tiistai 25. kesäkuuta 2013

Toivepostaus osa II: Rodeo

Kuva lainattu täältä
Tähänkin aiheeseen tuli sitten tartuttua. Joten mitä se rodeo oikein on? Virallinen näkemys on se, että rodeo on perinteinen pohjoisamerikkalainen urheilulaji. Rodeo on saanut vaikutteita amerikkalaisilta ja meksikolaisilta lehmipojilta.
Rodeossa voidaan kilpailla ei lajeissa, se ei ole vain ja ainoastaan siis sitä, että mennään hevosen selkään ja hevonen pukittelee. Rodeossa voidaan mennä myös muun muassa härällä, ottaa kiinni vasikka hevosen selästä käsin, mennä barrel racingia ja niin edelleen. Eli laji ei ole ihan niin yksiselitteinen.

Rodeo on varsinkin Amerikassa hyvin suosittu laji ja sen "mestarit" ovat kai eräänlaisia kansansankareita tietyissä piireissä.
Lajia harrastavat niin naiset kuin miehetkin.
Kuva lainattu täältä
Mikä on sitten tarinan toinen puoli?

Sähköpiiskat,erilaiset "kannustimet" ja pukitteluremmit (en tiedä onko tälle olemassa suomennosta) ovat keinoja, joilla hevosista ja häristä saadaan enemmän irti.Näillä eläimiä voidaan ärsyttää ja vihastuttaa, hevosten kohdalla enemmänkin kyse varmasti kivun tuottamasta pakoreaktiosta. Ja tietenkin viimeinen sähköisku annetaan juuri ennen vapautumista, jotta ärsyke säilyy vielä kentälläkin.


Pukitteluremmi on sidottu hyvin kireälle vatsaontelon päälle (näkyy kaikissa kuvissa), tämä aiheuttaa eläimelle suurta kipua ja saa eläimen pukittamaan: Pukittamalla eläin koittaa päästä eroon kivusta. Nämä remmit aiheuttavat usein haavoja ja ihon "palamista", kun karva kuluu pois ja remmi hiertää.


Rodeo on vaarallista ihmiselle ja ihminen, joka tätä harrastaa ottaa aina tietoisen riskin. Rodeo on kuitenkin todella kivuliasta ja stressaavaa eläimelle, eläimelle, joka ei saa valita. Rodeoissa mukana olevat eläimet, niin hevoset, härät kuin vasikatkin kärsivät monesti erilaisista vammoista; iskuista, murtumista,repeytyneistä lihaksista, katkenneista raajoista, hirvittävästä stressistä jnejne. Pahimmassa (vai parhaimmassa) tapauksessa hevonen hypää seinää päin tai kaatuu niin, että sen niska katkeaa. Ei ole harvinaista, että selän murtanutta tai muuten täysin parantumatonta vammaa saanutta eläintä ei lopeteta heti, vaan se joutuu kärsimään vielä ne viimeisekin minuuttinsa.
Kuva lainattu täältä
Usein näiden hevosten kohtalo, jotka eivät kuole itse lajin aikana, on teurasauto.Teurasautoista löytyy sitten hevosia katkeinneiden kylkiluiden ja isojen mätivien haavojen kanssa. Hevosten teurastaminenhan ainakin oli joissakin osavaltioissa laitonta tuossa 2000-luvun puolivälin tienoilla. Joten voinette arvata minne ja kuinka pitkiä matkoja noita sairaita hevosia kuljetellaan.
(Eläinten ystävät, kun ovat tuossa maassa juuri niin järkeviä, että hevosia ei saa syödä eli kielletään teurastus--> problem solved? -Ei ihan, vaan hevosia kuskataan yhä pidempiä matkoja teurastamoilla. Hyvää työtä tosiaan.)
Kuva lainattu täältä
En nyt edes viitsi mennä siihen mitä tämän kaiken takana sitten on. Mitä tapahtuu areenoiden ulkopuolella, kun kukaan ei näe?

Mutta minä mietin sitä, että kuka menee tuonne katsomoon hurraamaan (vähän sama kuin Walkereiden kohdalla)? Kuka noista ihmisistä voi katsoa itseään peilistä illalla? Kenen mielestä nuo ovat jotain tosiäijiä, jotka tuota tekee? Ja miksi tällainen laji sallitaan?
Ja mitä hyvää tässä on? -Minä en löydä tästä yhtäkään positiivista asiaa.

Videot ja kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa jälleen kerran.
Ja niitä on koko netti pullollaan, tässä nyt muutama kuva mukana ja alla muutama linkki videoihin. Videoista näkee aika kattavasti kuinka hienosta lajista on kyse.

Videoita:
Video1
Video2
Video3
Video4 (kamerat kielletään)
Video5


Lisätietoa rodeosta mm. näiltä sivuilta:
Shark1
Shark2
Peta
Peta2

4 kommenttia:

  1. Inhottavaa!

    Ja voi kun eläinsuojelijat ajattelee tekevänsä hyvää työtä, voih, pahentavat vain asiaa. Lyhyet matkat hyvissä kuljetusautoissa ja kivuton nopea loppu ilman stressiä ja lisäkärsimystä pitäisi suoda eläinparoille.

    Aivan järkyttävää tuokin että rodeohevosia kidutetaan noin ensin rodeossa ja sitten vielä vammoinensa :(. Surullista ja uskomatonta että urheilun nimissä käy näin ihan laillisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on.

      Tuo video, jossa sitä hevosta ajoi takaa ne kaksi ratsukkoa. Voin taas fyysisesti pahoin.

      Jep, on kyllä eräänlaista urheilua tämäkin. :O

      Poista
  2. Mun täytyy myöntää, etten ole tiennyt tästä puolesta rodeossa laisinkaan. Ei siksi, että haluaisin ummistaa silmäni vaan lähinnä ehkä siksi, ettei se ole koskaan kiinnostanut niin paljoa, että olisin perehtynyt asiaan sen paremmin. Hyvä kuitenkin, että joku perehtyy ja minunkin silmäni näille kauheuksille avautuu hieman paremmin.

    Olen kyllä joskus miettinyt, miten niin villejä hevosia saadaan areenoille kuskattuakaan, kun kerran käyttäytyvät niin pukittelevasti ja hurjasti ts eikö niiden käsittely ole vaarallista kuljetuksen ja muun aikanakin. No, nytpä ymmärrän paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei varmaan monillekaan tule välttämättä asia mieleen, jos ei asiaa tosiaan sen enempää tutki.

      Ajoittain vielä minäkin näistä erilaisista asioista tänne kirjoittelen. :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)