sunnuntai 21. lokakuuta 2012

I found my way

Noora Ehnqvistin avoin kurssi on nyt käyty ja mitäpä tähän nyt sanoisi tai mistä tämän aloittaisi.
Ette saa lukea sellaista samanlaista tekstiä, kuin muista kursseista, joista olen kirjoittanut. En jotenkin kykene nyt sellaista kirjoittamaan, kun olisi niin paljon mitä sanoa, mutta en  löydä sanoja.
Siispä pahoittelen pintapuolista tekstiä, muuhun en nyt pysty. Sen voin sanoa, että suosittelen kaikille teille, jotka ovat vähänkään kanssani samoilla linjoilla, menkää kurssille ja kokekaa se itse.

En oikein tiennyt, mitä odottaa, kun kurssille menin. Olin jo onnistunut muutamien kurssien takia saamaan itseni hyvin skeptiseen tilaan ja jotenkin tässä viime aikoina on tullut muutenkin sellaista turnajaisväsymystä. Ei jaksa yksin taistella kaikkia muita vastaan, kun useimmiten ne omat ajatukset eivät kohtaa miltei kenenkään kanssa. Epävarmuus oli hiipinyt kimppuuni ja aloin jo kyseenalaistaa omia ajatuksiani.

Siispä, menin Nooran kurssille odottaen en mitään. Toisaalta pelkäsin, että olen taas kurssilla, jossa paineen käyttö ja hevosen kohtelu on liian kovakouraista ja toisaalta pelkäsin hieman toista ääripäätä, jossa vaan kuiskutellaan eikä oikeasti tehdä mitään. Jossa ollaan sellaisella tasolla, mikä menee yli kaiken realistisen. Koska niitäkin on.

Mutta kuinkas kävikään, se ei ollut kumpaakaan noista. Vaan kurssi oli kaikkea sitä, mitä minä itse pidän oikeana. Kaikkea sitä, minkä olen itse huomannut toimivan.

Aina kun Noora puhui jostakin tietystä asiasta, minulla oli tunne, että olisin voinut puhua siinä itse. Ja mikä parasta, mitään teoriaa/tekniikkaa ei varsinaisesti ole olemassa, vaan kaikki lähtee hevosesta ja siitä, miten hevosen on hyvä olla ja miten sen kanssa tehdään töitä ilman, että pitää pakottaa tai käskyttää.

Olen jotenkin niin häkeltyneen onnellinen siitä, että oikeasti löysin jonkun muun joka on samaa mieltä asioista ja jolle se tekniikka ei ole kaikki kaikessa. Tärkeintä on hevosen luottamus ja kunnioitus ja kaikki muu, jota minä peräänkuulutan. Mutta kuitenkin samalla niin, että päätöksenteko on ihmisellä, eikä vaan mennä minne hevonen haluaa.

Miten se niinkin yksinkertainen asia, kuin läsnäolo on se kaiken a ja o. Ja joka sitten oikeasti onkin jotain aivan muuta kuin yksinkertaista. Samoin kuin energian käyttö, painettaa saa käyttää ja käytetään, mutta negatiivinen energia ja sellainen "tanssi tai kuole"-meininki loisti poissaolollaan. Koska kaikessa on lopulta kyse, hevosen luottamuksen saamisesta ja läsnä olemisesta. Niin pieniä asioita, joilla on niin suuri merkitys, että sitä ei voi edes sanoin selittää. Eikä niitä voi edes selittää, se on se tunne ja ymmärrys ja kaikki siinä ympärillä.

En ala tosiaan sen enempää selittää mitä kurssilla teimme, ehkä palaan siihen myöhemmin. Enkä varsinaisesti oppinut tällä kurssilla mitään uutta. Mutta silti tämä oli kurssi paras kurssi, jolla olen koskaan ollut ja kurssi,  jonka ansiosta tiedän, että en ole yksin taistelemassa tuulimyllyjä vastaan. Vaan niitäkin ihmisiä löytyy, joilla on samat arvot kuin minulla. Zensitive-kurssia odotellessa.

Ensimmäisen kerran ihmisjoukon keskellä minulla oli tunne, että olin kotona.

P.S Nooran sivuille Tästä

10 kommenttia:

  1. Tosi hienoa :). Tässä voisi kommentoida vaikka kuinka pitkästi mutta tyydyn vain sanomaan tuon :).

    VastaaPoista
  2. Ei, en minä osaa olla hiljaa :D. Kun mietin tasan tuota läsnäoloa myös juuri tänä viikonloppuna. Mietin, että hitsi tämä hevoshomma on miltei kuin jotain itämaista meditaatiota -ei kehon ja mielen "hallintaa", vaan olemista tietyssä tilassa, henkisessä, kokonaisvaltaisessa tilassa, tasapainoisena ja läsnä, avoinna. Ja hitto kun tuohon tuppaa sitten tulemaan nämä ihmismielen kiireet ja kireydet :S. Välillä nimittäin saa ittensä sitten kiinni siitä, että tallillakin miettii, miten ehtii siellä tehdä asiat jotta ehtii seuraavaan paikkaan :(.

    ...Vaikka joskin talli on juuri niitä paikkoja joissa sitä myös saavuttaa sen tietynlaisen hetkessä olemisen. Se on sitä parasta antia tässä harrastuksessa :), kaikki keskittyminen juuri siinä hetkessä.

    Katsoin sopivasti näine mietteineni yhden dokumentin jossa oli joitain tosi antoisia kohtia tuohon pohdintaan :). Jos tämä VR:n netti suo, pistän vielä linkin jos haluat vilkaista. *odottaa* (kyllä, tämä on juuri se hetki, jolloin pitäisi tehdä gradua, mutta prkl, on se vaan niin vaikeeta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Sepä se, helposti se hevosten kanssa oleminenkin menee suorittamiseksi, vaikka nimenomaan olisi tärkeää olla läsnä ja kuunnella mitä sillä hevosella on sanottavana.

      Kuulostaa helpolta, vaikka ei ole sitä missään nimessä.

      Jään siis odottelemaan linkkiä.. Kuka sitä gradua jaksaa, kun on isompiakin asioita?
      Nimim. gradu tiistaina valmiiksi (not gonna happen)

      Poista
    2. Tuossa on tuo linkki. Jokin tämän naisen pohdiskelusta kosketti :). Hän oli etsimässä sitä omaa uutta "tietään" http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=TQUMAJCh1fA

      Ai että, ollapa tuollaiset hevosenpito-ympyrät kuin tuolla naisella :D, mikäs siinä vaan hiljentyä "tarkkailemaan" kun hevoset saa kirmata jossain rajattomilla erämailla ;).

      Poista
    3. Kiitos, pitää jossain välissä ehtiä kattoon! :)

      Poista
  3. En oo ollu Nooran kurssilla mutta niiden tekstien perusteella mitä oon Nooralta lukenu niin oon tykänny! Aivan huippua! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä osallistumaan jos mahdollista. En tosiaan oppinut uutta, mutta löysin jotain sisäistä varmuutta omaan tekemiseen.

      On kylllä huikeeta, ei oikein tiedä mitä sanoa. :)

      Poista
  4. Itse olen miettinyt samaa, että mikään metodi ei oikein iske enää... Aikaisemmin innostuin aina jostain tyylistä ja kouluttajasta tms. Ehkä sen kautta on helpompi oppia tekniikat ja todeta mitkä toimi ja mitkä ei. Sitten alkaa kyseenalaistamaan niitä metodeja ja siitä mielestäni lähtee se oman tyylin kehitys. Jokaisella on oma tapansa kommunikoida ja se tulee esille hevostenkin kohdalla. Itse otan uusien tuttavuuksien kanssa alkuun hitaasti, seuraan millainen hevonen on ja alan opettaa sille asioita, joita se mielestäni kaipaa. Joissain tilanteissa olen joutunut miettimään kaiken uudelleen, kun mikään oppimani ei pädekään...? APUA! No sitten on joutunut kuuntelemaan hevosta vielä enemmän ja kappas...vastaus löytyy. Sitä vaan joutuu hieman odottelemaan. Esimerkiksi projektini kanssa kävin välillä yksityisessä valmennuksessa (=saamaan ulkopuolisen mielipiteen siinä missä mennään). Ja nyt vuoden päästä ensimmäisestä sessiosta opettaja sanoi, että teoriassa se mitä teet on "väärin", kun tässä ratsastustyylissä ei kuulu tehdä noin mutta jatka vaan sitä, koska se selkeästi toimii :)) Joten koulukentille ei mennä mutta saadaan ehkä turvallisia ja hevoselle rentoja suorituksi kotioloissa. Ja se on kuin olisi voittanut olymiakultaa! Joka kerta, kun tulee onnistumisia kuulen päässäni hurraavat ihmisjoukot, kukkakimput lentelee ja lämmin tunne valtaa mielen. Me teimme sen yhdessä: sinä näytit minulle tien ja minä vein sinut sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin, jostainhan on jokaisen on aloitettava ja tavallaan itse kokeiltava, että mitkä toimii mitkä ei. Oman osaamisen kasvaessa ja kokemusten lisääntyessä osaa asioihin taas suhtautua eri tavalla.
      Kyseenalaistamisesta taas lähdetään jo nimenomaan kehittämään sitä "omaa" toimintatapaa. Tälle tielle on mielestäni vaikea päästä, ennen kuin on se tietty tietotaito olemassa.

      Samaa teen minäkin, koska yksikään hevonen ei ole samanlainen, ne ovat yksilöitä siinä missä muutkin elävät olennot. Joillakin hevosilla toimii joku asia ja joillekin tuo samainen asia voi olla vihoviimeistä myrkkyä.

      Ja siinä se heinous piileekin, taito on niillä, jotka osaavat lukea hevosta. Niillä, jotka ymmärtävät kokeilla muitakin kuin sitä "yhtä ja oikeaa" keinoa. Koska sellaisia ei ole olemassakaan.

      Ja aivan noin, yleensä nuo ns, hankalammat tapaukset ovat mieleeni juuri siksi, että niiden kanssa pienetkin onnistumiset ovat kultaa. Niiden kanssa ei yleensä toimita oppikirjojen mukaan, vaan niiden kanssa toimitaan sen mukaan, mitä ne meille kertovat. Joskus tarvitaan enemmän sääntöjä ja kuria joskus tarvitaan vain ymmärrystä ja kehumista.

      Se on _aina_ hevoskohtaista.

      Vaikeiden kanssa vielä turhautuu joskus, kun mikään ei tunnun toimivan tai koskaan ei tule onnistumisia. Sitten eräänä päivänä huomaat, että aikasemmin lapa edellä päälle rynninyt hevonen kulkee rennosti omalla paikallaan- Voi sitä riemun ja onnistumisen tunteen määrää. Ne hetket tekevät kaikesta vaivan arvoista.

      Molemminpuolinen yhteistyö, läsnäolo,kuunteleminenm, kunnioitus ja hetkessä oleminen, siinä ovat mielestäni tiivistettynä "avaimet onneen".

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)