perjantai 2. marraskuuta 2012

Ke+To

Illan työkaveri oli taas aika läheisellä tuulella
Onneksi ei laitettu vielä niitä hokkeja, kun lumet ja jäät suli ja tilalle tuli, yllätysyllätys, vettä. Toissa päivänä ratsastin kentällä noin puolisen tuntia käyntityöskentelyä (kenttä oli vähän jäinen, joten siksi vain käyntiä). Harjoiteltiin kulmia, suoruutta, myötäystä ja pysähdyksiä. Jossain vaiheessa meillä oli ongelmia noiden pysähdysten kanssa, mikä on sinänsä mielenkiintoista, kun eteenpäinpyrkimyskin on välillä nolla. Mutta nyt ne onnistuu jo aika hyvin ja pelkällä hengityksellä.
Tuossa puolessa tunnissa jo huomasin, että jalka alkoi oireilla, pakko kai siis uskoa, että ei ratsastuskaan nyt kovin hyvää tee.

Eilen sitten pääsin tallille vasta kun oli jo ihan pimeää, siispä otin Neten narun päähän ja puin sille meidän uuden, koko hevosen peittävän, heijastinloimen ja lähdettiin tekemään ihan lyhyt kävelylenkki. Nette tallusteli ihan rentona, vaikka oli aika pimeää ja tuuli oli todella kova. Mainio hevonen.
Tallissa sitten vielä harjailin sitä ja tehtiin porkkanavenytyksiä leivällä, vasemmalle venyttäminen meinasi tehdä tiukkaa, mutta kyllä se sitten venyi ihan hyvin. Ja jalkojen väliin pää meni hienosti, Nette meinasi alkaa jo tarjota kumarrusta.. Höntti.

Tein vielä iltatallin eli otin kaikki hevoset sisään, kaikilla hevosille, vuohillaja pupuilla oli onnen päivä, kun kuljin karsinasta toiselle lahjapaketin eli leipä-ämpärin kanssa. Lopuksi tsekkasin vielä heinätilanteet ja läksin kotia kohti. Ja oli niin pimeää, olisi nyt edes se lumi pysynyt maassa.

Mutta molempina päivinä minulla oli taas maailman ihanein hevonen, Nette on ollut nyt aika hyvällä tuulella ja se ottaa paljon kontaktia. Tallilla se on jopa liian kiinnostunut siitä, kun haen muitakin hevosia sisään ja annan niille huomiota. Jospa tänään päästäisiin tekemään edes jonkilainen kunnon treeni, kun pääsen valoisaan aikaa tallille.

4 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma välittyi jotenkin sinun tallikäynnistä kun oli kissaa vuohta ja pupua menossa mukana :). Meilläkin tehdään kumarrusta ja porkkanavenytystä, on ne namit vaan tosi haluttuja, kukapa ei niistä pitäisi :). Ja hyvin motivoi, heppa kyllä yrittää kaikkensa saadakseen porkkanapalan.

    Laitatko linkin tai kuvan teidän heijastinloimesta? Meillä on heijastinratsastusloimi "heijastinloimena" eli pistän edestä kiinni, se toimii muttei kyllä ole kaikista paras siihen käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Meillä on tunnelmallinen talli :)

      Tässä linkki, eli siis Horzen loimi kyseessä ja nimenomaan ratsastusloimi :P
      http://www.horze.fi/Horze-heijastava-ratsastusloimi/29326,fi_FI,pd.html?dwvar_29326_color=OR&start=2&cgid=horse

      Poista
    2. Tosi siisti loimi ja etenkin tuo oranssi sopis hyvin sitten kun on lunta maassa, erottuu selvemmin. Ja tuo menis mukavasti päälle myös ilman satulaa, joskin jättää tuon reijän selkään... Ei varmaan käytännössä haittaa..? Meidän nykyinen on sitä mallia et on tarkoitettu tulemaan satulan siipien alta kiinni satulan eteen.

      Poista
    3. Se on kyllä kivan erottuva väri. Mä laitoin ton netelle ilman satulaa ja se valu vähän kun käveltiin, mutta saatto olla oma moka, koska en jaksanu laittaa häntäremmiä :D

      Toihan menee siis kahesta kohasta tarralla kiinni, satulan edestä ja toiselta puolelta lapaa. Ite jätin satulan kanssa loimen satulan siipien päälle ja toimi hyvin ja siinä on pohkeillekin jätetty omat paikat :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)