torstai 29. maaliskuuta 2012

Välikommentti

Taas meni suunnitelmat uusiksi. Tänään piti mennä katsastamaan Senni, mutta se peruuntui. Siispä graduseminaarin jälkeen suuntaan suoraan Netteä katsomaan ja sormet ristissä toivon, että tänään päästään maastoilemaan kunnolla.
Oli kuitenkin pakko tulla tänne taas vähän pohdiskelemaan yhtä asiaa, jota on tullut tässä lähiaikoina mietittyä enemmän kuin kerran. Eilen taas asiasta yhden kaverin kanssa puhuttiin ja jäin sitten vielä asiaa pohtimaan.
Kyseessä siis on omien mielipiteiden ja keinojen tuputtamien ultimaattisena totuuksena muille ihmisille. Tätähän tapahtuu kaikilla elämän osa-alueilla, mutta hevospiireissä sen voisi sanoa olevan myös jokseenkin enemmän sääntö kuin poikkeus.

Itse neuvomisessa en näe mitään vikaa, on aina kiva vaihtaa mielipiteitä asioista tai vertailla keinoja, joilla joistain ongelmatilanteista on selvitty. Lisäksi en myöskään pelkää kysyä apua, jos sellaista tarvitsen. Jos itse en johonkin ongelmaan keksi ratkaisua tai tarvitsen vertaistukea, niin yleensä tiedän mistä sitä lähden hakemaan. Tai jos en tiedä, niin ainakin selvitän asian hyvin pikaisesti. Rakentava palaute on myös aina tervetullutta.

Yksi ongelma tässä kuitenkin on; monet ovat varmasti kokeneet sen tilanteen, kun omasta mielestä kaikki on ok ja tilanne hallinnassa, ja sitten joku tulee neuvomaan  ja kertomaan kuinka asiat voisi tehdä paremmin? Tai vaikka olisikin ongelma ja siihen jo ratkaisu, niin joku tulee kertomaan kuinka asian voi hoitaa niin, että se varmasti onnistuu..

Minulla henkilökohtaisesti nousee verenpaineet näiden armeliaasti neuvojaan jakavien ihmisten kanssa. Koska yleensä, anteeksi yleistykseni, näiden henkilöiden keinot ovat kaikkea muuta kuin toimivia tai ne vähintäänkin sotivat omaa arvomaailmaani vastaan.

En vain ymmärrä sitä, että miksi niitä omia keinoja pidetään aina parhaana ja kaikille toimivana ratkaisuna? En minäkään tuputa omia mielipiteitäni kaikille ultimaattisena totuutena.
Ehkä olen vain sen verran itsekäs ja itsekeskeinen, että minua ei kiinnosta neuvoa muita jos apuani ei kysytä. Vaikka huomaisin ihmisten tekevän jonkin asian eri tavalla kuin itse teen, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että tämä ko. henkilö tekisi sen väärin. Ehkä hän on vain todennut sen hänen hevosensa kanssa parhaaksi keinoksi.

En myöskään tajua sitä, että miksi jonkun kaverin tai ulkopuolisen pitää tulla neuvomaan mitä esimerkiksi hevosen kanssa kannattaa ratsastaessa tehdä? Miten se kaivelee ketään muuta, mitä jokainen oman hevosensa kanssa tekee? Ja nyt taas huomautuksena, että kaikenlaiset kaltoinkohtelu ja rääkkäystilanteet ovat asia erikseen.
Jos joku ei halua ratsastaa kentällä ollenkaan, niin onko se muiden ongelma? Jos joku ei halua mennä maastoon, niin onko se muiden ongelma?
Ollaan siis ydinasioiden äärellä, kuinka paljon voi muita ihmisiä kiinnostaa muiden tekemiset? Ja jos/kun näillä ihmisillä on aikaa jaella neuvojaan ja koko ajan kytätä mitä muut tekee, niin minulla on heille yksi ohje: Hankkikaa elämä.

Ja oikeasti tykkään antaa neuvoja, keskustella ongelmista ja miettiä ratkaisuja. Tykkään myös ottaa vastaan neuvoja ja oppia uutta koko ajan. Haluan vain tehdä sitä hyvässä yhteisymmärryksessä ja vuorovaikutuksessa. En niin, että joko minä tai kanssa keskustelija laukoo faktoja päin naamaa parhaimmassa tapauksessa kunnon paatoksen voimalla.

Olenkin miettinyt, että mikä meihin ihmisiin oikein menee? Mistä se ajatus juolahtaa niin monen päähän, että ne omat keinot ovat niin pirun hyviä, että ne toimivat kaikilla?

Kiitos ja anteeksi paasauksesta. Rakentavaa keskustelua asiasta, anyone?

6 kommenttia:

  1. Olen kerran joutunut tilanteeseen, jossa aloin saada kaikenlaisia ohjeita, esimerkiksi siitä, millä harjalla kuuluu harjata, mitä rasvaa laittaa hevoseen, milloin pestä hevonen, milloin ratsastaa, millainen loimi ja erityisesti loimen kiinnikkeet tulee olla.

    Olin tulla hulluksi siitä ohjeistamisen määrästä. Sitten tulivat diagnoosit hevosestani ja sen terveydentilasta. Sitten suututtiin, kun en kuulemma arvostanut neuvojan ammattitaitoa.

    Varmasti asioilla on aina joku pointtinsa, mutta siinä tilanteessa oli kyllä järkevintä vaihtaa maisemaa. Vastapuoli teki sen onneksi hyvin helpoksi. Hevonenkin sitten parani silmänräpäyksessä uusissa ympyröissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota tarkoitin, se on jännä miten se harjan ja loimenkin valinta vaikuttaa niin kovasti sen hevosen hyvinvointiin.

      Ja varmasti monilla asioilla on myös se perimmäinen tarkoituksensa, mutta joskus lähtee lapasista ja pahasti.

      Ei tuokaan kyllä kivaa ole, että sitä maisemaa piti vaihtaa. Mutta onneksi pääsit tilanteesta kuitenkin eroon..:)

      Poista
    2. Kaikenlaista tallaajaa maailmaan mahtuu. Jollain tapaa tarkoitukset ovat varmsti hyviä, mutta kun ei osata toimia toisten kanssa, ei vain osata.

      Tiedän liian monta ikävää tarinaa siitä, miten hevonen jätetään hoitamatta tai osittain ruokkimatta irtisanomiskuukauden aikana, kun sen omistajaan kyllästytään. Hevoset ikävästi tuppaavat jäämään jalkoihin kun ihmiset alkavat riidellä keskenään.

      Poista
    3. Tiedän noita tapauksia myös. Tiedän myös tapauksia, joissa hevoset tallissa saavat erilaista kohtelua sen mukaan onko omistaja tallinpitäjän kanssa hyvää pataa vai ei.
      Harmillista, että näissäkin tilanteissa hevosesta tulee usein sen riidan väline.

      Poista
  2. (satunnaisen lukijan on nyt pakko kommentoida, kun osuit niin sopivaan aiheeseen! :D)

    Itelläni meinaa myös välillä kiehua, kun on juuri noita ihmisiä, joilla on aina jotain kommentoitavaa ja korjattavaa toisten tekemisiin. Ja sitten, jos itse yrittää tällaiselle henkilölle sanoa jotain (ei välttämättä tarvitse olla muuta kuin jokin tyhjän päiväinen päivittely) niin tämä henkilö on heti puolustelemassa kovaan ääneen omia tekemisiään. Aivan kuin olisi hyppinyt toisen varpaille, vaikka vaan ohi mennen jotain sanoo. Ja yleensä ne sanomiset vielä ymmärretään tahallaan väärin ja otetaan vittuiluna. Halleluja vaan, elämä on helppoa :D
    Ja toinen vähän samantapainen ihmistyyppi on sellaiset, jotka sanovat aina viimeisen lauseen. Aivan sama, että puhutaanko säästä tai politiikasta, niin aina se viimeinen lause on saatava! Niin tyhjän päiväisiin asioihin, että ei mitään järkeä... Ja yleensä se pitää huutaa vielä jostain vähän sivusta, vaikka ei olisi ollut edes koko keskustelussa mukana alkuunkaan. :D
    Oma toisesta-korvasta-sisään-toisesta-ulos-suodatus on joskus todella kovilla noiden ihmisten kanssa, mutta hillintä on kyllä kasvanut, jos ei muuta!

    Tyhjät kattilat kolisevat eniten, vai miten se menikään..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satunnaiset lukijat ja heidän kommenttinsa ovat jo yksinään pelkästään positiivinen asia. :)

      Osuit niin asian ytimeen tuon analyysisi kanssa!
      Näissä tapauksissa tosiaan tuo toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos on pitkällisen harjoittelun tulosta. Se vaatii monia monia tunteja..:D

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)