keskiviikko 29. elokuuta 2012

Siis on tää maastovarma ..Vai miten se varma määritellään?

Joo.
Oltiin Neptunuksen kanssa maastossa.

Lenkin piti olla peruskauraa, koska ollaan käyty tämä lenkki jo aika useaan otteeseen. Ainakin jonkinlaisena variaationa.
Kun kipusin asvalttiosuuden jälkeen takaisin selkään (en uskalla yksin ratsastaa hullujen autoilijoiden seassa), tajusin kuitenkin, että tätä kyseistä reittiä ei ole koskaan ratsastettu vaan minä olen aina itsekin ollut jalkaisin.

Ja mistä tämä ajatus pälkähtikään päähäni? Ehkä jotain osuutta asiaan oli hieman kyttäilevällä poniinilla, jonka eteneminen muistutti enemmän hiipivää tiikeriä kuin hevoista.

Ja niin siis olenko joskus sanonut, että Nette on maastovarma? Tai siis onhan se, mutta tänään se määritelmä joutui joustamaan aika tavalla.

Kävimme ojassa ja liikuimme sivuittain suurimman osan matkasta, laukka hoidettiin hyppimällä tien puolelta toiselle. Kuka sanoo, ettei ratsastus ole urheilua?

Loppumatka meni hyvin, kun me käveltiin molemmat, yllätys.

Niin joo ja yllätin Neptunuksen iloisesti, kun kävin sille omenavarkaissa matkan varrella. En olisi uskonut, että hevonen voi oikeasti näyttää niin positiivisesti yllättyneeltä!

Oli meillä oikeesti ihan kivaa.

10 kommenttia:

  1. Tuttu tunne sinänsä... että maastakäsin ei ole mitään ongelmia, mutta kun olen selässä, niitä riittää. Ojaan pakittaminen on järkevämpää kuin pyöräilijän ohittaminen jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nää peruuttelut sun muut on ihan uusia juttuja ja tuli ihan puskista. En tiedä voisiko "uudella" paikalla olla vielä sen verran vaikutusta neidin pääkoppaan..

      Onneksi näistä yleensä *koputtaa puuta* päästään ohi muutaman minuutin keskustelun jälkeen! :D

      Poista
  2. Haha! Kannattais muillakin viedä ne 'maastovarmat' hevosensa aina välillä vieraalle reitille, ettei totuus pääse unohtumaan. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä! :D
      Se luo sellaisen illuusion turvallisuuden tunteesta, kun tahkot sitä samaa/niitä samoja reittiä kolme vuotta ja koskaan ei hevonen korvaansa lotkauta..

      Mutta pakko sanoa, että oli virkistävä reissu! Löyty munki hevosesta taas ihan eri tavalla elämää :D

      Poista
    2. Meillä kävi vähän sama homma tuossa pari kuukautta sitten. Ihmettelin jo, että onkohan tällä joku vaiva, kun hevonen oli niin laiska tutuilla reiteillä, ja änskitteli koko ajan, että "Eiku, mennään tonne", "Eiku mennään tätä vauhtia", "Älä häiritse, ku mä oon maastolenkillä". Sitten lähdettiin kerran kattelemaan uusia reittejä, niin olihan hepo sähäkkänä ja totteli niin hienosti ja herkästi ilman mitään änskittelyjä, kun sen verran vissiin jännitti uudet maisemat. Sen jälkeen on pyritty ainakin kerran/2vko käymään oudoilla hoodeilla. ;)

      Nuo on ihan parhaita reissuja! Ja tekee tosi hyvää koko ratsukon yhteishengelle.

      Poista
    3. Meillä on ollut ihan sama homma! Ensin ei haluttu kääntyä kotiin ja nyt yritetään kääntyä kotiin samantien..

      Uudet reitit on jees, onneksi uudella tallilla löytyy reittejä niin paljon, että ne ehtii unohtaa ennen kuin on kaikki kiertäny läpi. :D

      Niinpä, kasvattaa taas ihan eri tavalla! :)

      Poista
  3. Kuulostaa jotenkin tutulta.. Kesällä maastoilu on ollu ihan huippua, kun heppa laitumella ja tyytyväinen muutenkin. Auta armias ku alko syystuulet puhaltaa. Hyvä ettei selkä revähtäny viimeks kun täydestä laukasta tulikin stoppi ja pikakyttäyksen jälkeen siitä takas laukkaan, koska tien vieressä oli kiviä ja pensaita, muunmuassa. :D

    Et on se Miinakin maastovarma - halutessaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meilläkin pahimmat sydämentykytykset aiheuttaa puut ja kivet, mikä on ihan ymmärrettävää :D

      ..Ja noi täydestä vauhdista stopit ja samantien liikkelle parantaa muuten jonkin verran tota keskivartalon hallintaa, eli nehän on vaan hyvästä?

      Se on niin kovin suhteellinen käsite :)

      Poista
    2. Joskus mietin, miksei ihminen kesyttänyt jotakin vähän vähemmän säikkyväistä eläintä ratsuksi.. lehmää? tai mieluummin jotai petoeläintä...karhua? mitä tahansa :D.

      Nimim. ilman satulaa ja suitsia tiheästä kuusimetsästä itsensä tällä viikolla itsensä (tarkoituksella?? Hullu minä!) löytänyt. Ai että ois sattunu, ku ois niitten lukuisten kantojen päälle kiskassu selkänsä pudotessaan.. Se oli ikivanha metsäautotie, jonka pohja oli aivan todellakin tiheänään kantoja.

      Poista
    3. No sano muuta! :D

      Aiai, kuulostaa pahalta, mutta onneks ei sattunu!!
      Mäkin aina ajattelen, että maastossa on turvallista tippua kun on pehmeetä.. Sitten ku alkaa kattelee, niin ei siellä mitään pehmeetä oo, kun kiviä ja kantoja joka paikassa :P

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)