tiistai 16. huhtikuuta 2013

Miten hevoset näkevät meidät?

Oletteko koskaan miettineet asiaa näin päin?
Edes silloin, kun suutahdatte, kun hevonen ei tee ratsastaessa sitä mitä pyydät? ..vaikka avut ovat _tietenkin_ täysin selkeät. Silloin kun te maastakäsin pyydätte sitä väistämään ja hevonen vain nostelee päätään. Silloin kun huudatte ja huidotte ja mietitte samalla, että on se nyt kumma, kun ei se ymmärrä. Tai kun suututte, kun hevonen pukittelee ja hyppii pystyyn, kun se on tottelematon ja testaa?

Yllä karrikoidusti kuvattuna jokapäiväisiä tilanteita, joita ihmiset kokevat hevosten kanssa. Useinhan selityksenä ja syynä nähdään nimenomaan se, että hevonen testailee, sitä ei kiinnosta miellyttää ja tehdä asioita niin kuin me pyydämme, pahimmassa tapauksessa hevonen on vain yksinkertaisesti pahansuopa.
On tietenkin totta, että yksikään hevonen ei osaa olla ihmisen kanssa "oikein" jos sille ei ole mitään opetettu tai sille ei ole koskaan kerrottu miten tietyissä tilanteissa ollaan tai miten niissä voisi olla. Mutta yksikään hevonen ei myöskään ajattele tekevänsä jotain vaan ihmisen kiusaksi.

Minähän en voi tietää mitä hevonen oikeasti näkee/kokee ensimmäisen kappaleen tilanteissa, mutta villi arvaukseni on, että hevonen on hämmentynyt. Se yrittää kovasti ehkä kokeilla muutamia keinoja, joilla sen mielestä täysin järjetön käytös loppuisi. Jossain vaiheessa ne lakkaavat jopa yrittämästä, miksi nähdä vaivaa, kun ei se kuitenkaan ymmärrä?

Olen taas tätäkin asiaa miettinyt hiljaa mielessäni ja tullut siihen loppupäätelmään, että hevoset kyllä tunnistavat ihmisiä. Varsinkin ne omat ihmisensä, ne jotka sitä hoitavat ja ne jotka sitä ruokkivat. Eli tavallaan voidaan ajatella, että ihmisen ulkoisella habituksella on hevoselle jotain merkitystä? nehän tunnistavat meidät jo kaukaa, ehkä jopa jo auton äänestä ne tietävät kuka on tulossa. Tästä kertoo hevoslaumassa elävästä myös se, että vaikka aluksi vieraammassa laumassa olisi halukkaita tulijoita paljonkin, niin aika äkkiä hevoset yhdistävät tietyn ihmisen tiettyyn hevoseen.

Mutta kun kaikki ei aina olekaan ihan näin yksinkertaista. Mitäköhän muuta ne hevoset huomioivat, kun haet niitä tarhasta? Onko kukaan koskaan mennyt hakemaan hevostaan kauhealla kiireellä, hermostuneena tai jopa kiukkuisena? Jos on, niin onko hevonen ollut silloinkin ihan normaali? Minä voin ainakin sanoa, että viime keväänä hektisimpinä päivinä, kun Netteä menin hakemaan, niin se ei antanut kiinni ollenkaan ja oli ratsastaessa täysi katastrofi. Miksi? -Varmaan siksi, kun minulla oli vääränväriset saappaat.

Vai ehkä siksi, että hevosten maailmassa on aika suuri merkitys tunnetilalla, aikomuksilla, energialla ja sisimmällä olemuksella, sillä miltä me tunnumme ulospäin.

Ja nyt ollaan taas sellaisten asioiden äärellä, jotka kuulostavat aina niin simppeleiltä, kuten ole läsnä, älä ole vihainen, älä näytä pelkoa ja niin edelleen.
Onko kukaan koskaan kokeillut olla läsnä eli päättänyt jossain tilanteessa, että nyt ole juuri tässä? Miten käy? No ei ainakaan niin, että sillä hetkellä pystyt täysin uppoutumaan siihen hetkeen, eihän?
Tai, että älä näytä hevoselle pelkoa tai hermostumista, miettikää itseänne kun teitä hermostuttaa ja koitatte olla niin kuin ei mitään; lopputulos väkinäinen hymy ja ajattelette, että selvisinpäs. Tarkemmin kun alkaa tutkia, niin kaikki lihakset ovat jännittyneinä ja sydän hakkaa. Nämä ovat niitä asioita, joita et voi hevoselta piilottaa, sillä se tuntee ne.

Kirjoitukseni pointti siis on, että on ihan sama mitä te ulospäin hevoselle näytätte tai luulette näyttävänne. Tärkeintä on se, miten ihminen on, miten hän hengittää ja minkälaista energiaa hän antaa itsestään ulospäin. Eli mitä siellä sisällä on.

Yksi käytännön esimerkki: Meillä on Neten kanssa ollut ongelmana yksi tie viime syksystä asti. Eräällä maastolenkillä kanssamme miltei samaan aikaan samoille paikoille oli varmaankin eksynyt joku petoeläin ja tästä lähtien tämä koko tie ja varsinkin sen yksi kohta on ollut yhtä kammotusta Netelle. Olemme kuitenkin jonkin verran tietä käyttäneet, koska sieltä pääsee hyville maastoretkille. Olen kuitenkin aina joutunut yhdessä mäessa tulemaan alas, sillä hevonen ei vain keratkaikkiaan ole suostunut liikkumaan, tai on, mutta ei sinne minne olimme menossa. Olen kuitenkin jokaisella kerralla yrittänyt rohkaista Netteä ja pääsimmekin sen verran eteenpäin asiassa, että kävelymatkani lyheni kerta kerralta. Mutta aina jäi se pahin noin 20 metrin matka, joka kertakaikkiaan sai aikaan täykkärimäisiä manoovereja eli oikein mukavaa lihastärinää ja vähän liian hyvää valmiutta kääntyä kannoilla ja mennä täysiä karkuun.

Sunnuntaina sitten päätin, että menenpä oikein ajan kanssa koittamaan mennä tuo tie päästä päähän. Olen mielestäni muillakin kerroilla ollut hyvin päättäväinen, mutta ehkä kuitenkin syvällä sisimmässäni tiennyt, että kävelyreissuksi se menee, ainakin osittain.
Sunnuntaina kun menin, niin olin aikalailla päättänyt, että nyt me menemme ihan ratsukkona koko tien ja kohtaamme kaikki möröt, niin, että olen selässä. Matkan aikana kyllä kääntyiltiin ja stoppailtiin muutamaan otteeseen, mutta nämä olivat suurimmaksi osaksi laiskoja pyörähdyksiä, joiden ajatus oli mielestäni lähinnä "onko pakko, voitaisko jo mennä kotiin". Yhden kerran uskoni taisi loppua nanosekunniksi kun tuo tuttu pää taivaisiin-afekti tapahtui, mutta pääsimme siitäkin yli. Menimme koko tien loppuun saakka, eikä minun tarvinnut kävellä.

Mikä oli muuttunut? Näennäisesti ei mikään, mutta tällä kertaa olin sisimmässäni oikeasti päättänyt, että nyt me mennään. Mistä Nette sen juuri tällä kertaa tiesi? Ja miksi sen kääntyilyt ja muu toiminta oli tällä kertaa niin paljon hallitumpaa kun yleensä? Niinpä, hyvä kysymys.

Olen tässä huomioinut, että hevoset ja ylipäänsä eläimet vaistoaa ja tietää niin paljon enemmän kuin me ymmärretäänkään. Ne oikeasti lukevat meitä kuin avointa kirjaa, ne tekevät niin kuin me pyydämme. Me emme vain itse aina/useimmiten vain edes ymmärrä mitä pyydämme.

Avoin mieli ja avoin sydän, siinä on muutama avain, joilla päästä edes hieman lähemmäs noita eläimiä. Ne näkevät kaiken sen kuoren alle mikä meillä on, ne näkevät sen mitä me todella olemme. Silloin, kun ihminen on löytänyt edes hetkellisesti sen oman sisäisen rauhansa ja on ikään kuin täysin avoin, silloin on se hetki, jolloin yhteys hevosen ja ihmisen välillä on kaikista puhtainta. Jollet tunne itseäsi, jollet hyvksy itseäsi ja jos valehtelet itsellesi, niin miten silloin voi hevonen luottaa, kun et itsekään luota itseesi sen verran, että paljastaisit itseäsi edes itsellesi?

Ole rehellinen itsellesi, jos tunnet pelkoa tunnista tilanteesi ja hyväksy se. Jos pelosta huolimatta päätät tehdä jonkun asian, niin se on hevosellekin enemmän ok, kun olet itsekin rauhallisempi, kun et vain yritä peitellä jotain, jonka peitteleminen on mahdotonta. Ymmärrättekö mitä ajan takaa? Se vasta hevoselle onkin outo tilanne, kun joku on pelottavaa, ihminen pelkää, mutta yrittää huonolla menestyksellä peittää pelon. Ei kovin luottamusta herättävää vai?
Tässäkin taas, niin kuin aina, hevosissa on eroja. Ne ovat yksilöitä, jotkut kestävät enemmän epävarmuutta kuin toiset ja  niin edelleen.

En tarkoita, etteikö näiden asioiden kanssa joutuisi tekemään töitä, kaikkeenhan pitää jollain tasolla oppia ja kaikkea pitää työstää koko ajan. Tässä vain taas oivalluksia, joita olen tässä huomioinut. Minulla on ainakin itselläni pitkä matka kuljettavana. Mutta jälleen kerran taitaa matka olla päämäärää tärkeämpi.

Menipä taas syvälliseksi. Mitäs ajatuksia tämä teissä herättää?

"It's Not I Who Seek the Horse, the Horse Seeks Me"
- Klaus Hempfling

14 kommenttia:

  1. Olet asian ytimessä!
    Hoidin pari vuotta suomenhevosta joka puri ja potki ja oli muutenkin kaikille ihmisille häijy.
    Sen luota kun siirryin tämän vuoden alussa ratsastuskoulun tunneille, huomaan olevani todella varautunut ja hereillä hevosen kuin hevosen kanssa, odotan jokaisen niistä tekevän jotain pahaa.
    Ja niistä huomaa, etteivät ne ymmärrä miksi säikyn niitä, kun nehän vain seisovat paikallaan (suurinpiirtein).

    Sitten kuulin sanonnan: "hevonen luottaa sinuun yhtä paljon kuin sinä luotat hevoseen"

    ja olen tätä noudattaen edistynyt pienillä askelilla kohti rennompaa olemista hevosten kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että mainitsit tuon lauseen.. Toistelen sitä usein täällä :)

      Ja näinhän se nimenomaan on, niin kauan olet epävarma (ja yrität vielä peittää sen) on turha toivoa, etttä hevonen alkaisi luottaa.

      Tsemppiä tiellesi! :)

      ..Mietin vain, että eikö kukaan koskaan ihmetellyt miksi tuo suokki oli niin häijy, oliko se kipeä tai jotain?

      Poista
    2. Sitä oli nuorena hakattu auton antennilla ja yhä sen ollessa 22 vuotias, sen lautasilla näkyi arvet... Se ei koskaan oppinut luottamaan ihmiseen uudelleen. :(

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Itse olen joutunut pohtimaan juurikin näitä asioita nyt viimeisen puolen vuoden kun olen vuokrannut herkkää tammaa. Varsinkin viimeiset pari kuukautta, jotka olen ollut kyseisen tamman omistaja, on tullut mietittyä miten paljon oma mielentila vaikuttaa hevosen käytökseen.

    Tammassa käytöksestä ei välttämättä aina huomaa mitään erikoista mutta kyllä tamma on aina hieman rauhattomampi jos itse on kiukkuinen, ärtynyt tai jotain muuta. Mä oon huomannu että tamma on paljon rauhallisempi ja rauhottuu jos itse on rauhallinen juurikin sisäisesti.

    Tämän yksilön kanssa rauhallisuus tulee esiin varsinkin lastauksessa. Jos lastaaja on hieman hermostunut ja lastaus tehdään kiireellä, tamma ei todellakaan ole menossa koppiin. Jos lastaus tehdään ajan kanssa, tammalla ei ole mitään ongelmaa mennä koppiin. Omalla energialla ja mielentilalla on paljon väliä, varsinkin näitten herkkien tapausten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ja juuri näin, sillä on oikeasti niin paljon vaikutusta minkälainen se oma fiilis on .

      Poista
  3. Ihanaa kun joku jaksaa käyttää aivojaan. Harvinaisen hyvää ajatustyötä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa olisi jos ei aina tarvisi käyttää aivojaan, vaan ne saisi välillä off-asentoon.. XD

      ..Kiitos :)

      Poista
  4. Olen todellakin huomannut:) Arabit peilaa aika hyvin tunnetiloja, että sen huomaa viimiestään hevosesta millainen päivä MULLA on... Tosin aika hyvin oon jo oppinut jättämään harkat väliin, jos en saa omaa pääkoppaa hallintaan.

    Monesti mulle on käynyt myös niin, että edellisessä treenissä joku asia on mennyt aivan pieleen ja sitten seuraavalla kerralla mä olen todellakin päättäny treenata sitä. Niin hah mitä vielä, sehän sujuu kuin vettä vaan, että mikä olikaan se ongelma?

    Mutta sitten mulla on mun projektisuokin kanssa maastossa ja joskus kentälläkin ongelma, kun en saa omaa päätäni kasaan. Se on sellainen vieterijalka, joka pomppii ja tötteröi milloin mistäkin. Ja välillä meillä menee tosi hyvin ja välillä ollaan niin viritettyjä kieliä, kun voidaan vaan olla. Ja oon yrittänyt päästä siihen zen tilaan, että olen vaan ja rennosti. Mutta ihan aina se ei onnistu kuitenkaan. Kuinka niissä tiukoissa tilanteissa pystyisi olemaan vaan coolisti ja rennosti? Täytyy kuitenkin aina todeta, että pitkälle ollaan päästy neljässä vuodessa. Kaikkea sitä epämääräistä, mitä alkuun oli on niin paljon vähemmän, ja ollaan edistytty hurjasti...silti tulee takapakilta tuntuvia päiviä ja silloin olis hienoa pystyä olemaan se rauhallinen rento johtaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :)
      ..Ja sitten on vielä ihan hevoskohtaisiakin eroja, toiset on aina lunkeja ja toisille se ihmisen rauhallisuus on avain kaikkeen.

      Ja sama mulla Neten kanssa huonoina päivinä, mietin, että millä saan oman pään ja kropan kasaan ja kiroan sitä kun mikään ei onnistu. Silloin pitää aina palata muutama vuosi taaksepäin ja katsoa mistä sitä on lähdetty liikkeelle. Saa taas ihan uutta perspektiiviä..

      Ehkä me vielä joku päivä ollaan tilanteessa kuin tilanteessa täysin zen! ;D

      Poista
  5. Tosi hienoja ajatuksia sinulla! Kiitos, että jaat ne meidän muiden kanssa. :)

    Kirjoituksesi herätti paljonkin ajatuksia, mutta en tiedä saanko niistä pientäkään osaa puettua sanoiksi, sen verran sekavia ja vasta "kielen päällä" mietteeni ovat. Ihan sellainenkin ajatus päähän putkahti, että kyllä me varmaan näytämme hevosten mielestä aika oudoilta otuksilta, käyttäydymmekin välillä (usein) todella ristiriitaisesti ja hämmentävästi...

    Ainakin sellainen tuli mieleen että useinkin sitä ratsastaessaan huomaan miten hevonen oikein pohdiskelee että "mitä helskattia tuo ihminen oikein touhuaa", selvästi yrittää ymmärtää minua ja nöyrästi toteuttaa pyytämiäni asioita, mutta kommunikointi välillämme vain tökkii, ja syy on selvästi minussa ja antamissani avuissa (ja sitten sitä saa välillä ratsastuksenopettajilta viisaita kommentteja että se hevonen vaan testaa sua ja anna raippaa tai mitä näitä hyviä ratkaisukeinoja ihmisten ja hevosten välisiin ongelmiin nyt onkin......). Eli tällä yritin kai sanoa, että hevoset mielestäni yrittävät ihan hirveästi ymmärtää meitä. Ongelmallista on se ettemme me ymmärrä hevosta tai sitä, että hevonen näkee asiat eri tavalla kuin me, ja tämän vuoksi pitäisikin muistuttaa itseään siitä, että minun pitää muuttaa käytöstäni ja ehkä tehdä jotain toisin, jotta saan asiani perille (esim. jos vaan jankkaan eri kieltä puhuvalle olennolle jotain sanaa, eikä se toinen ymmärrä, ei yhtään edesauta asian ymmärtämistä että huudan sitä samaa sanaa aina vain uudelleen, kun voisin käyttää energiani miettimällä jotain korvaavaa sanaa, tai yrittää selittää sanan toisin tai vaikka viittoilla käsilläni ja eleilläni. Äh, aika surkea vertaus tuli, mutta sen oli tarkoitus selventää mitä tarkoitin...).

    Monista hevosista myös huomaa, että ne välillä tuntuvat ajattelevan että "eivätkö nuo ihmiset ihan oikeasti tajua tätä juttua" ja sitten jos kerrankin tekee jotain oikein niin "no vihdoinkin, enpä minä tässä ole kauan vielä yrittänytkään saada tuota ymmärtämään... Mutta ilmeisesti tuo otus on ihan kehityskelpoinen, pitää vain olla sen kanssa tosi kärsivällinen, se kun tuntuu olevan aika rajoittunut välillä ja haahuilevan jossain ihan muualla".

    Entisen vuokrahevoseni kanssa maastoillessa törmäsimme välillä ongelmaan että polle päätti kääntyä kotiinpäin, eikä ratsastajalla ollut lainkaan sananvaltaa mihin suuntaan jatketaan (hevonen peruutti mielummin vaikka ojaan kuin jatkoi eteenpäin). Kun sitten laskeuduin alas taluttamaan, matka saattoi kyllä jatkua. Ehkä ensimmäisellä kerralla kun käytöstä ilmeni, hevonen tosiaan pelästyi jotain ihan kunnolla, mutta myöhemmin hevonen tuntui vain keksivän, että kun se huomasi jotain hiemankin huolestuttavaa niin paras ja helpoin ratkaisu on kääntyä kotiinpäin (en siis kuitekaan ajattele, että hevonen temppuili). Minä en selvästikään ollut selästä käsin hyvä ja luotettava matkanjohtaja, mutta talutettaessa hevonen seurasi perässäni tyytyväisenä. No, kun tätä sitten oli ilmennyt useinkin (ja usein samassa kohdassa maastoreittiä), minä aloin ennakoida että "voi ei taas se taistelu siitä minne suuntaan jatketaan kohta alkaa ja huoh joudun taas taluttamaan että päästään jatkamaan". Näin jälkikäteen mietittynä tästä seurasi vain se, että hevonen luki minun jännittymisestäni, että ahaa, jotain jännää tulossa, parasta kai kääntää turpa kohti tallia... Taisin siis aiheuttaa koko ongelman ihan itse, koska kerran kun unohdin koko asia, ei tuon pelottavan kohdan ohittaminen ollutkaan ongelma.

    Ja tuon luottamusasian allekirjoitan täysin, ei tosiaankaan voi olettaa että hevonen luottaisi meihin, jos emme luota siihen. Samoin on epäreilua odottaa hevosen vaikkapa ratsastettaessa tekevän parhaansa ja yrittävänsä täysillä, jos ratsastaja on ihan muissa maailmoissa, eikä läsnä tilanteessa ja myös laittamassa itseään likoon.

    Tässäpä nyt jotain juttuja, joita minulle tuli mieleen. Jos edes joku olisi ihan aiheestakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista. :)

      Ja ihan aiheeseen liittyviä juttuja kaikki!

      Se on niin jännää miten sitä ihminen itsekin jotenkin ei meinaa ymmärtää sitä tosiasiaa, että hevonen ei näe meitä, kuten me näemme itsemme tai maailman. Ja vaikka sen tiedostaa, niin silti se vaan usein unohtuu.

      Juuri tänään taas ratsastaessa omalla hevosellani huomasin syvän ilon ja luottamuksen joka tuli suoraan sydämestäni, jännästi hevosenikin olit todella iloisen ja rennon ja lennokkaan oloinen. Vaikka usein tuulisella säällä on täysin päinvastainen vaikutus. :D

      Poista
  6. Hei :)
    Tuli halu kertoa tarinani tänne, kun täysin sattumalta eksyin blogiisi juuri oikealla hetkellä.
    Olen pari vuotta omistanut hevosen, joka hankittiin ihan harrastuskäyttöön opetusmestariksi, ensimmäinen hevonen kun on kyseessä. Muutaman viikon jälkeen hevonen alkoi testailla minua ja tulin todella epävarmaksi erityisesti ratsastaessa. Päätin sitten jättää ratsastukset vähemmälle ja työskennellä maasta käsin. Vaikka hevonen oli ratsuksi hankittu, minusta oli todella mukavaa touhuta kaikennäköistä tämän herttaisen eläimen kanssa. Harjasin tuntikausia, juoksutin, kävelytin riimussa pitkin metsiä tai sitten vaan katselin kun se käyskenteli tarhassa. Toki harmitti jossain määrin, etten uskaltanut juuri ratsastaa. Jälkikäteen ajatellen oli kuitenkin tietyllä tavalla hyvä, että oli "pakko" rakentaa se luottamus ensin muuten kuin ratsastamalla - ilman sitä en olisi ikinä oppinut lukemaan hevostani niin hyvin.
    Vaihdoimme tallia puolisen vuotta sitten. Aiemmassa paikassa oli tosi rento ilmapiirin - jokainen käsitteli hevostaan haluamallaan tavalla eikä kukaan kummeksunut sitä, että tykkäsin köpötellä pelkän riimun kanssa "hienolla" pv:lläni päivästä toiseen. Tämä uusi talli onkin sitten eri maata - tuntuu että kaikilla on kauheasti tavoitteita ja pidetään itsestäänselvänä, että kaikki käy tunneilla. Menin sitten muiden mukana tunneille ja oli jotenkin hienoa tuntea olevansa "normaali".
    Aloin kuunnella muiden mielipiteitä, erityisesti tämän ratsastuksenopettajan - hänhän on ammattilainen ja tietää paremmin. Hevoseni on erittäin herkkä ja aina ennen olen sen saanut toimimaan kuuntelemalla sitä ja olemalla läsnä. Tunneilla sain kuitenkin kuulla, että "Hevonen on vänkä ja välttelee työntekoa, napauta raipalla ja väännä se sille ympyrälle." Tein näin, vaikka tunsin että hevosta väsyttää ja jokin on nyt vialla. Vakuutuin kuitenkin, että näin täytyy tehdä, koska opettaja vetosi siihen, että niin isolla eläimellä on oltava tiukka johtaja, muuten se käy vaaralliseksi.
    Viime päivät ovat olleet painajaista. Itkua tuhertaen olen hevosta vääntänyt ja kääntänyt, ajanut eteen, yrittänyt saada tottelemaan. Mitä enemmän käsken, sitä enemmän se protestoi. Ihana, luotettava hevoseni alkoi pukittaa, ryöstää, kulkea jännittyneenä ja uhkailla pystyynnousemisella.
    Vasta tänään havahduin. Mitä ihmettä mä olen mennyt tekemään? Tämäkö on sitten se oikea tapa - pakottaa hevosta kulkemaan oikein? Ennen niin innokas ja utelias hevonen on muuttunut haluttomaksi kiukuttelijaksi jolla on kohta oikeasti vaarallista ratsastaa.
    Voi kamala miten ikävöin niitä kesäpäiviä, kun pystyin huoletta käymään köpöttelymaastolenkeillä pelkän riimun kanssa. Meillä oli hevosen kanssa älyttömän mukavaa, ihan sama mitä tehtiin.

    Olo on pohjattoman surullinen, vaikkei juuri mitää luultavasti (ja toivottavasti!) ole vielä edes menetetty. Ymmärrettyäni tänään asian otin hevosen kanssa ihan rennosti - samalla tavalla kun ennen vanhaan. En voi edes käsittää, miten äkkiä koko hevosen olemus muuttui. 20 minuutin juoksutuksen jälkeen hevonen oli rennompi kuin aikoihin ja alkoi selvästi taas luottaa muhun. En oikeasti olisi sen luottamuksen arvonen, sen verran karusti olen sitä viime aikoina kohdellut.

    Tuli tarinaa kerrakseen :D Ihan viimesenä haluan sanoa kiitoksen siitä, että pidät tällaista blogia. Sain tästä älyttömästi inspiraatiota ja aion todella tästä eteenpäin kuunnella taas hevostani ja edetä meidän ehdoillamme - en kenenkään muun. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että jaoit tarinasi kanssamme!

      Muista antaa itsellesi anteeksi, kaikki tekevät virheitä. Hevoset ovat siitäkin niin hienoja eläimiä, kun ne eivät muistele sillä tavalla menneitä vaan antavat sinulle uuden mahdollisuuden, kun osoittaudut sen arvoiseksi.

      Se on tavallaan kamalaa ja surullista, että sinä et varmasti ole ainoa, jolle on käynyt noin. Kun ostaa ensimmäisen hevosen tai on muuten aika kokematon on todella tärkeää, että löytäisi opastajaksi jonkun, joka osaa ottaa hevoset ja ihmiset yksilöinä. Ei vain käske tehdä jotain, kun niin kuuluu tehdä, vaan että oikeasti edetään kunnioittaen niin hevosta kuin ihmistäkin. Ja opastetaan ratsukkoa toimimaan yhdessä ei niin, että ihminen pakottaa.

      Olen onnellinen, että löysit jälleen itsevarmuutesi ja uskallat luottaa omaan vaistoosi. Teet varmasti oikein, hevonen sen sinulle kertoo mikä on teille molemmille oikea tie kulkea, te päätätte vauhdin ja sen mihin menette. Ei sinun ratsastuksenopettajasi tai kukaan muukaan. Ole aina kriittinen kun otat vastaan ohjeita, virheistä oppii ja tietoa on aina hyvä ottaa vastaan, mutta suodatus on myös hyvä.. ;)

      Tsemppiä teille!

      Ja kiitos vielä, ihana kuulla. :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)