitain ideoita? Kertokaa ne ihmeessä minulle?
Tämä tilanne vaivaa minua, koska en tosissaan jotenkin pääse sen ponin ajatusmaailmaan sisään. Tuntuu, että joku oleellinen palanen ei loksahda paikalleen.
Ja poni ei ole kipeä, eli siitä tämä ei johdu.

P.S Sinne syntyi myös viime lauantaina maailman ihanimpia russelin pentuja! Muutaman kuvan sain näpsäistyä noista marsun/myyrän näköisesti tuhisevista kasoista.


5 kommenttia:

  1. Kylläpäs tähän tekstiin syventyi, aiva ku olis ollu vieres seuraamas :)

    Kyllä se siitä, oottehan te jo paljon edistyny, kyllä se pian suhun luottaa mutta aika, se on varmaan se ratkaiseva tekijä..

    Mutta mä niin tiän tuon kun vaivaa mieltä, mä koin sitä jatkuvasti Liinukan kans ja se oli tosi ahdistavaa :/ Mutta kai ne asiat olis ajan kans menny ohi?
    Vilja on tuntunu niin super helpolta kun päästää lähellensä niin muitta mutkitta, meirän välis ei oo mitään mutta Liinukan kans oli ajoittain syvä kuilu.

    Ihania pentuja <3
    Meinaatko oman sieltä valita? ;)
    Meille syntyis kans pian vesikoiranpentuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että pääsit kiinni tunnelmaan. :)

      Tiedän, että se vaatii aikaa ja paljon epävarmoja hetkiä. Mutta kun se on omistajansakin kanssa ollut jo kolme vuotta, ja silti hänenkin kanssaan Sennin on varuillaan. Siis kyllähän omistajan läsnäolo rauhoittaa Senniä todella paljon, mutta silti siinäkin tuntuisi olevan joku kuilu välissä. Sellaista täydellistä luottamusta ei siis ole ja hän on kuitenkin ollut ponin kanssa tekemisissä jo kolme vuotta!

      Ja onhan aina sellaisia hevosia, jotka eivät päästä "lähelle", niin kuin sinulla oli Liinukka. Minun on vain hirveän vaikeaa hyväksyä sitä, että sellaista suhdetta ei saa aikaiseksi, en vain osaa luovuttaa.

      Netenkin kanssa on helppoa, nykyään. Ei se kai aina ole ollut helppoa, mutta nyt se on. Meidän välissä ei ole mitään, ei ole epävarmuutta tai pelkoa.
      On tämä niin vaikeaa! Ja silti en tästä luopuisi mistään hinnasta.

      Ne oli kyllä niiiiin sulosia :)
      No olisin jo vienyt vaikka kaikki, mutta kämppikseni on allerginen, meidän asuntoon ei saa ottaa lemmikkejä ja siellä olisi tarjolla vaan uroksia.. Joten toistaiseksi koitan pysyä vain ihailuetäisyydellä.
      Mutta kun ne on niin ihania!

      Poista
  2. Ideani lyhyesti ja ytimekkäästi: pää alas! (Siis ponin pää;))
    Tätä olen nyt Sannille opettanut oman ponini kanssa tehtäväksi ja se on aika hyvä keino saada poni kuulolle. Se on vaan tehtävä jo ennen kuin ponin energia nousee tai sen huomio lähtee pois ihmisestä. Ja aina, kaikessa, jo siitä hetkestä lähtien kun hepan hakee tarhasta. Pään laskeminen rentouttaa hevosen. Tosin tämä edellyttää sitä että heppa osaa myödätä paineelle. Tätä ehdottaisin ja tätä käytän oman tuuliherkän "leijani" kanssa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuike!
      Ja tämän tiesin jo itsekin ja olen sitä itselleni hokenut monen monituista kertaa! :)

      Pienimuotoinen ongelma on kyllä tuon paineen myötäämisen kanssa, voi kun pääsisinkin työstämään ponia joka päivä!

      Tätä on yritetty harjoitellakin koko ajan. Täytyypä vielä muistuttaa omistajalle, että jatketaan harjoituksia koko ajan..:)

      Poista
    2. Ja siis hei, eikö se riitä että mun pää on alhaalla, ihan maassa kiinni, kun makaan maassa ja mietin, että mikä minuun osui? :P

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)