keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Olen miettinyt.

Minulla on ollut mielessäni taas muutamakin aihe, josta kirjoittaa. Tartunpa nyt ensin ihan ajankohtaiseen aiheeseen, joka liittyy osittain maanantaina Ylellä esitettyyn Buck Brannamanista kertovaan dokumenttiin.

Ohjelmaa mainostettiin mm. sanoilla "herkkä hevosmies", "autan hevosia selviämään omistajien kanssa".. "hän haluaa tehdä toisin kuin väkivaltainen". Myönnettäköön, olin hippasen skeptinen kun aloin ohjelmaa maanantaina tvstä seurata (taisi olla eka kerta muuten muutamaan viikkoon, kun se ylipäänsä oli päällä!).
Ja sanotaan nyt myös ihan suoraan, että suurin osa ohjelmasta ei miellyttänyt omaa silmääni.

Buckilla oli hyviä pointteja, niin kuin monilla on, mutta oli myös paljon sellaista jota en allekirjoita. Varsinkin käytännön toiminta oli monissa kohden sellaista, joka omaan silmääni oli kaukana pehmeästä. Ja ennen kuin kukaan ryntää tänne puolustamaan ko herraa, niin suotakoon tämä minulle tämä mielipide. En tuomitse, kerron vain oman mielipiteeni asiasta.

Mikä oli hyvää? Buck puhui energioista ja hän ei ollut missään vaiheessa agressiiviinen tai näyttänyt hermostuvansa. Kuitenkin, kun näytettiin näitä hänen oppilaitaan harjoittelemassa, niin se perusjuttu oli jälleen unohtunut. Ihmiset suorittivat tietyllä kaavalla tiettyä annettua tehtävää, turhautuivat kun se ei onnistunut, yrittivät kovemmin ja alkoivat turhautua. Eli tämä sama, josta olen täällä ennenkin puhunut tapahtui tässäkin.
Buck kertoi ihmisille suoraan jos/kun heillä oli tekemistä hevosten ongelmien kanssa. Hän sanoi asiat suoraan, ei dramatisoinut, totesi vain. Ja niin kuin kaikki tietää, totuus sattuu, mutta tässä kohden olen samaa mieltä, ihmisen tulee tiedostaa itse aiheuttamansa asiat.
"Hevonen on ihmisensä peili", tästä minäkin olen täällä jahkannut ja niinhän se on. Monissa kohdin tämä kuitenkin jäi mielestäni jotenkin sanahelinäksi.
En nyt tiedä onko tämä varsinaisesti hyvää ja ohjelmaan varmaan laitettu juuri sen draaman vuoksi, jota jenkeissä niin kovin rakastetaan, mutta minä uskon, että sellaiset ihmiset ovat parempia hevosten kanssa, joilla on ollut jotenkin vaikeaa tai jotka ovat muuten vain "yliherkkiä". He kokevat asioita eri tavalla ja pystyvät samaistumaan ahdistukseen, pelkoon ja muihin asioihin eri tavalla. Herkemmin ja ymmärtäväisemmin. Buck vaikutti vilpittömältä ihmiseltä ja hän halusi vilpittömästi auttaa hevosia ja se on tärkeintä.

Mikä sitten pisti minuun silmääni?
Jälleen kerran tämä kuuluisa johtajuus-ajattelu, jonka periaatteessa ymmärrän, mutta en kuitenkaan.
Minun silmääni aika kovat otteet narun päässä oleville hevosille, jotka "testasivat" ja pelkäsivät ja sitten piti vain näyttää säännöt ja se kuka on pomo. Ja samalla huiskuteltiin sitä pussiraippaa, joka ei satu hevosta vaan "se olisi sama kuin sinua lyötäisiin sukalla". Joo, ei varmasti sattunut, mutta mieleeni hiipi kyllä silti kysymys, että miksi tarvitsee noin tehdä kun asian voi ilmaista hienovaraisemminkin.

Ymmärrän sen, että kaikki hevoset ovat yksilöitä ja kaikilla ei toimi samat hommat ja jokaista täytyy kohdella omalla tavallaan. Tätähän minäkin peräänkuulutan. Mutta tämä ei taas näyttänyt siltä, vaan hevosta kuin hevosta koulutettiin samalla metodilla. Varsinkin kun tätä teki ihminen (joku oppilas muistaakseni heilui ainakin köyden kanssa), jolla ei ollut mitään hajua mitä se oli tekemässä, kunhan huiski vähän sinne päin.

Ja jotenkin myös sama homma, kuin monilla pehmeillä jenkkikouluttajilla. Ollaan pehmeitä, kun paine ei ole fyysistä vaan henkistä.
En minä olisi tuota tapaa kutsunut herkäksi tai pehmeäksi, mutta sekin kai määriteltäneen aina sen mukaan kuka puhuu ja mistä puhuu.

Sitten oli tämä yksi murheenkryyni orivarsa, joka oli jäänyt orvoksi ja hänen omistajansa oli hoitanut hevosta kotonaan. Olen samaa mieltä siitä, kun Buck sanoi, että orvot ja ei laumassa kasvaneet hevoset ovat pahimpia ja vaikeimpia. Niille ei ole kukaan koskaan kertonut miten hevosen kuuluu olla ja miten se käyttäytyy. Ja yleensä varsinkin orpovarsoja on kohdeltu kuin vauvoja, ei rajoja. Ja nämä ovat oikeita ongelmia, koska ei ole tavallaan mitään mistä ottaa kiinni. Olen kokenut samaa jollain tasolla Neten kanssa, se ei oikeasti tiennyt miten olla laumassa tai miten käyttäytyä ihmisen seurassa. Tietenkin aivan eri mittakaavassa, mutta olen nähnyt ripauksen tuollaista hevosta ja ne ovat oikeasti vaikeita.

Mutta tämän varsan kanssa tehtiin niin, että sen jalka sidottiin ja sitten sitä sillä pysäyteltiin ja selkäänkin piti mennä samantien. Lopputuloksena se, että Buck ei ollut mailla halmeilla, kun sen hoitaja meni sen kanssa pyöröön. Ja mitä tapahtu? Hevonen kävi päälle kuin tappaakseen. Se sinetöi hevosen kohtalon, se meni kuoppaan. Toivottavasti ei ainakaan pitkälle teurasmatkalle.

Varsa oli ollut syntyessään ilman happea ja aivovamman mahdollisuus oli olemassa, mutta Buck teki oikein kun sanoi, että se on ihmisen pilaama hevonen. Kuka tietää minkälainen se olisi voinut olla tai olisiko siitä ikinä tullut hevosta. Omistaja teki mielestäni oikean päätöksen, vastuutonta olisi ollut laittaa hevonen kiertoon.

Mutta jospa sitten tähän aiheeseen yleisesti liittyen ja ehkä edelleen hieman myös tähän Buckiin. Kun olen tässä taas tätä seuraavaksi mainittavaa asiaa miettinyt enemmänkin jälleen kerran ja nyt se  taas konkretisoitui tämän ohjelman jälkeen.
Nimittäin se miten asioista puhutaan, miten keskustelua herättävistä ajatuksista puhutaan, miten ihmiset jakavat ajatuksiaan, miten suhtaudutaan eri mielipiteisiin, mitä jokainen pitää oikeana ja kuinka fanaattisesti siihen omaan oikeaan uskotaan tai kuinka valmiita ollaan ottamaan vastaan uutta tietoa tai erilaista ajatusta kuin itsellä on sekä kuinka putkinäköisesti suhtautuu asioihin. Näin niin kuin lyhyesti sanottuna.

Jokainenhan meistä elää omalla tavallaan ja jokainen tekee omassa elämässään juuri niin kun sillä hetkellä pystyy ja mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä ja oikealta. Toisen tie vie täysin toiseen suuntaan kuin toisen. Ja tämä on minusta sellainen asia, jota ei moni tunnu käsittävän. Monet keskustelut esimerkin omaisesti kuolaimista tai kuolaimettomista menevät riitelyksi, väittelyksi, puolusteluksi ja selittelyksi. Ja  aihe voisi olla mikä vaan, lämppärit vs. pvt, vihreät vs. perussuomalaiset tai vaikka jonkun valitsema elämäntapa vs. toisen ihmisen elämäntapa.

On asioita joita en ymmärrä ja tämä on yksi niistä. Miksi pitää tuputtaa tai puolustella sitä omaansa? Miksi pitää suhtautua niin kriittisesti jokaiseeen joka on eri mieltä sen oman oikean kanssa? Miten ei voida nähdä, että toisen valinta on erilainen kuin toisen? Tarkoittaako automaattisesti jos on asiasta eri mieltä, että sen toisen mielipide, toimintatapa tai mikä vaan on aina huonompi, väärä tai toinen ei ymmärrä mistään mitään?

Kun jokainen on vastuussa täällä omasta elämästään ja omasta tekemisestään, niin en ymmärrä sitä toisten asioihin puuttumista. Ja tästä jää taas tietenkin erikseen kaikki rääkkäyshommelit ja muut sellaiset.

Minä olen vilpittömän onnellinen siitä, että minun blogissani on vallinnut aina avoin henki. Asioista keskustellaan ja ihmiset saattaa olla hyvinkin eri mieltä tai toimia toisin, mutta silti ketään ei tuomita eikä olla huutamassa, että se joku oma juttu on se oikea.
Vaikka minäkin kärkkäästi monia asioita kommentoin ja sohin muurahaispesää aika useinkin, niin silloinkin puhun omista mielipiteistäni, joita en ole tarkoittanut juuri jollekin tietylle ihmiselle toimintamalliksi. Ne ovat minun ajatuksiani ja minun elämäni ja olen vain sen verran hölmö, että haluan jakaa nämä asiat julkisesti blogissa.

Miten tämä sitten liittyy tuohon Buckin dokumenttiin? Olen nähnyt monia keskusteluja aiheesta ja monia linkityksiä, niin puolesta kuin vastaankin. Itsekin kävin kyllä oman mielipiteeni kertomassa yhdessä paikassa, kuitenkin ajatuksenani vain kertoa oma mielipiteeni ei teilata kenenkään muun tai sanoa jollekin, että joku on väärässä.
Keskustelu, kyseenalaistus ja terve kritiikki on aina hyvästä. On hyvä kyseenalaistaa myös omia ajtauksiaan ja toimintamallejaan. Ei saisi jäädä tuleen makaamaan ja tuijottaa vain yhtä totuutta.

Lisäksi sellaisella armottomalla kritisoimisella ei saada ainakaan ihmisiä oppimaan tai ajattelemaan uutta, koska siitä seuraa vain puolustelua ja väittelyä ja siitä ihminen ei opi mitään.

En tiedä onko se sitten ihmisen perusluonteessa, joku turvallisuusjuttu? Pysytään mukavuusalueella ja jos joku tulee sanomaan poikkinaisen sanan, niin se haukutaan alimpaan helvettiin (kärjistän!). Miksei voida antaa kaikkien kukkien kukkia, kuka tietää, sitä saattaa jopa oppia jotain.

Lisäksi pitäisi aina muistaa, että _mikään_ ei ole mustavalkoista. Vaikka olin Buckin kanssa monista asioista eri mieltä, niin löysin hyvääkin. Mitä siis tarkoitan; älä teilaa suorilta tai myöskään nosta jalustalle ketään ilman kritiikkiä. Poimi niitä hyviä juttuja ja huomaa myös ne mielestäsi huonommat, opit niistäkin.

Minä en hyväksy minkään eläimen saati ihmisen hyväksikäyttöä, alistamista tai eläimeen tai ihmiseen kohdistuvaa väkivaltaa millään tasolla, en henkistä enkä fyysistä.

Paradoksi lieneekin siinä, että minne se raja vedetään ja kenellä se on oikeus vetää? Faktahan on kai se, että jokainen meistä vetää sinne itse sinne, missä sen rajan kokee sillä hetkellä olevan. Jokainen ihminen on vastuussa tekemisistään omalle itselleen.
Jos ihminen voi puhtain sydämin ja vilpittömin mielin katsoa itseään peilistä niin ollaan aina oikealla tiellä ja juuri siellä missä sillä pitääkin. Kyllä jokainen terve ihminen tuntee kun tekee oikein, onko meillä siis oikeasti varaa arvostella toisia niin kovin sanoin? Olemmeko itse sitten jotenkin parempia? ja luuleeko tosiaan joku, että ihminen muuttuu paremmaksi sillä, että ryöpytetään oikein kunnolla? Jokainen taitaa tietää tähänkin vastauksen.

Meni vähän moraalisaarnaksi, kiitos  ja anteeksi.

P.S Minä siis edelleen henkilökohtaisesti olen Buckin kanssa eri linjoilla todella monilta osin ja olen hieman suruissani, että tuon on se "pehmeä"tyyli, jota maailmassa paljon opetetaan. Kunpa vain siinä vierellä olisi jotain muutakin. En tarkoita siksi, että seurattaisiin sokeasti jotain muuta tai yhtä metodia, vaan siksi, että nähdään että on erilaisia tapoja toimia.
Kuva lainattu täältä

28 kommenttia:

  1. Olen monilta osin samaa mieltä kaikissa noissa ajatuksissasi. :)

    "En tiedä onko se sitten ihmisen perusluonteessa, joku turvallisuusjuttu? Pysytään mukavuusalueella ja jos joku tulee sanomaan poikkinaisen sanan, niin se haukutaan alimpaan helvettiin (kärjistän!)."
    Onhan se varmastikin. Kyllähän meillä jokaisella varmaan menee korvat kiinni ja tulee tarve puolustella tai hyökätä, kun joku sanoo jotain, mikä uhkaa omaa mielenrauhaa. Itseni täytyy ainakin todella yrittää sellaisessa tilanteessa eläytyä toisen asemaan ja ymmärtää, miksi toinen puhuu tuollaisia ja unohtaa oma paha mieli. Ei onnistu ainakaan itsellä helposti.

    Ennen pidin itseäni suht pitkävihaisena/äkkipikaisena (en tiedä olenko oikeasti, mutta kuitenkin). Sitten tuli kumppani vastaan, jonka rinnalla itse kalpenen ihan täysin ja piti opetella + opettaa toiselle riitelyä hieman uusiksi. Kyllä se on vaikea kuunnella toista joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa tavallaan. Ennemminkin lähtisin korjaamaan tilannetta niin, että sitä kritiikkiä/palautetta/mielipiteitäi jaellaan sellaisella tavalla, että kenellekään ei synny sitä puolustusreaktiota. Idealistista, tiedän.
      Mutta jos asioita esitetään ilman sellaista valtavaa hypetystä ja ne kerrotaan objektiivisesti niin, että keskustelu ja erilaiset mielipiteet on suotavia on tilanne aivan eri, kuin silloin kun joku sanoo jollekin että teet väärin tai jotain.
      Osasinkohan nyt selittää? :D

      Ja juu, eikös jossain kasvatuspsykologiassa sanota, että ihmisen egosentrisyys loppuu ikävuoden 5-7 tienoilla ja silloin lapsi alkaa ajatella enemmän muiden näkökulmia.
      Hmmm, olen eri mieltä, ellei ihminen tietoisesti ala ajatella toisin ja vaikka alkaisikin, niin se tietty egosentrisyys säilyy aina. Eikä sekään ole mielestäni tavallaan lainkaan huono asia.

      Haha, jep jokainen ihminen ja eläin jonka elämämme aikana tapaamme opettaa meille jotain! :)

      Poista
  2. Tähän väliin sopiikin eräät viisat sanat: "Kuinka voit nähdä roskaa veljesi silmässä, kun et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?"
    Kukaan meistä ei ole kyllin täydellinen tuomitsemaan muita.

    VastaaPoista
  3. Sinikka Hynninen-Otva25. heinäkuuta 2013 klo 10.29

    Minäkin odotin ehkä enenpi ohjelmalta kuin perus Lh-juttuja.Siinä olen erimieltä ohjelman kanssa : että hyvä hevosmies tai ihminen joka toimii hyvin hevosen kanssa on myös paljon kärsinyt....Olen tehnyt kymmenen vuotta EASEL-terapiaa lastensuojelulasten kanssa, joten ehkä nään asian toiselta kantilta. Monesti turhautuminen ja eponnistuminen ym.. kostetaan hevoselle...Ihmisen täytyy olla käsitellyt omat peikkonsa ja sen jälkeen hän voi olla ok. Niinkuin Buck oli sinut oman menneisyytensä kanssa. Itselläni ei ole Trauma-taustaa mutta hevoseni ovat auttaneet minua käsittelemään elämään liittyvät kriisit rauhallisemmin. Terapiassa lopetamme aina onnistumiseen ja haluan antaa potilaille/asiakkaille voimaantumisen tunteen ja eväät siirtää onnistumiset arkeen.Hevonen on oikeasti Peili :)Toiminta tapahtuu aina valvotusti sen kokemus on opettanut..miten muuten voi oppia virheistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en minäkään sitä täysin allekirjoiat, tai ehkä siten kuin sinä juuri sanoit, että kun ne omat asiat on käsitelty, niin sitten.
      Siinä vaiheessa kun ihminen on vielä koston tiellä ei ei hän voi muutenkaan ymmärtää tai oppia kovin paljon, koska se kostonhalu, katkeruus, turhautumat ja viha ovat niin paljon läsnä.
      Minä ajattelin tässä juuri sitä aikaa, kun ne asiat on käsitelty tai sellaista ihmistä, joka on aina ollut luonnostaan herkempi. Mutta ei sekään automaattisesti tietenkään tarkoita, että olisi "hyvä" hevosten kanssa. Ihmiset ovat kaikki yksilöitä tässäkin asiassa.

      Teet hyvää työtä ja se kuulostaa mielenkiintoiselta! :)

      Ja niinpä, onnistumiset, pienetkin, ovat niitä joiden avulla ihminen jaksaa. Ja siinä se hevonen on omiaan, nimenomaan peilinä näyttämässä meille tietä.

      Poista
  4. Mä arvelisin asian olevan niin, että Jenkeissä tuo on se pehmeä tapa, koska siellä on, ainakin ollut ellei edelleen ole, tosi yleistä se nuorten hevosten "breaking" (en edes käytä sanaa koulutus, en usko hevosten oppivan sellaisessa tilanteessa ja mielentilassa juuri mitään) mistä tuossakin mainittiin. Että mennään rodeotyylillä selkään ja pakotetaan pakottamisen perään. Varmasti Jenkeistäkin löytyy oikeasti pehmeitä kouluttajia, mutta uskoisin että selvästi vähemmän kuin näitä kovia ja "puolikovia".

    Mulla oli kanssa suuret odotukset, kun moni tätä ohjelmaa kehui, mutta samoten sitä katsoessa hämmästyin. Varsinkin tuon orivarsan kohdalla sanoin vieressä istuvalle miehellenikin, että eihän tossa ole mitään pehmeää eikä yhtään yllättänyt hevosen reaktio. Ja ne osat mitkä oli pehmeitä, oli aikalailla peruskauraa ja tuttuja juttuja mulle jo. Eli hienoinen pettymys kyllä, mutta mielenkiintoista katsottavaa, just siinä mielessä että pääsi taas miettimään hevosen käsittelyasioita ja vertailemaan Buckin tapoja omiini. Ja sitten tallille maastakäsittelemään, pehmeästi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niinhän siellä taitaa olla sellainen valloillaan. Varsinkin silloin, kun on lassottu niitä puolivillejä hevosia, joista aletaan koulia työhevosia karjatiloille.

      Jep, ei tullut minullekaan uutta eikä juurikaan yllättänyt mikään. Mutta hyvää keskustelua ohjelma on saanut aikaiseksi ja se on mahtavaa! ..ja sai taas itsensä miettimään näitä asioita, kertaus on opintojen äiti. :D

      Poista
  5. Itse katselin dokkarin Areenasta eilen. Vähän samaa mietin, että kiire tuntui olevan koko ajan hevosten kanssa, vaikka puhuikin pehmeästä lähestymistavasta yms. Toisaalta, tuo dokumenttihan kertoi enemmän Buckista ihmisenä, eli tarkoitus ei ollutkaan luoda selkeää kokonaiskuvaa siitä, miten hän kouluttaa hevosia tai ihmisiä. Eli aika pieniä katkelmia lopulta nähtiin hevosten käsittelystä (mikä minusta ainakin oli harmi). Sekin, että nuo pätkät olivat niiltä neljän päivän kursseilta, luo varmaan omaa harhaansa. Eli taatusti joutuu semmoisessa vähän oikomaan mutkia, jos todella haluaa noilla kursseilla itsensä elättää. Suurin osa ihmisistä kun ei ole valmiita maksamaan jos eivät koe saavansa tarpeeksi vastinetta (=näe suurta edistystä). Ja emmehän me tiedä, minkälaisia ohjeita ja kotiläksyjä ihmisille annettiin mukaan... Tällä haen nyt takaa sitä, että filosofia kaikkiaan saattaa olla hyvinkin pehmeämpi, kun mitä tuo dokumentti antoi ymmärtää.
    Itse tykkäsin eniten siitä, miten miehen olemus koko ajan henki semmoista sisäistä rauhaa ja tyyneyttä, oli hän sitten ihmisten tai hevosten kanssa tai kameran edessä. Tuntui, että jopa ruudun läpi hänestä huokui semmoista positiivista rauhaa ja voimaa. Ja hänen omia hevosiaan oli ilo katsella kaikissa tilanteissa. Niin tyyniltä ja tyytyväisiltä ja ratsastaessa rennoilta, halukkailta ja notkeilta ne vaikuttivat.

    Tuo johtajuusjuttu on kiinnostava. Olet siitä kirjoitellut ennenkin, mutta silti haluaisin vielä kysyä... Miten itse koet asian? Oletko esim. Neten tai Lilan johtaja? Ja nyt meinaan johtajuutta nimenomaan merkityksessä "leader", semmoinen... ohjaaja, ei mikään kaikesta määräilevä diktaattori.

    Ja onko mielestäsi ok käyttää ns. "voimakeinoja" silloin, kun eläinkin on niitä valmis käyttämään. Eli esim. jos hevonen on ennenkin purrut ja siitä selvästi huomaa että se sitä suunnittelee taas, saako sitä ojentaa tästä rumasta aikomuksesta ärähtämällä, nojautumalla kohti ja vaikka napauttamalla kädessä olevalla harjalla kaulalle? Tällä nyt ajaisin takaa suunilleen sitä, miten hevoset keskenäänkin kommunikoivat. Ruumiinkielellä, elelillä, tönäisyllä, pienellä näpäytyksellä hampailla jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaan vastaamaan sinulle myöhemmin tänään, pahoin pelkään tuloillaan olevan romaani ja nyt on vähän kiirus! :D ..joten i'll be back!

      Poista
    2. Taidan tehdä tästä oman postauksen kokonaan

      Poista
  6. Sinikka Hynninen-Otva25. heinäkuuta 2013 klo 14.45

    Mietittiin viellä tyttären kanssa tätä pehmeää menetelmää. Tultiin siihen tulokseen että juttu on jokaisen omassa päässä. LH on menetelmä niinkuin EASEL ja esim. SHHT...kaikki on ohjaajasta itsestään kiinni. Johtajuudesta sen verran :) että itse muutun ammattilaiseksi kun asiakkaat/potilaat ovat kentällä hevosten kanssa. Silloin tehdään niinkuin minä olen suunnitellut, hevoset toimivat tilanteissa kukin oman luonteensa mukaisesti, tietysti vaikuttaa myös asiakkaan/potilaan käytös/tunnetila.teen tyätä Suomenhevosten kanssa, sitäkin mietittiin miten muut rodut toimisivat ? Suokilla on niin hidas reaktioaika, joten tietää mitä ne seuraavaksi meinaavat :) höppänät :))) Rakkaus hevosta kohtaan ja empatiakyky.. siinäpäne....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne se on, ne ovat metodeja. Pelkällä metodilla et tee välttämättä mitään, koska luultavasti vain suoritat jotain tehtävää. Mutta kun siihen lisätään jokaisen ihmisen oma juttu, niin aletaan puhua eri asiasta. Ja jokaisella on asioista oma subjektiivinen kokemuksensa niin kuin on myös mielipiteet ja niin edelleen.

      Juu, kyllähän tuo johtajuus-hommakin vaihtelee tilanteen mukaan; jos menen auttamaan ihmistä hevosensa kanssa, en mene sinne oppilaan vaan ohjaajan roolissa ja niin edelleen.

      Ja totta, hevosissa on rotujen välillä suuria eroja, jotkut ovat huomattavasti nopeampia kuin toiset. Terapiakäytössä hitaudesta on joskus hyötyä, toisaalta taas nopeana rotuna tunnettu arabikin on tehtävään kuin omiaan. :)

      Poista
  7. Hassu yhteensattuma, että kirjoitit juuri tästä muiden tuomitsemisesta yms. kun olen itse viime päivinä kauhistellut muutamissa hevosblogeissa esiintyneiden anonyymien kommentteja. Tuntee itsensä ihan täti-ihmiseksi kun kauhistelee miten teinitytöt haukkuvat toisten ihmisten hevosia, hevosten käsittelyä, varusteiden käyttöä, ratsastusta ym...... En itsekään ole aina samaa mieltä kaikesta kaikkien kanssa (kukapa olisi?), mutta asiallisuuteen voisi edes yrittää pyrkiä tai sitten pitää suunsa kiinni. Siksi onkin tosi mukavaa, että sinun blogissasi kommentit ovat pysyneet asiallisina - samaa mieltä ei tarvitse olla mutta ihmiset hyväksytään silti sellaisina kuin ovat. En käsitä mitä ihmiset kuvittelevat saavansa aikaan toisten haukkumisella - pitääkö joku sitä vain hauskana huvina, tekeekö sitä kateuttaan vai pönkittääkseen itsetuntoaan ("minä olen parempi ihminen, koska minä en hyväksy apuohjien käyttöä hevosilla").

    Mutta siis en tiedä enää mikä pointtini oli, mutta ainakin se, että olet niin oikeassa tuossa että jokainen vetää sen oman rajansa, mikä on oikein, väärin, järkevää, hyväksyttävää, eettistä jne., omista lähtökohdistaan! Aina tasaisin väliajoin sitä itse huomaa nykyisin pysähtyvänsä miettimään omia rajojaan: onko minusta jokin asia oikein ja ennen kaikkea miksi se on mielestäni oikein, ja voisiko kuitenkin jotain tehdä toisin. Pelottavaahan on huomata, että sitä joskus tekee asioita, joita ei edes itse sisimmässään hyväksy, ja yrittää sitten selitellä asiat parhain päin, toimii siis hetkittäin omien arvojensa vastaisesti... Eli minäkin kannatan asioiden kyseenalaistamista ja tervettä kritiikkiä, myös ajoittaista omien toimintamalliensa kyseenalaistamista. :)

    Kiitos taas kiinnostavasta ja ajatuksia herättävästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      ja kiitos, kattava kommentti, johon ei ole mitään lisättävää! :)

      Poista
  8. Ihan ideologioihin puuttumatta, mutta eikö se oripoikaparan ratsinut ja sittemmin päähänsä hampaista saanut ollut joku Buckin tuttu tai avustaja tms. Ei hevosen hoitaja? Sen hevosen omistaja oli kyllä täysi pökiö, tila täynnä oriita ja tämän oli opettanut "sisäsiistiksikin" kun piti sitä vauvana kotonaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jäi se itseasiassa vähän auki, että oliko se Buckin avustaja vai oliko se joku tallityöntekijä sen naisen luota?

      Poista
    2. Eikös se ollut "oikea käsi"? Eli joku avustaja. Paljon samat fiilikset dokkarista ( katsoin vasta nyt, kun eksyin tänne ja selailin vanhoja tekstejä, pitihän innostua sitten dokkaristakin) muuten mutta realiteetit huomioiden siitä orista ajattelen jotenkin eri sävyyn kun näissä kommenteissa moni.

      Säälin kyllä sitä hevosta aivan valtavasti, ei ole sen vika että sille on opetettu vääriä asioita elämästä, mutta on kuitenkin (onneksi harvoin) hevosia joiden kohdalla on pakko miettiä minkä arvoinen on ihmisen henki. Väittäisin etten kavahda helposti, hevoset kuitenkin harvoin ja ihan viimekädessä oikeasti satuttavat oikeastaan ketään edes vahingossa (selästä putoaminen ei kuulu tähän, en usko hevosen voivan ajatella "murran sen käden pukittamalla"), mutta tuo ori oli oikeasti hengenvaarallinen. En oikeastaan ikinä ole itse nähnyt hevosta jonka tarkoituksena olisi noin suoraviivaisesti ehkä jopa tappaa, ainakin ajaa vihollinen pois (huomaa asenne vihollinen). Jos hevonen on noin agressiivinen täysin lajille epäominaisella tavalla, sen täytyy olla hyvin hämmentynyt ja peloissaankin. Armeliainta olisi päästää pois, jos ei villihevosenakaan saa elää. Lisäksi se että dokumentissa ei kerrottu että olisi tutkittu onko hevosella kipuja, orina oloon voi liittyä aivan äärimmäistä tuskaa tuottavia rakenteellisia juttuja *sivellisyys kröhm*. Kuitenkin dokkarissa se orin omistaja kertoi hevosen syntymän olleen vaikea, he epäilivät hevosella olevan jokin "kehitysvamma". Jäin pohtimaan tuota paljon, kai se on mahdollista. Se yhdistettynä aivan pöljään varsan käsittelyyn voi tuhota kyllä hevosen tuohon pisteeseen. Mielestäni kuitenkin kun arvioi tuon orin käsittelyä yms. pitäisi arvostelussa huomioida sen murtaneen omistajaltaan jo ties mietä paikkoja (se lista oli aivan älytön), syntyneen happivajeessa yms. , toki jalan sitominen on julmaa, mutta ehkä tässä tapauksessa henkivakuutus. Moraalisesti kylläkin ihan omasta mielestäni väärin roudata hevonen tuollaiseen ympäristöön, omistaja halusi vain kuullu jonkun itse kunnioittamansa suusta "ei toivoa" jotta kykeni päätökseen, johon tulisi kyetä muutenkin.

      Se kehitysvamma jäi vain kummittelemaan mieleeni, todella erikoinen tapaus, ei noita varmasti montaa ole maailmassa, mutta koska itse työskentelen kehitysvamma-alalla pystyn vähän naurettavalla (hävettää) tavalla kyllä yhdistää näitä ominaisuuksia tuohon oriin. Kyvyttömyys oppia ja ennenkaikkea orista loisti selkeä kyvyttömyys hallita omia tunteitaan. Ei ymmärtänyt yhtään miten kuvio toimii, jolloin kiihtyi ja tulistui, ja kääntyi sitten hyökkäyksen puolelle. "Normaali" hevonen ainakin omien kokemusteni mukaan oikein hitaasti tekemällä ja pehmeitä otteita, sekä tasoon suhteutettuja vaatimuksia käyttäen tulisi tuollaisesta taustasta "toipua". Sitä oria oli ilmeisesti yritetty tehdä hitaasti ja pidempään jo, eikä saatu ymmärtämään mitään. Toki myöskään pakoreaktiossa hevonen ei opi.... Jää mysteeriksi, jäi kaivelemaan ihan hirveästi onko tuolllainen kehitysvamma mahdollinen.

      Poista
    3. Jep, olihan se hevonen hyvin erilainen. Sääliksi käy siksi, että ei ole päästetty pois aiemmin, ei ole ollut elämisen arvoista elämää, ei hevosen eikä ihmisen näkökulmasta.

      Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, että mistä oikeasti johtui ja oliko vaan monen asian summa. Se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.

      Ja kipujakin voi olla niin monenlaisia, sellaisethan aiheuttavat monenlaista outoa käytöstä, joten se selittäisi asiaa.

      Poista
  9. Ihan mahtavaa tekstiä, ja toisille oman mielipiteen tyrkyttäminen tai siitä järjetön riitely on kyllä vain niin tyhmää ja keskenkasvuista, niin kuin muissakin kommenteissa on sanottu (en kyllä jaksanut lukea kaikkia :D)

    Itseäni harmittaa myös tuo "pehmeän" tavan mainostaminen jos se sellaista ei kerta täysin ole, koska sen jälkeen ihmiset voivat perustella itselleen (ja muille) käsittelevänsä eläimiään pehmeästi, kun se sanottiin telkkarissa... Parempi olisi sanoa vaikkapa pehmeämmäksi tavaksi, koska onhan se nyt sentään parempi kuin fyysisellä väkivallalla kouluttaminen. Tästä pääsenkin katsomaan itse ohjelman areenasta, nyt aiempaa varautuneempana kuitenkin!

    VastaaPoista
  10. Pitkään pitänyt pantata tän tekstin lukemista kun halusin ensin katsoa sen dokkarin :D. Nyt vasta ennätin!

    Nyt kirjoituksen ja kommentit luettuani on jännä miten eri tavalla asiat välittyvät eri katsojille. Mietin monta kertaa dokkarin aikana onko Buckin olemus tyyni vai onko siinä jotain muuta - kenties hieman jopa tunnekylmyyttä. Kallistuin jälkimmäiseen. Ei ole epäilystäkään, ettikö hevoset olisi hänelle mielettömän tärkeitä, mutta jostain tämä fiilis nousi.

    Koulutuksellisesti mietin taas monta kertaa sitä miksi pelko ja "pelaaminen" yhdistetään ja miksi niihin vastataan voimalla. Hevonen esitettiin joissakin kohdissa pelurina, jonka käytökseen vastattiin "tässä siitä hyvästä" -toiminnalla. Toisinaan tuntui, että johdonmukaisuus ja rauha tekemisestä puuttui, hevosella ei ollut aikaa edes miettiä mitä siltä pyydetään.

    Välillä teki jopa vähän pahaa katsoa ja mietin, että mennään ohjelman nimi on mennyt aika metsään. Ymmärrän toki senkin, että tämä on "kevyimmästä" päästä.

    Ja miljoona muuta asiaa edellä mainittujen lisäksi, joista tuli pohdittua :).

    Sitten tullaan siihen, että vaikka minäkin näistä asioista mielipiteeni kerron, on itsellä monta asiaa opittavana ja välillä (monesti) mennään ihan metsään tekemisten kanssa. Tämä ei ollut kuitenkaan se tapa, joka minuun iski - haluan jotain muuta, jotain missä hevosella on enemmän tilaa vastata toimintaan.

    Totta on sekin, että ohjelmassa näytettiin varsin pieniä pätkiä koulutuksesta, mutta se mitä näin ei vastannut omia ajatuksiani hevosen kanssa toimimisesta. Hyviä pointteja Buck nosti puheen tasolla esille!

    Kukkahattutätikö? En. Ymmärrän sen, että hevonen tarvitsee rajat. Ollessani kerran Viivin kanssa kävelyllä mietin, että en minäkään ihan täysillä käy kun lähden lenkille 500 kiloa narun päässä. Hevonen on iso eläin ja myös hallitsemattomana hyvin vaarallinen. Onni on, että oma hevoseni on helpohko käsitellä - se on myös ominaisuus, jota täytyy kannatella ja pitää arvossa!

    En tiedä oliko tässä yhtään mitään järkeä, mutta tulipahan taas jotain selostettua :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen, joka käyttää sanaa "pelata", kun hevonen toimii eri tavalla kuin miten sen piti.
      Se on tavallaan hassu paradoksi, kun samalla nämä samat ihmiset sanovat, että hevonen on sinun peilisi ja sinun pitää olla sen johtaja ja hevonen ei koskaan valehtele jamitänäitänyton. Ja samaan aikaan ihan pokalla kuitenkin sanotaan, että hevonen pelaa?

      Minä en usko tuohon pelaamiseen, mutta hevonen oppii, että kun tekee tietyllä tavalla saa olla rauhassa. Onko tämä peliä? Ei minusta, vana täysin opittua käytöstä, joka on yleensä peräisin ihmiseltä. Ja mitenkä sitten jos hevonen on ihmisen peili ja hevonen pelaa, niin kukas siinä sitten oikeasti pelaakaan? Jos hevonen jotain tietää, niin se tietää sen, koska ihminen on aito ja mukana vilpittömin mielin. Se on jotain sellaista, missä ei minkäänlaiselle pelille ole sijaa.

      Mutta, että joo. Paljon ajatuksia, kiitos dokumentille siitä. :)

      Poista
    2. Naulan kantaan - taas kerran ;).

      Poista
  11. Minusta dokumentissa oli paljon hyvää mutta myös sellaista mistä en pitänyt. Olen aiemminkin nähnyt erään dokumentin Buckista ja silloin olin järkyttynyt jalan lassoamisista yms.

    Yleisesti en itse pidä näistä pikakoulutusklinikoista. Mielestäni asiat, kun tekee hitaammin ja rauhallisessa ympäristössä, niin hevonen pysyy rauhallisena ja koko koulutuksen fiilis on rento. Kiirehtiminen on niin turhaa. Jos jaksaa rakentaa luottamuksen kunnolla, niin ei tarvitse tapellakaan.

    Itse dokumentissa mielestäni Buckin työskentelyä oli mukava seurata ja hän vaikutti oikein sympaattiselta tyypiltä. Mutta ne muut ihmiset olivat sitten toinen juttu. Monien kohdalla näytti siltä, että he vain apinoivat Buckin liikkeitä mutta se sielu puuttuu. Vaikka käykin klinikoilla ja kursseilla, niin mielestäni ketään "gurua", valmentajaa tai opettajaa ei pitäisi alkaa apinoimaan, koska silloin työskentely muuttuu matkimiseksi ja se todellinen hevosen kanssa tekeminen jää toiselle sijalle. Eli näkisin niin, että aina pitäisi pyrkiä siihen miltä tuntuu, kuin miltä fyysisesti näyttää. Mielestäni Buck oli myös hyvä siinä, miten hän puhui ihmisille, kun sanoi asiat suoraan, selkeästi ja asiallisesti, vaikka ne asiat eivät olisi ollut mitään hauskaa kuultavaa.

    Ja voi sitä ori parkaa :( ehkä sitä olisi voitu auttaa mutta oliskiko koskaan voitu luottaa siihen, kun se oli päässyt jo niin pahaksi. Varmasti armeliainta oli päästää se vihreämmille laitumille. En vain ymmärrä sitä naista, jonka hevone ori oli. Hän varmasti voisi hyötyä terapiasta, että saisi järjen käteen hevostensa pidossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nuo klnikat eivät ole kyllä mielestäni millään järjellä hevosystävällisiä, se koko tilanne on niin luonnoton ja tulosten saamiseksi keinot menevät joskus överiksi.

      Ja tuo "apinointi" on juuri se ongelma, tehdään mekaanisesti jotain, koska näin on näytetty että tämä toimii. Ei ajatella syvemmin, että se narun heittely/heiluttelu, pussiraipalla huitominen jne ei auta, jos fiilis on vihainen, turhautunut tai jopa pelokas.
      Se tunne ja se tekemininen, flow -se on se, mitä pitäisi hakea, ei sillä ole niin merkitystä (aina), että oletko nyt sentilleen oikeassa linjassa.

      Onneksi oripoika pääsi tosiaan vihreämmille laitumille!

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)