tiistai 11. marraskuuta 2014

Matkalla

Päässäni on niin paljon ajatuksia, jo toissa päivänä kävin avaamassa tyhjän sivun eteeni ja meinasin alkaa kirjoittaa, mutta yhtäkkiä en tiennytkään mitä kirjoittaisin. Sanat ovat valmiina päässäni, mutta jotenkin ne kirjoitettuna tuntuvat tyhjemmiltä, eivät niin merkityksellisiltä, kuin ne tuntuvat. Toisaalta kynnys kirjoittaa on myös korkea, koska kirjoitan minulle niin tärkeistä asioista.
Joten tulin nyt ja aloin vain kirjoittaa, katsotaan mitä tästä tulee.

Kenellekään blogia lukeneelle ei liene tulevan yllätyksenä se, että elämässäni on tapahtunut viimeisten vuosien aikana paljon muutoksia. On luopunut ja saanut jotain tilalle, olen ollut pimeässä paikassa ja kuplinut iloa. Matkani ja polkuni ovat kierrelleet ja kaarreellet, epätoivon hetkiä, toivon hetkiä, hetkiä jolloin kaikki on ollut selvää ja hetkiä, jolloin mikään ei ole ollut selvää.
Olen kasvanut, olen oppinut huomaamaan, että muutos on pysyvä asia maailmassa, olen oppinut, että mukavuusalueella harvoin kasvaa kehittymisen siemen. Se mitä ennen ajattelin tekeväni, ei enää olekaan se asia, jonka koen sydämessäni tehtäväkseni. Olen huomannut matkalla kohti unelmaani, että elämäntehtäväni onkin jossain ihan muualla. Näin jälkikäteen näyttää siltä, että kaikki on ollut selvää koko ajan, tietyt stepit ja askeleet vain ovat kuuluneet tähän matkaan. Ja se jatkuu edelleen, ties minne se minua viekään, yksi asia, jossa vielä olisi mielelläni tekemistä, on se, että hyppäisin vain kyytiin, tuntemattomaan, ja katsoisin mihin se vie. Sydämeni alkaa hakata lujempaa, kun edes kirjoitan sen tähän, niin paljon järkeni taistelee vastaan, se taistelee vastaan sellaista, jonka tunnen olevan väistämätöntä joka tapauksessa.

Syksyni on ollut aika mieletön, niin hyvässä kuin pahassakin. Ajoittain tuntuu, että en ole päässyt mihinkään, mutta asiaa ajateltuani, olen taas ottanut harppauksia eteenpäin. Olen oppinut asioita elämästä ja itsestäni niin paljon, kiitos kaikille niille asioille, eläimille ja ihmislle, jotka ovat olleet siinä mukana.
Minusta tuntuu, että minua sysätään tielle, jonne kuulun, mutta jonne en uskalla kunnolla astua.

"on the other side of fear lies freedom"
Jokaisella kurssilla jolla olen käynyt, jokainen hevosten hoitokerta, jokainen kohtaaminen ihmisten kanssa kursseilla tai muuten näissä yhteyksissä antaa minulle sen saman tunteen. Tämä se on. Mikään muu ei resonoi niin vahvasti. Mikään muu ei tunnu niin oikealta.

Olin viikonlopun uudessa koulutuksessa, johon osallistun. Se on kahdeksan kuukautta, tai koko elämän, kestävä matka. Ja jälleen törmäsin siihen aivan sattumalta, onko sattumaa edes olemassa? Koulutusta on vaikeaa selittää muutamalla sanalla, mutta tiivistettynä se on henkisen kasvun kurssi, syvän itsetutkiskelun ja irtipäästämisen teemoilla, intuitio, luottamus elämään, omien uskomusten tunnistaminen ja joistain irti päästäminen.

Ensimmäinen ilta meni aika epämukavissa fiiliksissä, tunne ulkopuolisuudesta oli vahvasti läsnä. Asetin jälleen itselleni tietyt raamit, joissa minun pitäisi pystyä toimimaan, miksi en voi olla kuin muut? Seuraavaan aamun mennessä olin käynyt itseni kanssa keskustelua. Miten taas kompastuin siihen asiaan, josta minun pitäisi tietää paremmin? Sinä olet hyvä ja juuri sellainen kuin sinun kuuluukin olla. Hyväksy itsesi.
Erilaiset uskomukset ja ajatukset ovat edelleen vahvasti läsnä, vaikka osasta on luullut pääseensä eroon, niin ne tulevat kuin varkain kulman takaa uudelleen vastaan. Kirsikkana kakun päällä on tietenkin itsensä soimaus siitä, että nämä asiathan minä tiedän jo ja silti. Mutta illan kriisi meni aamuun mennessä ohi, pääsin takaisin "raiteille" yllättävän nopeasti. Viikonlopun aikana huomioin monia asioita itsestäni, mikään ei tullut yllätyksenä, mutta on aina hyvä ajoittain palata asioihin, yleensä löytää aina uusia ajatuksia tai näkökulmia.
Ryhmä oli niin ihanan avoin, tunnelma oli mitä mahtavin. Ei ole sanoja sen kuvailemiseen. Ja silti sätin itseäni, kun en ollut samanlainen, en puhunut paljoa. Kunnes taas muistin, että sellainen sinä Suvi vaan olet, kuinka niin yksinkertainen asia, jonka niin hyvin tiedän, voi vain unohtua hetkessä.

Viikonloppu muutoin oli aika mieletön kokemus, niin vaikeaa kuvailla, mutta sainpahan taas muistutuksen itselleni siitä, mikä minulle minun elämässäni on oikea tie. Ja huomioin, kuinka edelleen tietyt asiat tuntuvat vaikeilta. Ryhmämme on aivan ihana ja en voinut kuin hämmentyneenä katsoa ja kokea miten avoimuus, rehellisyys, puhtaus ja hyvyys olivat viikonlopussa läsnä. Olen etuoikeutettu saadessani olla osa tällaista ryhmää.
Ja miten tuollaisessa ryhmässä kaikki energia liikkuu, vaikka se välillä olikin minulle liikaa, niin sain siitä myös paljon, opin sen kautta paljon ja sain yhteyksiä paikkoihin, joissa en ole ennen ollut.

Ja miten mainiota, että kaikkea tätä hevoset meille niin hienovaraisesti opettavat, jos vain haluamme kuunnella. Vaikka tämä koulutuskokonaisuus ei hevosiin liitykään, niin nämä ovat suorassa yhteydessä toisiinsa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)