maanantai 28. huhtikuuta 2014


Huomenna on se päivä, kun pakkaan Neten traileriin ja se lähtee kohti uutta kotia. Ei oikein ole mitään sanottavaa ja silti ajatuksia risteilee päässä normaalia enemmän.
Päätin lopettaa sen kuvahaasteen eiliseen, kun minusta tuntuu jotenkin hölmöltä tehdä täysin ajatuksettomia kirjoituksia kuvineen. Katsoin loput aiheet läpi ja ei siellä ollut mitään kovin kummallista.
En tiedä vielä mikä on blogin tulevaisuus.


On niin paljon sellaista, mistä tavallaan tekisi mieli kirjoittaa, mutta jotenkin vielä säästelen niitä tulevaan. Vielä vähän aikaa sitten muistelin lähinnä minun ja Neten "huonoja" hetkiä, kuinka paljon niitä onkaan. Tai ei huonoja, vaan niitä opin hetkiä.

Kun aloin tosissani miettiä, että yhtä suossa tarpomista se on ollut koko ajan ja joka vuoteen on mahtunut vaikka mitä vastoinkäymisiä. Mutta niinhän se hevosen kanssa aina on, huoleton on hevoseton vai miten se oli..




Viime viikolla mieleeni alkoi hiipiä kaikki ne meidän ihanat hetket: laukat pellolla ilman satulaa ja kuolaimia, kuun valossa pilkkopimeässä ratsastelut, ne hetket, kun olen tajunnut kuinka paljon me olemme yhdessä kehittyneet.
Miten me olemme matkanneet jostain miinuspisteestä siihen, missä olemme tänään.

Olen käynyt sellaisen opin tien, että olen elämästäni kiitollinen tuolle hevoselle. Olen menettänyt uskoni itseeni ja hevoseeni lukemattomia kertoja, olen viettänyt unettomia öitä murehtien milloin mitäkin ongelmaa, olen stressannut sitä, kuinka välillä on vain niin kädetön olo, kun en ole tajunnut kaikkea, oleen kyseenalaistanut omat toimintatapani, olen ollut turhautunut, kun yhä uudestaan keskustelemme samoista asioista ja olen näiden vuosien aikana monesti ajatellut, että sen hevosen paikka olisi jossain, missä se saisi olla ja elää, ilman mitään ylimääräisiä stressitekijöitä.

Mutta olen myös silti pitänyt lujasti kiinni omista periaatteistani, heittänyt romukoppaan monet "pakolliset" asiat, joilla hevosta tulisi kouluttaa, olen käynyt monta tahtojen taistoa, ehkä enemmän itseni kanssa. Olen tehnyt niin kuin sydän sanoo ja jättänyt järkeilyn muille. Olen saanut ystävän ja kumppanin hevosesta, jolta en sitä olisi koskaan odottanut.Olen viettänyt lukemattomia ihania hetkiä Neten kanssa, sellaisia once in a lifetime-hetkiä. Olen kokenut miltä tuntuu, kun saa luottamuksen ja olen huomannut, kuinka särkyvää se on.



Minulla on ollut kunnia olla sellaisen mestariopettajan seurassa, joka vastaa kaikkeen rehellisesti. Sellaisen, joka kertoo surutta, kun joku asia ei miellytä, mutta myös sellaisen joka kerta toisensa jälkeen vain tyytyväisenä ottaa sinut vastaan, kun olet oma itsesi. Se ei tuomitse eikä vihaa vaan ymmärtää. Joskus se turhautuu, mutta se on aina valmis keskusteluun, kun vain olet sitä itse.

Ja nyt, minun on täytynyt tehdä päätös. Jälleen kerran olen törmännyt sellaiseen asiaan, josta olen joskus sanonut, että en koskaan. Nämä ovat niitä nöyrtymisen paikkoja.
Luovun osasta elämääni ja se ei ole missään nimessä helppoa, mutta sydämessäni uskon, että tämä on oikein.

Kaikki kuvat: Sanni Lepola

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kävin tallilla ja minulle tuli taas hyvä mieli, tämä on oikea ratkaisu. :)

      Poista
    2. Hyvä. Se onkin ainot asia mikä lohduttaa, kun on tehtävä jotain mikä on vaikeaa.

      Poista
    3. Kyllä, se tekee ikävästä ja tuskasta siedettävää.

      Olen niin onnellinen sen puolesta, paikka mihin se pääsi on sellainen, että parempaa ei voisi olla ja mihinkään muualle en olisi sitä voinut antaa.

      Poista
  2. Voisitko jossain vaiheessa avata hieman asiaa? Ei sillä, että täällä olisi tyrkkyutelias ihminen joka haluaa tunkea kuononsa jokaisen ihmisen elämään, vaan se, että voisin hieman saada selkoa ja saada tämän epäselvyyden pois. Ei tarvitse vielä, ei huomenna eikä ikinä jos siltä tuntuu :)

    Tsemppiä sulle ja Netelle, hevosellesi tulee varmasti ikävä sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti avaan, se avaanko täällä vai ihan muissa merkeissä on sitten asia erikseen.
      Minkälainen epäselvyys sinulla on? Onko sinulla joku tietty asia, jonka haluat kuulla?

      Kiitos.
      Ikävä on varmasti sitten molemminpuolista.

      Poista
    2. No ihan nyt yleisesti kysymykset eli miksi, minne poni lähti (ylläpitoon?), palaako se enää luoksesi, touhuaako sen kanssa kukaan jne.

      Toivottavasti et ymmärtänyt tuota
      "Tsemppiä sulle ja Netelle, hevosellesi tulee varmasti ikävä sinua" väärin. En meinannut, että itsellesi ei ikävä tulisi, vaikka en maininnutkaan että sinulle tulisi ikävä :)

      Poista
    3. Jollain tasolla saat vielä vastauksia kysymyksiisi jossain vaiheessa. :)

      En ymmärtänyt niin, ei hätää. :)

      Poista
  3. Tätiratsastaja täällä itkee valtoimenaan, vaikka varmasti tiedät itse mikä on Netelle paras. Paljon lämpöä ja onnea sinulle!
    Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih! <3
      Kiitos sinulle Noora ihanasta kommentista!

      Poista
  4. Paljon voimia sinne! Päätös on varmasti oikea, kerran sydämessäsi sen tiedät. Ero on varmasti vaikea, mutta kuten olet jo sanonut, siinä on paljon myös hyviä puolia, Netenkin näkökulmasta! :) Kummallista tämä elämä, mikään ei ole ikuista, luopumista ja saamista, eroja ja uusia kohtaamisia.

    Auinkoisia päiviä sinulle!
    Jotta jotakin uutta voi syntyä, on sille tehtävä uutta tilaa tai samalla tavalla, jos tyhjää tilaa tulee, on se mahdollisuus jollekin uudelle. Onnea ja iloa siis tuleviin mahdollisuuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! <3

      Se on juurikin näin. :) Kiitos. :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)