maanantai 21. huhtikuuta 2014

Se kaatuu päälle kuin raskas seinä

Olen vältellyt tallia. Olen koittanut vähentää käyntejäni siellä radikaalisti.

Kai minä yritän tehdä pesäeroa. Totuttelen elämään ilman sitä jokapäiväistä  "pakkoa" mennä tallille. Mitä ihmiset tekee vapaa-ajallaan? Minä olen alkanut tehdä ruokaa, siis mitä hittoa.

Ja kun menen tallille, niin vain harjailen Netteä. Silittelen sitä ja puhun sille. Jossain välissä aina tulee kyyneleet.

Ei hyvänen aika kuinka vaikealta se tuntuu. Olen järkeillyt ja käännellyt ja väännellyt. Olen miltei 100 prosenttisen varma, että tämä on tällä hetkellä oikea vaihtoehto.

Mutta miten sen selittää silloin kun ajaa auton tallin pihaan ja sillä samaisella sekunnilla alkaa silmät seurata mihin menet. Mistä tulet ja kauanko se kestää. Välillä niin levoton ja välillä melkein helpotuksen huokaus, kun tulen portille.

Miten edes voisi yrittää selittää hevoselle, että miksi näin. Miksi kannan mukanani kummallista energiaa, miksi meidän touhuaminen on nykyään niin erilaista. Miksi käyn niin harvoin.

Syyllisyyden tunteminen on kammottavaa. Varsinkin silloin, kun on kyse elämäni tärkeimmästä asiasta.

Tänään tuska oli melkein sietämätön.

6 kommenttia:

  1. Voimia Suvi! Vieläkin tutulla tallilla käyminen nostattaa kyyneleet silmiin hyvinkin herkästi. Vasta aika auttaa näkemään, että tehty ratkaisu on oikea. Vaikka miten nyt vähentäisit käyntejä, tyhjyys tulee vastaan.

    Olen törmännyt itse lukuisia kertoja "mitähän sitä sitten tekisi?" ajatukseen, joka aiemmin oli vieras. Tulee hetkiä, jolloin koen iloa vähentyneistä aikatauluista ja siitä, että koirien kanssa touhuamiseen jää enemmän aikaa. Tulee kuitenkin myös hetkiä, jolloin keksimällä keksin tekemistä kun en vain jaksa olla kotona.

    Luopumisen suru on musertava, mutta siitä selviää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna <3

      Niinhän se on. Koko ajanhan se on jotenkin takaraivossa, oikeaa luopumista ei voi työstää ennen kuin se on tapahtunut.

      Kaikkihan täällä on vaan lainassa.

      Poista
  2. Voimia! Luopuminen on varmasti todella raskasta, mutta jos oikein ymmärsin, niin et vielä ihan täysin joudu hänestä luopumaan? Siis siinä mielessä, että näet Netteä kuitenkin vielä?
    Jään mielenkiinnolla, joskin haikein mielin, odottamaan kuinka tällaiseen lopputulokseen päädyit. Ainahan me tahdomme hevosillemme parasta, ja kuulostaa kyllä siltä, että Nette pääsee viettämään ihan oikeaa hevosen-elämää! Itsekin toivoisi omalleen sellaista mahdollisuutta, mutta jostain on aina tingittävä :/

    Zemppiä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia!

      Näen toki, mutta ei se ole ollenkaan sama asia. Kyllä minä siitä käytännössä luovun kuitenkin, puhutaan varmaan muutamista kerroista vuodessa, kun tulen sen näkemään.

      Katsotaan, jos jossain välissä asiasta vielä kirjoitan.

      Kyllä se pääsee! :)

      Kiitos :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)