tiistai 30. heinäkuuta 2013

Huolta ja murhetta

Minusta alkaa tuntua, että alan toistaa itseäni vähän liiaksi jos aloitan jokaisen kirjoituksen selittelemällä miksi en ole kirjoittanut ja pahoittelemalla asiaa, joten skipataan se kohta tällä erää.

Tässä on ollut nyt hieman huolta aiheuttanut viikko, jotkut jotka facebookin kautta meitä seurailevat ovat saattaneet asiasta jo lukeakin; kuten taisin ehtiä kertoa, niin Nette sai uudet kengät jalkaansa viime tiistaina. Kengityksen jälkeisenä päivänä, tai jonain niistä, lähdin sitten maastoon kokeilemaan testiin saamiamme uusia kuolaimettomia ja retki menikin ihan hyvin. Soratielle Nette "niiasi" takapäällään muutaman kerran, mutta ajattelin sen vain astuneen huonosti kiven päälle. Se kun on niin herkkä niiden kavioidensa kanssa. Jossain syvällä sisälläni tiedostin kuitenkin myös sen, että vanha hevoseni teke samaa silloin, kun sillä oli paise kaviossa. Maasto meni muuten hyvin ja Nette eteni reippaasti.

Seuraavana päivänä olin ajatellut kokeilla samaiset kuolaimettomat kentällä. Laitoin siis Netelle lampaankarvan ja suitset päähän ja eikun menoksi. Kenttätyöskentelymme kesti kuitenkin noin puoli kierrosta, kun vasen takanen tuntui todella oudolta ja jälleen Neten takapää niiasi. Tulin alas ja koitin kävelyttää Nettä vähän ja seurasin sen liikettä, toinen jalka otti selkeästi lyhyempää askelta. Pyysin ravia ja Nette ei meinannut millään ravata. Tässä vaiheessa jo totesin, että kaikki ei ole ok. Jätin Neten kentälle ja kävin tallissa vetämässä itkuraivarit.

Palasin Neten luokse ja koitin taivutella sitä maastakäsin, kun en ollut vielä vakuuttunut siitä, missä on kivun lähde. Se käveli vähän jäykästi, mutta oli suhteellisen ok, joten ajattelin että katson uudestaan seuraavana päivänä.
No, seuraavana päivä se alkuun käveli ihan ok, mutta oli kuitenkin jäykkä ja hieman haluton. Kokeilin auttaako vai huonontaako kävely ja 100 metriä riitti kertomaan. Palautin kolmejalkaisen hevosen laitumeen ja laitoin viestiä kenkääjälle, että nyt on joku häikkä. Onneksi kengittäjä pääsi heti seuraavana päivänä katsomaan.

Eilen sitten menin tallille odottelemaan kengittäjää ja lähdin hakemaan Netteä laitumesta. Liikuimme kymmenessä minuutissa ehkä 20 metriä ja menetin jo toivoni ja soitin kengittäjälle, että ajaa suoraan laitumeen, kun ei hevoseni liiku minnekään. Ja samalla soitin tallinpitäjälle ja pyysin häntä tuomaan varaamani porkkanat ylös.
Minulle jäi siinä siis aikaa ja mietin mitä tehdä, päätin shiatsuta Netteä vasemmalta puolelta ja ehdinkin käydä vasemman puolen meridiaanin säästä taaksepäin kaksi kertaa läpi. Ja arvatkaa mitä, sain Neten kävelemään talliin saakka sen jälkeen. Se liikkui huonosti ja varoi laittamasta liikaa painoa takaselle, mutta se käveli!

Tallissa sitten etsittiin paisetta, pulssi tuntui voimakkaana, joten tiedettiin, että jotain siellä on. Naulan kohtia sai kuitenkin lyödä aika lujaakin eikä tullut mitään reaktiota. Joka on sinänsä outoa, kun ko jalan normikengityskin aiheuttaa vielä joskus vähän ongelmia. Nette kuitenkin antoi pitää jalkaa ja kokeilla ja se vaan söi rauhassa porkkanoita kädestäni. Naulojen kohdalta ei siis löytynyt mitään, mutta onneksi ja ei niin onneksi paise löytyi kuin löytyikin. Se oli vaan ihan varpaalla.

Siinä sitten hieman vain kaivettiin anturaa, ei auki asti ja sieltä tuli oikean väristä mätää ulos. Nette käveli aika nopeasti hieman paremmin ja kävelytin sitä hetken kentällä, että saisimme paiseeseen liikettä. Samalla pohdittiin vaihtoehtoja; paise auki ja haudehoitoon, välipohja, joka automaattisesti tarkoittaa anturan ohenemista, kenkä pois ja paise auki tai antaa olla ja toivotaan, että se parin päivän aikana mätä löytäisi tiensä ulos itse oikeasta paikasta eli kavion pohjasta.

Neten tuntien olin heti suhteellisen varma, että odotamme josko luonto nyt hoitaisi homman itse loppuun. Minulle tuli vain heti sellainen fiilis, että se olisi oikea ratkaisu. Lisäksi nuo haudehommat ja auki kaivaminen eivät kuulostaneet vielä tässä vaiheessa parhaalta mahdolliselta keinolta. Kengittäjä oli samoilla linjoilla.
Siispä nyt seurataan tämä ja maksimissaan huominen päivä, mikäli mitään muutosta ei tapahdu, niin sitten otetaan järeämmät aseet käyttöön. Nyt parempi kävely tai hetkellinen huonontuminen ei ole huono asia, vaan se tarkoittaa vaan sitä, että jotain tapahtuu. Lisäksi tuolla hoidolla jota teimme saimme pahimman paineen pois ja Nette käveli jo melkein hyvin takaisin laitumeen.

Nyt siis sormet ristiin, että selvittäisiin melkein säikähdyksellä ja siihen hauderumbaan ei tarvitsisi lähteä. Jos paise puhkeaisi itsestään ja mätä tulisi ulos alkaisi paraneminen nopeammin ja hauteet voitaisiin unohtaa kokonaan!

Mutta se tuska, jota taas tunsin kun katselin Netteä eilen laitumella, kun se ei halunnut liikkua. Se oli jotain karmaisevaa ja samalla kun kaikki sanovat, että se on "vaan" paise, niin minä muistan sen kuinka edellisen hevosen kanssa kävi, jolla oli myös "vaan" paise.

Nette oli muutenkin hoidon aikana kuin ihmisen mieli, niin kuin se olisi taas tiennyt, että auttamassa tässä ollaan. Se on niin hellyyttävä, ettei minulla ole edes sanoja.

Huoleton on hevoseton, vaimitenseoli?

10 kommenttia:

  1. Onneksi paise on aina hoidettavissa kun sen vaan hoitaa kunnolla! Melkein itse jos löydän hevosen ontumasta, toivon että se on paise. Melkeinpä kaikki muu on paljon paljon pitkäaikaisempaa hoitoa vaativaa.
    Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niinhän se on!

      Omat kokemukset niistä ei ole kuitenkaan niitä kaikista ruusuisimpia, joten aina hieman skeptinen.

      Mutta kyllä se kuntoon tulee!
      Kiitos :)

      Poista
  2. Tsemppiä Suvi! Ymmärrän ihan täysin tuon kurjan olon, minkä hevosen kipuilu aiheuttaa.

    Olen myös kokenut sen miltä tuntuu kun hevonen antaa itsensä ihmisten käsiin kuin sanoen: "Auttakaa mua." Sillon kun Viivi oli kipeimmillään ähkyn ja mahahaavan kanssa, se oikein hakeutui lähelle ja vain seisoi. Tunne oli aika mieletön, samalla kun kuitenkin tuntui kamalan pahalta hevosen puolesta...

    Me odotetaan kengittäjää huomiselle. Jotain häikkää myös. Paisetta etsittiin edellisellä kerralla, mutta siihen viittaavaa ei ollut. Nyt laitetaan pohjallinen myös vasemmalle eteen, Viivillä kun on hirmu pehmeät kannat ja pohjat. Maanantaina tulee osteopaatti uudelleen niin ehditään sitä ennen sulkea pois tuo pohjan arkominen.

    Toistan siis itseäni -> tsemppiä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! <3

      Niinpä, toisaalta nämäkin hetkiä, joissa näkee minkälainen se ihmisen ja hevosen suhde voi olla. Eläin, joka peittelee kipuansa viimeiseen asti näyttää sen sinulle niin puhtaana ja vilpittömänä. Eihän siinä voi muuta kuin sydän pakahtua.

      Toivottavasti teillä vika selviää! Minä iloitsin tänään ulos tulevasta mädästä, kun painelin paise kohtaa kaviokoukulla, jospa se oikeasti menisi tällä ohi!
      Netellä nyt vasta alkaa hieman olla kantaa ja kaviot alkaaa näyttää kavioilta, kauan se on kestänytkin ja muutamia kengittäjiä tullut testailtua. :)

      Kiitos samoin!

      Poista
    2. Ja eilen totesi kengittäjämme, ettei pidä unohtaa sitä faktaa, että Viivi on kerran sairastanut kaviokuumeen ja on siis jatkoajalla. Totesi vielä, että toivotaan parasta ja pelätään pahinta - eikä ollut enää mikään vitsi.

      Suoria viitteitä kaviokuumeeseen ei ole, mutta kun ei voi tietää miltä kavion sisus näyttää. Viivihän on sairastanut kaviokuumeen paljon ennen mulle tuloa. Nyt on vain mystistä etujalkojen oireilua. Oikea kavio oli silloin selvästi aristanut kun kesäkuussa siitä vääntyi kenkä. Nyt oireilua on kuitenkin ollut myös vasemmalla ja siitä ei aristusta löytynyt.

      Siispä jokainen sormi ja varvas pystyyn, että kaikelle löytyy joku muu selitys. Epätietoisuus on pahinta. En edes jaksa päivittää blogia aiheesta.

      Poista
    3. No voi hyvänen aika. :/

      Toivottavasti selviää pian ja on jotain muuta kuin kaviokuumetta!

      Jos jaksat, niin laita mulle päivitystä tilanteesta, vaikka et blogiisi kirjoittaisikaan.

      Tsemppiä! <3

      Poista
    4. Nyt vain seuraillaan, ei tässä muu auta. Onneksi se osteopaatti myös tulee maanantaina ja käy jalat läpi.

      Aika havainnollistavaa oli kun eilen kengittäjä näytti mulle kaviokapselilla ja kavioluulla (jotka hänellä siis oli autossa) mitä kaviossa tapahtuu kun kaviokuume tulee ja mitkä ovat sen seuraukset vaikka kaviokuume pysähtyy. Uutta tietoa tuli myös siitä millaiset asiat voivat aktivoida kaviokuumeen uudelleen. Olen tiennyt toki, että vakavasta sairaudesta on kyse, mutta nyt tuli tosi voimaton olo sen edessä. Mitään "käteen tuntuvaa merkkiä" kengittäjälle kaviot eivät kuitenkaan vielä kyseisestä sairaudesta anna, mutta kun ei tiedä mitä siellä kavion sisällä on meneillään.

      Ja kun hevonen kaikkineen on upeassa kunnossa...

      Pidän sut ajantasalla. Kiitos!

      Poista
    5. Juu ja äkkiä alkaa sitä rotaatiota muodostua.. :O

      Inhottavinta on varmasti tuo epätietoisuus, se syö kyllä ihmistä aika pahasti.

      Poista
  3. Voi tuska. Voin vaan kuvitella miltä tuntuu nähdä heponen ja tietää että nyt on jotain vialla. Paisekin on kuitenkin aina paise, vaikka ohi voi mennäkin. Henkisesti rankkaa. Toivon sydämestäni että tämä menee nyt ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on jotenkin niin ylitsevuotavaa se tuska, jota tuntee ja vielä kun tietää, että itse on siinä aika kädetön. Voi olla vain henkisenä tukena.

      Mätää tuli ainakin tänään ulos, jee!

      <3

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)