perjantai 2. maaliskuuta 2012

Perjantai

Tänään oli taas vuorossa viikoittainen ratsastustunti. Menin kahdeksi tallille ja kuulin, että ensin oli vuorossa hiihtoratsastusta, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä maastoon.
Siinä meni jokusen aikaa, kun hiihtoratsastusvälineitä laiteltiin hevoselle ja ihmisille, mutta lopulta se onnistui.
Hevonen oli aluksi hieman ihmeissään, mutta nopeasti rehti suomenheponen tottui tilanteeseen. Itse en kuitenkaan lähtenyt hiihtämään hevosen perässä. Katsoin ensimmäisen menijän ja sen jälkeen siirryin sisätiloihin katsomaan loppuosan tästä spektaakkelimaisesta showsta.

Tähän kaikkeen hulinaan meni noin tunti, jonka jälkeen lähdettiin maastoon. Ratsunani toimi tänään uljas musta, meistä otettiin jopa muutama kuva. Ehkäpä saan ne vielä myöhemmin itselleni ja voin ne sitten laittaa tännekin näkyville.

Maastoon meitä lähti viisi ratsukkoa, tarkoituksena oli tehdä noin tunnin mittainen rauhallinen maasto. Tästä ei siis sittenkään tule mitään analyysityyppistä postausta, koska sellaista on maastohumputtelusta vaikea saada aikaiseksi.
Joka tapauksessa, uljas musta ratsuni sisälsi tänään enemmän virtaa, kuin kaikki muut hevoset yhteensä. Tämän ei kai toisaalta nykyään olla enää yllätys.

Menimme kiltisti kaikki yhes koos, ja ratsuni ilmoitti välillä (koko ajan) että kovempaa vauhtiakin voitaisiin mennä.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että minulla oli suurimman osan aikaa allani steppaava poni. Muuta nauttivat rennoista hevosista ja heillä oli oikein leppoisa tunnelma, samaa ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa meidän menoista. Ratsuni myös viskoi päätään ylös alas, jotta varmasti ymmärsin mikä oli homman nimi.
Yhdessä ylämäessä sitten laukattiin ja se olikin sen verran jyrkkä mäki, että hevoseni pää osui kypärääni pariinkin kertaan. Sillä on niin pirun pitkä/korkea kaula, että siinä mäessä kun pää meni liikkeen mukaan, niin se osui kypärääni. Hassua.

Tuo musta unelma olisi sellainen, jonka kanssa haluaisin päästä johonkin laukkaamaan ja testaamaan kuinka lujaa se menee ja selvittää samalla loppuisiko siitä koskaan patterit. Epäilen että ei.

Netteä en sitten mennytkään tänään moikkaamaan, venähti taas tuolla toisella tallilla sen verran pitkään.
Sunnuntaina sitten katsomaan, että kuinka neiti hevonen voi.

Näin tänään siellä tallilla myös yhden henkilön, jonka tunnen muutaman vuoden takaa. Tunsin hänet aikoina, kun monet asiat olivat sekavia ja monet ihmiset järjestivät kaikenlaista draamaa ja sekoittivat soppaa aina vaan lisää.
Tänään, kun näin tuon henkilön palasivat muistikuvat elävästi mieleeni ja tulin ajatelleeksi, kuinka paljon negatiivisuutta tähän alaan liittyy.
Se on niin sääli, kun luulisi että tällaisella alalla olisi paljon hyväsydämisiä ihmisiä. Ihmisiä, joilla olisi paljon yhteistä yhteisen harrastuksen kautta ja he voisivat jakaa mielipiteitään, kysellä neuvoja ja jakaa huolia. Mutta liian usein kuulen huonoista ilmapiireistä, selkäänpuukotuksista, paskanpuhumisesta.
Mikä meihin ihmisiin menee, että aina tarvii olla puhumassa muista ihmisistä pahaa? Ei se kateuskaan kaikkea selitä, en vaan ymmärrä tosiaan, että mistä se juontaa juurensa? Onneksi nykyään talleilla joissa käyn on todella hyvä henki ja kaikki ovat keskenään kavereita, eikä kenenkään tarvitse huudella muiden selän takia.
Tämä on asia, josta osaan olla todella kiitollinen, koska olen myös nähnyt/kokenut sen huonomman.

P.S. Päivitin vähän Neten sivua
P.P.S. Olen alkanut haikailemaan lisäopetuksen saamista, ehkä yritän hommata jostain valmentajan Neten tallille

2 kommenttia:

  1. Katsoppas tämä :(
    http://kivenkantaja.wordpress.com/2012/02/27/norsu-voi-antaa-anteeksi-mutta-se-ei-unohda-koskaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi linkityksestä.
      Taidan palata asiaan vielä mahdollisimman pian omassa postauksessa!

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)