maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ihana paluu arkeen





Mikä järki tässä oli?

Ihana olla kotona!
Pääsin kotiin puoli tuntia sitten ja oli heti pakko tulla tänne päivittämään tilannetta. Tosiaan oli sen verran heikohko nettiyhteys, että ei paljon viikon aikana nettiin päässyt. Tai sitten kärsivällisyyteni loppui aina siinä vaiheessa, kun yhtä sivua oli ladattu puoli tuntia eikä mitään näkynyt edelleenkään. Tämä siis tietenkin lukuisten yhteysvirhe huomioiden jälkeen.
Siispä suosiolla pysyttelin poissa.

On meinaan komiaa


Nyt koitan tällä viikolla käydä lueskelemassa blogeja ja katsoa mitä kaikille kuuluu. Tuntuu, että viikon aikana on taas ehtinyt tapahtua vaikka mitä!

Minun viime viikkoni oli jokseenkin samanlainen joka päivä; aamulla aikaisin ylös ja rinteeseen. Koska ihmeen kaupalla selvisin jokaisesta päivästä ilman sen suurempia vammoja (mustia polvia ei lasketa), oli iltapäivisin ohjelmassa hiihtoa/luisteluhiihtoa/moottorikelkkailua jnejne.
Ja pakko vielä sanoa, että minä en todellakaan ole hiihdon ystävä (traumat ala-asteelta ovat vielä liian tuoreessa muistissa), mutta lähdin kuitenkin sitten kokeilemaan. Ensimmäisenä päivänä hiihdin noin 10 kilometriä, yhtenä päivänä luistelusuksilla noin 5 kilometriä ja siihen se minun hiihtäjän urani sitten loppui, ei ole tuo luisteluhiihto kovin inhimllinen laji.
Moottorikelkalla kävin ajelemassa parina päivänä ja se on kyllä jokseenkin miellyttävämpää kuin hiihto.


Gradua piti kirjoittaa, mutta jotenkin jännästi se piiloutui minulta ja tuli esiin vasta kun olimme lähdössä takaisin kotiin, jännä juttu.
Siispä seuraava viikko tulee olemaan armotonta vääntöä, mutta minähän toimin parhaiten "pienen" paineen alla.
Hevosia olisi jo kauhea ikävä, vaikka huomenna pitäisi olla jumppapäivä niin saattaa olla että lähden kuitenkin Netteä katsomaan. Johan hiihdin niin paljon viime viikolla.. Gradua kirjoitan sitten...Vaikka öisin.



Oli ihan kiva lomailla, mutta pakko on kyllä sanoa, että kyllä yks loman kohokohdista on se kun pääsee takaisin kotiin.
Ehkä tämän voisi jotenkin psykologisesti ajatella niin, että ehkä olen siis suhteellisen tyytyväinen elämääni, kun siihen arkeen on niin mukavaa palata?


Pakolline fiilistelykuva

Eipä tässä nyt tämän enempää, tulin kertomaan teille, että olen hengissä. Mukana pari kuvaa Ylläkseltä, jotka eivät millään tasolla anna oikeutta tunturille ja mahtaville keleille.

P.S Tervetuloa teille uusille lukijoille, jotka ovat olleet niin ihania, että ovat kommentoineet jotakin! Se on aina yhtä mukavaa, kun joku jaksaa vaivautua :)
P.P.S Yritin edelleen ladata videoita tänne, enkä onnistunut. Osaako joku tekninen ihminen kertoa, että pitääkö tosiaan ladata video(t) ensin youtubeen? Ja jos lataan sinne, niin saanko rajattua niiden julkisuutta jotenkin? Aikaisemmin sain ladattua videon suoraan omalta koneelta, mutta nyt se ei onnistu enkä tiedä miksi?
P.P.P.S Tämä ei ollut kyllä yhtään mukava uutinen.

Tämä oli se kelien kannalta huonoin päivä

2 kommenttia:

  1. Aaah, ihania kuvia!!! Tonne ku pääsis ittekki kuvailemaan, laskemisesta en niin tiä ku mun lautailu on aina ollu vähä holtintonta :D

    Kyllä saat sitä vireota muokattua niin ettei muut näe ku linkin saaneet :)
    Sun pitää rekisteröityä ensin sinne ja sitte sielä yläkulmas on että lataa ja siitä vaan sitte, ja se tulee julkiseksi jos et laita sitä siitä sivusta erikseen yksityiseksi tai vain linkin saaneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykän kamera ja aina yhtä laadukkaat kuvat :D

      Joo, no en ole minäkään ihan vakuuttunut omista taidoistani, mutta aina siellä on kiva vähän räpeltää.. :D

      Kiitos tiedosta, pitääkin tänään illalla alkaa tutkia asiaa tarkemmin, kun on kunnon nettiyhteys ja aikaa(?). Häh?

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)