keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Neptunus ja Louna ja kuvia Illistä

me keskitytään

Lounan omistajan Jonnan kanssa lähdettiin tänään talleille yhdessä.
Hain Jonnan  kyytiin kolmen maissa, kun lähdin töistä ja suunnattin ensin Netteä katsomaan. Jonna ei vielä koskaan ollut Netteä nähnyt ja hän oli ihan myyty heti, kun näki Neten. :)

En ole ehkä ikinä nähnyt ihmistä, joka olisi niin fiiliksissä vaan yhdestä hevosesta. "Me" saimme vuolaita kehuja ja kuulemma meillä oli niin herkkää Neten kanssa, että joku roskakin meni silmään kentän laidalla...

Harjasin Neten karsinassa ja laitoin sille tossut jalkaan. Tänään oli helppo päivä ja päästin Neten vaan irti kentälle, neitiä ei huvittanut juosta ollenkaan ja se lönkötteli muutaman kierroksen, jonka jälkeen se siirtyi käyntiin ja tuli luokseni.

Siinä sitten höpsöteltiin vaan hetki kentällä ja sain hassun idean, kun joku oli kasannut kavaletin kentälle. Nousin sen päälle ja hyppäsin Neten selkään ja tehtiin parit kävelykierrokset. Sitten Nette päättikin siirtyä vauhdikkaampaan askellajiin, kaikki meni hyvin kunnes vauhti kiihtyi hippasen liikaa ja totesin, että minun on parempi poistua kyydistä.

Siispä hallittu jalkautuminen maahan, Nette kiersi pienen kierroksen ja tuli takaisin luokseni. Vähän vasen jalkani otti tärähdyksestä nokkiinsa, enkä hetkeen voinut varata sille painoa ollenkaan. Nyt se alkaa tuntua jo onneksi melko normaalilta.
Ilmeellä!
Vietiin vielä Nette takaisin tarhaan ja lähdettiin sitten katsomaan, mitä Lounalle kuuluu. Tarkoitus kai oli, että minä olisin ratsastanut ja kokeillut Lounan uuden satulan romaanin kanssa. Ehdotin kuitenkin Jonnalle, että hän ratsastaa ensin ja minä voin mennä sen jälkeen ja tähän ratkaisuun päädyimmekin.

Selkään kipuamisen jäljeen Louna veti herneet nenukkiin ja hetken jo luulin, että se esittää kunnon rodeot. Tilanne meni kuitenkin ohi ja hetken päästä Louna rauhoittui, sillä menee aina muutama minuutti sellaiseen touhottamiseen ja sitten se muistaa, että hengittääkin voi.


Lopulta kävi niin, että en minä sinne Lounan selkään kivunnutkaan, vaan ajauduin pitämään Jonnalle tuntia. Olin tiukkana tätinä kentän laidalla ja koitin saada ratsukkoa tekemään kunnon volttia, pysähtymään nätisti sekä pitämään yllä ravia.
Hymyile ny ees vähän..
Hieman Jonna tarvitsi muistutusta käsien paikasta, myötäämisestä ja muusta, mutta lopputuloksena oli tyytyväisen ja rennon näköinen poniini sekä rääkätty ratsastaja. Täydellisesti onnistunut tunti siis vaikka itse sanonkin!


Huomenna onkin sitten Netellä edessä hammaslääkäri, vakuutustarkastus sekä hieronta.. Toisin sanoen huominen päivä menee kokonaan tallilla. Lopusta löytyy vielä pari kuvaa Illiponin juoksutuksesta

P.S. Joko ilmoittauduitte mukaan näyttelyyn?
P.P.S Neten kuvista kiitos Jonnalle
P.P.P.S Illin kuvat: Susanna Kauranen
Ensimmäinen juoksutus
Ensimmäinen juoksutus

Toinen juoksutus: Illi villiponi

Toinen juoksutus: Illi toimivaponi

10 kommenttia:

  1. Te ootta Neten kans samannäköösiä jotenki <3

    Ihana nährä teistä kuvia ja nuo sun kumpparit on ehkä maailman ihanimmat :D Mun täytyy kans tilata jostain vaaleanpunaset mutta ku ei löyry!!
    (eiku ny löysin ja tilasin, vähä matalammat ku nuo mun julmettu pohje ;) :DD)


    Illi on ihanan näkönen tapaus myös!

    VastaaPoista
  2. Hihi, tallilla yksi toinenkin aina sanoo, kun me ollaan kuulemma niin samannäkösiä.. Mä en vaan sitten tiedä, että kuinka kohteliaisuus se on jos näyttää hevoselta :P :D

    Ääh, mä oon yrittäny sotkee niitä joka paikkaa, mutta piru vie, kun niihin ei taru lika! Noi mun saappaat on Horse Comfortin, eli niitä varmaan myydään aika monessa paikassa..

    Illi on suloinen pikkuponi. :)

    VastaaPoista
  3. Hehe.. Olihan se nyt koskettavaa nähdä kun A. Nette oli niin upea ilmestys B. Teillä synkkas niin hyvin C. Korvat oli hörössä D. Se ei ollut moksiskaan kun pomppasit inkkarina selkään.. ja tätä listaa vois jatkaa aika lailla loputtomiin :) Mutta herkkä hetki se oli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D
      Tota inkkarina selkään nousua tarvii harjoitella vielä hieman lisää, että se onnistuu maastakäsin :D

      Poista
  4. Jee kuvia!

    Tuli semmonen mun suusta usein kuultu lause mieleen "...mutta kun se tuntu sillon hyvältä idealta". Siis tosta kun menit Neten selkään. ;) Noi kumpparit on kyllä ihanat, mä viime syksynä tollasia ihastelin mutten muka raaskinu ostaa.

    Kyllä te ootte Neten kans jotenkin saman oloisia. En tiiä suorastaan samannäköisiä mutta muistutatte toisianne. :)
    nimim. kuulemma myöskin hevosensa näköinen omistaja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Joo, ne on noita hyviä ja toteuttamiskelpoisia ideoita.. :P Ja noi kummparit on k-a-m-a-l-a-t, en tykkään vaaleenpunasesta.. Mutta ajaa kyllä asiansa, se on pakko myöntää..:)

      Meillä menee siis Jenni hirveen hyvin, onhan se aina mukava kuulla, että on hevosen näköinen! :D
      No ei vais, joo, monet on sanonu samaa, että samanoloisia ollaan, ehkä se on vaan pitkällisen yhteistyön tulos?

      Poista
  5. Tää sun blogi on sen verran hyvä, että raikkaamman taustavärin lisäksi oon kaivannut tänne vaan lisää kuvia. :) Nää oli kivoja, varsinkin noi otokset susta ja Netestä. Palkkaa vaan useammin joku kuvaaja mukaan tallille! :)

    Houkuttelis ihan hirveesti tulla Hoville päivää etuajassa ja päivystää kameran kanssa ne näyttelyt. :) Seuraavana päivänä alkavalle länkkärileirille oon tosiaan (taas) menossa, niin joka tapauksessa tulossa niihin aikoihin sinne päin. Mut nähtäväksi jää, tuskin ainakaan hevosta saan mukaan (ei sillä että edes osaisin esittää hevosta). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo olen miettinyt itsekin onko tausta vähän liian synkkä, mutta jotenkin en ole itse kirkkaiden värien ystävä. :D Onneksi siis edes välillä saan kuvia mukaan, niin on jotain muutakin kuin romaanipituisi postauksia..

      No hei sinne vaan! Mä ainakin haluaisin paljon kuvia, kun minä ja Nette riehutaan siellä :D
      Ja otat hepan vaan mukaan, en mäkään osaa esittä, meen sinne vaan heilumaan ja toivon parasta! :D

      Poista
  6. Missäääää säääää oooooot!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi!!!
      kilometripostaus heti huomenna, ollu ihan kauhee härdelli koko ajan.. :/

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)