maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kohtalo vai sattuma?

Tässä lähipäivien aikana on tullut useamman ihmisen kanssa puheeksi se, minkälaisista hevosista tykkään tai minkälaisten hevosten kanssa olen eniten tekemisissä.

Jonta takia aasinsiltaa pitkin olen miettinyt tätä koko hevosharrastusta, jota voisi kai paremmin blogin nimenkin perusteella elämäntavaksi kutsua. Mietin, että onko se kohtalo vai sattumaa, että olen nyt tässä missä olen.

Kun mietin viimeisiä neljää vuotta, niin polku näyttää hyvin selkeältä ja siltä, niin kuin miltei "alusta" saakka olisi nähnyt, missä ollaan tällä hetkellä. Kuitenkin samaan aikaan, kun mietin, että joku olisi neljä vuotta sitten kertonut, mitä kaikkea näihin vuosiin mahtuu ja mistä itseni löydän näiden vuosien kuluttua en olisi välttämätä purematta niellyt sitä tarinaa.

Mutta jos nyt ajattelen tätä asiaa hevosten kannalta, niin tuntuu kuin ne olisivat johdattaneet minut tähän. Minä, joka en anna kontrollia itseltäni pois jos ei ole ihan pakko, olen tekemisissä hevosten kanssa. Hevosten joiden kanssa kontrolli on usein vain hetkellistä tai itseni luoma illuusio, joka tasaisin väliajoin särkyy.

Ennen kaikki piti suunnitella ja elämä oli pilalla jos suunnitelmat menivät mönkään. Nyt en suunnittele juuri mitään, enkä jaksa stressata jokaista pikku asiaa. Jos jotain käy, niin sitten käy ja sen tilanteen kanssa pitää vaan elää. Se on ehkä hienoin asia mitä nuo elämässäni näiden vuosien aikana olleet hevoset ovat opettaneet. Hetkessä elämisen jalo taito. Turha stressata tulevaa, kun siihen voi kuitenkin niin vähän vaikuttaa.

Olen miettinyt paljon Netteä ja sen luonnetta tässä lähipäivinä, varsinkin nyt kun olin yhteydessä Neten kasvattajaan. Sain sieltä lisää uskottavuutta omille ajatuksilleni Netestä; sen mieltä ei ole varsana "murrettu", niin kuin yleensä hevosille tehdään tai niille käy. Se on saanut elää omaa elämäänsä ja oppia selviytymään parhaalla katsomallaan tavalla. Kun tuohon elämään lisätään täysiverisen periksiantamaton luonne ja rohkeus, saadaan yhdistelmä, joka minulla on nyt käsissäni.Maailman hienoin eläin, joka toimii niin hyvin kuin se toimii ja seuraavassa hetkessä ollaan jo maata kiertävällä ja mietitään, että mitä äsken tapahtui.

Mietin Senniä, mietin Netteä; ei kaikkia hevosia ole tarkoitettu kesytettäviksi. Joidenkin tulee saada olla villejä. Ja tässä astuu kuvaan kohtalo, vai sattuma? Jonkun muun käsissä Netteä voitaisiin kouluttaa enemmän ja "alistaa" se. Minun kanssani se saa aina pitää omanaan sen oman villin puolensa, se on osa sitä. Se saa ja sen pitää näyttää oma mielipiteensä asioihin, en halua alistaa enkä määrätä liikaa.

Minä hyväksyn sen selviytyjä luonteen ja opettelen elämään sen kanssa. Ja kun se tekee kanssani jotain, tiedän, että se tekee sen siksi että se haluaa tehdä.
Ehkä tämä on yksi niistä asioista elämässä, joissa minun on todella pitänyt kasvaa ihmisenä, huomata että kaikkea ei voi kontrolloida. Kantapään kautta tämäkin on tullut opittua, mutta päivääkään ei vaihtaisi pois.

Päivän kysymys kuuluukin, onko se kohtalo vai sattumaa, että tielleni osuu noita hevosia? Hevosia, joilla on villihevosen sielu.

Menipä syvälliseksi näin maanantaiaamun kunniaksi.

7 kommenttia:

  1. Aaaapuuuuvaaa miten samanlaista pohdintaa oon ite viimepäivinä harrastanu....! :o Tammani suhteen ensinnäkin, miksi mulla on kauhea tarve saada se "toimimaan kunnolla", mitä voisi suorastaan alistamiseksi kutsua? Siksi kun hevosen pitäisi toimia, olla kuulolla, että se on turvallinen ratsu? Haluanko minä sitä oikeasti....? Ruuna taas, se raukka on niin korrekti ja hyvinkäyttäytyvä aina, se tietää elämänkokemuksellaan miten pitää käyttäytyä ja miellyttää että ihmisen kanssa pärjää. Onhan se helppo, mutta musta on aina tuntunu että siitä puuttuu jotain, ja tajusin että se siitä puuttuu uskallus olla hevonen.

    Nii joo piti kans sanoa että hyvä teksti! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Mietin itse aina välillä samaa, kun hevosen pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota ja nimenomaan toimia "kunnolla". On hienoa kun hevonen toimii, en minä sitä sano.
      Mutta kun hevonen toimii aina tuolla tietyllä korrektilla tavalla, niin minusta tuntuu (samaa kuin sinä sanoit), että siltä puuttuu jotain.

      Vaikka hevonen olisi toimiva, niin ei se tarkoita etteikö se saisi reagoida, etteikö se saisi kertoa jos tänään on huono päivä, ei kiinnosta tai että nyt tein jotain ihan väärin.
      Hevosella tulee olla mahdollisuus ilmaista kaikkia noita tunteitaan, eikä sitä saa estää näyttämästä omaa mielipidettään asioihin.

      Taas saa syyllistää inhimillistämisestä, mutta itse tykkään hevosista, joilla on sielu tallessa ja jotka saavat ja uskaltavat olla edelleen aina välillä niitä villejä ja vapaita hevosia. Se on kuitenkin kaiken kaikkiaan se hevosen perusluonteenpiirre, jota ei omasta mielästäni saa niiltä kokonaan tukahduttaa.

      Itsekin aina välillä mietin, että olisipa kiva, kun Nette toimisi aina kuin unelma, sitten taas toisaalta mietin, että jos se toimisi aina niin, niin tykkäisinkö siitä kuitenkaan niin kovasti? Olen tullut siihen tulokseen, että se saa aina olla vähän villi sielultaan, se on täydellinen juuri sellaisena kuin se on nyt.

      ..Ja kiitos! :)

      Poista
    2. Ihana, juuri näin olen itsekin ajatellut -hevosella saa olla mielipiteitä ja sitä täytyy kuunnella. Se on hienoa, että olet löytänyt juuri sinulle sopivan/sopivia hevosen/hevosia :)

      Poista
    3. Kiitos :)

      Niin olenko löytänyt.. Vai ovatko ne löytäneet minut? ..Siinäpä vasta kysymys.. :D

      Poista
    4. Totta - varmaan hevoset ovat myös löytäneet sinut siinä mielessä, että ne ovat löytäneet ihmisen, jonka kanssa kommunikointi pelaa ja löytyy yhteistä aaltopituutta, joku joka ymmärtää tai käyttäytyy ehkä eri tavalla kuin niiden aiemmat elämän ihmiset, tai sitten juuri sillä samalla tavalla kuten Neten kohdalla sen ihmiset aiemmin ovat käyttäytyneet.

      Poista
  2. Hieno kirjoitus, joka tosissaan osui ja upposi molemmilla tapaa. Minä olen myös ollut entisessä elämässäni järkyttävä kontrollifriikki ja kamalan suunnitelmallinen, ja hirvittävän kärsimätön "Kaikki-mulle-heti-nyt". No olen edelleen, hehheh, mutta nykyisin pitkän tähtäimen suunnitelmiakin pannaan uusiksi monta kertaa viikossa, eikä se ahdista tai masenna, kuten ehkä joskus olisi voinut. ;)

    Lisäksi minulla on persoonallinen ruuna, joka on saanut kasvaa aikuiseksi orina ennen kuin ihminen on tullut ehdottelemaan sille mitään juttuja, mitä se voisi hevosen elämän lisäksi puuhailla. Se on aikamoinen persoona vielä ruunanakin, ja päätin heti alkuun, että en halua "päihittää" tätä, vaan voittaa se puolelleni, jolloin sen suuri luonne on minun puolellani. Ajattelen tämän meidän diilin usein tietynlaiseksi YYA-sopimukseksi. =)

    Ruuna on varmasti useimpien mielestä aika huonosti käyttäytyvä ratsuhevonen etenkin kentällä se kun ei ole oikein "kuuliainen", vaan hämmentää omiaan ja osallistuu kuvioiden suunnitteluun vähintään yhtä paljon kuin ratsastaja, mutta minun tarkoituksiini se on juuri täydellinen. =) Se on opettanut minulle niin paljon. Ja erityisesti kärsivällisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      ..Ja kiva kuulla, että en ole ajatusteni kanssa yksin. :)

      Kuulostaa vähän samalta kuin meidänkin toimintamme! :D Se on kyllä sinänsä jännä, kuinka paljon se lopulta hevosta muokkaakaan, niin hyvässä kuin pahassa, että se on ihmisten kanssa tekemisissä paljon varsasta saakka.

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)