perjantai 9. maaliskuuta 2012

Perusperjantai

Olinpa taas tänään oikein ehtiväisellä tuulella, tai niin kai voi ainakin itselleen uskotella.

Ensin aamusta töihin eli gradun pariin, taisinpa jopa kirjoittaa ihan ensimmäisen oikean kappaleenkin siihen. Aikamoista.
Yhden maissa olikin sitten jo aika suunnata ratsastustunnille. Tunti jäi tänään vähän tyngäksi, kun oli kiire jo seuraavaan paikkaan, mutta kyllä minä jotain ehdin sielläkin sählätä.

Ratsukseni oli valikoitu tänään se P.R.E, josta täällä on aikaisemminkin ollut puhe. Enpä ole sillä taas vähään aikaan mennäkään. Vähän jännityksellä odotin, että minkälaisia pomppuja sitä tänään saisin kokea. Lisäksi olisin halunnut myös kokeilla mustaa unelmaa, koska se oli viimeksi ratsastettavuudeltaan niin huonon tuntuinen.

Menin alkukäynnit ja ravit ilman jalustimia. Vähän aina välillä piti keskustella suunnasta ja siitä, että liikutaanko eteenpäin, mutta yllättävän kivuttomasti meni tunti. Tehtiin harjoitusta, jossa laitettiin neljä tötsää kentälle kaksi molemmille puolille kenttää ja hiukan uran sisäpuolelle.
Ensin mentiin ravissa niitä niin, että pitkällä sivulla olevien tötsien välissä piti käydä kentän keskelle ja palata takaisin "uralle". Toinen harjoitus oli vähän samankaltainen, mutta tässä molemmar tötsät ohitettiin sisäpuolelta ja näiden välissä käytiinkin "uralla" ja palattiin taas keskemmälle niin, että viimeinen tötsä ohitettiin sisäpuolelta. Sainkohan tämän nyt selitettyä tarpeeksi vaikeasti?

Ratsuni oli ihan huikaiseva tänään, minun ei tarvinnut kuin ajatella kääntymisiä, niin se jo meni! Tajusin tänään ehkä myös ensimmäisen kerran sen, mitä se ohje "kävele jaloillasi/lonkillasi oikealle/vasemmalle tarkoittaa. Ihan mahtitunti vaikka lyhyeksi jäikin ja hepasta jäi hyvä mieli. Ehkä se on noilla "aidoilla" klassisen kouluratsastuksen hevosilla vaan helpompaa, tai sitten vaan kuvittelen?

Tunnin jälkeen vaihdoin kolmannen kerran päivän aikana vaatteet ja lähdin kiitämään takaisin kohti Tamperetta. Tänään oli siis myös ne yhden ystäväni kuvaukset, joihin olin lupautunut koekaniiniksi. Se oli oikein hupaisa noin tunnin sessio. Katsotaan jos jossain vaiheessa saisin sitten lopullisia kuvia tännekin näytille. :)

Huomenna sitten aamusta combattiin ja sitten Netteilemään, hiphei!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta tuo sun ratsastustunti,
    mukava kuulla jotta oot tuntenu tuollasen ahaa elämyksen :)

    LISÄÄÄÄ KUVIA :DD Minkälaasia kuvia otitta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, paitsi että sitten jo illalla tuli taas totaalinen masennun ja totesin että en osaa ratsastaa ollenkaan. Mutta ehkä tää taas menee ohi..

      Ömöm, ne oli sellasia low key kuvia.. Katotaanpa jos saan sellasen tännekin näytille. Niissä ei oo kyllä muuta, kun mun pärstä mukana :D

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)