maanantai 24. kesäkuuta 2013

Toivepostaus: Minun päiväni


Kirjoituspuuskassani kirjoitan ainakin tämän tänään, nyt tuntuisi siltä, että ehkä energia alkaa palailla jäseniini takaisin ja miltei puhkun kirjoitusintoa.
..Ei kerrota kenellekään, että mitä ilmeisimmin suurin terä väsymykseltä lähti, kun aloin syödä b-vitamiinia tuossa muutama päivä sitten. Kävipä mielessäni, että sitä en juuri mistään saa, kun en lihaa oikeastaan syö.. Ja kas kummaa, muutama päivä ja olo on kuin uudella ihmisellä. Paitsi selkävammaa, joka alkaa tuntua rintarangassa asti ei nyt lasketa tähän mukaan.

Kuten ehkä huomaatte, olen tosiaan hieman hyperaktiivinen.

Mutta se minun päiväni, tai melkein sanoisin, että minun monet päiväni. Eli siis monikossa. En viitsi kauheasti yksityiskohtiin mennä ja kuviakaan ei ole kuin Lilasta, joten katsotaan nyt minkälainen selostus tästä tuleekaan.

Viikolla päiväni alkavat noin kuuden ja seitsemän välillä, kun keräilen itseni ylös sängystä. Käytän koiraa ulkona ja hommailen jotain aamutoimia ja lähden töihin. Oikeastaan sellainen blogiin liittyvä elämäni alkaa siis vasta iltapäivisin. Jos ei lasketa niitä kaikkia miljoonia ja taas miljoonia ajatuksia, jotka saatan päivän aikana uhrata hevosille, elämälle tai jollekin muulle, josta haluan blogissani kirjoittaa. Mutta nämä tietenkin vain jossain takaraivossa tausta-ajatuksina.

Joten siis kotiin kun tulen täällä odottelee Lila, joka on nukkunut päivän ja keräillyt itseensä energiaa..

Lähdemme käymään ulkona ja sen jälkeen yleensä suunnataan kohti tallia, tai sitten emme suuntaa mihinkään ja loppupäivä menee kotona tehden jotain todella tärkeää. Todella tärkeällä tarkoitan kaikkea sitä mikä mahtuu blogin kirjoittamisen, sohvalla makaamisen, ruoan tekemisen, Lilan kanssa leikkimisen, mietiskelyn, venyttelen ja musiikin kuuntelun väliin. Eli todella tärkeää on käytännössä ihan kaikki.
"Sniif"
 Tallille kun mennään, niin sitten mennään siellä ihan fiiliksen mukaan. Täytyy myöntää, että Lila on sen verran hankaloittanut tuota tallielämääni, että en käy enää niin paljon maastossa, kun sitä ei voi päästää irti. Lisäksi neiti shiba on rotunsa puolesta sellainen, että ihan helpolla ei sellainen "pysy koko ajan vasemmalla puolella hevosta"-liike toimi. Joten jos Lila on tallilla, enkä saa sitä hoitoon (lue: en siis aina kehtaa viedä) tallinpitäjälle, niin sitten joko lähdemme kolmisin maastakäsin kävelemään tai nyt olen aika paljon tehnyt maastakäsin juttuja.
"Siis MIKÄ tuo on?!" ..Lila tutustuu epäilyttävään asiaan
"Näyttää kyllä hyvin epäilyttävältä" Lila niskakarvat pystyssä ja
hyyyyvin villikoiramaiseen tapaan varovasti
Viime viikon saldona meillä Neten kanssa oli mm. kaksin kävelyä metsätiellä paarmojen ja hyttysten syötävänä (mistä niitä sikiää??). "Talutusratsastusta, kun ystäväni oli käymässä ja koin, että hän tarvitsee hevosterapiaa, kyseessä ihminen, joka pelkää hevosia miltei kuollakseen. Mutta niin hän vain ratsasti Netellä takaisin päin meidän lenkiltä, enkä edes pitänyt kiinni, koska minulla oli toisessa kädessäni edellä mainittu Lilanen, joka ei siis edelleenkään osaa aina olla ihan hereillä siitä missä hevonen menee.

Tämän lisäksi taisimme tehdä nyt jo tavaksi muodotuneita lapaharjoituksia kentällä, niitä tehdään libertynä ja käynnissä alkaa jo sujua mielestäni aika hyvin. Ravissa ei ehkä ihan niin hyvin, mutta me ollaan menossa sinne!

Loppuviikosta sitten Nette sai vielä shiatsuhoidon ja siitä tulikin ihan lötköpötkö. Se on niin valloittava otus, kun se vastaa niin hyvin tuollaiseen hoitoon. Kaveri seisoi muutamaa askelta lukuunottamalla koko hoidon ajan hienosti paikallaan irti; maha ja suu kävi taukoamatta. Löysin mys muutamia kohtia, jotka olivat jotenkin huomattavan kipeän tuntuiset.

Olen tässä nyt taas muutaman viikon ollut aika skeptinen sen olotilan suhteen, vaikka mitään näkyvää ei olekaan missään. Minulla vain on sellainen tunne, mutta ehkä siitä joskus myöhemmin.

Mutta, että tuollainen oli esimerkiksi meidän viime viikon ohjelma.

Ensi viikko ja tämä ovatkin taas hieman erilaisia, kun koitan olla sosiaalinen ja nähdä muitakin kuin tallikavereita. Lisäksi menen tapaamaan uusia hevosystäviä niin shiatsun kuin maastakäsittelynkin yhteydessä. Jippii.

Niin joo ja sitten joskus aina kun pääsen kotiin illalla, niin alan odotella josko voisi alkaa väsyttää, että voisin mennä nukkumaan. Liian usein jään kuitenkin jumittamaan koneelle ja sitten taas aamulla väsyttää. Tätä koitan petrata koko ajan!

Mutta tiivistettynä siis minun päivänäni ja viikkoni sisältävät suuremmissa määrin töitä, hevosia ja koiraa ja lisämausteena sitten pientä sosialisointia muiden ihmisten kanssa ja jonkin verran vieraita hevosia ja ihmisiä, joiden kanssa on aina niin miellyttävä tehdä töitä.

Että tällaista vähän kevyempää materiaalia tähän väliin.

P.S Kiitos teille ihanat palautteenantajat! Saitte totisesti minut onnelliseksi.

Koiran elämä..
On niin kovin..
..Raskasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)