keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Jatko-osa edelliseen; kun minä katson peiliin

Palataanpa vielä hetkeksi edelliseen postaukseen. Haluan kertoa toisen oman näkökulmani, haluan kertoa sen, mitä minä näen, kun katson tuohon peiliin, joka minulla on tallilla.

Halusin edeltäneellä postauksella herättää teitä ajattelemaan; mitä te näette hevosessanne? Onko kaikki hyvin? Tuntuuko kaikki oikealta? Missä teillä menee hyvin? Oletko löytänyt elämäsi hevosen? Ja ennen kaikkea, uskallatko katsoa sitä totuutta, jonka hevonen sinusta itsestäsi kertoo?

Tässä minun kokemukseni minun peilistäni; jos pysymme nyt sellaisella ei-niin-ylisyvällisellä tasolla, jossa minun aivoni ja tuntemukseni harhailevat usein.

Kun minä menen tallille ja lähden hakemaan Netteä, saattavat ajatukseni olla vielä hetkittäin jossain muualla. Ehkä Lilassa joka kirmailee jossain jaloissani tai jossakin muussa asiassa, jolla ei ole mitään tekemistä hevosten kanssa, usein mietin myös Netteä jo sitä hakiessani.
Sitten kun se hetki tulee, kun näen sen, niin en voi hymyillä ja huudahtaa jotain ylipehmoa. Itseasiassa tuota tilannetta tässä miettiessäni hymyilen nytkin. Netellä on minuun käsittämätön voima.

Kun haen sen, se tulee luokseni ja odottaa rauhassa. Myös aitauksesta pois menossa se jaksaa nätisti ja  rauhallisesti kävellä vieressäni, vaikka välillä minulla on hieman tekemistä, kun haaremia pörrää ympärillä. Se on vähän sellainen, että se tietää, en huido sille ja vaan kävelee siinä.Nyt kun oikeasti aloin miettiä noita tilanteita, niin se on jotenkin niin hupaisaa, kun minä heilun ja hyörin Neten ympärillä ja se vain vakaasti kävelee kohti porttia.

Nette ei ole minulla koskaan missään kiinni, joko se seisoo karsinassaan ovi auki tai sitten se seisoo käytävällä tai ulkona naru maassa tai kaulalla. Se möllöttelee, ottaa joskus askeleen, mutta harvemmin lähtemällä lähtee mihinkään, paitsi jos on jotain ruokaa tarjolla. Koska sillä on pohjaton maha ja aina nälkä.

Minä joskus harjailen sitä, joskus vain rapsuttelen ja joskus vain olen ja hengitän ja haistelen sitä. Nette on vähän sellainen, että joo tämä on ihan ok. Mutta rapsutukset on parhaita ja korvahieronta ja shiatsu ja kaikki missä hipsutellaan jotain ruuminosaa. Nette osaa todella ottaa ilon irti ja vain nauttia hetkestä.

Mitä minä siitä sitten näen, kun mietin hetkiä sen kanssa. Näen herkkyyttä, joka muuttuu kovuudeksi kun tietty hiuksenhieno raja ylittyy. Näen oman vahvan tahdon omaavan hevosen, joka ei tee mitään vain siksi, että toinen sattuu pyytämään sitä, tai ei ainakaan tee sitä, jos sitävaaditaan tai käsketään. Näen sen katseesta ja suun ja korvan asennosta, kun se vetää pikkuriikkisen herneen turpaansa joskus metsälenkillä, kun se ei saanutkaan syödä ihan kaikkea mitä halusi.

Näen itsevarmuutta, rentoutta ja rauhallisuutta, joka voi silmänräpäyksessä muuttua tilanteeksi, jossa kaikkea pitää tarkkailla, pitää olla valmiina johonkin, usein ei tiedä mihin, mutta vain johonkin. Näen sellaisen epävarmuuden tunteen, jonka jälkeen on vaikea rauhoittua.

Näen myös rakkautta ja rauhaa Neten katseessa, joskus huolta, Netellä on maailman suloisimmat huolirypyt. Joskus tunnen, että se kantaa fyysisestikin jotain sellaista, joka on oikeasti minun. Ihan kuin se ottaisi kantaakseen osan.

En näe suorituspaineita, en näe vihaa, mutta joskus näen turhautumista, mutta kenen? Näen voimaa ja tulta ja tappuraa, joka on miltei aina piilotettu rauhallisen ulkokuoran alle.

Mitä minä siis näen?
Minä näen ystävän, luottokumppanin, näen matkan joka on kuljettu. Joskus näen surua ja murhetta ja stressiä, jolla ei ole olevinaan mitään alkulähdettä.

Tarvitseeko tähän enää edes vastata? Näen sielunkumppanini, näen itseni.

Minä uskallan katsoa peiliin.

4 kommenttia:

  1. Koskettavaa. Kyllä minä näen että jokaisella meidän elämän hevosella on se tarkoitus miksi juuri kyseinen ihminen ja hevonen ovat kohdanneet ja jääneet yhteen.

    "Joskus tunnen, että se kantaa fyysisestikin jotain sellaista, joka on oikeasti minun. Ihan kuin se ottaisi kantaakseen osan. "-> Niin osuvasti sanottu, ja minä uskon että näin onkin. Eläinavusteisessa terapiassa tätä näkee myös, ne kantavat meitä ja meidän tunteita.

    "Tarvitseeko tähän enää edes vastata? Näen sielunkumppanini, näen itseni." -> rupesin melkein itkemään. Ihanaa.

    Minäkin voisin tältä pohjalta oikeasti katsoa sitä peiliä uusin aattein.

    VastaaPoista
  2. Se on Tamma isolla T:llä... <3

    VastaaPoista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)