tiistai 5. kesäkuuta 2012

Äärirajoilla/Bannerin tekijää?

Sunnuntain aamulenkin maisemat

Neten uus boyfriend hyvin, hyvin, kaukaa
Ja taas tuli pitkä tauko. Nyt on taas sellaiset kaksi ja puoli viikkoa tulossa, että lasken päiviä, koska tämä loppuu. Minulla alkoi yliopiston yksi kesäkurssi, joka järjestetään ma-to kello 16.00-20.00. Nyt siis pitäisi aamuisin seitsemän aikaan lähteä tallille, sieltä töihin ja sitten neljäksi yliopistolle, josta olen kotona puoli yhdeksän maissa.
Ei ole siis vapaa-ajan ongelmia muutamaan viikkoon.

Koitan ehtiä kirjoitella tänne edes jotain päivitystä siitä, mitä me Neten kanssa teemme. Lisäksi olen päivittämässä koko blogia; eli Neten oman sivun muokkaus, muiden hevosystävien sivu ja kurssisivu päivittyvät, kunhan vain ehdin asiaan paneutua. Ilmoittelen sitten, kun jotain muutosta on tapahtunut.
Lisäksi jo pidemmän aikaa mielessä ollut blogin ulkoasun muutos on jossakin vaiheessa edessä ja siihen tarvitsisin hieman apua. Olen ihan käsi, mitä tulee noiden valokuvien muokkaamiseen ja bannerin tekemiseen. Nyt siis jos joku ystävällinen sielu osaa/haluaisi tehdä minulle bannerin, niin olisin hyvin kiitollinen! Jos halukkaita löytyy, niin ilmoittaa voi blogin kommenttikentässä tai laittaa sähköpostia osoitteeseen mjuful@hotmail.com. Kaikki blogissa olevat kuvat ovat käytettävissä.

Mutta jos nyt vielä hieman tiivistettynä mitä viime päivinä on tapahtunut:

Lauantai: En päässyt Neten kanssa tekemään mitään, koska olin sukujuhlissa.

Sunnuntai: Käyiin Neten kanssa heti aamusta seitsemän jälkeen aamukävelyllä. Ilma oli kuin morsian eli lämmintä oli noin viisi astetta ja tuuli niin kovin, että meinasin lähteä lentoon. Tehtiin noin tunnin lenkki maastossa molemmat kävellen. Nette on ollut jo monta päivää todella helppo käsitellä ja herkkä. Tuntuu että olemme molemmat nauttineet suunnattomasti kaikesta yhteisestä tekemisestä.

Maanantai: Kävin taas heti aamusta moikkaamassa Netteä, se on hiukan rakastunut uuteen laidunkaveriinsa. Varmaan ensimmäinen samanvärinen ja kokoinen hevonen jonka Nette tapaa, ja nyt se on ihan tohkeissaan.
Juoksutin Neptunuksen irtona kentällä, jonka lisäksi harjoittelimme paineelle myötäämistä. Tämän jälkeen se sai päällensä hyönteismyrkkyannoksen ja humanoidihupun, josta se ei pidä ollenkaan.

Tiistai: Tänään en ehdi tallille ollenkaan, mutta huomenna sitten taas.
"Mennään tonne, pliispliispliis?!"

Satulaa meillä ei ole edelleenkään ja se alkaa jo hippasen ärsyttää. Olisi kiva lähteä oikeasti jo ratsastamaan. Ilman satulaa voin kyllä mennä kentällä maastossa, mutta ei kovin vauhdikkaasti. Netellä kun on sellainen mukava tapa alkaa pomppia hieman yläilmoihin, kun se kuumenee, eikä minun tasapainoni ole ihan siinä kuosissa, että haluan kokeilla sitä maastossa ilman satulaa.
Siispä meillä on ollut hyvin kevyttä liikuntaa viimeiset kaksi viikkoa. Satulaa  siis odotellessa.

Eipä tässä nyt sen kummempaa. Edelleen odottelen tietoa siitä, tuleeko minulle sittenkin kesäksi Sissi eikä Senniä, sen pitäisi selvitä tässä ihan lähiaikoina. Ilmoittelen siitä heti, kun se on tiedossa.

P.S. CR-ohjaajakurssille osallistuminen on työn alla jo..!

10 kommenttia:

  1. vautsi toi pelto ensimmäisessä kuvassa! meneekö tossa vieressä joku tie, vai onko teillä lupa mennä ihan tonne pellollekin? jos niin on, mä viherryn kateudesta! :D meillä on täällä käytössä yksi valtava pelto sen jälkeen kun se on sängellä, mutta just siihen aikaan on kanssa ihan hirveästi hirvikärpäsiä, niin se vähän laannuttaa sitä intoa.. pakkohan sinne oli kuitenkin viime vuonna edes muutaman kerran mennä, mutta sitten saikin kaivella pari hirvikärpästä hiuksista :d
    toivottavasti löydätte kohta uuden satulan. meillä meni noin vuosi sopivan satulan ettimiseen, ja sinä aikana käytettiin sellaista huonosti istuvaa, ja tosi epämiellyttävää satulaa kaikilla karvaromaaneilla ja korottavilla pintelipatjoilla. voi sitä onnea sitten kun hyvä satula löytyi! mutta siis, pidän peukkuja teidän satulanmetsästykselle, sillä tiedän miten rasittavaa se voi olla (:

    niin ja viime postauksessa kun listasit noita muutamia vinkkejä sieltä kurssiltasi, koitin hiukan soveltaa niitä omassakin ratsastuksessani, ja vaikken mitenkään hirveästi muuttanutkaan (=saanut muutettua) ratsastusta, hevonen kuitenkin eteni jotenkin ihmeen reippaasti eteen :D ainut, että kun yritin pehmentää katsetta, huomasin yhdessä vaiheessa etten katsonut oikein mitään ja se näkökenttä sumeni omituisesti, mikä taas tuntui kummalliselta. tai sitten se johtui piiloväsymyksestä, ken tietää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me ihan pellolle menty, siihen loppuu sellanen metsätie siihen pellon reunaan ja käytiin siinä kääntymässä. :)
      Mutta kyllä kai tuosta saa ainakin reunasta mennä johonkin suuntaan ja talvella voi kai käyttää myös. Tuolla on kanssa kamalasti hirvikärpäsiä ja odotan sitä aikaa jo paniikilla, yöks!

      Joo, mulla on jo tiedossa sopiva satula (kai), nyt se tarvitsee enää saada meille sovitukseen (on vähän logistisisa ongelmia) ja ostaa :D

      Hienoa, että tunsit että neuvoista oli jotain apua. CR:n ideahan on nimenomaan se, että ihminen ei estä hevosen luonnollista liikettä, eli mahtavaa jos hevosesi liikkui paremmin eteenpäin. :)

      Tuo pehmeä/kova katse on hyvin mielenkiintoinen juttu. Harjoittelimme pehmeää katsetta siirtämällä etusormia kasvojen edestä niin pitkälle sivulle, että sormet edelleen näkyivät. Tuon sormien välisen alue on se, jota pehmeällä katseella pystyy tarkastalemaan. Ikäänkuin siis laajennat omaa näkökenttääsi, etkä vain tuijota jotain tiettyä pistettä. Vaatinee jonkin verran harjoitusta tuo katsekin.. Ja yhtenä ratsastusharjoituksena oli vaihtaa pehemästä kovaan katseeseen ja takaisin ja vertailla hevosen reaktiota..

      Hups, tulipa pitkä vastaus! :D

      Poista
  2. Jon mantelilla on vielä se ratsaastusvyö niin kannattaa kokeilla, saa vähän tukea maastolenkeille ennekun löydätte satulan :)
    Olen myös tosi kiinnostunut noista joustorunkoisista joten mielenkiinnolla seurailen teidän satulan etsintää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa sillä olla se ratsastusvyö, mutta itse en siitä kamalasti tykkää, kun jalat menee väärään paikkaan sen kanssa :)

      Mä odottelen nyt trekker basculea sovitettavaksi ja sen pitäisi olla kyllä Netelle hyvä.. Raportoin heti miten meillä sen kanssa menee! :)

      Poista
  3. Hei! Löysin blogisi jo jokin aika sitten ja seurailin sitä jonkin aikaa vain sivusilmällä. Nyt kuitenkin olen käynyt useammin ja useammin lukemassa tätä joten liityin ihan lukijaksi :) Kiva blogi!
    Huomasin myös, että tarvitsisit apua bannerin suhteen. Olisin halukas auttamaan. Ajattelin, että voin väsätä sellaisen ja lähettää sähköpostiisi. Saat itse sitten päättää oletko siihen tyytyväinen, tai mitenkä vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aksu, kiitos ja tervetuloa! :) Toivottavasti viihdyt..

      Mahtavaa, väsää ihmeessä! Jään mielenkiinnolla odottamaan banneria! :)

      Poista
  4. Voisin minäkin toki tuota bannerin tekoa harkita... :) HUOM. harkita. Tuppaa nää grafiikkahommat innostamaan hyvin kausiluontoisesti, että hyvällä todennäköisyydellä en saa alkuunkaan aikaiseksi tai jää kesken, mut kuulisin mieluusti että millasta sä toivoisit värimaailta jne. jos iskeekin inspiraatio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitse rauhassa! :)

      Itse en ole mikään kovin kirkkaiden värien ystävä.. Ja ajattelinkin uuden ulkoasun olevan joku hyvin maanläheisen värinen.. Ehkä joku harmaa/harmahtava voisi olla aika jees :) Ja siihen kontrastiksi limenvihreä (juuri kun pääsin sanomasta noista kirkkaista väreistä) tai petrolin sininen :D ..Nämä ovat vaan siis omia ajatuksiani, saa nähdä mikä on lopulta se toteutus,kun en mikään tekniikan ihmelapsi todellakaan ole. :D

      ..Mutta värejä joita ei missään nimessä: punainen (mikään punainen), sininen tai musta..

      Itselläkin tosiaan vielä ihan hakusessa vielä koko homma, mutta tällä hetkellä harmaa vie ehkä voiton.. Harmaaseenhan käy sitten minkä värinen banneri vaan! :)

      Poista
  5. minäkin voisin yrittää tehä sulle bannerin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda, jään odottelemaan mielenkiinnolla! :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)