perjantai 13. maaliskuuta 2015

Mietin

Palaan samaan asiaan aina uudelleen ja uudelleen ja taas olen aiheen äärellä. Monesti olen jo ajatellut, että en viitsisi samasta asiasta kirjoittaa, mutta kyseessä on kuitenkin sen verran oleellinen asia, että otetaan se nyt taas esiin.

Monet puhuvat johtajuusongelmista tai siitä, että hevonen ei osaa käyttäytyä. Hevonen on "ongelmahevonen" tai sillä on muuten vain huonoja opittuja tapoja tai sitten se vain ihan kusettaa, koska ei halua tehdä.

Itse johtajuudesta ja sen määritelmästä olen kirjoittanut ennenkin, enkä ala siitä kirjoittelemaan sen enempää. Sen verran toistan, että terminä johtaja saattaa luoda vääriä mielikuvia tai se saattaa sanana aiheuttaa väärinymmärryksiä, koska sen sanan uskotaan sisältävän tiettyjä asioita. Se on myös subjektiivinen käsite, mutta ei siitä sen enempää.
En ole tuon johtaja-sanan kanssa ehkä ihan sinut näissä hevosasioissa, minulle tärkeämpiä ovat ennemminkin ihan vain sanat luottamus, kunnioitus sekä rajanveto.

Usein hevosessa vain on sitä jotain vikaa, jota sitten tarvitsee "korjata". Tämä ajatus siitä, että asioita voidaan vain fiksailla erilaisilla keinoilla, kuten  lisävarusteilla, ottamalla hevoselta luulot pois tai jotenkin muuten on ehkä alusta asti jo hieman harhaanjohtavaa.
Minä haaveilin vielä vuosia sitten "ongelmahevosten kouluttajana" toimimisesta. Mitä enemmän olen hevosten kanssa toiminut, sitä selvempää se on, että "ongelman" aiheuttaja on yleensä siellä narun toisessa päässä. Ehkä asiaa on yritetty korjata tai sitten ei, ehkä lisävarusteilla on lisätty kontrollin tultua ja lopputuloksena on vielä vahvemmin vastusteleva eläin, siis ongelma.

Jos oikein pelkistämme kaavoja ne voisivat olla seuraavanlaiset:
  • Määrätietoinen käsittely-kunnioitus-luottamus-pehmeys-selvät rajat- hyvä/kannustava tunnetila yhdistettynä sinulla on todennäköisesti käsissäsi suunnilleen "salonkikelpoinen" hevonen, jos asian saa näin ilmaista
  • Epämääräinen käsittely- ei rajoja/epäselvät rajat- ei kunnioitusta (suuntaan tai toiseen)- ei laisinkaan sääntöjä- epävarma tunnetila yhdistettynä sinulla on todennäköisesti käsissäsi hieman rajoja rikkova ja omilla säännöillään pelaava hevonen, jota voitaisiin kutsua kai myös tällaiseksi "johtajuusongelmaiseksi"
  • Selvät säännöt (ei joustoa)- tiukka kuri- pakottaminen- ei kiitosta- yksipuolisen kunnioittamisen hakeminen- kiukku/viha/tunteettomuus yhdistettynä käsissäsi voisi olla opitusti avuton/pelkäävä/vihainen hevonen, joka saattaa näennäisesti olla kovinkin toimivan näköinen
Olemmeko me kadottaneet kosketuksen tuohon eläimeen tai luontoon ylipäänsä? Missä välissä hevostelusta tuli rakettitiedettä? Missä menemme vikaan?

Koska minulle luontaista on ajatella asioita laajassa mittakaavassa minä olen lähtenyt miettimään asiaa ihan siltä kannalta, että mitä yhteiskunnassamme tapahtuu ja mihin ihmisiä opetetaan pienestä pitäen.

Äärilaidat ja mustavalkoisuus ovat ne, jotka tulevat esiin useimmiten hevosmaailmassa. Joko treenaat tavoitteellisesti jossakin lajissa, olet ratsastuskoululainen, sinulla on oma hevonen/hoitohevonen ja ratsastelet omaksi iloksesi, olet vapaan kasvatuksen puolestapuhuja josta monet käyttävät käsitettä "kukkahattutäti", jolla lienee tarkoituksena jo pelkän käsitteen pohjalta pitää vähemmässä arvossa tämän tyyppisten ihmisten touhuja.

Onko ihmisistä tullut vain laiskoja, kun ei ole koskaan tarvinnut nähdä vaivaa, niin miksi nähdä sitä hevosten kanssa, jos on mahdollisuus "pikaversioon". Onko vertailu- ja kilpailumentaliteetti meihin kaikkiin niin sisäänrakennettu, että sen varjolla voidaan tehdä monia asioita? Vai onko tässä yksi kynnyskysymys, mitä jos lapsesta asti ihmiset opetettaisiin siihen, että jokainen on yksilö, kaikkia arvostetaan ja jokaisen oppiminen ja polku on erilainen? Aiheuttaako "helppo elämä" sen, että sitäkään vähää ei halua tehdä sääntöjä. Uuvummeko vain informaatiotulvassa ja koitamme vain selvitä? Miksi emme kykene ottamaan vastuuta tai pakoilemme sitä? Miksi pakotamme? Mistä tulee pakonomainen tarve kontrolliin? Miksi puramme pahaa oloa hevosiin?

Kultainen keskitie, sen ymmärtäminen, että ei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta ja paluu perusasioiden äärelle ovat asioita, joiden parissa varmaan joskus jokaisen on hyvä käydä. Ajatella ja miettiä. Miksi teen, mitä teen ja miten teen. Jos on tyytyväinen omaan toimintaansa ja hevosen toimintaan, niin hyvä. Jos jossain olisi omasta mielestä korjattavaa, niin päättäkö asialle tehdä jotain vai antaa olla. Oma valinta, josta olisi hyvä ottaa myös vastuu.

Nykyisin tarjolla on vaikka ja mitä apua ja palvelua, niidenkin parissa saattaa varmasti tulla informaatiotulva-ahdistus.
Tästäkin johtuen on hyvä, kun tietää ja tunnistaa omat tarpeet ja hevosen tarpeet. Ehkä silloin infomeressä on hieman helpompaa, ehkä silloin tietää, mikä voisi olla avuksi.

Olemme keskellä elämää missä mikään ei riitä ja aina olisi parannettavaa, aina teet jonkun mielestä väärin ja aina löytyy sinua taitavampi tai "parempi" ihminen. Siksi onkin niin tärkeää lopettaa vertailu ja miettiä asioita omasta ja hevosen lähtökohdasta, mitä Te tarvitsette.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)