torstai 5. heinäkuuta 2012

Aikamatka vuoteen 1998

Tulin eilen käymään vanhempieni luona ja tänään sitten minut passitettiin käymään läpi yhden arkun sisältö, joka sisälsi lapsuuden ja nuoruuden aikaisia tavaroita.
Olen nauranut vedet silmissä tavaroille ja asioille, joita tuon arkun uumenista löytyy!

Yksi asia, joka minut yllätti oli hevostavaroiden ja miltei kaikkien asioiden linkittyminen hevosiin. En muistanut, että olin ihan niin fanaattinen lapsena, mutta niin se aika vaan muuttaa muistoja. Tämä ehkä osittain selittäisi myös nykyisen käytökseni, se oli siis nähtävissä minusta jo lapsena..

Mutta päätin nyt jakaa teille päiväkirjamerkintäni, joka on luullakseni vuodelta 1998 (olin 12-vuotias) ja talliltamme on juuri lähtenyt yksi lempihevosistani. Joka muuten oli suomenhevonen!

Ja näin se kuuluu (teksti suoraan kirjasta kaikkine kirjoitusvirheineen):

"Se oli viimeinen kerta kun näin Toivelin, en kestä ajatusta ilman Toivelia kun tuli tallille sai hörisevän vastaaoton ei enää Toiveli on hävinnyt ikuisiksi ajoiksi posi minun elämästäni (handlasin melodramaattisuuden jo nuorella iälllä!) Olen tosi surullinen haluaisin edes kerran vielä nähdä sen ihanan suomenhevosen jota en enää koskaan nää Ei ole toivoa eikä liioin Toivelia
Toistaiseksi en kyllä kestä ajatusta ilman Super Hessua (hoitoponini tuolloin) jos Super Hessu lähtisi minä kuolisin suruun (Ja tämä liittyi tähän asiaan miten?!)
VOI RAKAS TOIVELI MIKSI SINUT MYYTIIN EN IKINÄ TOIVU SIITÄ
Toiveli is forever my heart's (enkkukin on sujunut miltei fluentisti)
Toiveli oli aina kiltti ja iloinen hevonen

En keksi nyt muuta enkä edes jaksaisi kirjoittaa enää näin surullista tekstiä
Toiveli rakas kaipaan sinua aina"

Siis voi ei mitä tuskaa olen tuntenut! :D
Yhtään pistettä tai pilkkua en tekstistä löytänyt ja isot ja pienetkin kirjaimet vähän hakusessa. Onneksi siinä on sentään petrattu edes vähän.

Hmm, voisiko tämä selittää tämän hieman nihkeän suhtautumiseni suomenhevosiin? Minulla on lapsuuden trauma!
..Pakko meinaan myöntää, että en muista kuollaksenikaan kuka tämä Toiveli on hevosiaan. Mutta ainakin se oli ilmeisen ihana hevoinen, koska se on lapsen sydämeni vienyt.

8 kommenttia:

  1. Ihana :), niin suuria tunteita lapsilla on. Moni asia tuntui aidosti maailmanlopulta.

    Minun on pakko jäljitellä samanlainen postaus jossain vaiheessa, sillä niin dramaattista ja tunnepitoista tekstiä löytyy samalta vuosikymmeneltä ja saman ikäisenä meikäläisen päiväkirjasta! Vannoin että tapan itseni ja kuolen suruun, jos en saa erästä hevosta itselleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, jospa silloin olisi tiennyt miten se elämä vielä heitteleekään! :)

      Jep, pystyn samaistumaan tuohon, sieltä päiväkirjasta (ja jokaisesta vihkosta) löytyi samanlaisia hevosiin ja koiriin liittyviä kirjoituksia. Kammottavaa, kun on pientä lasta kiusattu, eikä ole ostettu jokaista eläintä, jonka olen halunnut! ;D

      Poista
    2. Ja yksi omia huippukirjoituksia on se kun halusin joskus 6-vuotiaana koiran. Minua lohdutettiin, että isona saat ostaa jos vielä haluat. Kirjoitin päiväkirjaan: "muista kun tulet suureksiettäosta koira!" Jotenkin noin se oli vielä yhteen kirjoitettu.

      Tuo koira-hommahan lähti ihan vain siitä, että kaverilla oli ja minäkin luulin haluavani sellaisen.. Noh, jotkut noista lapsen mielihaluista osoittautuu enemmän todenperäisiksi kuin toiset. Toisaalta onko lapsena mikään tunne epäaito, sitä on niin mukana siinä hetkessä ja fiiliksessä? Vai onko sitten jotain opittua tyyliä jolla pitää käyttäytyä menettämistilanteessa, vaikka ei sen suurempaa hätää olisikaan..ihan vain osoittaakseen jonkinasteista kiintymystä ja surua? ken tietää. Jännä tosiaan tuo että et nyt myöhemmin muista tätä Toivelia, sen verran suurelta rakkaudelta kuitenkin kirjoituksen perusteella vaikutti :).

      Poista
    3. :D

      Niinpä, ehkä minulla on hyvin pieni musitikuva jostakin lupsakasta suomenhevosesta, mutta varmaksi en kyllä osaa sanoa..

      Poista
  2. Hahaa, ihanaa! :D Varsinkin tuo kun et muista ees mikä polle se oli...... xD Kyllä se on ihan tosi että lapsena kaikki asiat tuntu niin hirvittävän isoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Niinpä, on varmasti ollut joku todella läheinen ja tärkeä sitten loppupeleissä.. :D

      Poista
  3. Voi ihana :)
    Samanlaasia tekstejä löytyy mun tallipäiväkirjoosta kans :DD
    Varsinkin kun sain ekan hoitsun ja se oli vanhempi suokki ja se kuoli sitte parin päivän päästä ihan ilman mitään syytä, se oli järkyttävää :D

    VastaaPoista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)