tiistai 22. tammikuuta 2013

Ihan pikkupikku avautuminen

Tänään meni kaikki kyllä niin metsään kun vaan voi mennä ja minähän en siis koskaan liioittele tai ole ylidramaattinen, enpä.

Viikonloppuna spekuloin Neten tulevaa kiimaa ja sehän tulikin eteen nopeammin kuin uskoinkaan. Eilen se jo haikaili  Tikarin perään tarhan reunalla ja kun vein sen iikutuksen jälkeen takaisin tarhaan se jäi iloisena pissailemaan Oton eteen.

Tietenkin aika on jälleen kerran kullannut muistot, niin en ajatellut asiaa sen enempää. Olin kuitenkin, luojan kiitos, jo aiemmin päättänyt, että tänään lähdetään kävelemään molemmat omin jaloin. Ajattelin, että olisi mukavaa Netellekin välillä vaan lönkötellä ilman ihmistä selässä.Niinpä siis hain sen tarhasta, otin loimen ulkona pois ja lähdimme kohti metsätietä. Alkoi olla aika pimeää, mutta koska tuolla tiellä ollaan menty ennenkin pimeässä, en ottanut siitä stressiä. Siellä ei myöskään liiku autoja, kun kyseessä on traktoripolku, joten siellä saa mennä ihan rauhassa.

Kaikki meni ihan hyvin ensimmäiset sata metriä, kun pääsimme kohtaan, jossa aina on Neten mielestä jotain todella pelottavaa. En tiedä mitä se on siellä joskus nähnyt, mutta siinä kyllä pörhistellään ihan jokaisella kerralla. Ja kun nyt pääsimme tällä samalle paikalle, niin johan taas lähti neiti hevoisen päässä kierrokset liikkeelle. Aloitin työstön ignooramalla tyystin tuon pörhistelyn, hetki tuijoteltiin sitä puuta, joka tällä kertaa aiheutti kohtauksen. Sitten pyysin, että jatketaan matkaa ja niinhän me jatkettiin. Soppa alkoi kuitenkin olla valmis, sillä nythän ei voitu enää mitään muuta, kuin tuijotella taaksepäin ja kävellä kirahvina eteenpäin.

Jatkoin päämäärätietoisesti matkaa, olin päättänyt kävellä yhden mäen ylle ja kääntyä siellä. Tuon viimeisen mäen aikana piti alkaa reenata sitä, että jos ei kuitenkaan käveltäisi minun ohitseni. Kun pääsimme kohtaan, jossa olin päättänyt kääntyä, oli pakko jatkaa vielä hetki, että sain neidin huomion edes jollain tasolla itseeni.

Matka takaisin päin meni kutakuinkin alkuun niin, että otin muutaman askeleen ja seis. Ihan perushommaa, jolla ajattelin saavani hevosen rentoutumaan. Jotain tuttua ja samaan aikaan sellaista, joka näyttää Netelle minun olevan vastuussa tilanteesta. Tämä meni ihan oksti mäen alas asti, Nette tuli aika lähellä taas selkäni takana, mutta pysähtyi heti kun minä pysähdyin, myötäsi niskasta kun pyysin ja seisoi paikallaan pyytämäni ajan.

Hetken jo ehdin ajatella, että tästä selvittiin. No, ei olisi pitänyt ajatella.

Samaisen puun kohdalla takaisin mennessä "riemu" repesi täydellisesti. Neiti täysiverisen huomio oli aivan jossain muualla, joko se tuijotti lähipuita, tai kaukana olevaa taloa (joka on myös aina yhtä pelottava), tai jotain muuta. Pää pyöri kuin väkkyrä, eikä rennosta hevosesta ollut enää tietoakaan. Kuitenkin edelleen se pysähtyi ja lähti liikkeelle pyynnöstä.

Yleensä näissä tilanteissa Nette rauhoittuu, kun pääsemme lähemmäs kotia, nyt kävi päinvastoin. Kierrokset vain yltyivät, koska en saanut hevosta noin kuuntelemaan vaihdoin taktiikkaa. Pyysin riiimunnarusta vetämällä Neten huomion itseeni aina, kun se katsoi jotain muuta ja kehuin kun huomio oli minussa. Tätä jatkoimme noin 50 metriä, ensin luulin, että se auttoi, mutta olin väärässä.

Kokeilin seuraavaa vaihtoehtoa; jäin seisomaan paikalleni. Hengittelin ja rentoutin itseni ja koitin saada rentoutta siirtymään myös hevoseen. Nette seisoi hetken ja taas ehdin ajatella, että haa, nyt keksin sen keinon! VIRHE, olin väärässä. Hetken seisottuaan Nette teki ratkaisun, eteenpäin vaikka mikä olisi ja jos ei eteen niin ylös tai ihan mihin vaan. Stressitaso tuntui nousevan vaan edelleen, nyt tuijoteltiin eteen taakse ja sivuille ja samalla pyörittiin väkkyränä mihin sattuu. Ei se päälleni tullut edelleenkään, mutta alkoi olla sellaista pientä dejavun tunnetta siinä.

Viimeinen ratkaisuni oli, mahdollisimman neutraalisti nyt vain pois sieltä metsätieltä. Nette sai kiinnittää huomionsa mihin halusi, mutta minun ohitseni ei menty. Ja siitä se ajatus Neten päässä lähti; loppumatka steppailua, juoksemista, pään viskelyä, holtitonta pomppimista ja ylöspäin hakeva etupää. Tuollaista hevosta on muuten ilo taluttaa pimeässä metsässä, kun ei yhtään tiedä koska sen kaviot nousee ja mihin ilmansuuntaan.

Minusta tuntui, että kaikki kontrolli oli mennyttä ja mitä lähemmäs tallia päästiin, sen pahemmaksi kaikki meni. Kävin jo mielessäni läpi ajatusleikin siitä, kenen kaikkien tarhat se käy hajottamassa kun se juoksee yksin tallille päästyään irti.
Pakko tosin meriittinä tähän sanoa Neten puolesta, että se ei kyllä riuhtonut narua, vaan jonkinlainen kunnioitus/ halu olla siinä oli tallessa. Myöskään mitään hyppyjä kynttiläksi ei tullut, vaikka siihen oli kaikki eväät olemassa.

Tallin pihassa koitin vielä rauhoitella sitä, mutta ei mitään jakoa. Siispä hevonen takaisin tarhaan ja sinne se meni taas tarhan reunalle pissailemaan ruunille.

Miksi oi miksi, en taas voinut ymmärtää kuinka paljon se kiima vaikuttaa? Miksi en tajunnut jo siellä metsässä, että näinä päivinä ei reenata kuuliaisuutta, kun sen raukan pää on muutenkin ihan sekaisin. Jälkikäteen ajateltuna se kuitenkin oikeasti yritti, se yritti tehdä sen mitä siltä pyysin, mutta sen pää ei vaan kyennyt prosessoimaan eikä se voinut keskittyä. Minun olisi pitänyt ymmärtää olla vaatimatta liikaa, minähän tiedän, että se on kiimassa sekaisin. Miksi siis tajusin kokonaiskuvan vasta kun olin jo tullut takaisin.

Nyt harkitsen vakavasti jotain yrttikokeilua, ei tuosta tule mitään kun se raukkaparka on aivan sekaisin niiden hormooniensa kanssa. Ja vielä kaiken lisäksi sillä on typerä omistaja, joka ei aina oikealla hetkellä tajua, että nyt ei ole hyvä hetki vaan vielä pahentaa toisen stressiä.

Turhautumisen multihuipentuma itseäni kohtaan. Tyhmä minä.

Ja taas muistin, miksi tykkään niin paljon siitä rauhallisesta ja rennosta Netestä, se on kierroksilla käydessään täysin holtiton ja vaarallinen.

13 kommenttia:

  1. Oivoi :/

    Meillä auttoi kiimaoireisiin Hilton Herbsin Easy Mare Gold, se on sellainen nestemäinen yrttivalmiste, jossa on mm. munkinpippuria ja valeriaanaa. Ilman tätä heppa kuseksii, riehuu karsinassa, on välillä ärtsy käsitellä ja niinpoispäin, mutta kun saa yrttiä niin on tasaisempi, karsinan seinät on kestäneet ehjinä ja hevonen on kaikenkaikkiaan paljon hyväntuulisempi.

    Eron huomasi, kun yrtti pääsi pariksi viikoksi loppumaan eikä sitä saanut lisää heti. Ei ehkä kaikille toimi, mutta oman kokemuksen perusteella voin suositella kokeilua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma, tutkiskelin jo eilen itseasiassa, että mitä yrttivaohtoehtoja/paikkoja josta voi ostaa on olemassa.. :)

      Jotain on pakko kokeilla, kun näyttää siltä, että kiimaoireet ovat aina yhtä pahat.

      Syötätkö sitä siis koko ajan?

      Poista
    2. Joo, syötän koko ajan eli saa aamuin illoin 12,5 ml päivittäin (annetaan säkäkorkeuden mukaan). Voi kyllä esim syöttää vaan pahimpien kiimojen aikaan, mutta meillä kun alkaa kiima muuten talvellakin niin syötän ympäri vuoden ja saa siis syöttää myös ympärivuotisesti. Sen takia itse annan nestemäistä, että alkaa tehota nopeammin (5-7 päivässä), kun kuivayrtit alkaa ymmärtääkseni tehota vasta suurinpiirtein kuukauden syötön jälkeen.

      Itse ostan täältä: http://www.horserider.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Horse/Products/61020 kun on aika lähellä tuo kauppa fyysisesti, mutta jos sieltäpäin ei saa niin saahan tuota tilattuakin, jos tätä valmistetta haluaa kokeilla. Reilun kuukauden kestää meillä yksi tönikkä.

      Poista
    3. Joo, no meilläkin on kyllä kiimat ympäri vuoden. Pitääpä tutkia tuota lähemmin, kun jotain on pakko hankkia.

      Kiitos tiedosta! :)

      Poista
  2. Sulle on haaste blogissa: http://emilia-ja-anette.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista
  3. Voi ei :(, mutta näitä vaan sattuu, jokaisesta kerrasta viisastuu ja silti tulee tehtyä jotain samankaltaista, niin että saa olla jälkiviisas, tuttua puuhaa. Nuo hetket on semmoisia että haikailee sen lobotomian perään, oispa joku piuha jolla hevosen pakorefeksit sais poikki XD. Mutta sitten se ei ois enää se sama eläin. Mietin jo taas yks päivä että miksi ihminen ei kehittänyt jotain saalistajaeläintä ratsukseen... noh, sitten kun tuli mieleen joku kuriton jättiläistiikeri tms joka kyttäisi jokaisessa pusikossa olevaa jänistä ja hyökkäisi apajalle ihminen selässään (tai lähtisi viemään jahdatessaan jotain peuraa) ja tulisi tyytyväisenä pusikosta veri valuen suupielistä.. ja miten turvallista tämmösen olis olla samassa karsinassa... XD, kun pääsin tuohon vaiheeseen ajatusleikissä tämmöinen 500kg saaliseläin tuntuikin jo ihan kivalta.

    Meillä ei ole ihan noin rajua menoa kun kiimaisella Netellä, mutta eilen illalla tuli 2 moottorikelkkaa pimeällä maastossa vastaan ja piru vie kun ne on niin nopeita ja äänekkäitä. Just päästiin "sivuraiteelle" taas karkuun. Itse pelkään niitä aika paljon kun on niin arvaamattomia. Ne kun rupee jostain takaa tulemaaan, kuuluu *VRUUM VRUUM VRUUUM* ja hirveetä rallitusta ja rupee näkymään etuvalot metsän puiden takaa... ja sitten " iik, sieltä ne tulee ja lujaa, apua mihin pääsee karkuun!!", siinä pitää oikeesti hoitaa se hevonen äkkiä pois tieltä ja mitä tämä viestittää hevoselle -sitä että ne oikeesti on pelottavia. Toinen vetäs semmoset korskahdukset että melkeen veti vertoja sille moottorikelkan pörinälle. Huhhuh :D. Kiittelin taas sitä meidän 4,5metrin köyttä, jossa on pelivaraa vaikka tulis taluttaessa joku pyrähdyskin.

    Sitte seuraavaks tuli 2 hevosensyöjäkoiraa. Kun rupes haukkumaan ja juoksemaan meidän perään kuin verikoirat huusin niille niin kovaa kuin pystyin että "EI HAUKU!!!!", ihme kyllä kääntyivät vähän omistajiensa suuntaan. Skinny ei sinällään pelkää koiria mutta jos niitä on monta ja ne haukkuu ja piirittää niin kyllähän siinä vaistot tulee jo pintaan ja rupee hermostuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sattuu, en vaan tiedä kuinka monta kertaa pitää sattua, ennen kuin päähäni iskostuu se ajatus, että Nette kiimassa on tarkoittaa hyvin sekaista hevoseläintä. :/

      No näillä mennään ja jospa taas hetken aikaa muistaisin tämän asian, ainakin siihen seuraavaan kiimaan asti. :P

      Huh, no ei teilläkään lenkit sitten ihan kivuttomasti mene. :O Onneksi täällä "etelässä" ei juurikaan noita kelkkoja ole..

      Poista
    2. Nuo kelkat on ruvenneet ihan nyt vuodenvaihteen jälkeen vasta kulkemaan. Eilen taas; ihana rauhallinen metsä, kaikki kimaltaa mihin otsalamppu osuu, lumi narskuu jalkojen alla, Skini tulee nätisti takana.... Sitten rupeaa kuulumaan taas se herhiläispesän ääni VRRRRRRUUUUUUUUUM VRUUUUUUUUM VRMUMVRUM!!! ja "keltaiset hirviövalot" rupee keikkumaan metsikön takaa ja yhdessä hetkessä ne on kohdalla. ARGH. Onneksi oltiin sopivasti silleen että ne meni omia menojaan vähän matkan päästä eikä S pelännyt. Minä pistän kohta postauksen pystyyn johon laitan moottorikelkan ääntä XD.

      Poista
    3. :D

      Niistä kuuluu kyllä kova ääni. Sun pitää alkaa ohjeistaa niitä, että siellä missä on hevosia, pitää ajella varovasti!

      Poista
    4. Suunnittelin jonkinlaista valotaulua jossa vilkkuisi punaisia neonvaloja "STOP, HEVONEN, VARO, HILJENNÄ!"

      Poista
  4. Tämän luettuani tajusin tämän olevan niitä hetkiä, jolloin olen tavattoman iloinen siitä, ettei oma tamma ole kiiman aikaan mitenkään erityinen. Se on usein melkein enemmän flegu kuin mitä muina päivinä. Ainoa ero normaaliin on kuseskelu ja hännän nostelu ja ääntäkin lähtee hieman normaalia enemmän kiiman tullessa. Pitäähän sitä pojille huudella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh, olisipa meilläkin noin.

      No, jospa tämä taas tästä :D

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)