keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Sain idean ja tietenkin se piti toteuttaa, heti.

Aika usein saan kaikenlaisia ideoita, kun käyn Lilan kanssa lenkillä. Viime viikolla sain idean ja ajatuksen, joka jäi takaraivooni itämään. Ja koska olen sitä mieltä, että yrittänyttä ei laiteta, niin kokeillaanpa olisiko tällaiselle tarvetta.

En ole aiemmin tällaiseen törmännyt, en tiedä siis onko tällaista ylipäänsä olemassa tai onko sellaiselle oikeasti kysyntää, mutta tässähän se ajan mittaan nähdään!

Pure Heartin sivuilta löytyy siis uusi palvelu!  (ilmeisesti linkkivärini on nyt samanvärinen kuin muu teksti, pitää vähän korjailla jossain välissä.)

 Sain idean omasta itsestäni, tai siitä kuinka koen, että monet asiat saa helpommin paperille kuin sanottua. Tai miten joitain asioita on vaan oikeasti sanoin puhumalla selittää jollekin kun taas kirjoittaen ne tulevat kuin itsestään.

Toiseksi joskus on kiva vain saada sanottua/kirjoitettua omia ajatuksiaan, niin että joku sanoo puolueettoman mielipiteensä, ilman että omia ajatuksiaan tarvitsee selittää tai puolustella kenellekään.

Joskus on vain myös sellaisia tilanteita, että apua ei vain yksinkertaisesti ole konkretian tasolla tarjolla, silloin pienikin apu kirjallisesti voi auttaa tai olla se viimeinen tai ensimmäinen oljenkorsi. Joku  mihin tarrautua, joku mistä saada edes vähän kiinni tai joku mikä vain vahvistaa omia ajatuksia, ehkä sellaisia, joita ei uskalla melkein edes ajatella.

Ja kaiken tämän ajatusleikin jälkeen tuloksena on uusi palvelu.

2 kommenttia:

  1. Hieno idea :) ja niinhän se menee, että euro sieltä toinen täältä -tuo palvelu voi tavoittaa ihmisiä jotka ei ole maantieteellisesti siellä sinun alueella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Niinpä, sitä juuri ajattelin. Täällä on kuitenkin pitkät välimatkat ja saattaa asua hyvinkin syrjässä. ..Ja joku vastine siitä kai on otettava, joten päädyin sitten tuollaiseen. :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)