lauantai 3. tammikuuta 2015

"Ongelmatilanteen" jälkeiset mietteet

Vietin tämän aamun auttaessa ystävääni lastaamaan hevostaan, jolle oli tullut pienen tapaturman seurauksena lievä pelkoa koppia kohtaan. Hevonen on nuori ja eiliseen asti se on lastautunut hyvin, tässä jälleen näkee, kuinka pieneltäkin tuntuva asia voi vaikuttaa hevoseen aika isosti ja miten hyvin se muistaa.

Hevonen oli siis viettänyt yön vieraassa tallissa, koska se ei ollut suostunut menemään koppiin enää tapaturman jälkeen. Ja tänään oli se päivä, kun hevonen piti saada takaisin kotiin. Kuten aina, sopassa oli pari muuttujaa, joita ei ehkä olisi kaivattu: Meillä oli ikään kuin pakko saada hevonen traileriin ja kotiin, edellisen illan lastaus oli ollut pakko "jättää kesken" ja hevosen olotila oli jäänyt vähän levottomaksi. Lisäksi tietenkin tuuli oli kova ja se puhalsi avoimelle tallipihalla aika railakkaasti, toki vielä lastauksen aikana alkoi sataa jäistä lumiräntää vaakatasossa.

Lopputulos oli, että hevonen meni koppiin ja pääsi kotiin. Mutta ajatuksiani, joita päivän tilanne minussa herätti.

Miten selkeästi ja paljon hevosen katse ja ilme kertovat meille asioita. Kyseessä oli hevonen, joka paineistuksen alla menee vain lukkoon ja itseensä. Se menee ennemmin painetta vasten kuin paineesta pois päin. Mutta tästä huolimatta, ollessaan rento/rauhallinen se toimii ihan niin kuin sitä on opetettu, paineesta pois. Kuulostaa jotenkin niin tutulta?

Mutta takaisin siihen katseeseen. Kuinka paljon hevosen ilme meille kertoo?
Minä totesin jälleen tänään, että ilme kertoo hyvin paljon. Onko hevonen rento, alkaako sitä jännittää, pelkääkö se, onko se hämmentynyt, miettiikö se.
Ne hetket, kun tänään hevonen meni rennompaan tai rauhattomampaan/hämmentyneempään suuntaan näkyivät selkeästi. Toki ne näkyy muustakin, asennoista, liikkeistä jne. Mutta jotenkin tänään erityisesti seurasin hevosen silmiä.

Toinen asia, johon kiinnitin huomiota jälleen kerran oli tunnetila. Miten hevonen, varsinkin nuori ja hieman hämillään oleva, kaipasi tukea ja turvaa ja samaan aikaan rajoja. Tässä tapauksesa vielä tiedän kyseisen hevosen ja sen miten kanssa on tehty asioita, niin sen ehkä näki vielä selkeämmin. Sen, miten se halusi ottaa ihmisestä tukea ja miten silloin, kun se ei voinut jostain syystä niin tehdä (häiriötekijöinä mm. pelko, riehuvat hevoset tarhassa, ihmiset), niin se meni vähän niin kuin johonkin horrosmaiseen tilaan.

Ja tunnetilassa sekin, että kuinka tärkeää meidän on tehdä "tunnekasvatusta" hevostemme kanssa. Miten paljon se auttaa, kun hevosille (ja ihmisille) antaa välineitä siihen, että pysytään helpommin rentona ja ehkä vielä jopa hengitetäänkin koko ajan. Ihminen pystyy auttamaan hevosta tässä, olemaan rentona ja kertomaan sille, että ei ole hätää ja ihminen huolehtii hevosen puolesta. Sen täytyy voida turvautua siihen, että ihminen ei halua sille pahaa ja että ihminen kertoo kuinka tehdä turvallisesti.

Ja miten hieno on se tunne, kun huomaa, että hevonen alkaa rentoutua.

Aikaa kului ihan kiitettävästi ja kylmäkin ehti tulla, kun siellä viimassa seisoi ja touhusi. Mutta sainpas taas itselleni aiheen, jota olen tässä päivän mittaan pohdiskellut enemmän ja vähemmän aktiivisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)