sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Muuttohommia ja niiden jälkipelit

 
Nette muutti viime tiistaina uuteen kotiin, ne jotka seurailevat meidän facebook-sivua, niin tiesivätkin asiasta jo.
Koska Nette ei ole toissa kesän jälkeen nähnytkään traileria, niin olin aika jännässä paikassa, kun mietin, miten meidän muutto sujuu. Nettehän on ollut käsittääkseni trailerissa tasan kerran, silloin kun muutin sen viimeksi uuteen kotiin.

Päätin siis ottaa varman päälle ja muutimme Domon voimin. Meillä oli erihyvä yhden hevosen koppi kuljetuksessa, jossa oli tilaa tarpeeksi. Edellisessä muutossa, kun Netteä eniten ahdisti väliseinä. Vaikka olinkin päättänyt hyötykäyttää domoa, niin olin silti aika jännittynyt muuttopäivänä. Olin pakannut Neten kaikki tavarat jo edellisenä päivänä, joten traikun kanssa mennessä ei kyytiin  tullut oikeastaan muuta kuin itse hevonen.

Itse muutto meni ihan kuin oppikirjoissa, Nette käveli suorilta koppiin ja tuli sieltä uudessa kodissa tyylikkäästi ulos. Se pääsi vielä illaksi uuteen tarhaansa heräilemään ja olin tallilla niin kauan, että se tuli sisään. Se sai heinää siinä vaiheessa, kun alkoi pientä kiukkuilua naapuria kohtaan olla havaittavissa, se oli siis hereillä.

Seuraavana aamuna menin itse tallille katsomaan mikä on neiti hevoisen vointi ja viemään sen ulos. Kuten arvata saattoi oli meillä neljä aika kevyttä jalkaa ja hyvin korkealla oleva kaula/niska. Vietin aikaa Neten kanssa tarhassa ja seurailin sitä. Se kierteli aika hermostuneena tarhaansa, tuli usein hakemaan turvaa, mutta söi kuitenkin myös.

Nyt ollaan uudessa paikassa oltu siis vajaa viikko, toisaalta Nette tuntuu kotiutuneen yllättävänkin hyvin. Toisaalta taas se on todella virittäytyneessä mielentilassa ja pienikin ärsyke saa sen pois päältä.

Talli ja karsina ovat todella jänniä paikkoja jos siellä ollaan yksin. Tämä on epänormaalia, koska yleensä Nette ei ole ollenkaan kavereiden perään. Vieraat hevoset tarhoissa ovat yksi kulmakivi jälleen kerran, varsinkin jos ne yhtään liikkuu. Nette saa paskahalvauksen, kun vieras poniini edes hengittää. Totesin tämän ensimmäisen kerran muistaakseni keskiviikkona kun tulimme maneesilta ja menimme tarhojen ohi, ne ponit ja hevoset meinaan syö pieniä englantilaisia täysiverisiä, jos ette vielä tienneet.

Maneesissa olemme käyneet kolmesti ja jos tämän päivän käyntiä ei lasketa, niin on mennyt yllättävänkin hyvin. Omituisinta on ollut se, kuinka Nette on vaikuttanut rennommalta siellä selästä kuin maastakäsin. Ajoittain se edelleen osaa yllättää. <3

Muuttomme meni siis hyvin ja suhteellisen hyvin on mennyt myös sen jälkeen. Samaan aikaan kuitenkin tunnen ja näen kuinka virittäytyneessä tilassa Nette on koko ajan. Perusrutiini on ok, aamulla ulos, ruokaa ja illalla sisään. Maneesiin meno on suhteellisen ok, mutta siihen se ok sitten loppuukin. Vieraat hevoset, liian pitkä (Neten mielestä) tallissa olo jne aiheuttavat vähän liikaa kierroksia neiti hevoisessa.

Tänään minun piti ratsastaa maneesissa, menimme sinne ja olimme maksimissaan viisi minuuttia, jonka jälkeen vein ulos steppailevan, hyppivän ja rynnivän hevosen ulos maneesista ja tallin kautta tarhaan. Se on niin pienestä kiinni ja kun minä kyllä huomaan ne minimaalisetkin merkit, ajoittain vain uskon, että tilanne niistä tasoittuu. Ei tasoitiu, jos on liikaa muuttujia.
Ajoittain tulee valtava riittämättömyyden tunne, jospa vain saisin vakuutettua että kaikki on ok ja se on turvassa ja muutos on ajoittain normaalia.

Samaan aikaan kuitenkin se on todella herkkä ja kuulolla, maneesissakin pieni merkki tai ele riittää. Ratsastaessa se oli eilen _todella hyvä_ ottaen huomioon olosuhteet. Se tulee tarhassa luokse ja hakee rauhaa, mutta ajoittain välineet ei riitä.

On hienoa nähdä konkreettisesti miten meidän suhde on edennyt jos vertaan edelliseen muuttoon. Samaan aikaan on sydäntä riipaisevaa katsoa toisen hämmennystä ja stressiä. Ajoittain mietin, onko tämä sellaista elämää, jota tuollaisen hevosen täytyy kokea tai johon sen pitää sopeutua. Näennäisesti kaikki on siis oikein hyvin, sisällä kuohuu kuitenkin.

Samaan aikaan kiitollisuus, rakkaus ja riittämättömyys.
Ehkä on kuitenkin jälleen kokemus, jonka jälkeen olemme vahvempia ja varmempia, yhdessä.

Kuvat: Manteli

4 kommenttia:

  1. Mitä tuo Domo on?
    Onpa Netellä nyt pasmat sekaisin. Se reagoi kyllä oikeesti tosi vahvasti, ei varmaan monikaan sun lisäksesi jaksaisi sen kanssa. Aika varmaan auttaa asiaan ja hienoa että tämänkin keskellä tulee niiä hyvän yhteyden kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Domo on sellaista rauhoittavaa geeliä, joka annetaan suun kautta.

      Jep, niinhän se reagoi. Ja tiedän, että ei tuollaista varmaan monikaan jaksaisi katsella, vaan joko toteaisi hevosen mahdottomuuden tai sitten pakottaisi sen toimivammaksi. Mutta en siltikään koe itseäni yhtään sen paremmaksi sen kanssa, varsinkaan näinä hetkinä.

      Aika auttaa varmasti, kyllähän ne hevoset aina tottuu. Välillä vain päähäni hiipii ajatus, että onko tuon hevosen kohdalla edes reilua, että sen täytyy tottua.
      Onneksi tosiaan niitä hyviäkin hetkiä on ja kyllä siitä näkee, että se oikeasti luottaa ja on maan pinnalla, se on vain hiuksenhieno se ero siitä siihen, että sietokyky ylittyy.

      Mutta kaiken kaikkiaan muutto meni kuitenkin hyvin ja oikeasti kun viikon sisällä olen jo ratsastanutkin kaksi kertaa, niin ei se nyt ihan metsään mennyt. :)

      Poista
  2. En tiedä onko tollainen herkistely vähän rodun ominaisuus myös, koska meillä meni muutosta kuukausi (ellei parikin... aika kuultaa muistot) sätkyessä ja nimenomaan poneja pelätessä. Jos oli vielä lehmänkirjava niin pääs hätäkakat. No, nyt se naurattaa, alkuun ei niinkään. Nykyään meillä pelätään aaseja, joita on ihan liiaksi meidän naapurustossa. Mutta onhan se kiva että hevosella on vähän "persoonaa". :) Että, jaksamista vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että rodullakin on oma tekijänsä tässä kyllä.
      Vanhvimpana tekijänä kuitenkin varmaan se kymmenen vuoden äidin kanssa yhteiselo ilman sen suurempia muutoksia ja ilman muita hevoskontakteja aiheuttaa tuolle neidille hippasen päänvaivaa. :)
      Netelle on ihan sama oliko kyseessä poni, hevonen, valkoinen tai musta. Jos se liikkuu tarhassa kohti, niin se tulee päälle ihan varmasti! Nyt minuakin naurattaa, mutta noissa tilanteissa harvemmin :D

      Ja niinhän se on, että persoonaa ja haastetta pitää olla. Vaikka ajoittain haaveilein sellaisesta "normaalista" hevosesta, niin tuskin minä jaksaisin, kun voisi käydä aika pitkäksi. :P
      Kiitos! :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)