sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Tunnustus ja teiniangsti



Ihan ensiksi nyt kiitän Irtsulia, Amanndaa ja Katyrria Liebster blogi maininnasta, jonka kaikilta heiltä olen saanut, kiitos teille!
Minusta tuntuu, että tämä on jo sen aikaa kiertänyt, että en enää laita tätä eteenpäin. Jos joku kuitenkin haluaa tätä jakaa, niin ideana on antaa maininta lempiblogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

Jos sitten tähän päivään, niin tittiditii Neteltä on kenkä irti. Käytiin minilenkki, jonka aikana kävimme noin puolen tunnin keskustelun siitä, mennäänkö sinne minne minä sanon. Tässä keskustelun yhteydessä Neiti täysiverinen sekaantui omiin jalkoihinsa (tämä tapahtui siis noin miljoona kertaa) ilmeisesti jotenkin niin, että kaikki naulat toiselta puolelta kenkää irtosivat. Nyt siis jälleen kerran vapaata tiedossa. Nette paisuu kuin pullataikina ja minulla alkaa totisesti olla huumori loppunut.

Nette ei saattanut uskoa onneaan todeksi, kun löysi laatikon täynnä omenia ja "Only for me?!"
Olen niin turhautunut kun ei päästä kunnolla liikkumaan mihinkään suuntaan. Ja nyt sitten vielä tuo kenkä, olisiko se niin liikaa vaadittu, että edes jonkun aikaa kaikki olisi hyvin eikä koko ajan tarvitsisi taistella tuulimyllyjä vastaan?

Lisäksi meillä on liian pitkä satulavyö, eikä satula pysy oikealla paikalla tuon nykyisen kanssa, kun se jää liian löysälle. Uusi vyö on tilattu ja toivom, että sellainen saapuu postitse mahdollisimman pian.
"Mumsmumsmums"
Surkuhupaisaa tässä on se, että olen muutaman päivän miettinyt että kirjoittaisin postauksen siitä, miten moni asia on minulle paljon tärkeämpää kuin ratsastus. Mutta nyt se saa odottaa, koska tällä hetkellä en mitään odota niin kovasti kuin sitä, että pääsen kunnolla ratsastamaan.
Haluan kunnon maastoon ja haluan vääntämään kentälle. Miksi aina pitää haluta jotain sellaista, joka juuri sillä hetkellä ei ole mahdollista?

Miksi aina se asia, mitä et juuri silloin voi saada tai pysty toteuttamaan tuntuu niin houkuttelevalta, että ei malttaisi olla tekemättä juuri sitä asiaa.
Tiedän nimittäin tasan tarkkaan, että kun kerran pääsen kunnolla vääntämään kentälle, niin sen viehätys menee taas siinä.

Meni teiniangstiksi, antakaa anteeksi.

6 kommenttia:

  1. Tunnistan niin tuon tunteen. Viime viikolla kun oltiin taas pari päivää kolmen kengän varassa. Onneksi saimme perjantaina vihdoinkin uudet kengät jalkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä rasittavaa ja niin turhauttavaa. Nette on ollut tässä muutaman viikon välein ilman yhtä kenkää ja se alkaa tosissaan ärsyttää, kun aina ensimmäisenä menet laitumelle ja vaan toivot, että siellä näkyy neljä metallista osaa.. :D

      Me saadaan kenkääjä ensi viikolla, nyt on taas lomaviikko, kun tuo yksilö ei kulje ilman kenkää mihinkään.

      No mutta, onneksi nyt edes saadaan kengät kiinni. Viime vuonna sekään ei ole vielä itsestään selvyys.

      Poista
  2. Höh, tylsiä nuo kenkäongelmat! Parempaan suuntaan niissäkin varmasti edetään.

    Ei voi olla totta miten aina tunnistan itseni jotenkin näistä sinun kirjoituksista! Ehkä sitä lukee kuitenkin oman itsen ja omien kokemusten kautta, ehkä se johtuu siitäkin? Mut siis jälleen omassa pääkopassa samansuuntaisia ajatuksia. Vaikka tykkään tosi paljon taluttaa/tehdä maastakäsin, niin nyt olen huomannut miten kivaa on myös ratsastaa ja odotan aina sitä, että tulisi sopiva pätkä mennä selkään :D. Minulla ei siis kouluvääntöä ole ikävä, mutta on se ratsastus vaan mukavaa, etenkin sellainen rento käyntiköpöttely ilman satulaa kun on oikein lähellä hevosta eikä tee itse mitään (vaikka varmaan pitäis), pelkästään matkustaa kyydissä... Täytyy jossain vaiheessa alkaa ajatella ihan sellaista oikeaakin ratsastusta, eikä pelkkää ohjalla ratsastusta.. :D

    Nette on söpö ison omenalaarin edessä, söikö se tosiaan kaikki? Viimenen kuva on oikeen semmonen "mumps, nam nam nam mussunmusssun" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sano muuta, niiiiiiin turhauttavaa.

      :D Minulle käy usein niin, että kun luen jotai blogia, niin siellä kirjoitetaan ihan samalla tavalla kuin itse ajattelen. Olen järkeillyt asian niin, että lopulta sitä kuitenkin lukee varmaan niin samanhenkisten ihmisten blogeja, että usein tuntuu että voisimme kirjoittaa samalla kynällä :)

      No ei sentään syöny kaikkia, kun ei annettu.. Muutaman vaan. Johan se olis räjähtäny koko poni, tossa oli kuitenkin yli kymmenen kiloa omenoita :D

      Poista
  3. Ja tuo blogipalkinto meni muuten ihan oikeeseen osotteeseen ja siinä on kiva ajatus :).

    VastaaPoista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)