torstai 26. heinäkuuta 2012

Neptunus ja Sissi

Eilen hain Neten alas tallinpihaan  ja pyörittelin sitä hetken meidän "picaderossa", se meni ihan hyvin ja kuuntelikin yllättävän paljon, kun ottaa huomioon kuinka katkonaista kaikenlainen reenaamisemme on nyt ollut.

Nette kävi vielä trailerin puolella syömässä ja se käveli sinne suorilta ja todella itsevarmasti, olin tästä niin iloinen!

Tänään sitten saadaan kadonnut jalkine takaisin jalkaan ja ehkä sovitukseen myös lampaankarvasatula. Ensi viikon lopulla tilattu satula saapuu Suomeen, joten uskaltaisin toivoa, että Satula olisi meillä sitten ensi viikon jälkeen, jeeeeee.

Sissin selässä kävin myös taas eilen ja harjoiteltiin samaa kuin viimeksi, eli liikkeelle lähtöä ja liikkeellä pysymistä sekä kääntymistä. Sissin huomiota kiusasi kuitenkin kamalasti ruokakippo, joka odotteli traikussa. Se hiippaili aina traileria kohti ja halusi pitää näköyhteyden ruokakippoon koko ajan. Meinasi alkaa hieman naurattaa, kuh toinen hipsii pikkuhiljaa kohti traileria, ihan niin kuin en huomaisi.

Ja nyt kun saadaan kenkä jalkaan ja satulakin, niin sitten päästään ratsastustunneille, mikä on vielä enemmän jee!

Tässä lyhyt tilannepäivitys, ei  mitään kovin kummoista asiaa ole, kun samoja asioita tehdään aikalailla päivästä toiseen.

4 kommenttia:

  1. Jes, loistavia kavio-uutisia, kun noissa kavioissahan ei ollut aiemmin oikein kehumista (?). Hyvä jos edistystä tapahtuu. Täällä napattiin minun hepalta juuri tänään kengät pois, saa nähdä, miten kaviot alkaa sopeutumaan ilman kenkää, ajattelin, että se saisi jäädä kengättömäksi, jos kaikki sujuu hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, edistystä oli takasissa todellakin tapahtunut! Olin niiiiiiiin iloinen eilen ja olen edelleen, ne kasvaa! :D

      Toivottavasti kengättömyys sopii teille, siinä saattaa vaan mennä miltei vuosi, että kavio tottuu kengättömyyteen ja sen oma mekanismi alkaa taas toimia, mutta sen varmaan tiesitkin jo :)

      Poista
    2. Toivottavasti ne ehtii kasvamaan vielä loppukesän aikana roimasti, suunta on ainakin hyvä.

      Nyt on paras aika kokeilla ja en pakota hommaa jos rupeaa tuottamaan henkistä/fyysistä "kärsimystä". Vuodenhan ne kaviot ottaa tosiaan, että ehtii kasvaa kokonaan uutta. Saa nähdä :D. Joillain prosessi on helpompi, toisilla vaikeampi ja toisille ei sovi millään tai sitten on ongelmia oli kenkiä tai ei :D. Monet eduthan ne mielessä siintää, avoimin mielin katsomaan mitä tuleman pitää.

      Poista
    3. Joo, meillähän noita takasia on "kasvatettu" yli vuosi nyt.. Puuh, onneksi alkaa näyttää siltä, että niistä joskus tulee vielä edes vähän normaalit..

      Aivan, tsemppiä. Toivottavasti selviäisi helposti kengättä, onhan se aina jotenkin mukavampi niin! :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)