tiistai 9. heinäkuuta 2013

Mitä ne rajat sitten on ja miten ja mihin ne vedetään?

Tuossa kirjoittelin omia ajatuksiani ja lueskelin muiden kommentteja Hannan kirjoittamaan postaukseen. Keskustelu virisi sellaiseksi, että haluanpa sörkätä lusikkani soppaan ihan oman kirjoituksen muodossa.
(Johan tässä välissä ehdin kirjoittamaan yhden tuollaisen ei-niin-vakavan kirjoituksen, niin on jo korkea aika palata vähän syvällisempään aiheeseen.)
Tämä aihe onkin, lopulta kun asiaa mietin, hyvin läheinen minulle ja sellainen, jota olen todella mielessäni miettinyt ja pohdiskellut monen monituista kertaa.

Eli hevoselle asetettavat rajat, miten niitä määritellään, miten niiden kanssa toimitaan, kuinka rajoja asetellaan ja niin edelleen. Tulossa siis oma henkilökohtainen mielipiteeni, avoin keskustelu jälleen sallittua.

Äärilaitaesimerkit voisivat olla seuraavanlaiset ja huom hyvin karrikoidusti ja yleistäen:
  • Rajat asetetaan fyysisellä tai henkisellä väkivallalla; useimmiten ajatuksena hevosen tehtävä niin minä sanon ja kun sanon ja jos näin ei tapahdu on tiedossa raippaa, nyrkkiä, luutaa, muuten epämukavaa olemista hevoselle. Voisimme käyttää myös sanaa vahva negatiivinen vahvistaminen. Ainoa "palkinto" hevoselle, kun se tekee oikein on paineen poisto. Toimivaa? Näkyviä tuloksia saa nopeasti, jotkut hevoset kestävät paremmin kuin toiset, jotkut eivät murru koskaan toiset oppivat olemaan avuttomia.
  • Rajoja ei ole lainkaan, tätä kutsuttaneen monesti myös "kukkahattutäteilyksi". Hevonen on oma pieni mussukka, joka saa tulla syliin ja vähän näykkiä, kun se on niin söpö ja ihana. Se saa myös repiä ihmistä perässään minne haluaa, ratsastaessa mennään ja tehdään sitä vauhtia kun hevonen haluaa ja niin edelleen. Kuolaimia ei voi käyttää ja satulakin on siinä ja tässä.  Välillä ihmetellään, että miksi kaikki on jotenkin vaikeaa ja hevonen on vaaraksi itselleen ja muille. Mutta kun ei voi kieltää, ettei sille tule paha mieli.
Tuohon väliinhän mahtuukin sitten vaikka ja mitä ja löytyy ihmisiä, jotka tekevät vähän molempia tilanteesta ja hevosesta riippuen ja tietenkin omasta päivästä. Onko ollut hyvä vai huono päivä, kestääkö oma hermo tänään vai ei ja niin edelleen.

On joitain perusjuttuja, joista minä en mielelläni jousta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokainen hevonen, jonka kanssa minä teen pidempään töitä saa toimia tiettyjen perussääntöjen mukaan. Näitä sääntöjä noudatan itse ja odotan, että näitä sääntöjä noudattaa myös hevonen.

Perussäännöt:
  • Oman tilan kunnioitus: Ihan konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että päälleni eikä minun ylitseni kävellä, oli tilanne mikä hyvänsä. Minäkään en kävele hevoseni päälle, joten oletan, että hänkään ei tee sitä minulle.
    Tämä on asia, joka kuulostaa niin simppeliltä ja perusjutulta, mutta valitettavan monella hevosella on tämän kanssa ongelmia.
    Esimerkin omaisesti oma hevoseni, silloin kun siihen tutustuin. Sillä ei ollut tästä minkäänlaista aavistusta, vaan syliin tultiin, kun halutti. Jokainen joka on joskus ollut tällaisessa tilanteessa, kun 600 kiloa lihaa tulee päälle, tietää, että siitä on huumori kaukana.
Tähän liittyy monia variaatioita, joista yksi yleisimmistä on lapa edellä syliin tulo. Sitä on vaikeaa enää käsipelillä estää, kun näin käy ja siksi pelisäännöt pitäisi olla selvillä heti eikä huomenna.
  • Kuka liikuttaa ketä: Tämä liittyy tavallaan jo tuohon edellä mainittuun. Kun hevonen tulee lapa tai takapää edellä kohti tarkoituksenaan nimenomaan siirtää sinua eli väistättää, niin teillä on ongelma. Suurempi ongelma tulee, jos ihminen aina "juoksee karkuun". Pienikin myötäys väärässä paikassa väärään aikaan väärän hevosen kanssa voi olla hankala juttu. 
Perimmäinen ajatus on se, että loppupeleissä se olen minä joka määrää tahdin ja suunnan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hevonen saa ehdottaa ja saa myös kertoa mielipiteensä. Kunhan aina on tiedossa, että ihmisen vastuulla on aina se viimeinen päätös.

Hassua on se, että kun aloin miettiä muita perussääntöjä, niin kaikki oikeastaan lähtee näistä kahdesta asiasta ja näiden kahden variaatioilla ja työstämisellä monet asiat muuttuvat helpommiksi ja turvallisemmiksi kuten esimerkiksi taluttaminen, ratsastaminen, maastakäsin työskentely ylipäänsä, oikeastaan kaikki.
Ja kun nuo kaksi asiaa on kunnossa ollaan hyvällä tiellä kunnioituksen ja luottamuksen saavuttamiselle.

Joten, kysymys kuuluukin siis miten näitä asioita hevoselle opetetaan ja mihin se raja vedetään? Jokaisella on varmasti oma subjektiivinen näkemyksensä asiasta ja toimintatavoista ja jokaisen oma tapa voi olla juuri se oikea. Tai sitten voi olla, että jotain pientä työstöä tarvittaisiin vielä.

Miten minä tämän koen?
Jokainen hevonen ja ihminen on yksilö ja jokainen hevonen on eri kohdassa omaa matkaansa, niin kuin ihminenkin. Koska on olemassa herkkiä ja ei-niin-herkkiä hevosia täytyy toimintapaa ehkä ajoittain jollain tasolla muokata.
Fakta on kuitenkin se, että määrätietoisella ja reilulla toiminnalla päästään pitkälle. Määrätietoinen ja reilu toiminta, mitä se sitten on? Ne on ne kuuluisat yhteiset pelisäännöt, joita molempien mukavuudeksi noudatetaan.

Hevonenhan ei ole mitenkään kovin monimutkainen otus, emmekä puhu raketttitieteestä. Hevonen on kuitenkin äärimmäisen herkkä esimerkiksi peilaamaan meidän tunteita. Ja tässäkin ollaan yhden ydinajatuksen äärellä, joka niin usein varmasti vahingossa ymmärretään tai nähdään väärin.

Nimittäin se tunnetila ja energia; kun kerrot hevoselle, että se tulee liian lähellä tai kun haluat, että se liikkuu johonkin suuntaan tai repii sinua perässään. Nouseeko ensimmäisenä viha, ehkä turhautuminen? Vaikka käyttäisi paljon painetta (esimerkkinä kova narunheiluttelu) niin sillä on suuri ero, teetkö sen agressiivisesti vai tiukan määrätietoisesti. Se ei ole siis kiinni välttämättä siitä pyynnöstä vaan siitä miten pyytää. Jos/ kun hevonen yrittäisikin vastata negatiivisesti, niin rauhallisella ja määrätietoisella olemisella, ilman että tulee tarvetta puolustautua pääsee tilanteiden yli ja nopeastikin hevonen ymmärtää mikä on homman nimi.

Tähän ei minun mielestäni tarvita negatiivista painetta, energiaa tai mitään muutakaan vastaavaa. Ennen kyllä koin, että sille oli tarve, nykyisin näen asian toisin.
Haastavammankin hevosen kanssa pitäisi pärjätä sillä omalla järkähtämättömällä määrätietoisuudella, rauhallisuudella ja reiluudella. Raippaa ja pitkää köyttä käytän minäkin, mutta ei sillä hevosta koskea tarvitse saati hätistellä rauhattomin ja hallitsemattomin liikkein.

Minä luulen, että usein ihmiset puhuvat ja tarkoittavat samankaltaisia asioita ja toimintatapoja, mutta niiden selittäminen tai näyttäminen ei ole aina samanlaista. Puhutaan siis samasta asiasta, mutta eri sanoin, jolloin väärinkäsitysten mahdollisuus on suuri.
Tähän kun vielä lisätään se surullisen kuuluisa puolustelu ja herneen nenän vetäminen, niin soppa on valmis. Aletaan selitellä omia ainoita oikeita tapoja ja tullaan kuuroksi muulle eikä ymmärretä, että kaikilla on lopulta sama päämäärä.

Yksinkertainen resepti on mielestäni tämä; rajoja ja rakkautta oikeassa suhteeessa.

Hevosta oppii lukemaan ja erilaiset hevoset tunnistaa nopeastikin kun näkee vähän vaivaa ja kuuntelee ja katsee ja tunnustelee niitä. Toisen ongelma on liika iholla olo, toinen ei tule lähellekään ihmistä, toinen ryöstää aina maastossa ja toinen ei liiku milliäkään tallinpihasta. Ymmärrättekö mitä tarkoitan, nämä "ongelmat" tulevat esiin erilaisia tavoin ja ihmisen tulisi miettiä ja etsiä syy käytökseen ei vain hoitaa "oiretat" jollain välineellä, kuten kovemmalla kuolaimella, ketjulla suussa jnejne. Pitäisi mennä sinne juurille, koska useimmiten se yhteysvika löytyy sieltä jostakin perustasta.

Eksyinkö taas jo aiheesta?

Tässä vielä oma sanalistani, jotka tulivat ensimmäisinä rajoista mieleen ja tämän pohjalta koitin kirjoittaa, lapasista taisi lähteä jälleen kerran.
Rajat ja rakkaus
Yksilöt
Erilaiset toimintavat
Erilaiset hevoset
energia
päättäväisyys
negatiivisuus
positiivisuus
raipat
narut
ihmisen oma tila
hevosen oma tila
kuka päättää
rajoja ja rakkautta (hups, tuplana)
yleistys
erilaiset vivahteet
Monesti puhutaan samasta asiasta, mutta eri termein
Kaikki oppivat eri tavalla
Ongelmaksi muodostuu nimenomaan se näkymätön osa, tässä tapauksessa energia.
 kunnioitus
luottamus
Reiluus
Rehellisyys

16 kommenttia:

  1. Hei, mahtavaa että saatiin tällaista pohdiskelua aikaan! Oli hyvä postaus, kiinnostava lukea ja hyvin pitkälti myös sitä mun omaa ajatusmaailmaa.

    Tul vaan mieleen Klaara tuossa yhdessä kohtaa: "Kun hevonen tulee lapa tai takapää edellä kohti tarkoituksenaan nimenomaan siirtää sinua eli väistättää, niin teillä on ongelma. Suurempi ongelma tulee, jos ihminen aina "juoksee karkuun". Pienikin myötäys väärässä paikassa väärään aikaan väärän hevosen kanssa voi olla hankala juttu. "
    Se nimittäin harrasti aluksi paljon tuota takapää edellä päin tulemista, nykyään vähemmän. Haluan kysyä ihan mielenkiinnosta, mitä sinä olisit siinä tilanteessa tehnyt? Olettaen että olisit käsitellyt ko. ponia saman verran kuin minä ja jo kertaalleen saanut kaviosta aiemmin. Koska vaikka mä en halua perääntyä vaan komentaa sitä, mulle ei jää muuta vaihtoehtoa ellen halua uusia kavionjälkiä kroppaani. Useimmiten nää tilanteet tapahtuu just silloin kun ei ole edes sitä raippaa millä puolustautua.

    Tämän ja Hanna Sinkkosen kommentin omasta blogistani luettuani ymmärsin paremmin sen mitä sanoit negatiivisesta energiasta. Siihen itse pyrin, kaikkien eläinten kanssa, mutta tunteikkaana ihmisenä en aina onnistu. Mm. eilen hoitokoiran kanssa tilanne vaati sen, että suutuin koiralle ja huusin sille, ennen kuin riehuminen loppui. Tämä taas johtui just siitä, että en halua huutaa, haluan että se tottelee kuiskausta. Mutta nyt minä puolestani eksyn aiheesta. :)

    Tuli vielä mieleen, että tästä vähän puuttui se palkitsemisen tärkeys (tai sitten oikoluin), mitä itse jaksan korostaa. Vaikka eläintä rankaistaisiin, muistan aina kehua halutusta käytöksestä ja usein vahvistaa onnistumisen tunnetta ruokapalkalla. Palkkaamistapojakin on monia, mutta se on ihan oma aiheensa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jällleen kerran asia, joka on niin lähellä sydäntäni :)

      Hmm, niin tietenkin on helppoa sanoa, että sellaista tilannetta ei tulisi päästää käymään. Toisaalta voidaan miettiä, miksi se hevonen tarjosi sinulle takapäätään?
      ..Ja sitten jos takerrutaan muutamaan asiaan/sanaan, joita käytit. Poni oli jo kerran päässyt potkaisemaan sinua ja halusit komentaa sitä. Siinä vastaus, sinun pelkosi ja siihen liittyvä puolustusreaktio, komentaminen, joka luultavasti sisälsi sinulta epävarmaan ja näin puolustuksena negativista energiaa, ymmärrätkö mitä koitan sanoa?

      Kuulostaa niin helpolta ja yksinkertaiselta, mutta on kaikkea muuta, koska pelko on ihmisen tapa selvitä. Primitiivinen reaktio, joka nostaa meidän "varaustasoa". Mielestäni pelko on ok, kunhan tunteen tunnistaa ja hyväksyy ja sitä kauttaa pääsee sen kautta sinuiksi. Jolloin myös energian tila muuttuu.
      Menipä diipiksi :D

      Vaikea siis sanoa mitä olisin tehnyt, täysin tilanteesta riippuvainen. Tietenkään ei kannata jäädä jalkoihin jos tietää, että potku on tulossa, turvallisuus ennen kaikkea. Mutta lähtisin kuitenkin ratkomaan noita tilanteita muualla, eli kentällä/narun päässä jossa reenataan sitä kunnioitusta niin, että se on molemmille turvallista, jolloin energaitkin on enemmän kohdillaan.

      Ja juu, palkitseminen tietenkin kuuluu asiaan ja mieluiten välittömästi ja riittävän usein!

      En tiedä pysyinkö enää itsekään taas ajatuksen juoksussani perässä :D

      Poista
    2. Klaara oli sen pahan tavan jostain keksinyt ennen kuin minä tulin kuvioihin, ja silloin kun tulin, varsinkin minuun, uuteen ihmiseen se suhtautui epäluuloisesti. Ehkä se mun epävarmuus vieraan hevosen lähellä ruokki ponin tarvetta pomottaa tms. Mutta tätä tapahtui hoitotilanteissa, kentällä ja ihan kaikille Klaaran vuokraajille, hoitajille ja omistajallekin. Nyt se sitten loppui, jokin aika sitten, eikä me mitään ole mun mielestä muutettu. Ehkä se on niissä muissa tilanteissa tajunnut, ettei uhkailu kannata. Tosin, edelleen se kuvittelee voivansa tulla se lapa edellä päälle. Kuulostaa pahalta sanoa että välillä oon hutkassut sitä niin kovaa kuin lähtee, näyttääkseni että se ei voi tehdä niin, mutta ei siinä betonijyrässä tunnu yhtään mikään. Samoten irtona kentällä työskennellessä se on lähes turta kaikille mun avuille, jos koitan saada sen takaisin hommiin kentän laidalta syömästä. Pitää suurinpiirtein hyppiä tasajalkaa ja hakata narua maahan apinanraivolla, että mitään tapahtuu. Mutta, nyt meni ihan aiheen ohi valittamiseksi. :D Jos jotain ideoita tulee, kerro ihmeessä!

      Poista
    3. Hmm, määrätietoiset mutta pehmeät otteet, joilla näyttää ponille mikä on ok ja mikä ei ole. Tärkeintä on se, että jokainen ponin kanssa tekevä toimii samalla tavalla.
      Ja Klaarahan taitaa olla nuori, se tuo tietenkin sen oman juttunsa siihen mukaan myös.
      Tuo on myös asia, joka muuttuu myös huomaamatta, kun muut asiat ovat kunnossa, eli kun luottamusta ja kunnioitusta molemminpuolin on jo olemassa, niin hevonen ei koe tarvetta tuollaiselle käyttäytymiselle.

      Tuohon lapahommaan, niin alkaisin tehdä lapaharjoituksia ensin vaikka kentällä, joiden aikana keskitytään nimenomaan siihen, että lapa edellä ei kävellä. Tämä auttaa jo hevosta vetristymään muutenkin ja tästä harjoituksesta on myöhemmin helppo lähteä pyytämään enemmänkin taivutuksia.

      Lapa on hevosen puolustautumisväline ja se on vahva, kun se tulee se edellä ihmistä kohti, se on oikeastaan ihan sama, mitä ihminen tekee siinä vaiheessa. Tavallaan tähänkin asiaan pitäisi yrittää puuttua jo ennen tilanteen syntymistä eli ennakoida, tehdä tilanteet sellaisiksi siis, että poni ei koe tarvetta tuolle laparyntäilylle.

      Ja tuohon irtohommaan, nostan jälleen energian esiin. Jos hakkaat narulla täysiä maahan ja hypit tasajalkaa, niin minkälaisella fiiliksellä olet? Turhautunut, kenties vähän kiukkuinen?
      Monet hevoset (omani mukaan lukien) menee sitä "kovemmaksi" mitä kovemminn yrittää. Minun ohjeeni on tämä, hengitä syvään jan rauhoitu, pyydä sen jälkeen uudelleen Klaaraa liikkeelle pienemmin, mutta isommalla energialla (positiivisella), raipalla tai jollain voi antaa vinkkiä vaikkka jonnekin pohkeen paikalle pehmeästi ja pyytää eteen ja heti kun poni edes suunnittelee liikkumista, niin paine pois. Voit kokeilla ensin narun päässä kaikkea, jos näin on helpompaa, tietenkin myös ääniavut auttaa, jos niitä on ponille opetettu.

      Meniköhän ihan sotkuksi?
      Tsemppiä reeneihin! ..Tule kertomaan miten etenee, ellen sitä blogista näe :)

      Poista
    4. Joo, varsinkin 3veen kanssa ollut tärkeää toi yhteneväisyys eri ihmisten käsittelytavoissa ja ollaan mun mielestä tosi hyvin siinä suoriuduttukin. Ja koska se on niin nuori, yleensä meitä on aina useampi kuin yksi kerralla ponia hoitamassa, niin näkee aina, toimiiko kaikki jutut samalla tavalla kaikkien kanssa.

      Olisko sulla vielä neuvoa mitä noi lapaharjoitukset käytännössä on? Kuulostaa yksinkertaiselta, mutten heti keksinyt mitä oikeasti pitäisi tehdä. :)

      Aargh, mä tarvitset oikeasti niitä energian (vai vihan? :D) hallintakursseja! Hyvä että tuli puheeksi, en oo edes miettinyt että ei kai se mitään tee, jos suutun - niinkuin siitä mitään hyötyä ainakaan olisi. Se vaan tuppaa olemaan minussa vikana, että reagoin nopeasti ja nimenomaan negatiivisesti, jos ei homma sujukaan.

      Täytyykin ottaa nyt työn alle tämä ja hyvään saumaan tulikin! Klaaralla tulee parin viikon ratsastustauko maanantaista alkaen, niin on hyvin aikaa - ja mulla kärsivällisyyttä, toivottavasti - hienosäätää sitä yhteistä toimimista maastakäsin. Se palloilu on ollut hyvää vaihtelua, nyt vois taas muistuttaa että maastakäsittely on muutakin kuin leikkimistä. :)

      Poista
    5. Juu, siis mitenkähän sen nyt selittäisi, voisin koittaa tehdä postauksen asiasta kuvien kera vaikka huomenna. En tiedä osaanko selittää ilman näyttämistä mitä tarkoitan, mutta voin yrittää. :)

      Jep, tiedän tavallaan mistä puhut, vaikka minulla harvemmin noita negaatioita hevosten seurassa tulee. Mutta itsekin hyvin äkkipikaisen luonteen omaavana olen aika äkkiä kiroamassa ja huutamassa muissa tilanteissa. Olen kyllä petrannut tässäkin, mutta se vie kaaauan aikaa :D

      Siihen pitää todella keskittyä ja oikeasti syväluodata niitä omia tunteitaan, miksi tunnen näin, mitä tunnen ja niin edelleen tätä kautta, kun tiedostat asian itse, sinun on helpompaa olla itsesi kanssa ja löydät paremmin sellaisen sisäisen rauhan.
      Voin kertoa, ei helppo tehtävä, itse harjoittelen joka päivä sen löytymistä. Parasta on se, kun se onnellisuus ja rauha on sinussa oikeasti, silloin sitä vasta ollaankin zen-tilassa. :]

      Poista
    6. Eli lisää joogaa ja rentoutumisharjoituksia. :D Niiden kautta oon kans hakenut just noita asioita, viime aikoina vaan jäänyt vähemmälle ja jotenkin se nega taas noussut pintaan.. Mut hei mahtavaa jos jaksat jonkun postauksen tehdä!

      Poista
    7. Olen tässä nyt eilisestä asti mielessäni miettinyt miten saisin siitä selkeän.
      Katsotaan onnistunko ollenkaan, pitäisi tehdä video..

      Poista
    8. Kannatetaan! :D Vaikka sitä joutuis oottamaankin.

      Poista
    9. Jep, laitetaan työn alle. :)

      Poista
  2. Suunnilleen samoilla linjoilla olen myös :) Tuo energia on aika oleellinen juttu tässä. Se että pystyy olemaan rauhallisen järkähtämätön, luo tietyn varmuuden hevosen kanssa toimimiseen. Hevonen aistii sen kyllä hyvin ja silloin mielestäni vähemmältäkin näyttävä toiminta riittää.

    Mutta se on sitten toinen kysymys kuinka sitä hallitsee itsensä tilanteessa kuin tilanteessa ja pysyy kylmän rauhallisena ja järkähtämättömänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, kuten yllä kirjoitin. Kuulostaa niin helpolta yksinkertaiselta, mutta on kaikkea muuta.

      Tässä kun en hae sitä sitä hampaat irvessä hymyilyä ja selittelyä, että "määhän oon ihan rento". :D

      Tässä se on se kaiken ydin, niin simppeliä, mutta vaatii meiltä nykypäivän suoritusorientoituneilta ihmisiltä paljon. Onneksi meillä on lupa harjoitella ja olla täydellisiä omassa epätäydellisyydessämme. :)

      Poista
  3. Avainsana on myös tuo, että kaikki hevoset on erilaisia, ottaa asiat erillä tavalla. Osa hevosista haastaa ihmistä, osa vetää herneet nenään, osa alistuu pelon takia koska ovat niin herkkiä. Erilaisten hevosten kanssa tulee siis ottaa huomioon niiden persoona.

    Olen TÄYSIN samaa mieltä perusasiasta, joka on minulle asia numero yksi hevosten kanssa työskennellessä. Minun ylitseni ei tule yksikään hevonen ikinä ja siitä en tingi, oli hevonen sitten oma tai vieraan.

    Itse käytän todella paljon ääntäni ja kroppaani kun kommunikoin hevosen (tai minkä tahansa eläimen) kanssa. Oli se sitten mitä tahansa tekemistä hevosen kanssa. Jos hevonen rynnii jostain syystä siten että se tulee minun "alueelle", korotan ääntäni ja otan tukevan asennon siten että molemmat jalat ovat maassa. Saatan karjaista esimerkiksi "HEI!" painottaen äänessäni sellaisia sointuja, jotka viestittävät hevoselle että nyt ei mene niinkuin pitää. Samoin kehoni asento kertoo hevoselle itsevarmuudesta ja johtajan asemasta.
    Homma toimii myös päinvastoin; kun kehun, on ääneni pehmeä ja kannustava, ja pyrin aina koskettamaan eläintä samalla kun kehun sitä.
    MUTTA äänenkäyttö ei toimi silloin jos karjuu pää punaisena hevoselle puoli tuntia. Se menettää merkityksensä. Hevonen ei ymmärrä kun sille räyhätään kolmatta tuntia, että mitä sen pitäisi tehdä. Kun ajattelee ihmistäkin, onko sellainen johtaja pätevä, joka ei osaa puhua, vaan huutaa ja karjuu jokaikisen asian negatiiviseen sävyyn? Toisin kun hyvä johtaja käyttää sitä vain silloin, kun haluaa huomion.

    Ihminen viestittää todella paljon hevoselle vain pelkällä kehonsa muutoksilla ja äänellään. Kuten sanoit, yksikin pieni vääränlainen liike väärässä paikassa voi saada tilanteen hankalaksi.

    En hyväksy sitä, että hevosta koulutetaan mihinkään voimalla ja lyömällä. On kuitenkin eri asia antaa esimerkiksi napakka isku rynnimistilanteessa sen rinnalle, kuin alkaa riimunnarulla huitomaan sen päätä. Tuossakin tilanteessa keho kertoo hallitsemattomasta tilanteesta; ihminen joka huitoo "johonkin sinnepäin" hevosta kertoo siitä, ettei ihminen tiedä mitä pitäisi tehdä. Napakka isku sen rinnalle kertoo siitä, että ihminen osaa rauhassa ajatella tilanteessa "tästä ei mennä". Mutta siinä vaiheessa kun holtittomasti läväyttelet rinnalle jo kymmenettä kertaa, on tilanne jo menetetty, hevonen tietää ettet saa tilannetta enää haltuun. Ymmärtänet mitä tarkoitan? Kaikki "voiman"käyttö ei siis ole mielestäni eläimen hakkaamista. Vaan esimerkiksi tuo napautus jossakin tilanteessa saattaa "herättää" hevosen. Ja tuo napautus ei todellakaan tarkoita sitä, että se tehdään kaikella voimalla mitä ihmisestä löytyy..!

    Itse harrastan myös toistojatoistojatoistoja. Esimerkiksi oman hevosen kanssa; jos se rynni vauhdilla karsinasta pihalle kun vein sitä ulos, silloin vein sen takaisin karsinaan ja toin sen niin monta kertaa käytävälle sieltä, kunnes se hoksasi, että rauhallisella käytöksellä pääsee tilanteesta pois. Aluksi sitä piti tehdä kymmenia kertoja. Nyt jos sattuu tulemaan malttamaton päivä vastaan, yleensä kaksi tai kolme toistoa riittää sen muistamaan miten homma piti tehdä.

    On myös tajuttava, että silloin kun hevonen pelkää, se hakee tukea ihmisestä vaikka sen pakoeläimen luonne huutaa "KARKUUN!!" Sitä tukea ei siinä vaiheessa ole voima ja jumalaton möykkääminen, vaan rauhallinen käyttäytyminen joka kertoo hevoselle siitä että "tuolla on homma hanskassa, ja se suojelee minua tuolta tappaja puunoksalta".

    Tämmöstä pientä täsä töitten lomassa..
    -Kilsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin saatan joskus korottaa ääntäni, silloinkin kuitenkin suurin merkitys on sillä, minkälaisena ääni tulee. Jos se on karjuvaa ja pinnallista, ei siitä ole mitään hyötyä ja pahimmassa tapauksessa siinä on niin negatiivinen lataus, että herkempi hevonen saattaa ottaa sen haasteena.

      Itse en kamalasti tykkää siitä, että joutuisin edes napauttamaan hevosta. Mutta joskus tietenkin näitä tilanteita on, noissakin yleensä vaan, kuten sanottua, tilanne on jo jollain tasolla karannut käsistä ja tilannetta vie joku muu kuin ihminen.

      Loppupeleissä se on niin pieni asia mitä teknisesti tekee tai jättää tekemättä jos energia ja tunnelataus on vääränlainen, silloin hevonen kokee ja näkee vain sen tunnetilan eikä mitään muuta.

      Ja kyllä, pelko pitää tunnistaa eri reaktioksi, samoin kuin kipu. Kipu on yleensä nimenomaan se ajava tunne hevoselle, kun siitä tulee "ongelma" tai "hullu".
      Pelko ja kipu pitää tosissaan osata erottaa ja nimenomaan pelkoreaktion aikana taas ihmisen energia ja ihmisen rauhallisuus tuovat turvaa hevosellekin ja se voi luottaa henkensä ihmisen käsiin.
      Nimimerkillä suojelin tänään omaani lopulta maastakäsin maastossa, koska lastenpyörä syö hevosia.

      Poista
  4. Hevostenkäsittelyssä ainakin itse peräänkuulutan nimenomaan sitä maalaisjärkeä, ihmisen on muistettava ihan lähtökohtaisesti jo se, kummalle käy huonosti, jos tulee kolari. Minun ylitseni ei kävellä, juoksuttaessa minua kohti ei tulla ja minä sanon, mihin mennään ja millä vauhdilla. Alkuaikoina, kun tämä unohtui, nappasin kyllä riimunarulla paristi ryntäille, mutta sen kummempaan väkivaltaan en kyllä koe tarvetta.

    Joskus tuntuu, että hevosmaailmassakin on ihmisiä, jotka eivät osaa yhdistää omaa eläinrakkauttaan rajojen asettamisen kanssa riittävästi. Ajatellaan, että kun ei käsketä/aseteta rajoja eläimelle, kaikki on hyvin ja hevonen saa olla hevonen. Ehkä hieman tuota kukkahattutäteilyä siis, lievempänä versiona. Ei hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mikään äärilaita ei ole hyvä. Tai sellainen sokeus, jolloin ei nähdä mitään muuta kuin se oma näkemys..

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)