keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Miksi sinä käytät/et käytä turpahihnaa?

Moneen kertaan on tullut käytyä keskustelua erinäisesti turparemmeistä ja minulta pyydettiiin kirjoitusta niihin liittyen.

Itselläni on aina ollut hieman erilainen näkökulma koko turparemmeihin, koska, niin kuin olen aikaisemminkin kertonut, olen viettänyt nuoruudessani paljon aikaa ravitalleilla. Ja siellä lähdettiin lenkille hevosen kanssa melkein aina päävehkeiden riisutulla mallilla eli ratsumaailman slangia käyttääkseni, pelkät suitset päässä, ilman ylimääräisiä härpäkkeitä.

Tietenkin muistan ala-asteajoilta ratsastustunnit, joilla kaikilla hevosilla oli suitsissaan kaikki remmit kiinni ja tottakai aina laitoin ne, koska niin kuului tehdä. Myöhemmin sitten, kun aloin uudestaan ratsastaa ja sain valtuudet päättää minkälaisia suitsia käytin ja miten, olen aina riisunut ne niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista.
Ensin se oli vain tottumus, en vain tiennyt miksi minun pitäisi käyttää turparemmejä, kun olin selvinnyt ilmankin. Liikaa liikkuvia osia ja kiinni laitettavaa  ja niin edelleen.

Muutamia vuosia sitten, kun tein uuden siirtymän takaisin ratsupainotteiselle tallille, aloin miettiä turparemmejä enemmänkin. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että se turparemmi suitsista löytyy. Itsekin lopulta ostin meksikolaisella turpiksella olevat suitset; hyvin äkkiä se turparemmi-osuus vaan jäi suitsikoukkuun pölyttymään ja palasin takaisin vanhaan riisuttuun malliin.
Perinteinen malli
Kuva lainattu täältä
En ole toistaiseksi keksinyt yhtään syytä sille, miksi minun pitäisi pukea se turparemmi hevoselle. Yksi useimmin kuulluista syistä on se, että se estää hevosta avaamasta suutaan. Ahaa, vika on siis hevosen? Siellä ohjien toisessa päässä ei ole vikaa?
Nette ei tykännyt aluksi kuolaimesta, se pureskeli sitä koko ajan, enkä enää edes muista kuinka monta applemouthin kolmipalaa se on pureskellut käyttökelvottomaksi. Mitä tein? -Ei, en pukenut sille turparemmiä, vaan jatkettiin hommia uuden kuolaimen kanssa. (Ne applemouthin kuolaimet ei muuten ole ihan halpoja..hmph.)

Nykyään Nette ei pureskele kuolainta muuta kuin silloin kun se hermostuu tai kuumenee. Se on aika selkeä merkki siitä, että on joko tehty liikaa hommia tai että tilanne on sille liian stressaava. Onko vika hevosen? Ei, vaan yksinomaan minun.
Nette on siitä asti kun sen olen tuntenut ollut samanlainen, suu käy koko ajan, kun se hermostuu. Voitte kuvitella miten sen suu siis kävi alkuaikoina, kolina joka suusta kuului oli hyvin mielenkiintoinen.

Edit. Nykyisin pureskelua ei ole havaittavissa ollenkaan.

Remonttiturpis/Hannoverilainen
Kuva lainattu täältä

Eikä nyt ole kyse tuomitsemisesta, vaan kyseenalaistamisesta. Uskon, että alaturparemmin käyttö on monille vain tapa, jota ei edes ajatella sen enempää. Se vain kuuluu hevosen varusteisiin.
Nyt haastankin teidät kaikki miettimään ja kysymään itseltänne syytä turparemmin käyttöön; miksi käytätte sitä, onko se oikeasti tarpeen vai onko se vaan tapa?
Meksikolainen
Kuva lainattu täältä
Yleensä tosiaan turparemmin käyttöä puolustellaan sillä, että se estää hevosen suun aukomisen. Mutta miksi se pitää estää, jos hevonen aukoo suutaan tai pureskelee kuolainta olisiko olemassa myös mahdollisuus, että vika ei ole hevosessa? Jos hevonen pakenee kipua kaikilla keinoilla mitä se keksii ja ihmisen ratkaisu on pakottaa hevonen pitämään suunsa kiinni, onko se oikein tehty? - Ei kuulosta kovin reilulta omaan korvaan tuo ratkaisu.

Tietenkin aina kannattaa myös miettiä niitä turparemmin huonoja vaikutuksia hevoseen; liian kireällä oleva turparemmi aiheuttaa monia ongelmia hevosen leukoihin, hampaisiin, silmiin jnejne.

Tämä on jälleen kerran aihe, josta voisin kirjoittaa romaanin mutta jääköön se vielä pöytälaatikkoon odottamaan. Keskustelua ja mielipiteitä kehiin!

P.S Hyvä kirjoitus turpahihnasta löytyy täältä
P.P.S Toinen kaikinpuolin hyvä kirjoitus löytyy täältä (englanniksi)
P.P.P.S Lisää kuvia Hovin näyttelystä täällä (rinsessa kuvissa 26-29)

100 kommenttia:

  1. Mun liikutusponilla se alaturpis vaan on ollu aina siitäasti ku se sai uudet suitset joissa se tuli mukana. Se on ehkä vaan ulkonäöllisistä syistä siinä. Oon kyllä monesti harkinnu ottavani sen pois ku se on oikeestaan ihan turha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on jotenkin hassua, että se alaturpis kuuluu aina "pakettiin" kun ostat suitset.. Miksi ihmeessä?

      Kokeilepa mennä ilman, uskon, että liikutusponisi arvostaisi elettäsi! :)

      Poista
  2. Minä olen ihan samaa mieltä, että turparemmi alaturpiksineen on monesti enemmänkin tapa, tai sitten perusteluna on juurikin tuo "muuten se aukoo suutaan" eikä sen enempää sitten mietitä, miksi.

    Kunhan minulla on valtaa päättää mitä hevoseni päässä on, niin alaturparemmiä en tule käyttämään. Nykyään tulevalla hevosellani käytetään alaturparemmiä siksi, että se auttaa pitämään kuolaimen paikallaan kun kuolain jää ikäänkuin alaturpiksen ja suupielen väliin. Saa nähdä miten asia muuttuu, kun saan sen itselleni. Olen ajatellut itse käyttää mahdollisuuksien mukaan kuolaimettomia ja silloinhan tuo "turparemmi" on välttämätön kun ei ole kuolainta pitämässä kiinni. Muuten voisin kuvitella ratsastavani myös ilman turparemmiä, jos kuolain pysyy paikallaan..

    Meksikolaisesta turparemmistä oma mielipiteeni on, että se on täysin ulkonäkö& muoti- turparemmi eli sitä käytetään siksi koska se miellyttää silmää. Mielestäni se on vihonviimeinen turparemmi sillä se tulee ikävästi luiden päältä ja alaturparemmiä ei edes ole mahdollista jättää pois.

    Minäkin olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että olen viettänyt aikaa ravitalleilla. Ravipäävehkeissä on mielestäni sikäli kivempi turparemmi, että sillä on oikeasti tarkoitus, eli se pitää poskiremmejä vähän aisoissa, kun se kulkee suoraan poskiremmien läpi. Se pistettiin aina ihan löysälle niin ettei kiristänyt, mutta tarvittaessa olisi auttanut suitsia pysymään paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostipas mukavalta tuo "tulevalla hevosellani! :)

      ..En nyt ihan täysin ymmärtänyt miten kuolain jää alaturpiksen ja suupielen väliin.. Ovatko suitset/kuolain epäsopiva, vai miten se niin jää?

      ..Niin hyvä kysymys sitten onkin, että onko parempi ratsastaa pehmeällä kuolaimella ilman mitään turpahihnoja vai kuolaimettomalla, jossa lähes aina tarvitaan se suhteellisen kireällä oleva turpahihna. Ikuisuus ongelma, kun mikään ratkaisu ei ole ultimaattisesti täydellinen :/

      Itsekään en meksikolaisesta välitä ja olen samaa mieltä, että se on lähinnä "muotivillitys", tosin sitähän perustellaan sillä, että se ei paina samalla tavalla hevosen turpaa kuin perinteinen malli, tiedä siitä sitten..

      Joo, niinpä.. Niissä päävehkeissä sen hihnan tarkoitus on nimenomaan vaan pitää poskihihnat paikallaan ja sekin pidetään löysällä.. Hmm, pitäsköhän mennä ostamaankin Netelle päävehkeet :D

      Poista
    2. Heh, joo, tuleva hevonen on tiedossa ja tässä odottelen sitä saapuvaksi kotiin Ruotsin maalta ;D.

      Muotoilin ehkä tuon lauseen vähän hassusti: "..käytetään alaturparemmiä siksi, että se auttaa pitämään kuolaimen paikallaan kun kuolain jää ikäänkuin alaturpiksen ja suupielen väliin. " ->
      ELI siis alaturparemmiä käytetään nykyisen ylläpitäjän mukaan siksi, että se auttaa pitämään kuolaimen paikallaan, koska sehän asettuu kuolaimen alapuolelle, jolloin kuolain jää alaturparemmin ja suupielen väliin. Ja siten kuolain pysyy paremmin paikallaan.
      -> tajusikohan tuosta nyt paremmin mitä tarkoitin :D?

      Minulla ei ole kokemusta tuosta miten käytännössä siis tuolla hevosella voisi käydä, jos alaturparemmiä ei olisi -aukoisiko se suutaan niin paljon, että kuolainrenkaat uhkaisi mennä toisesta suupielestä sisälle tms.. en voi tietää :D.

      Joo, pitäisiköhän hankkia ravisuitset ja yhdistää niiden poskiremmit ja turpis ratsusuitsiin ;D.

      Hmm.. kireä turpahihna kuolaimettomissa.. minä olen ainakin mielikuvituksessani kai kuvitellut ratsastavani sitten löysällä turparemmillä -eli ihan samaan tyyliin kuin pistäisi ohjat riimuun tai naruriimuun :D -ei aavistustakaan tuleeko eteen tuo turparemmi-ongelma siinäkin, sen näen vasta kun pääsen kokeilemaan.

      Kai tässä täytyy tähdätä cordeolla ratsastukseen niin ei ole puristavaa turparemmiä eikä kuolainta :D.

      Meksikolaisesta olen muuten myös kuullut että on vielä normi turpista+ alaturpista tehokkaampi pitämään hevosen suun kiinni, eli jos yhtään omistajaa haittaa hevosen suun aukominen niin isketään meksikolainen päähän.

      Poista
    3. Okei, nyt siis ymmärsin.. Mutta jos kuolain liikkuu edestakaisin ilman turparemmiä, on vika joko a)liian kovassa kädessä b) liian suuressa kuolaimessa c) epäsopivissa suitsissa d) joku muu hyvä syy.
      Ja ainahan normi kuolaimen voi vaihtaa fullcheekiin tai vaikka ravikuolaimeen, jos on pelko, että kuolaimen rengasosa menee suuhun, tai laittaa tutit.. Mutta kuulostaa kyllä aikamoiselta selittelyltä tuo tuollainen syy, että se pitää kuolaimen paikallaan.

      Niin no taitaa riippua kuolaimettomasta :) Sitä Lg:tä edelleen odotellessa, että saan kokeiltua sen..
      ..Ja kaulanarun haluaisin minäkin, meillä taitaa vielä Neten kanssa vaan olla siihen matkaa jonkin verran :)

      Joo, ei sitä meksikolaista selitä hyväksi millään järjellä!

      Poista
    4. Nykyinen kuolain on vielä olympia-kuolain, joten luulisi, että renkaat jo sinällään estäisivät kuolaimen liikkumisen. Raportoin, kun keksin, mihin alaturparemmiä tarvitaan tällä hevosella -jahka pääsen sitä tutkimaan ;).

      Oli myös aika pöllöä, yrittää antaa hevoselle namia, jonka suu on köytetty tuplaturparemmilla kiinni XD. Siinä vasta ristiriitaa, ensin pistää turpikset kiinni ja sitten yrittää antaa syötävää! (oli tarve palkita namein kesken ratsastuksen)

      Poista
    5. Ohhoh, no sitä ei kyllä sitten enää ihan tuolla selitetä!
      ..jään mielenkiinnolla odottamaan raporttia.. :D

      Joo, siinä on jo havaittavissa lievää kaksinaismoralismia :D
      ..Ja huikeaa tilannekomiikkaa :D

      Poista
    6. Tulin jo erääseen merkittävään tienristeykseen turparemmin suhteen. Tilatessani unelmasuitsiani piti valita, otanko tuplaturpiksen vai ns ranskalaisen turparemmin ilman alaturparemmin kiinnityspaikkaa. Valitsin jälkimmäisen ;D! Saa nähdä joudunko myöhemmin ostamaan kiinnikkeen alaturpikselle vai pärjätäänkö tällä ratkaisulla hamaan tulevaisuuteen ;). Kyseessä on toinen unelmasuitsien tilaus, edelliset lähti välittömästi takaisin kun ne oli sotanorsu- kokoa. Saa nähdä, ovatko nämä ne oikeat unelmasuitset ;D.

      Poista
    7. Ja tuohon syöttämiseen alaturpiksen kanssa piti vielä sanoa, että siinähän kävi sitten niin että jouduin tunkemaan nameja toisen suupielistä sisään kun toinen ei voinut avata suutaan XD ei hyvää päivää!

      Poista
    8. Haha, hyvin valittu! :D
      ..Ja olen aivan varma, että pärjäät sen kanssa, ilman alaturpista hamaan tappiin saakka! :)

      :D Mahtava mielikuva tosta tilanteesta mulla päässä

      Poista
    9. Ja niin. Muistat varmaan raportoida siitä lg:stä kun saat sen?

      Poista
    10. Ehdottomasti raportoin.. Sen saamisessa saattaa vaan mennä hetki, kun konkurssi kolkuttelee ovella :D

      Poista
    11. Tässä on muuten ne huippuergonomiset suitset joita luulin ensin unelmasuitsikseni -kunnes paljastui niiden aivan täysin liian massiivinen ulkonäkö. http://www.barefoot-saddle.de/shop/en/Bridles-Reins/Contour-2-in-1-Bridle-to-be-used-with-or-without-snaffle-bit.html
      Noiden suitsien esittelyssä mainitaan, että turparemmistä puuttuu alaturparemmin kiinnike, koska valmistaja pitää sitä epäinhimillisenä ja tarpeettomana. Tuossa mainittiin myös, että hevonen, joka luottaa ratsastajan käteen, ei avaa suuta ellei ole hammaskipuja tai inhoa kuolainta.
      Eli ihan hyvä ajatus noiden suitsien takana :). Oli myös niin pehmeät ja leveät remmit että mukavuus kyllä on taattu.

      Konkurssi taitaa olla melko pysyvä olotila hevosihmisellä, paitsi tilipäivänä väistyy hetkeksi :D.

      Poista
    12. Aika hienot!
      ..Joo konkurssi on vakio, oon huomannu.. :D

      Poista
    13. Alaturpahihnasta vielä. Sen sijaan että sanotaan että hevonen aukoo suuta ilman alaturpista, ihmiset voisivat yrittää selvittää miksi hevonen tekee niin eikä vain estää kyseistä käytöstä.

      Poista
  3. Itse inhoan meksikolaisten ulkonäköä, hyihyi, mutta hevosella englantilaisen turpahihnan kohdalla potkusta luuhun jäänyt monttu ja siihen ei ennee turpahihnaa voi laittaa...

    En tiedä miksi hevonen toimii meillä paremmin turpahihnalla kuin ilman. Ei se suutaan au'o kummassakaan, mutta kuuntelee ja toimii sekä työskentelee rennommin turpahihnan kanssa, tosin, josko jäänyt hevosellekkin tavaksi ja uusihan, oli se mitä vain, on aina jännää. Tiedä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hevosenhan pystyy ehdollistamaan mihin vaan.. vrt. hevoseen joka otetaan aina yöksi sisään--> se oppii odottamaan sitä koska rakastaa rutiineja ja stressaantuu, kun tästä tavasta poiketaan..

      Mutta aina on poikkeuksia ja hevosen ehdoilla pitäisi mennä aina.. Ihmisen hommaksi jää objektiivisesti ja rationaalisesti päättää mikä on hevoselle parasta.

      Poista
  4. En käytä, kun alla on lännenhevonen :) Tosin täytyy sanoa, että lämpimästi suosittelen tällaisiin riisuttuihin malleihin joko leukaremmiä tai kuolaintutteja, tai tarvittaessa vaikka molempia niin pysyy se kuolain keskellä suuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, leukaremmi tai tutit on ok.. Ellei sitten satu olemaan sellainen kuolain (esim fullcheek) ettei pääse valahtamaan suuhun vahingossa..

      Mulla ei oo alla lännenheppaa, mutta paahdan silti menemään hyvin riisutulla mallilla :D

      Poista
  5. Mielestäni se on myös turha ja rajoittava kapine. Kerran kuulin erään lauseen "Tallin paras hevonen se, jolla on vähiten varusteita". Eli ei ylimääräisiä osia suitsissa, ei kovia kuolaimia, ei suojia (jos ei tarvitse), eikä apuohjia.
    Tuota olenkin miettinyt kovasti..
    Lauseen sanonut henkilö on pitkän linjan hevosihmisiä, mutta tänä päivänä tuo lause ei taida toimia, sillä yhdellä jos toisella on kaikenmaailman kapistuksia, vaikka se hevonen olisi hyvä. Ratsastajako on sitten huono, jos niitä on paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, hyvin sanottu ja jokaisen hevosihmisen pitäisi sisäistää tuo.

      Niin, tuntuu että on enemmän sääntö kuin poikkeus, että jotai ylimääräisisä härpäkkeitä löytyy.. Joillain niitä on vaan, kun ne "näyttää kivalta" ja joillain koska niitä "tarvitaan".

      Jos minun mielipidettäni kysytään, niin yleensä aina se vika löytyy sieltä ohjien toisesta päästä.. Olisi peiliin katsominen paikallaan monilla.

      Poista
  6. Itse en ratsastuskoulussa ratsastaessani ollut miettinyt yhtään, että miksi jotakin remmejä pidetään suitsissa tai miksi ei.
    Oman ponin saatuani lähti alaturppis aika nopeasti pois ja takaisin ei ole tulossa.

    yläturpista pidän sen takia, että saan olympiakuolainten tukiremmin pujotettua yläturppiksen siitä hihnan pidikkeestä, että pysyy paremmin ja ei hierrä.

    Kohta varmaan kokeilen ratsastusta taas nivelkuolaimilla ja tarkoitus olisi vielä joskus päästä kuolaimettomuuteen. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, harva tulee miettineeksi.

      Hienoa kuulla, että yrität vaihtaa pehmeämpään :)
      ..varmasti on kaiken vaivan arvoista! Ja mieti sitä tunnetta, kun joku kaunis päivä pystyt viilettämään kuolaimettomalla, varmasti onnistumisen tunne on moninkertainen verrattuna siihen, että viiletät kuolaimen kanssa! :)

      Poista
  7. No meillähän on ongelmia vaikka muille jakaa, ja nyt kun hampaat on kummaltakin kunnossa ois toivottavaa että suunaukominen loppuu ja turpis saa lähteä! vuosi takaperin ei käytettykään turpista. Ja kyllä, se on ihan oikeesti mun vika että nuo aukovat suutansa. =) Meksikolaisesta en mitään tiedä, mutta ymmärtääkseni että se antaa enemmän "tilaa hengittää" kuin tavallinen alaturparemmeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta siitä on hyvä lähteä, että tiedostat sen itse :D
      Tsemppiä turparemmittömyyteen! :D

      Joo, niin mäkin oon kuullu tosta meksikolaisesta, en vaan ole ihan varma, että onko se vaan enemmän sellainen markkinointi- ja uskottelujuttu vai tosihomma..

      Poista
    2. Mä koen meksikolaisen "ystävällisimmäksi" turpahihnaksi kunhan on oikein säädetty (ei paina poskiluun reunalla, ei solkia huulen kohdalla) ja kiinnitetty ilman kiskomista (sormet mahtuu hihnan ja hevosen leukaluun väliin ilman tunkemista). Meillä tuo on ainoa turpis jonka hevonen hyväksyy jotenkuten. Aachenturpis ilmeisesti painaa poskia hampaita vasten ja tästä tamma ilmoittaa hyvin selkeästi. Kuolaimettomia postista odotellessa...

      Poista
    3. Tietenkin kaikki hevoset yksilöitä, joten aina mennään sillä. joka hevoselle parhaiten sopii :)

      Kuolaimeton on kyllä ihan mahtava keksintö!

      Poista
  8. Ostin Tahvon marraskuussa ja sen mukana tuli meksikolaiset suitset. Siitä ei saanut alaturparemmiä pois, joten ostin uudet suitset, josta heitin alaturparemmin heti pois. En tiedä miksi Tahvolla meksikolaiset oli edellisellä omistajalla. Niillä Tahvo tuntui puuskuttavan heti kun vähän hölköteltiin. En kyllä keksi yhtäkään syytä miksi käyttäisin alaturpahihnaa.

    Aika vähän Tahvolla tarvitsee ohjaa kääntämiseen ja välillä laitankin ohjat riimuun, jos köpöttelen kentällä. Suitset saavat jäädä talliin lepäämään. :)

    Oikein hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! :)

      Mullakin on turhan panttina monta alaturpista, kun joku keksii niille uutta käyttöä, niin vinkkejä saa antaa! :D

      Mahtavaa, että teillä menee Tahvon kanssa niin mainiosti, hyvää kesän jatkoa sinullekin! :)

      Poista
    2. Itseasiassa.. saisikohan alaturpiksesta ratsusuitsiin semmoisen "turparemmin" ravuri-tyyliin ;)?

      Alaturpiksesta saa myös hyviä kauhukahvoja satuloihin!

      Poista
    3. Mä luulen, että useimmissa ei pituus riitä.. Eikä ratsusuitsissa oo sitä "väliä" mistä ne vois pujottaa :D

      ..Toi kauhukahva homma on tosi, mutta kun en mä niitä kauhukahvojakaan mihinkään käytä :D

      Poista
    4. Suutari vois tehdä semmoisen välikön siihen, tai toimisiko semmoinen alaturparemmin kiinnike, jota käytetään turparemmeissä joissa ei ola paikkaa alaturpikselle... Hevosesta tosiaan riippuu yltääkö siitä kohti alaturpis turpikseksi, vanhalla hoitohevosella ylti :)

      Poista
  9. Minun ponillani ei käytetä kuolaimia --> jokin systeemi turvalla "pakollinen", ellen kaulanaruile. Yleensä tuolla mennään sidepull-tyyppisillä suitsilla, joissa turpis on joko löysällä (jos mennään ilman tuntumaan) tai "parin sormen kireydellä", jos mennään enkkulaisittain ohjastuntumalla. Kuolainaikoina käytin lähinnä länkkäsuitsia, joissa turpista ei ole.

    Liikutettavani, joka on siis raviponi ja omistaa ravisuitset, en pidä turparemmiä koskaan -jos suitsia pidän. Suitsissa on kyllä kiinni turpis, jota sen omistaja myös käyttää, mutta minä irrotan sen aina. Jos ajan/ratsastan päitsillä, on turvan päällä luonnollisestikkin naru.

    Sen sijaan vuokrahevosellani sen omistaja pitää olympioita, ja aachenturpista alaturpiksen kera niin kireällä kuin käsin se siihen saadaan. Minä taas ratsastan päitsillä/kolmipaloilla, joko kokonaan ilman turpista tai vähintään ylempi löysemmällä & ilman alempaa. En ymmärrä minäkään tuota, että laitetaan jokainen naru kiinni (ja niin tiukalle kuin saadaan) kun se kerran tuli suitsissa mukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa oman ponisi meno mukavalta! :)

      ..Tuo vuokrahevosen kohtalo omistajan toimesta ei niinkään, kummallista että tarvitaan kova kuolain ja vielä turparemmi, jos sinä kuitenkin selviät hienosti vähemmälläkin varustuksella.
      Minäkään en ymmärrä, että miksi? Se tuntuu niin käsittämättömältä..

      Poista
  10. Voisit kirjottaa kuolaimista, pelhameista, olympioista yms muista "norsunjarruista" ja näistä kaikenmaailman martingaaleista, gramaaneista ja sivuohjista ! :) Oon oikeestaan itekki oppinu tosi paljon ku oon lukenu sun blogias. Ja siitä en oo mitään muuta ku kiitollinen ja onnellinen. Ennen aattelin et "mut hepalla pitää olla ainaki pelhamit, martingaalit ja meksikolaiset" mut nyt oon tajunnu et mitä luonnollisempi, sen parempi !

    Ennen ehkä oli kivaa seurata kisoissa ja muualla sellasia hevosia joilla on jos jonkin näköstä varustetta mut nykyään se on lähinnä surullista kattoa ku näkee noilla pikkutytöillä, miksei pojillakin, niitä hevosia joilla ei ennen ollu mitään ylimääräsiä tilpehöörejä ni vaikka ja mitä pelhamia ja meksikolaista ja martingaalia ja ties mitä.

    Mut hei sulla on tosi ihana blogi, jatka samaan malliin ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roni! :)

      Hyvä ehdotus, toteutan sen varmasti jossain vaiheessa!

      Ja aivan mahtavaa kuulla, että olet alkanut blogini lukemisen myötä kyseenalaistaamaan tuota varusteurheilua, olen siitä vilpittömän onnellinen.

      Se on surullista ja kammottavaa katsottavaa, varsinkin kun yleensä noitä ylimääräisiä härpättimiä löytyy niiltä, joilla ei taidot riitä ja ratsastus on muutenkin räiskimistä vähän sinne päin. Hevosparat.

      Poista
  11. Kisoissa turparemmi on pakollinen varuste, joten sellainen minulla myös suitsista löytyy, on sekä remonttiremmilliset että perinteinen englantilainen ja luonnollisesti kankisuitsissa remmi myös on.

    Näin helteillä nappaan turpiksen yleensä pois, turhaa nahkaa jonka alla hevonen hikoaa. Turparemmi on juuri niin "kireälle" säädetty, että kisapaikalla ei ole tainnut kertaakaan joutua avaamaan turpista kun on tarkistettu kuolaimet, eli pari sormea menee reilustikin väliin.

    Alaturpisten uusiokäyttö: kauhukahvaksi satulaan. Voi maastoilla pitkällä ohjalla toinen käsi kiinni kauhukahvassa pelkäämättä sivuloikkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kisoissahan se tosiaan on pakollinen varuste. Sitä en tosin ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, että miksi ihmeessä näin on.

      Jep, oman lisänsä tuohon turperemmihommaan tuovat tosiaan ne, jotka kiristävät sen niin kireälle kuin vain omilla voimillaan saavat. Tätäkään en ymmärrä, voi vaan kuvitella miltä hevosen suussa ja leuoissa tuntuu, kun turperemmi kiristetään ,parhaimmassa tapauksessa Pull-backilla että varmasti saadaan tarpeeksi voimaa, niin kireälle kuin se vaan saa.

      Haha, ehdotus kauhukahvasta tulikin jo toistamiseen! :D Itselle se vaan tuntuu hassulta ja vieraalta, että se todella auttaisi siinä satulassa yhtään mitään. ..Vaikka kyllä minäkin sellainen olen satulaan joskus kiinni laittanut, varsinkin jos on lapsiratsastaja! :)

      Poista
    2. Ton kauhukahvan avulla mä opin pois siitä tavasta että kun hevonen säikähtää, itse ensimmäisenä repäisee ohjista puolivahingossa. Nyt isken kädet etukaareen, missä entisessä satulassa oli se kahva. :D Herttakaan ei enää säiky niin pahasti kun en ite revi sitä suusta jokaisella säpsähdyksellä.

      Poista
    3. Mahtavaa itsensä ehdollistamista! :D

      Joo, totta tuo, ennemmin jostain muusta kiinni kuin ohjista :)

      Poista
  12. Kiitos kaikille mahtavista kommenteista!
    Olen todella iloinen siitä, että tämä asia herätttää keskustelua suuntaan ja toiseen. :)

    VastaaPoista
  13. Minäkin olen ihmetellyt aina tuota turparemmin merkitystä, enkä ole vielä keksinyt mikä se on. Kuolainsuitsien kanssa käytän usein leukaremmiä renkaiden välillä, joka pitää kuolaimen paikallaan. Mutta ei sekään niin välttämätön ole, jos hevonen on koulutettu myötäämän paineelle, niin se ei vastusta, eikä tällöin kuolainrengas mene suuhun.

    Mieluiten käytän bosal -suitsia, joissa on kyllä turparemmi mutta se on samlla tavalla löysä kuin riimu. Aina vaan parempi mitä vähemmällä apuvälinemäärällä pärjää. Näiden (lisä)varusteiden kohdalla voisikin miettiä, että mikä sen käyttötarkoitus on ja mitä hyötyä sillä on hevoselle. Joskus voi olla ihan oikea tarve joillekin piuhoille tms mutta niiden käyttö tulisi harkita tarkkaan ja tehdä päätös sen perusteella, että se auttaa ja helpottaa hevosen olotilaa, eikä ratsastajan.

    Turhista alaturparemmeistä olen tehnyt (lännen)suitsiin leukaremmejä kuolainrenkaiden väliin. Ihan toimiva, jos alaturpis on riittävän pitkä.

    P.S. Mukavaa, kun näitä itselle tärkeitä asioita voidaan pohtia yhdessä ja rauhalliseen sävyyn. En uskalla enää mennnä minnekään keskustelupalstoille edes lukemaan, kun siellä lytätään epäasiallisesti kaikki, joilla on edes jonkinlinen eriävä mielipide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on varmasti tilanteita, joissa jollakin piuhalla on oikeasti hevosta auttava merkitys ja tällöin se on mielestäni enemmän kuin hyväksyttyä.

      Pitäisi kuitenkin aina muistaa, että jatkuvalla syötöllä niitä ei kannata käyttää mihinkään eikä varsinkaan henkilöiden, jotka eivät niitä oikeasti osaa käyttää.
      Noiden käyttö pitäisi myös aina, niin kuin sinäkin sanoit, pystyä perustelemaan hevosen kannalta parhaaksi, ei ihmisen.

      Tuohon leukaremminhommaan se alaturpis voisikin olla aika näpsäkäin pituinen, mutta pakko kyllä myöntää, että ei mulla ole suitsissa mitään "ylimääräistä" joka pitäisi kuolaimen paikallaan, yritän vaan käyttää sitä niin, että kuolain ei suussa niin paljon liiku, että se häiritsisi hevosta jotenkin.

      Niinpä, minäkin tykkään kun ihmiset kommentoivat rakentavasti! Eikä ketään tarvitse mollata tai lytätä vaikka olisikin eriäviä mielipiteitä, kaikillahan on aina omansa ja niitä tulee kunnioittaa.
      Itse olen jo ajat sitten jättänyt nuo surullisen kuuluisat keskustelupalstat, siellä ei tule kuin paha mieli.

      Poista
    2. Pakko vinkata hyvää keskustelupalstaa jolla ei tarvitse pelätä: toisinhevostelijat.net :D -ainot palsta jolla meikäläinen uskaltaa käydä.

      Poista
  14. Mä oon niiiin samaa mieltä!!

    Ja voi että mua ottaa ihmiset päähän jotka kattoo ihan kieroon jos riisun omaltani tai toisen omalta turparemmin pois, mä en kyllä tajua että MIKSI se tungetaan, sillä vaan piilotellaan ongelmia ja kamalintahan on se että monet laittaa niin kireelle ku ikinä jaksaa..

    Moon käyttäny Viljalla meksikolaasia vaan kuvausmielessä, silloon ollaan puettu ne mutta en kyllä oikeen käytössä laittaisi, muutenki mua ahristaa kuolaimetkin niin ennemmin sitte tehrään kuolaimettomilla tai naruriimulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan niin samoilla linjoilla (jälleen kerran)!!!

      Poista
  15. Just oli puhetta omassa talliporukassa noista turparemmeistä, ja se keskustelu päättyi siihen että vuokraheppani omistaja otti enkkusuitsista turpiksen irti ja piilotti sen. :D Toinen vuokraaja nääs haluaa käyttää kaikkia mahollisia remmejä ja suojia, vaikka kyseinen hevonen ei missään tilanteessa niitä tarvitse edes pienimmässä määrin.

    Ja mitä itse mietin joku aika sitten, mut en vaan ehtinyt kirjoittaa aiheesta tonne omaan blogiin, on varusteet ylipäänsä. Miksi esim. riimu tai riimunnaru on olemassa ja kovassa käytössä? Koska ihminen ei ole jaksanut nähdä sitä vaivaa, että kykenisi käsittelemään hevosta ilman. On haluttu päästä helpolla, kuten oikeastaan kaikessa mahdollisessa tässä nyky-yhteiskunnassa, ja hevosten kohdalla se tarkoittaa lähestulkoon aina pakottamista. Mutta eipä sitä aina itselläkään riitä aika tai hermot, vaikka pidemmän päälle yrittää omia hevosten käsittelytapojaan muokata enemmän siihen suuntaan, että annetaan hevosen valita ja rakennetaan sitä luottamusta, jonka saavutettuaan voi jättää kaikki varusteet talliin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hyvin meni siis se keskustelu!

      Ja tuo on niin totta noiden muidenkin varusteiden kohdalla.. Ainoa syyhän lopulta on aina se, että jonkin verran sitä eläintä täytyy "pakottaa". Mutta toistaiseksi ainakin annan itselleni sen anteeksi, että noita välineitä käytän. :) Onhan kyse myös hieman turvallisuudesta, kun koulutusvaiheessa ei koskaan tiedä, mihin se hevonen sinkoaa, saaliseläin kun on.

      Siihen täydelliseen varusteettomuuteen kyllä tähdätään, tai ainakin minä tähtään! ..Tosin realistina ymmärrän myös sen tosiasian, että siihen eivät omat taitoni välttämättä koskaan riitä, mutta pyrkimyskselläkin ollaan jo pitkällä!

      Poista
    2. Mulla on sama noiden omien taitojen kanssa ja tällä hetkellä varsinkin Miinan kanssa se luottamussuhteen luominen on vielä niin alussa, että oon jo moneen kertaan luottanut hevoseen aivan liikaa ja saanut sitten juosta pitkin pihaa keräämässä lentänyttä satulaa huopineen ja jahtaamassa vapaana kirmailevaa arabia.. :D

      Eli realistisin mielin kohti tätä tavoitetta. :)

      Poista
  16. Itse pidän alaturparemmiä koska se on koriste, joten ei ole kiskottu niin kireälle että hevosta se haittasi millään tavalla. Hyvä myös pitää sitä että hevonen tottuu siihen, koska kisoissa sitä pidettävä. En tahdo tehdä kisoihin mitään vaihtelua varusteisiin viime hetkellä. Ymmärrän että olet kiinnostunut näistä asioista ja haluat kertoa omaa kantaasi, mutta jos joku tallilainen tulisi tuputtamaan uskomuksiaan ja vaatimaan ottamaan turparemmin pois olisin ärtynyt. Usko itse mihin haluat mutta älä vaadi muita tekemään samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän sinä pidät alaturperemmiä, en tainnut tietääkseni vaatia ketään ottamaan turparemmejä pois, vaan kyseenalaistin sen olemassaolon..

      Tietenkään ei kannata tehdä viime hetken muutoksia ennen kisoja, mutta mitäpä jos opettaakin hevosen menemään sekä ilman alaturpista että sen kanssa?
      Ja jos se on niin löysällä, että ei hevosta kiristä, niin en myöskään nää miten se vaikuttaisi jos turpis on välillä pois ja välillä päällä, kun se on "vain koriste"?

      En minä tuputa kenelläkään uskomuksiani, vaan kirjoitan _mielipiteeni_ julki. Sinulla omasi minulla omani, minä kunnioitan sinun, kunnioita sinä minun.

      ..Tuli mieleen sanonta koirasta ja kalikasta..

      Poista
  17. Et ole tähän edes kirjoittanut miksi ne pitäisi ottaa pois? Jos niistä ei ole mitään haittaa mitä väliä pitääkö sitä vai ei? Vain koriste on varmaan samanverran vaikuttava asia kuin se ettet jaksa "laittaa ylimääräisiä remmejä kiinni." Kun laitoit tuohon että hevoset aukoo suutaan ja se estetään remmillä niin eiköhän ne hevoset kärsi samanverran jos kovakätinen ratsastaja menee niillä ilman remmiä. Shokkiuutinen sinulle, joku voi osata ratsastaa myös niin että turparemmi ei ole peittelemässä kurjan ratsastuksen jälkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tietenkään ole, kun tämä on edelleen MIELIPIDEKIRJOITUS.

      Anna sinä minulle yksi hyvä syy, miksi sitä pitäisi pitää?

      Poista
    2. tikut silmissa anonyymilla....?
      t lukutaidot ja aivot omaava (siis ERI) anonyymi(:

      Poista
  18. Eipä minua se sinällään kiinnosta onko turparemmin pito turhaa vai ei vaan se että koet itse oikeudeksesi toimia jonain totuudentorvena joka voi kertoa ihmisille mitä tehdä ja mitä ei :) Etenkin kun et tässäkään tosiaan tee selväksi mikä siinä turparemmissä on niin kamalaa sitten? Jos se on sopivalla kireydellä siis eikä vedä hevosen huulia rullalle. Ja kyllä tuo että tivaat tallilaisiltasi että miksi pitävät turparemmiä on tuputtamista ja helkkarin ärsyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ny yhden kerran! :D

      En tivaa talilaisilta, miksi he tekevät niin kuin tekevät tai tuputa omia ideoitani niin kuin sinä asian asiallisesti ilmaisit. Nämä ihmiset joiden kanssa asiasta puhuin ovat ystäviäni ja kun asiasta oli asialliseen sävyyn puhuttu (jotkut osaavat sen tehdä ilman syyttelyä), niin he ottivat turparemminsä pois, koska kokivat ne tarpeettomiksi. Onko se sinusta väärin?

      En koe oikeudekseni "toimia totuudentorvena", jos olisit lukenut tekstin huolella huomaisit, että en paasaa, en syyttele ketään vaan kyseenalaistan. Viimeksi kun tarkistin se oli laillista tässä maassa..

      Tuntuu, kuin ottaisit tämän kirjoituksen henkilökohtaisena loukkauksena enkä ymmärrä miksi.

      Saat olla turparemmeistä mitä mieltä vaan, minä olen omaa mieltäni.

      Poista
    2. Oikeesti siis miten noi negatiiviset anonyymit voikaan kauhoo paskaa omasta olostaan muiden blogeihin.? En kyllä missään vaiheessa ole lukenut että Suvi olisi missään vaiheessa luukuttanut että tekee koko maailman hevosihmisille uudet säänöt joita tulee noudattaa tai ei saa ratsastaa.... Kaikki ovat mielipideasioita ja on hyvä kyseenalaistaa asioita eikä kuvitella olevansa kaikesta aina oikeassa kun tosiaan ovat Mielipideasioita, joista oppii uutta ja voi muuttaa suuntaa, avartaa katsetta ja vaihtaa näkökulmaa jne. Ihan kuin itse kuvittelisit olevasi muita ylempänä (anonyymi) ja koet että Suvin sanoma on uhka Sinun ajatusmaailmallesi. Haloo kaikki tääl on muurahaisia ja kekee mitä tekee, kukaan ei oo tärkeä, jollei itseään sellaiseksi tee ja mun mielestäni on erittäin hienoa ja arvostettavaa että Suvi kertoo meille täällä hevosmiestaidoista jotka ovat varusteita tärkeämpiä. Ja sinä olet muuten Suvi fiksu mimmi! Tollaisia hevosmiestaitoja enemmän tähän maailmaan! Sinusta huomaa arvostuksen, kunnioituksen ja rakkauden hevosia kohtaan ja kaikissa kuvissa kanssasi on rento, henkisesti tasapainoinen hevonen. Ihana että jaksat jakaa tätä maailmaa kanssamme! Paras blogi <3 Positiivisuutta ja hyvää energiaa ja rauhallista auraa! Love it!

      Poista
    3. Niinpä, mutta jonnekin kai sekin on purettava.

      Kiitos ihanista ja tsemppaavista sanoista!

      <3 <3

      Poista
  19. Törmäsinpäs taannoin netissä loistavaan artikkeliin suitsien eri remeleiden historiasta. Turpahihna on olemassa alunperin siksi, ettei esteellä kompastuva ja päälleen kaatuva hevonen laskeudu suu auki ja murra leukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, olen lukenut samanlaisen artikkelin joskus!

      Mutta onko asiaa oikeasti tutkittu jotenkin? Ja miksi hevonen kaatuisi suu auki?

      ..Ymmärrän tämän turvallisuusnäkökulman paremmin kuin hyvin, mutta voinen silti hieman kyseenalaistaa tuota teoriaa?

      Poista
    2. Tässä linkki ko. tekstiin:
      http://www.sustainabledressage.net/tack/bridle.php#noseband
      Hevonen kaatuu suu auki siksi, että tasapainonsa myös menettänyt ratsastaja repii ohjista.

      Eli saa toki kyseenalaistaa, mielestäni tuo kyllä vaikuttaa luotettavalta. Näemmä tekstistä löytyy lähdeviitekin, jonka mukaan alaleuan murtuminen on ollut aikanaan yleinen ongelma. Vaikutti muutenkin perustellulta kirjoitukselta, akateemisesta pätevyydestä en tiedä ;)

      Poista
    3. Kiitos linkistä, olipas sen takana pitkä teksti.. :)

      Jep, lueskelin hippasen matkaa ja tosiaan, sellainen syyhän sieltä löytyi.. En kuitenkaan voinut sille mitään, että tekstistä tuli hieman sellainen kuva, niin kuin siinä vaan yritettäsiin saada jotain argumentteja tukemaan turparemmin käyttöä. Saattaa tietenkin olla, että oma asenteeni vaikutti siihen, kuinka tekstiä luin.

      Joka tapauksessa mielenkiintoa herättävä artikkeli, kiitos siitä!

      Poista
  20. Meillä on käytössä kuolaimettomat suitset. Malli, jossa ohjat menevät leuan alla ristiinrastiin. Näissä turparemmi on laitettava aika kireälle (1-2 sormea mahtuu), jotta turpahihna ei nousisi hevosta pidätellessä.

    Aiemmmin meillä oli käytössä suitsien riisuttu malli; eli ei turparemmiä. Päädyimme kuitenkin kuolaimettomiin, koska hevonen nyki paljon ja aukoi suutaan kuolainten kanssa. Se oli niin herkkä ja käteni sen verran epätasainen sen isoissa askelissa, joten näin kireän turpahihnan pinempänä pahana.

    HEvonen toimii mainiosti kuolaimettomilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolaimettomien kanssa asia taas on eri, eikä kuolaimettoman kanssa edes voi käyttää turparemmiä, joka menisi samasta kohden kuin alaturpis normisuitsissa. Tai itse on ole ainakaan sellaisia vielä nähnyt.

      Tietenkin jokainen varuste kuuluu sovittaa sen mukaan, miten sitä on suunniteltu käytettävän, pointtini oli vain kyseenalaistaa tuota turparemmin käyttöä ylipäänsä.

      Mitenkä sinulla on toiminut tuo kuolaimeton? Nette ei voinut sietää tuota mallia, nyt onkin seuraavaksi vuorossa LG:n testaus :)

      Poista
    2. Hienosti! Kaikki pään nykiminen ja suun aukominen on loppunut. Jarrut toimivat paremmin kuin kuolaimilla, jolloin se yleensä vain protestoi pidätteitä antaessa.

      Poista
    3. Hienoa, että löytyi siis teille sopiva kuolaimeton!
      ..Minä vielä testailen. :)

      Poista
  21. Sain jostain syystä päähäni pälkähdyksen, että voisin ostaa ponille jota ratsastan meksikolaiset, kun en ollut ennen mitään pahaakaan niistä suitsista kuullut. No otettiin huvin vuoksi kokeiluun meksikolaiset, enkä ole vielä niitä ponille kokeillut, onneksi palautus-oikeus on kyllä. Olen kyllä tässä tullut kyllä pikkuhiljaa siihen tulokseen, että jos poni toimii normisuitsilla hyvin tai kohtalaisesti, miksi ostaa meksikolaiset? Luettuani tämän tekstin ja kommentit, tulin tosiaan sille kannalle, etten niitä uskalla ottaa. Kiitos tärkeästä informaatiosta, ja pääni kääntämisestä!:) Onneksi luin tämän, ettei myöhemmin olisi kaduttanut...Tulin myös niihin aatteisiin, että voisinpahan kokeilla jopa mennä ponilla ilman koko turparemmi härpäkkääkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mertsu mukavasta kommentista. :)
      Jos päätät kokeilla, niin tule ihmeessä sitten kertomaan, kuinka sujui ratsastus ilman turparemmiä! :)

      Poista
  22. Kerroit tekstissä, että hevosesi puri happy mouth-kuolaimet rikki. Oman hevoseni kanssa alkoi yllättäen sama ongelma. Olen nyt vuoden ratsastanut happy mouth kuolaimilla ja yhtäkkiä kuolaimet oli purtu aivan rikki/naarmuille/koloille. Seuraavalle ratsastukselle laitoin kumikuolaimet, jotka olivat yhden kerran jälkeen aivan rikki. Mietinkin, että mistä tiedän, ettei kuolaimen rikkominen johdu hammaspiikeistä? Eläinlääkäri tosin raspasi hampaat muutama kuukausi sitten. Olen nyt kahden vaiheilla kutsuako taas raspaajan vai onko hevonen yhtäkkiä oppinut syömään kuolaimet rikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta tämä kyseinen yksilö puri stressatessaan/hermostuessaan kuolainta ja aluksi tämä oli jokapäiväinen ja kokopäiväinen ongelma. Nykyään suu alkaa käymään tähän tahtiin vain tilanteissa, jotka ovat sille stressaavia tai jotka se kokee pelottaviksi (ennen näitä tilanteita olivat siis kaikki tilanteet).

      Jos kuolaimet eivät ole olleet aiemmin yhtään naarmuilla tai niissä ei ole ollut kulumaa, en tiedä miksi ne sitten yht'äkkiä ovat hajonneet. Varsinkin jos raspaaja on juuri käynyt ja todennut hampaat ok:si. Minkälainen hevosen suu on ollut, tulevatko piikit nopeasti?

      Jos kuolain on enemmän rikki tai kulunut vain toiselta puolelta se voi tarkoittaa myös sitä, että kuolain on hiukan liian pitkä. Tämän tosin kävisi luultavammin pidemmän ajan kuluessa kuin kerrassa.

      Vaikea mennä sanomaan mitään konkreettista syytä tai antaa ohjeita.

      Mutta seuraile hevostasi, pureeko se kuolaimeen jommalta kummalta puolelta, tai pureeko se kiinni koko kuolaimeen? Onko se ollut stressaantunut, onko jokin muu asia muuttunut?

      Syitä voi olla niin monia..

      Poista
  23. Meillä käytetään remonttia, koska hevonen saa aina kuolaimen laitettua kielen alle ja näin ei enää kuuntele mitään. Lisäksi engalantilaisessa on se ongelma,että kun laitat sen kiinni saatta suun sisältä oleva nahka jäädä ruttuun. Siksi pidän mieluummin remonttia, koska ilman turpahihnaa Cissini ei toimi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, jos olet huomannut, etttä se on paras vaihtoehto.

      Tiedätkö miksi ja koska hevosesi on tuon aloittanut? Onko sudenhampaat ja suu muuten katsottu?

      En sano, että tässä tapauksessa, mutta usein kielenheittelijöillä on äärimmäisen herkkä suu tai sitten ne ovat kokeneet menneisyydessään kovakouraista käsittelyä suuhun nähden.

      Nämä tällaiset saavat minut aina miettimään ja ajattelemaan taustoja, siksi nuo kysymykset ja pohdinta. :)

      Poista
  24. En jaksanut lukea ihan kaikkia kommentteja mutta itselleni heräsi kirjoituksesta kysymys siinä kohtaa kun kerrot hevosen purevan kuolaimen poikki että miksi edes käytät kuolainta? Siihen on varmaan hyvä syy mikä ei käynyt nyt ilmi. Kuolaimettomia on paljon erilaisia, suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hevoseni ole purrut kuolainta poikki ja se puri kuolainta aluksi ollessaan hermostunut.

      Blogiin tutustumalla huomaisit, että olen ratsastanut paljon erilaisilla kuolaimettomilla, miltei kaikilla mitä Suomesta on mahdollista saada. Jossain välissä oli käytössä pelkkä kuolaimeton.

      Mutta tuo pureskelu loppui jo ajat sitten ja nykyään hevoseni avaa suunsa ja ottaa kuolaimet suuhunsa. Mielestäni ihan hyvä merkki tämä ja käytössä pehmeä kuolain ja pehmeä käsi.

      Olen todennut, että kombi on paras eli mennään sekä kuolaimella, että ilman. :)

      Syy siihen miksi käytän kuolainta on se, että niin kauan kuin hevonen on koulutusasteella on minusta reilumpaa mitä pienemmällä paineella asioita opettaa. Kuolaimettoman kanssa olen joskus ollut tilanteessa, että painetta voi olla paljon, kuolaimen kanssa ei juuri koskaan.
      Tietenkin hevosen, ja ennen kaikkea ihmisen, kouluttaminen tässä auttaa ja hyvään lopputulokseen pääsee molemmin päin. Tällä hetkellä koen, että tämä on meille paras ratkaisu juuri tällä hetkellä. :)

      Poista
  25. Viidellä vuosikymmenellä ratsastusta harrastaneena olen itse päätynyt käyttämään bosalia. Sitä voi käyttää kisoissa, turvan ympärillä oleva osa ei ole kireällä, ja hevonen ei auo suutaan. Ohessa linkki kuolaimista, kaikki sen varmaan ovat jo nähneet, mutta kertaus on opintojen äiti. :-) http://www.youtube.com/watch?v=0a-aV0Rsxmg&feature=youtube_gdata_player

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida mennä bosal läpi koulukisoissa?

      Minä en ole itseasiassa bosalia kokeillut kuin muutaman kerran elämäni aikana, voisin kyllä ottaa sen testauslistalleni myös. :)

      ..Tällä hetkellä ehkä luulen kuitenkin löytäneeni meille oikean välineen muualta, ilman kuolainta. :)

      Ja aina kannattaa muistaa, että ei se kuolaimeton tarkoita automaationa pehmeää. Jos on kova käsi, niin se on kova myös kuolaimettomalla..

      Poista
  26. Minä ratsastan kuolaimettomilla että kuolaimilla ilman minkäänlaista turparemmiä. Hevonen ei auo suutaan. Maastossa ja kentällä voi mennä hyvin kuolaimettomilla. Eikä hevonen lähde käsistä.

    VastaaPoista
  27. Ratsastan kuolaimettomilla että kuolaimilla (länkkärisuitset). Hevonen ei lähde käsistä maastossa tai kentällä vaikka menis kuolaimettomilla. Eikä se auo suutaan vaikka ei ole turparemmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, minulla on sama juttu, ei ylimääräisiä härpäkkeitä, mitä vähemmän kiinni laitettavaa sen parempi. Nimim. olen näissä asioissa myös laiska.. :D

      Poista
  28. Voiko alaturpis vaikuttaa viemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa'a, vaikea mennä sanomaan, voi vaikuttaa tai sitten ei.

      Lähtisin miettimään, minkälaisissa tilanteissa hevonen vie, miten se käyttäytyy ennen sitä, onko se aina joku tietty paikka, onko hevosella kipuja, miten se ylipäänsä suhtautu ratsastamiseen, mitä se suitsista ja niin edelleen.

      Pitäisi saada enemmän tietoa/nähdä hevonen, jotta olisi helpompaa vastata tähän. :)

      Poista
  29. Itse olen myös tuossa linjassa, että kaikki ylimääräset remmit vaan pois!!! ei se hevonen niitä tarvi.
    Oman hevosen kohalla suu jopa rauhottui kun ei ollut remmit puristamassa suuta kiinni koko aikaa.

    Joten en ole käyttäny mitään turparemmejä ja hevonen toimii mahtavasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että teillä toimii tuo ratkaisu, meilläkään ei tosiaan ole turparemmejä näkynyt, liikaa kiinni laitettavaa :D

      ..Ja heppa on tyytyväinen :)

      Poista
  30. Oman hevosen suitsissa ei ole lainkaan turparemmiä :) Fullcheekit kuolaimena.


    Itse lopetin turparemmin käytön, kun huomasin että hevonen aukoi suuta.
    (Kun käytin remmiä, oli se aina löysällä joten pystyi aukomaan.)
    Heitin välittömästi remmit pois että näkisin kunnolla koska tapa loppuu, pelkäsin että olin itse aiheuttanut suun aukomisen.

    Siinä sitten epätoivoisesti yritin ratsastaa niin kevyellä kädellä kuin ikinä mahdollista, mutta hevonen meni suu auki jopa pitkin ohjin. Syyksi paljastui myöhemmin hevosen lohjennut hammas, aivan takimmainen vielä! Siitä asti en ole pitänyt remmiä ollenkaan, jotta hevonen pääsee kertomaan välittömästi kun jokin on vialla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa ajattelua Risa!
      Yleinen ajattelutapahan on vain hoitaa oirettaa ja viis veisata syystä. Vaikka syyn etsimisellä ja sen hoitamisella päästään koko ongelmasta eroon ihan eri tavalla. :)

      Poista
  31. Itse otin alaturpiksen pois pari viikkoa sitten, aika turha se kyllä loppujen lopuksi olikin. Ei vaan ole aikaisemmin tullut mietittyä. Alaturpiksen päädyin irrottamaan, kun hankin ponille pehmusteen turpaan, kun suitset hinkkasivat siitä kohtaa. Alaturpista ei siis saa edes kiinnitettyä tuon pehmusteen kanssa, mikä on ihan hyvä asia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun se oli tuollainen "luonnollinen" poistuma. :)

      ..Siksi minä tämän alunperin olen kirjoittanutkin, ihan vain, että ihmiset miettisivät varusteita vähän eikä vain käytettäisi tavan vuoksi.

      Poista
  32. Hyvä teksti? Jo sen aiemmin lukeneena, mutta nyt uskaltautuen kommentoimaan, tykkään kyllä näkökulmastasi. Vaikka blogini puolelta vähän väärää kautta tänne moni ilmeisesti eksyi, mutta haluan sanoa että ajatustesi kanssa olen samoilla linjoilla. Itse tosiaan joudun kisoissa turpista käyttämään, mutta itseäni huojentaa se, että tiedän hevoseni kulkevan hyvin ilmankin/turpis löysällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora!

      Joo, kirjoitus oli oikein hienosti onnistuttu tuomaan esiin vähän turhan negatiivisessa valossa sinuun nähden.
      Mutta ilmeisesti on olemassa ihmisiä, joilla on varaa tuomita muiden ihmisten tekemisiä. :)

      Juuri näin, kisoissahan se on tosiaan pakollista käyttää turpista. Lisäksi jos vielä hieman sekoitetaan pakkaa, niin on mielestäni hyvällä tavalla sivistynyttä, että hevonen on tottunut tässäkin tapauksessa kaikkeen eli sekä turpikseen että ilman sitä menoon.
      Koskaan kun ei tiedä, mitä eteen tulee. Mitä enemmän hevosta on totutettu kaikkeen erilaiseen, sen helpompaa sen on elää stressivapaampaa elämää.

      Poista
    2. Hups! Tuolla kirjoitus virhe... piti olla huutomerkillä "hyvä teksti!" Eikä kysymysmerkillä... :D mutta ymmärsit varmaan pointin! :D

      Poista
    3. :D Osasin lukea rivien välistä :D

      Poista
  33. Tajusin juuri lukeneeni tekstisi ja 93 kommenttia... :D
    Oma mielipiteeni jo ennen tämän tekstin lukemista (klassista ratsastusta harrastan) oli se, että turpahihnat, etenkin juuri alaturpikset ja meksikolaiset ovat tysin turhia. Eivätkä vain turhia vaan myös helposti aiheuttavan hevosen jännittyneisyyden ja estävät rentoutumisen.
    Ja niinkuin tuolla jossain ekoissa kommenteissa lukeekin niin hankalaa on erilaista mielipidettä missään sanoa, etenkin kun ikää on 14-vuotta, ketään ei tunnu kiinnostavan, ja saa vain kritisointia aikaiseksi. :/
    Onnea sinulle kun saat ihmisiä puolellesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tämä on kyllä kirvoittanut keskustelua hienosti! :)

      Se voi olla vaikeaa, ja luultavasti pääseekin helpommalla, kun ei yritäkään "käännytellä" muita, vaan tekee itse niin kuin sydän sanoo ja mikä itselle on oikein. Se on kuitenkin ainoa, josta me voimme olla vastuussa, omat päätökset ja tekomme. :)

      Poista
  34. Itse ratsastan äitipuoleni issikkatallilla yhdellä issikalla ja en käytä sillä mitään turpahihnaa (suitset ovat kaksiosaiset ja niissä ei ole poskihihnaakaan). Heppakin varmasti kiittää :)

    VastaaPoista
  35. Ainiin ja suussa on kolmipalat, lisäksi meillä on kuolaimettomat bitlessbridlet. Ollaan menty riimulla ja narulla ja muutaman kerran ilman mitöön varusteita. Sitten vielä maastoillaan mahd. paljon ihanissa maastoissa <3 itsekin paljon mukavampi ratsastaa kun hevosella on kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sanni,

      kiva kuulla!
      Varmasti hevonen kiittää :)

      Tv. Suvi

      Poista
  36. Mimä en oo ikinä käyttäny miyään ylimäärästä mutta nyt oli pakko opetella. Oma vanha herra.on sen verran fiksu että vauhdissa katoaa tuntuma niin meillä on nyt yläturpis käytössä joka vähän jykevöittää kuolaimen paikkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillekin varusteille voi olla aikansa ja paikkansa, ylempi turparemmi voi tosiaan tuoda vakautta kuolaimeen ja pitää suitset paremmin paikallaan.
      -Suvi

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)