maanantai 22. joulukuuta 2014

Tuntumasta: toivekirjoitus

Yksi kirjoitusideoista, joita teiltä sain, oli tuntuma. Miten mainio idea, jos tykkää kirjoitella pohtivia kirjoituksia aiheista, joihin on tasan yhtä monta oikeaa vastausta kuin on hevosharrastajiakin.

Tuntumaan liittyy niin kovin monta asiaa aikaan ja siitä on vaikea puhua pelkkänä yksikkönä, ilman muita vaikuttimia, mutta koitetaan.

Minkälainen tuntuman pitäisi siis olla?
Ohjan paino. 150 grammaa per ohja. Maitopurkin paino per ohja. Ei painoa ollenkaan. Sen verran kuin hevonen vetää vastaan. Hevosen pään paino.
Ohjeitahan löytyy, varmaan jokaiselle jotakin.

Jos nyt lyhykäisyydessä ensin totean oman ajatukseni tuntumasta: En osaa määritellä sitä minään painona, se on minulle tunne, joka välittyy ja välittää tietoa käsieni kautta. Kevyt tuntuma on se, jonka itse koen "parhaimmaksi" ja kevyt tarkoittaa minulle sitä, että vain ajatus riittää. Siihen pyritään ja kuinka vaikeaa se onkaan.
Jokaisen hevosen kanssa tuntuma tuntuu aina hieman erilaiselta, haastavinta minulla on  ehkä silloin, kun hevosesta huomaa, että sitä on ratsastettu vahvalla tuntumalla. Hankalaa on toki myös hevosen kanssa, joka on ratsastettu, tai se on muuten oppinut, edestä täysin tyhjäksi. Jokaisen hevosen kanssa mennään sellaiselta, joka tuntuu hyvältä ja jossa tuntee hevosen olevan rento. Joskus tämän löytäminen voi viedä aikaa, joskus se käy nopeammin.

Tuntuma on yksi niistä aiheista, jossa taidetaan yleensä olla sitä mieltä, että kevyt on paras. Usein kuitenkin näkee sen, että teoria ja käytäntö eivät ihan kohtaa.
Näkyy auki olevia suita, kuolaimen pureskelua, jännittynyttä liikkumista, alta pois juoksemista, sivuilla olevia käsiä, alhaalla olevia käsiä, ylhäällä olevia käsiä, vastustusta, muljahtelevia silmiä, avuttomuutta, surua, lannistumista, jännittyneitä käsiä, pelkoa.

Kun hevosta lähtee opettamaan tuntumalle, niin sen olisi aina hyvä ensin olla hyväksynyt kuolain tai kuolaimeton, jota sillä käytetään. Tuntumaa on vaikea opettaa, jos hevonen ei rentoudu käytettävän välineen vuoksi, oikeastaan se on mahdotonta. Minun näkemykseni mukaan hyvä ja pehmeä tuntuma on mahdollinen vain rennolla hevosella.
Liikkeelle lähdetään siis siitä, että käytettävä väline on hevoselle tuttu ja että se pystyy rentoutumaan sen kanssa ja antamaan keskittymistään johonkin muuhun asiaan.

Toinen asia, josta usein näkee kirjoitettavan on se, että tuntumaa ei vain "oteta" vaan hevonen ratsastetaan siihen. Jälleen kuulostaa oikeinkin mainiolta vinkiltä. Mutta miten silti vain näkyy noita ylempänä mainittuja reaktioita, miten näkyy käsiä, jotka vetävät vastaan. Miten näkyy käsiä, jotka pitävät väkisin tai miten näkyy sitä, miten hevonen tavalla tai toisella on vedetty enemmän tai vähemmän linkkuun.
Mihin jäi se tuntumaan ratsastus?

Minä näkisin tämän niin, että ensinnäkin kuten sanottua, hevosen tulee olla tottunut käytettyyn välineeseen. Toiseksi myötäys olisi hyvä olla opetettu. Kolmanneksi  ihminen määrittää hyvin pitkälti sen, minkälainen tuntuma hevosen ja ihmisen välillä on. Tähän liittynee myös se niin kovin mukava sana muoto, jolla on myös oma lusikkansa tässä sopassa.
Minusta hevonen ratsastetaan tuntumalle niin, että se itse siihen hakeutuu. Ihmisen tehtävä on olla luotettava, jotta hevonen uskaltaa luottaa tuntumaan. Ihmisen tehtävä on määritellä minkälaisen tuntuman ja minkälaisen muodon se hevoselta haluaa. Ihmisen tehtävä on tehdä kaikki mahdollisimman helpoksi hevoselle, ei toisin päin.
Tuntuma tulee lopulta jostain ihan muualta kuin pelkästään käsistä ja suusta, se tulee mm. hevosen niskasta ja leuasta, se tulee ihmisen istunnasta, keskikropasta, joustavuudesta, tasapainosta ja luottamuksesta.

Kun rehellinen ja hyvä tuntuma on saavutettu, alla liikkuu rento ja tahdikas hevonen, jolla on rento suu. Tuntuman tulee olla pysyvä, mutta elastinen. Uskaltaisin väittää, että se on yksi vaikemmista asioista ratsastuksesssa. Tuntumassa on koko ajan monta liikkuvaa osaa ja tilanne ikään kuin elää koko ajan, kirjaimellisesti. Tästä syystä  ratsastajan kehonhallinnalla on tässä aika iso rooli, pelkillä käsillä et tee yhtään mitään.
Minusta hyvä esimerkki on se, että kävelisit käsi kädessä jonkun kanssa, liika puristus ei tunnu hyvältä, kuten ei löysäkään käsi, jossa tunne on sellainen, niin kuin kätesi tippuisi jonnekin. Hyvä tuntuu siltä, että molemmat ovat siinä mukana, molemmat ovat siinä tyytyväisiä, molemmat huomioivat toisen, mukaudutaan liikkeisiin, ei rajoiteta, mutta ei myöskään päästetä täysin valloilleen.

Tätä kirjoittaessani huomaan, kuinka vaikeaa minun on pukea sanoiksi ajatuksiani tästä aiheesta. On paljon sellaista epämääräisyyttä, jotain minkä tunnen ja osaan jopa kuvitella mielessäni tässä istuessani mitä ajan takaa, mutta en osaa kirjoittaa sitä auki haluamallani tavalla.

Vaikka tuntuma on minusta yksinkertaisuudessaan yksi niistä vaikeimmista asioista (Ihminen on kädellinen olento ja käsillä tekeminen on meille luontaista ja kuitenkin hevosen selässä ne ovat aika pienessä roolissa). Niin kuitenkin tämä on sellainen asia, jonka opettaminen ja opettelu hevonen kanssa voi olla myös mukavaa ja minusta hevonen tekee sen luonnostaan, kunhan muut palikat on kuosissa.

Minkälaisia ajatuksia teillä on tuntumasta?

2 kommenttia:

  1. Itse menen aina ilman tuntumaa (maastoilen siis aina kuolaimettomilla suokkivanhuksella), joskus _harvoin_ joutuu vähän ottamaan ohjaa jos on kerääntynyt virtaa. En näe mitään syytä, miksi pitäisi ohjat tuntumalla kun hevonen toimii pelkällä äänellä ja istunnalla. Tuntuu myös vähän ikävältä, että tuntumassa tulee kokoaika painetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ratsastan paljon pitkällä ohjalla, varsinkin maastossa. Ja minusta se onkin siellä mukavampaa niin, rentouttavaa.

      Asia erikseen siis ne hetket, kun ratsastetaan tuntumalla. :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)