maanantai 9. joulukuuta 2013

Vuosi 2013


Viime vuoden lopussa kerroin vuodestani tiivistettynä, siellä kerroin myös kuinka asiat ovat vuodessa muuttuneet ja millä vauhdilla. Muistan miettineeni, että tuleva vuosi ei voi millään olla niin paha, kuinka väärässä olinkaan.
Siispä palataan hetkeksi tämän vuoden tapahtumiin, tai niihin, jotka minulle on jäänyt eniten mieleen. Koitan edetä suunnilleen aikajärjestyksestä tai muuten loogisesti.

Alkutalvesta minulla alkoi Zensitive-kurssit, olin löytänyt vihdoinkin sellaisen ryhmän ihmisiä, jonka seurassa minulla ei ollut yksinäinen tuulimyllyjä vastaan taisteleva olo.

Keväällä alkoikin sitten toinen äärimmäisen mielenkiintoinen ja minulle tärkeä matka, shiatsun ensimmäinen kurssi oli tuolloin. Menin sinne vain katsomaan mistä oikein on kyse, yllättäen huomasin olevani keskellä sellaista, jonka allekirjoitan itse niin monella tavalla. Alkoi aivan uusi matka, löysin uuden tavan auttaa hevosia.
Ensi vuonna sitten jatkuu tämän asian opiskelu, onneksi silti saan koko ajan auttaa jo hevosia ja oppia niistä lisää jokaisella kerralla. Tämä on yksi minun tämän vuoteni kohokohdista minulle.

Itseasiassa keväällä tapahtui niin monta uutta asiaa, että ne kantavat ihan tänne vuoden loppuun asti. Ostin asunnon, se ei ole metsän keskellä. Mutta se on tarpeeksi kaukana keskustan hälinästä.

Ostin myös koiran, pitkäaikainen haaveeni Shibasta toteutui ja jälleen kuin sattuman kautta (vai oliko se kohtalo?) löytyi juuri sellainen koira, jota olin halunnut. Lila the Dog on myös täällä näkynyt joissain kirjoituksissa. Ihana koira, joka välillä tuntuu joltain ihan muulta kuin koiralta. Käsittämätön paketti energiaa ja rauhallisuutta.


Kevään aikana pinnistin myös pari viimeistä (noin 100) opintopistettä töiden ohessa ja sain kuin sainkin kaikki kurssit suoritettua viidessä vuodessa, josta olin yhden lukukauden Belgiassa. Sain siis HTM:n paperir kouraani vielä kesäksi.
Juhlatkin piti pitää

Kesällä olikin sitten vähän erilainen kokemus, kun olin auttamassa erään hevosaiheisen filmin teossa yhden viikon. Se oli äärimmäisen mielenkiintoinen matka ja uskon, että monet tämän blogin lukijat tulevat tykkäämään lopputuloksesta, kunhan se vain tulee julkisuuteen asti.

Zensitive-ryhmän tapaamiset jatkuivat vuoden ympäri tasaisin väliajoin. Jokaisella kerralla olen aina oppinut jotain ja jokaisella kerralla olen saanut paljon. Se mitä kaikista eniten saan on vahvistus sille, että olen tällä hetkellä minulle oikeanlaisella tiellä. Omat arvoni ja periaatteeni ovat sellaisia, joihin uskon täydestä sydämestäni ja vilpittömästi. Zensitivet ovat olleet kaikkea muutakin kuin hevoskursseja, ne auttavat matkalla omaan itseensä.

Nyt sitten syksyllä vielä tein sen, mitä olen kauan jo halunnut. Perustin toiminimen, jonka sivuille pääset tästä.
Se oli aika jännä tapahtuma, mutta kun se oli tehty, niin tuntui niin oikealta. Se on minun sivubisnekseni ja henkireikäni; hevosten shiatsuuminen ja hevostan auttaminen muutenkin, puhumattakaan siitä, että se auttaa myös ihmisiä.

Värjäsin hiukseni hyvin, hyvin, punaiseksi.

Ja koska mikään muutos ei näköjään ole riittävä, niin vielä tähän vuoden loppuun tulee Neten muutto uuteen talliin. Meillä alkaa taas uusi aika, katsotaan mihin se kantaa.

Ja aasinsiltaa pääsimmekin sitten siihen tärkeimpääni. Netteen. Mitenkähän tähän voisi lyhyesti laittaa, te, jotka olette olleet mukana kauemmin tiedätte kyllä mitä kaikkea meille on sattunut ja missä nyt ollaan.
Mutta otetaan toistona sen verran, että vuoteen on jälleen kerran mahtunut epätoivon hetkiä ja niin suuria onnistumisen tunteita, että ei ole kyyneleet olleet kaukana.

Minun ihana Netteni, joka tuo valoa jokaiseen päivään. Se on omalla puhtaalla olemisellaan niin käsittämätön paketti, että ei siihen ole oikein edes sanoja. Se on vähällä vaivalla täysin mahdoton mutta vielä pienemmällä ajatuksella se on kuin ajatus itse.
Tässä syksyn aikana olemme kokeneet ehkä ne minulle suurimmat onnistumiset. Ne hetket, joissa olen kokenut olevani etuoikeutettu, kun kaiken sen työn jälkeen minä olen saanut sen luottamuksen. Se on suurin lahja, jonka hevonen voi antaa.



Mitä sitten tulee tähän muuhun, niin jälleen kerran vuoteen on mahtunut niin paljon kaikkea. Olen käynyt jälleen sellaista sisäistä matkaa, että ei siihen riitä tämän kirjoitusalueen tila. Ehkä niistä sitten paremmin myöhemmässä vaiheessa ja vähän erilaisessa muodossa.

Ennen kaikkea olen kokenut joitain suuria oivalluksia, kasvanut ihmisenä,olen ollut onnellinen ja kiitollinen, tuntenut tuskaa ja surua ja kokenut pettymyksiä. Olen enemmän ytimessä kuin koskaan ennen, se on samaan aikaan äärimmäisen pelottavaa, raskasta mutta kiehtovaa. Arvot elämässäni eivät ole muuttuneet aikoihin, mutta kun alkaa tarpeeksi arvostaa omaa itseään ja omia arvojaan niin huomaa monen asian sotivan niitä vastaan. Ja niissä hetkissä ollaankin sitten mielenkiintoisen äärellä; kuinka kauas täytyy mennä omasta itsestäään, että voi vielä hyvin, kuinka paljon täytyy kestää vain siksi, että niin kuuluu tehdä tai käydä. Polkuja olisi monta, nyt pitäisi päättää mitä niistä seuraa, vai teenkö sittenkin ihan oman.

En tiedä, jotenkin minulla on sellainen olo, että tuleva vuosi ei tule olemaan yhtään rauhallisempi. Onneksi ja toivottavasti rauha sisälläni palaa ja pysyy.
 

6 kommenttia:

  1. Haluatko sinä kertoa enemmän meille lukijoille, mutta jokin vielä estää? Ainakin sellainen mielikuva minulle syntyy teksteistäsi. Pohdiskelevia, syvällisiä ja hieman varovaisia. Ikäänkuin lause, mikä pitää sisällään paljon kuitenkaan avaamatta meille lukijoille sisältöä. Jään arvailemaan ja uteliaaksi, samalla toki ymmärrän, ettei kaikkea voikaan blogissaan tuoda kaikkien luettavaksi.

    Meilläkin vaihtuu tallipaikka, uuden edessä, tutun talliin, paljon mietteitä ja niin paljon itsekin haluaisin sanoa, mutta ei voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että haluaisin ennen kaikkea kertoa itselleni, mutta joku vielä estää.

      On niin paljon asioita ja tietenkin monia sellaisia, joita ei nyt ihan joka paikkaan voi kirjoitella, ainakaan vielä.
      Mutta samaa aikaan kuitenkin voi, mutta ehkä todella hienovaraisesti tai vähän sinne päin.

      Tsemppiä teille muuttoon! Ja mietteet on useimmiten hyväksi, jos niille vaan osaa antaa niiden ansaitseman arvon. :)



      Poista
  2. Mä en kestä miten saat asiat paperille taikka näytölle näin hyvin!
    Olen hyvin onnellinen että mulla on sut! <3
    Ja hei katoppa noita sun silmiä tossa valmistujaiskuvassa, miten vihreät ne ovat! Mä jäin vaan kattoon niitä minuuteiksi ja minuuteiksi!
    Mulle tuli jotenkin surullinen ja hyvin rauhaisa olo tästä tekstistä.. Kunpa pääsisin luoksesi ja saatais vaan halata nyt! Alle kaks viikkoo!!!
    Luulin nähneeni Lilan tänää mut sit tajusin ettei hän voi olla täällä, oli silti pakko mennä silittään häntä silti, tajusin ettei hän ole Lila laisinkaan, ei ees lähellä, Lilasi on jotain aivan muuta, jotain erikoista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! :)
      Onneksi soulmateystävät pystyy halaamaan myös jossain toisessa todellisuudessa! <3

      Ja Leila on erikoinen, oman elämänsä supersankari! <3

      Poista
  3. Minäkin aistin kirjoituksesta sellaista pientä... mitenkä sen sanoisi, tapailua, hapuilua? Sitä, että osa elämän asioista on hieman kuin kielen päällä, mutta niistä ei vielä oikein saa otetta, ei pysty selvittämään itselleen eikä siten vielä muillekaan. Ehkä siis, vielä joskus, tämä koko paketti aukeaa niin sinulle itsellesi kuin meille lukijoillekin. Onnea sille matkalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tai kai se taitaa oikeasti olla jo suhteellisen selkeää omassa päässäni, konkretia on sitten asia erikseen. :P
      Varmasti aukeaa! ..Sitten jossain vaiheessa. :)

      Kiitos!! :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)