sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ajatuksia herättäviä dokumentteja

Sivistin itseäni tänään taas yhdellä dokumentilla ja ajattelin, että voisin laittaa teille tänne muutamia linkkejä erilaisiin dokumentteihin, jotka ovat saaneet minut itseni ajattelemaan asioista hieman eri tavalla.
Suurin osa on jenkkiversioita ja kertoo Yhdusvalloista, mutta niinpä ne vaan ulottavat lonkeronsa aika pitkälle sieltäkin. Ja aika samankaltainen meno alkaa olla muuallakin.

Ei kannata ehkä ihan kaikkea ottaa niin kirjaimellisesti ja aina kaikkea kannattaa katsoa terveellä kriittisyydellä.

Kunpa vain ihmiset ymmärtäisivät, että heillä on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

Dokkarit englanniksi, mutta kuvatkin kertoo aika paljon jos kaikkea ei muuten ymmärrä.

Eläimet & Ruokateollisuus:
  • Earthlings  
    Tämä on dokumentti, joka minusta jokaisen ihmisen pitäisi nähdä. Tekee sitten sen jälkeen mitä tekee, mutta ainakin tiedostaa valintojensa seuraukset.
  • Food Inc.
    Toinen erittäin hyvä dokumentti, joka kertoo surullista sanomaa siitä, missä jamassa ovat markkinat Yhdysvalloissa. Euroopassa alkaa olla aika samankaltaista.
  • The Cove
    Delfiineistä kertova dokumentti, tämän katsottuasi et toivottavasti vilkaisekaan delfinaarioita tai ulkomailla olevia muita merieläin puistoja.
  • Ruoka ja aivot 
  • kauppaketjuista   
Yhteiskunta:
  •  Ethos
    Aika mielenkiintoista asiaa siitä, minkälaisen koneiston osasia tässä ollaan
  • Jenkkien sodat
    Tätä en itse vielä katsonut, löytyi kun katsoin tuon ensimmäisen, mennään vähän syvemmälle sodan syihin ja muuhun
  • Taloudesta       

2 kommenttia:

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)