perjantai 20. huhtikuuta 2012

Hevonen välineenä

Eräs anonyymi pyysi minulta kirjoitusta siitä, mitä mieltä olen eläinten käyttämisestä ihan "normi"kisoissa ja niiden kohtelusta. (Härkätaistelusta kirjoitan myös ihan pian, kunhan minulla on tarpeeksi materiaalia kasassa..)
Kuvien lähde tällä erää: KVG

Tämä on aihe, jonka pitäisi olla ihmisten mielessä jokainen päivä. Harmillista on se, että välillä se nousee tavalla tai toisella otsikoihin ja jo seuraavana päivänä asia on unohdettu. Minä päätin nyt kertoa oman mielipiteeni aika yleisellä tasolla hevosen käyttämisestä ja sen kouluttamisesta muutamalla eri osa-alueella.
Kaikkia näitä osa-alueita yhdistää kuitenkin pari asiaa: Raha, maine ja kunnia sekä hevonen välineenä.

Pakko myös heti näin alkuun sanoa, että en ole kisoja vastaan, kun pysytään tietyissä inihimillisissä rajoissa. Erilaisia hevoskisoja on järjestetty iät ja ajat ja ne varmasti myös jatkuvat iät ja ajat. Kuitenkin kun ollaan tietyllä tasolla, niin minusta tuntuu että koko kisojen idea on katoaa.Millään muulla ei ole enää merkitystä kuin sillä, että voitetaan. Keinolla millä hyvänsä. Ja kuka tästä kärsii? -Hevonen.

Jos lähdetään liikkeelle ihan tuoreella asialla eli laukkakilpailuilla. Grand National-laukkakilpailut järjestettiin oliko se nyt viime viikonloppuna? Jos joku ei tiedä, niin kyseessä on kuuluisin risuestelaukkakilpailu, jossa hypätään noin 30 kiinteää estettä hieman yli 7 kilometrin matkalla. Kisa on vaarallisin ja samalla tietysti "se paras" laukkakisa. Sitä seuraavat miljoonat ihmiset ympäri maailman.
Tässä siis se puoli, jolla kisaa markkinoidaan. Toinen puoli on sitten hieman raaempi: Tänäkin vuonna kaksi hevosta kuoli. Tai ne piti lopettaa, koska ne mursivat jalkansa sillä vaarallisimmalla (ja suosituimmalla) esteellä.
 
Monet eläinsuojelujärjestöt ovat jo vuosia yrittäneet vedota järjestäjiin, että kisaa muutettaisiin helpommaksi. Tänäkin vuonna järjestäjät totesivat, että rataa on jo helpotettu. Eikä muutoksia tehdä, ainakaan radikaaleja, eikä ainakaan ennen kuin pöly on laskeutunut.
On jotenkin surullista, kuinka raha määrittää kaiken. Sillä menetetäänkö hevosia tuolla sairaalla radalla, ei ole merkitystä, koska se kisa on oikea rahasampo.
Miten raha voi määrittää kaiken?

Toinen aika paljon pinnalla ollut asia, josta en mielelläni edes puhu on kouluratsastus ja siinä käytettävä metodit. Kaikki varmasti jo tietävät mihin tämä aihe mm. johtaa- Rollkuriin. Tämä aihe nostattaa mielipiteitä, niin puolesta kuin vastaankin.
Mielipiteeni tähän on se, että en hyväksy.
On naurettavaa yrittää hyväksyttää tätä sanomalla, että sitä tehdään pienissä pätkissä ja venytyksen takia. Kun kaikki faktat puhuvat sit vastaan; hevosen rakenne puhuu sitä vastaan, hevosen liike puhuu sitä vastaan ja mikä kaikkein tärkeintä, hevosen ilme/olemus puhuu tätä vastaan. En ymmärrä, miten kukaan voi hyvällä omalla tunnolla väittää, että tuo olisi hyvä tapa kouluttaa/treenata hevosta? Tämä on siis minun mielipiteeni.
Kouluratsastukseen liittyy toki muutakin, tässä hevonen on yhtä lailla väline, kuin muissakin kisoissa.


Suurimmaksi ongelmaksi sen lisäksi että koko "kouluratsastusorganisaatio" pitäisi hajoittaa ja rakentaa uudelleen, nään sen, että hevosia yritetään keinolla millä hyvänsä saada tarpeeksi hyvälle tasolle liian nuorina.
Hevosten koulutuksessa tulisi aina muistaa se tärkein eli aika. Hevonen ei ole kone, joka ohjelmoidaan suorittamaan joku tietty ohjelma läpi. Se vaatii aikaa, jotta se voi kasvattaa oikeanlaiset lihakset, se vaatii aikaa, jotta se voi sisäistää kaiken mitä siltä vaaditaan, se vaatii aikaa, jotta se saa silti samaan aika olla myös hevonen, eikä vain ratsastukone, joka suorittaa tehtäviä päivästä toiseen.

Kouluratsastusta kuvaillaa parhaillaan tanssiksi hevosen kanssa. Eleettömyys ja ajatuksella toimiminen ovat niitä asioita, joihin tähdätään. Sen pitäisi olla laji, jossa hevosen luonnollisia liikkeitä esitellään, tai näin minä olen sen ymmärtänyt.
Nykypäivän kouluratsastus on valovuosien päässä tuosta. Missä on eleettömyys? Missä on se saumaton yhteistyö? -Jos minulta kysytään, se ei ole sitä, että hevonen vedetään kangilla pakettiin ja reenataan turpa ryntäissä kiinni vannoen venyttelyn nimeen.
Jossain ollaan menty pahasti metsään ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että asian korjaamiseen menee vielä pitkä tovi.
Kukaan ei uskalla ottaa vastuuta ja avata suutansa ja alkaa muuttaa tätä toimintaa.

Estehevosten kouluttamisessa on myös ne omat kyseenalaiset keinonsa: Käytetään piikkibootseja, piikkipuomeja, puomien jaloille heittoa jnejne.
Kaikki tämä vain sen takia, että hevonen saadaan ylittämään este. Että se varoo niin kovasti, että sen on pakko päästä esteestä yli kolauttamatta.
Kysymys1: Jos hevonen ei osoita luontaista lahjakkuutta korkeammille esteille, niin olisiko sen paikka sitten muualla kuin maailman huipulla?
Kysymys2: Jos kouluttaja ei saa hevosiaan hyppämään isojen esteiden yli muuta kuin käyttämällä mitälie kyseenalaisia keinoja, niin olisiko sen "kouluttajan" paikka jossain muualla kuin hevosten parissa?
Kysymys3: Luuleeko joku ihan tosissaan, että tuollaisilla keinoilla päästään pitkällä tähtäimellä hyviin tuloksiin?

Rodeo ja härkätaistelut liittynee tähän aiheeseen myös: yhden hyvän kuva-artikkelin rodeosta kuvien kanssa voitte katsoa täältä. On meinaan iloisen ja rennon näköisiä hevosia.
Koska härkätaisteluista ylipäänsä kirjoitan myöhemmin, en ota siihen kantaa sen enempää. Rodeo taasen on niin sairas laji, että sekin kaipaisi ihan oman postauksensa. Saatanpa palata siis siihenkin myöhemmin. Yhtäkaikki, nämä voidaan lukea samaan sarjaan edeltävien kanssa, niin kuin myös mikä tahansa muu hevosurheilu, jossa koko homma on karannut käsistä.

Se on jotenkin niin käsittämätön asia, kuinka ihmiset ovat valmiita tekemään _mitä tahansa_ ollakseen parhaita. Pieneen päähäni ei mahdu se ajattelumalli, että kaikki on sallittua ja vain tulokset ratkaisevat.
Enkä väitä, että kaikki hevosurheilussa ylipäänsä mukana olevat tekevät noita edellä mainittuja asioita, mutta heitä on paljon. Eikä ketään joudu vastuuseen teoistaan.
Haluaisin todella tietää mitä nuo ihmiset ajattelevat illalla katsoessaan peiliin? Kuinka he selittävät asiat parhain päin? Kuinka he uskottelevat itselleen, että he eivät tuota kipua hevoselle tai pakota sitä?

Tämä oli nyt tällainen pintaraapaisu, jokaisesta mainitsemastani aiheesta voisi kirjoittaa vähintäänkin yhden romaanin. Kunpa jollain olisi vain välineet ihmisten herättämiseen, niin että ymmärrettäisiin että on menty liian pitkälle. Kaikki nuo absurdit ja epäinhimilliset keinot eivät palvele ketään.

Hevonen tekee puolestamme jo niin paljon, se on nöyrä ja se ottaa vastaan miltei kaiken mitä sille annamme. Ei ole reilua, että sitä kohdellaan kuin välinettä.
Eikä se ole missään määrin hyväksyttävää.

Tässä vielä linkki hyvään artikkeliin, käykää lukemassa. (Ei sisällä pahaa materiaalia)

14 kommenttia:

  1. Pitää nyt vielä tarkentaa, kun klikkasin "tykkäsin"-kohtaa eli tykkäsin tekstistä. En tokikaan noista hevostenrikkomistouhuista. Rodeot on aivan käsittämättömiä ja tosiaan ihan tuttu ja "turvallinen" kouluratsastuskin menee ihan ihmeelliseen suuntaan. Huh huh. Musta tuota turpa ryntäissä touhua ei voi perustella venytyksellä sillä ei mitään venytystä voi minuuttitolkulla tehdä. Eikä tosiaan väkisin vetämällä kaikenmaailman rautaromut hevosen suussa.
    Itsellä on juuri herännyt kiinnostus matkaratsastusta kohtaan. Tietenkin siinäkin on aivan älyttömän pitkiä matkoja, jotka varmasti rasittavat hevosta kovastikin. Se kuitenkin tuntuu edes jotenkin luonnolliselta hevosen kannalta.

    Tulipas pitkä höpön löpötys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tuskinpa kukaan täyspäinen ihminen tuosta itse asiasta tykkää! Mutta hyvä, että teksti miellytti. :)

      Se on kyllä aivan käsittämätöntä, mitä kaikkea touhua tuohon hevosteluun nykyään liittyy. Ja vielä käsittämättömämpiä ovat ne syyt, joilla noita keinoja yritetään hyväksyttää yleisesti.

      Minäkin olen kiinnostunut matkaratsastuksesta, tosin kuoppasin jo toiveeni osallistua niihin Neten kanssa, koska se ei oikein noista ohittelevista hevosista niin välitä. :P
      Onhan sekin rasittavaa ja varmasti siitäkin lajista löytyy niitä, joille se alkaa olemaan liian totista touhua. Niin kuin kaikista lajeista.
      Mutta onneksi näillä ihan perustasoilla sekin on ihan kivaa touhua eivätkä matkat ole edes niin kovin pitkiä. :)

      Pitkät löpötykset on suotavia, ei siis hätää..

      Poista
  2. Linkittelin tätä kans fb:eessä ja totesin kyllä saman, niiin sairasta ja uskomatoonta.. Mihin kaikkeen sitä ihminen rupeaakaan jotta saa mainetta ja kunniaa??!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja minkälaista kunniaa?
      Hyvinhyvin kyseenalaista kunniaa ja mainetta jos minulta kysytään.

      Kuvottaa tuo ihmisten lyhytnäköisyys ja muun elämän vähättely.

      Poista
  3. Ei ihmisen julmuudella oo rajaa!
    Tekee pahaa tutkii näit :( Ihmiset on julmii)en tarkota kaikkii)

    VastaaPoista
  4. Voi hyvää päivää :(. Eniten tekee pahaa nähdä itselle läheisen eläinlajin -tapauksessani erityisesti hevosen tai kissan, kärsivän. Kun hevosen näkee tuossa tilassa itkee sydän verta. Eihän se ole oikein minkään lajin kohdalla, mutta tulee ajatus, että miten HEVOSTA voidaan kohdella noin. ei mitään rajaa... :(.
    Katsoin siis nuo rodeokuvat.

    Bessie

    VastaaPoista
  5. Olet ihan oikeassa. Ikinä mulle ei tulus mieleenkään pakottaa hevosta sellaseen lajiin, tai haasteisiin, joista hevonen ei nauti. Joku raja sentään! Ja käsittämätöntä, kuinka mäkin oon kuullu perusteluja rodeosta, että jos hevosta ei pysty kouluttaa, ni rodeo on sille sopiva vaihtoehto. Tosi tyhmä perustelu! Jos sitä ei pysty kouluttamaan, niin onko koulutus pakollista?! Lännenratsadtus on mielestäni ihan kohtuullinen laji. Siinä ratsastetaan pienin avuin, sekä muutenkin siinä harjotetaan hevvosen luonnollisia taitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtökohtaisesti en usko, että hevonen nauttii yhdestäkään lajista. Mutta ne voivat tykätä ihmisen kanssa tekemisestä, ei niillä ole merkitystä sille, mikä laji se on. Uskon, että se on aika sama. Hevoselle tärkeää on tunnetila, ystävällisyys, luottamus ja kunnioitus, se että tehdään yhdessä.

      Rodeota on vaikeaa perustella millään. Ja lännenratsastuksessa on hyvää, mutta on huonoakin, ihan niin kuin missä tahansa lajissa.

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)