keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Tekniikka vs. Tunne

Alkuhuomautuksena, että esimerkit ovat tuollaisia siksi, että  varmaan jokainen tunnistaa tuon tyyppiset tilanteet, oli siis helppo havainnollistaa niiden avulla.

Asia, johon törmään useasti ja monessa eri yhteydessä: Millä tekniikalla tämän voisi hoitaa? Apu tähän ongelmaan? Niksejä? Mitä asialle voisi tehdä?

Kuinka paljon tekniikkaa pitää osata ennen kuin voi luottaa fiilikseen? Hyvä kysymys.

Monesti ihmetellään esimerkiksi hevospuolella miksi hevonen saadaan "toimimaan" jollakin klinikalla ohjaajan toimesta ja vaikka samoja harjoituksia tekisi kotona, niin lopputulos olisi eri. Ehkä tilanne  kotioloissa paranee hieman, pysyy samana, pahimmassa tapauksessa  se jopa huononee.

Miten se voi olla mahdollista? "Minä tein juuri niin kuin käskettiin, heilutin narua/potkaisin kerran kunnolla/huusin perkele/pidin koko ajan oman linjani hyvänä"

Kuinka paljon tekniikalla on merkitystä, kun fiilis on oikea? Hyvä kysymys.

Hyvät kysymyksethän ovat sellaisia, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta. Tai joihin ei ole ylipäänsä helppoa keksiä vastauksia. Näkökulmia ja mielipiteitä on yhtä paljon kuin ihmisiäkin.

Otan helpon esimerkin: Ihminen menee maastakäsittelykurssille, jossa ohjaaja toimii hevosen kanssa pyörössä ja sen jälkeen narun päässä. Ehkä kurssi on jopa sellainen, että osallistujat pääsevät itse kokeilemaan narun kanssa toimimista. Miten se hevonen peruuttaa, kun siitä narusta heiluttaa..

Ohjaajan toimesta hevonen toimii pyörössä hyvin ja se tajuaa nopeasti myös narun heiluttamisen.

Ihminen menee oman hevosensa tai hoitohevosensa luokse ja haluaa kokeilla samaa, koska hänelle kerrottiin _miten__ se kuuluu tehdä.

Pyörössä mikään ei mene niin kuin pitäisi, hevonen ei käänny ja vauhti kasvaa. Kontrolli on kaukana ja hevonen veti siepit.
Narun päässäkin se vaan pomppii, vaikka heilutan juuri niin kuin piti, mitä ihmettä?

Minkälaisen ilmapiirin epävarma ihminen luo? Entäs pelkäävä? Turhautunut?

Miten ihminen alkaa toimia ollessaan peloissaan, kiukkuinen?

Mihin hevonen meissä keskittyy?
Kumpi on sille merkityksellisempi apu; kropan linja ja asento vai se miten me seisomme  ja ennen kaikkea millä fiiliksellä me seisomme ja olemme?

Jokainen tietää, että paras kombinaatio on sekä tekniikka että tunne.

Tylsä puolihan tässä kaikessa on se, että tunnetta on vaikeaa tavoittaa ellei tiedä mitä on tekemässä. Tällä tarkoitan sitä, että ennen kuin ihminen tietää mitä tekee, hän ei yleensä koe olevansa täysin varma tekemästään. Eli tunne on epävarmuus.

Kuitenkin usein on vaikea lähteä niin nollasta liikenteeseen, että aloittaisimme täysin siitä tunteesta. Koska kukaan ei ole seppä syntyessään ja harjoitus tekee mestarin.
Siksi meillä on onneksi meidän ihanat hevoset, jotka kärsivällisesti opettaa, kun vain maltamme kuunnella. Ne ovat parhaita opettajiemme, koska niiden antama palaute on välitön. Ne antavat anteeksi virheitä ja ottavat sinut aina vastaan sellaisena kuin olet.
Lisäksi on ihmisiä, joilta voi pyytää apua. Myös itseopiskelemalla voi päästä pitkälle, koska tietoahan on saatavilla niin paljon kuin sitä vaan jaksaa kahlata.

Missä kohden siis mennään vähän metsikköön?
Kun lähdetään toimimaan pelkällä tekniikalla, heilutat hermostuneesti narua ja ihmettelet miksi hevosesi alkaa hyppiä pystyyn. Alat huutaa ja raivota ja hevonen alkaa luimia. Soppa on valmis.

Tunnetilaakin voi harjoitella, oma kehotietoisuus, oman itsensä tunteminen, oman itsensä hyväksyminen, analyyttinen ajattelutapa, intuitio. Tätä kautta myös toimintaamme tulee varmuutta. Vaikka tekisit jotain ensimmäisiä kertoja osaat suhtatua asiaan, koska tiedostat enemmän, näet enemmän. Uskot itseesi ja omaan fiilikseesi.

Tunne ja tekniikka ovat molemmat tärkeitä, molemmilla voi tehdä hyvää ja pahaa.
Tunne ehkä käsittää niin paljon enemmän ja ehkä se lopulta käsittää vähän tekniikkaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)