perjantai 24. heinäkuuta 2015

Mitä jos ego väistyisi ja tilalle tulisi ymmärrys?

Oli vaikea keksiä otsikkoa ja tuntuu haastavalta alkaa edes kirjoittaa siitä, mistä ajattelin kirjoittaa. Aihe on sellainen, joka on hyvin lähellä sydäntäni. Kaikessa raastavuudessaan se on minusta yksi kynnyskysymys silloin, kun olemme tekemisissä hevosten kanssa. Se ei ole missään nimessä helppo asia, eikä yksinkertainenkaan, se on jokaisella varmasti omanlaisensa ja jokaisella on ne omat peikkonsa, jotka tekevät siitä vielä haastavampaa.

Vuosien aikana olen nähnyt monia, monia, hevosia. Osaan olen tutustunut enemmän ja osan olen tavannut vain kerran. On hevosia, joita olen nähnyt vain kaukaa esimerkiksi jossain kisoissa tai isoissa talleissa ja on hevosia, joiden lähelle olen päässyt. Kaikki sai vielä uutta merkitystä silloin vuosia sitten, kun aloin hoitaa hevosia shiatsulla ja sittemmin vielä kraniolla. Tapasin lisää hevosia, opin niistä lisää koko ajan, näin enemmän, koin enemmän. Kaikki ei ole aina ollut niin ihania kohtaamisia, syystä tai toisesta. Rakastan sitä työtä mitä teen hevosten parissa, "ammatin varjopuoli" lienee se, että tuntee ja näkee hevosten kipua ja tuskaa, fyysistä ja henkistä. Kun omat silmät näkevät ja kädet ja sydän kokevat asioita niin paljon enemmän kuin ennen, ne kehittyvät matkan varrella koko ajan.

Lähiaikoina olen löytänyt itseni monesti kuitenkin pohdiskelemasta yhtä ja samaa asiaaa, eri näkökulmista ja eri tilanteissa. Miten me ihmiset kohtelemme ja käytämme hevosia, kuinka hyvin huomaamme, jos hevosella on kipuja. Kuinka paljon me annamme arvoa sille, että hevonen ilmoittaa tavalla tai toisella voivansa huonosti. Mikä on meille tärkeintä silloin, kun olemme ja teemme hevosten kanssa.

Yritän keksiä sanoja kuvailemaan hevosta eläimenä, sellaisena kuin minä sen näen. Se on niin jalo ja hienostunut, herkkä ja samaan aikaan vahva. Usein hyvin avoin ja ystävällinen, vaikka se olisi kokenut kolhuja se luottaa silti, se tulee ja hyväksyy, ehdoitta. Se ei vaadi päätä vadille, vaikka olisit hermostunut sille eikä se kanna kaunaa. "Huonon käytöksen" takana on usein kipu, kuinka usein me ihmiset sen myönnämme?
Kun hevosesta on jäljellä enää pelkkä kuori, mitä jää jäljelle? Sen uljaus ja upeus katoaa ja sen silmistä häviää hohto.

Niin usein ne nöyrtyvät ihmisen tahdon edessä, ne tekevät mitä vain ja kaikkensa. Eivät aina, mutta usein. Ne antavat meidän pikkuhiljaa tappaa kaiken sen hyvän ja hienon, mitä niiden sisällä on. Ne eivät enää elä, ne olevat, ne selviytyvät. Ne oppivat tiettyihin asioihin ja tekevät niitä, koska niitä pyydetään tai käsketään, nujerrettuina ja tyytyneinä olemiseensa.
Mihin katosi tekemisen ilo?

Milloin olet viimeksi tehnyt hevosen kanssa jotain sellaista, josta myös hevonen oikeasti nauttii? Onko sellaista asiaa, tiedätkö saako hevosesi iloa jostain tekemästänne asiasta? Mitä jos unohtaisitkin joskus kaiken sen, mitä _sinä_ haluat tehdä ja teettekin yhdessä jotain ihan muuta. Jos käsketkin egosi olla joskus hiljaa ja kuuntelet mitä sydämesi sanoo ja mistä se iloitsee, hevosen kanssa. On raskasta loputtomiin vain tehdä ja suorittaa, hampaat irvessä ja lihakset jännittyneinä. Hermostua pienestä ja turhautua, jos kaikki ei menekään juuri niin kuin sinä haluat.

Mitä jos päästät irti kaikista odotuksistasi ja katseletkin tilannetta tässä hetkessä, teet päätöksiä tässä hetkessä ja joskus, edes joskus, vain nautit olemisen ja tekemisen ilosta?

7 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Myös minun sydäntä hyvin lähellä tämä aihe ja hyvin ajankohtainen. Olen tämän kesän avustanut lapsia ja nuoria ratsastusleireillä - sä varmaan Tuiken tallin tiedätkin tai ainakin joku mielikuva on tallin ajatusmaailmasta ja toiminnasta. Lyhyesti sanottuna hevoslähtöistä ja yksilöllistä ratsastusta.

    Leirille tulevilla lapsilla on hyvin kirkkaana mielessä, mitä he itse haluavat - laukata, hypätä, kisata, voittaa. Ennen kaikkea, hauskaa pitää olla koko ajan. Itsellä. Ei välttämättä edes huomata ajatella muita ihmisiä, saati sitten eläimiä. Onko niillä yhtä kivaa, haluavatko ne samoja asioita?

    Joskus tuntiratsuksi osuukin hevonen, joka tarvitsee ja iloitsee eri asioista. Hevonen, joka ei olekaan tahtoon alistettu automaatti, jota voi hyödyntää omaan huvitteluun - Tuikella sellaisia ei onneksi ole. Nyt hevosen kanssa joutuukin tekemään töitä jonossa köröttelyn sijaan. Ihan vain puomien yli ravaamisessa saattaa olla riittävästi haastetta tälle ratsukolle - ja se on ihan okei. Osallistuin itse aikuisten leirille täällä enkä koko leirin aikana (10h ratsastusta) laukannut kertaakaan. Opin valtavasti, enkä olisi halunnutkaan laukata - minä ja ratsuni emme ole vielä niin pitkällä, että laukkaaminen olisi meille mukavaa. Niinpä keskityimme nauttimaan toistemme seurasta muulla tavoin.

    Useimmiten leiriläislapsi ei hahmota, ettei hänellä vielä taidot riitä hyppäämään metristä rataa. Kai muissa ratsastuskouluissa on pelkkiä automaatteja, jotka jonossa laukkaavat ja hyppäävät ja tekevät voltin aina kun opettaja huutaa niin? Luotto omiin kykyihin sekä tahtotila on kova. Hauskaahan tänne tultiin pitämään ja hauskaa on kun mennään kovaa ja korkealta.

    Kuulin lasten suusta myös paljon tavallaan inhimillistävää puhetta hevosista. "Se ei tykkää musta." oli tosi yleinen lause. Sen sanominen saattoi johtua siitä, ettei ratsastaja osannut auttaa ja neuvoa hevosta toimimaan oikein - opettajan neuvoista ei aina oteta onkeensa, jos vanhat tavat istuvat tiukassa. Hevosen "huono" käytös on täysin hevosen syytä ja leiri on pilalla, kun ei ollutkaan joka ikinen hetki huippukivaa eikä lapsi voittanut ja menestynyt kaikessa mitä tekee.

    Olen tosi kiitollinen tästä mahdollisuudesta olla vaikuttamassa lasten odotuksiin ja ajatuksiin eläinten kanssa toimimisesta. Olen voinut rauhallisesti selittää, miksi hevonen toimi tilanteessa kuten toimi. Että sen käytökselle on ihan järkevä syy - yleensä ratsastajasta johtuva - eikä hevonen kykene ajattelemaan, että enpäs kävelekään uralla vaan menen koko ajan keskelle, koska en tykkää ratsastajastani. Olen voinut opettaa vastuuta omasta käyttäytymisestä sekä kunnioitusta eläimiä kohtaan, yksilöinä, omine tarpeineen ja mieltymyksineen. Toiset lapset ovat avoimempia ottamaan vastaan tarjottua, toisenlaista tapaa saavuttaa yhteistyö ja ystävyys hevosen kanssa. Toiset eivät ole omalla polullaan vielä siellä - kaikki eivät ole koskaan - ja ehkä ensi kesänä ne lapset menevät leirille jonnekin muualle. Sekin on ihan okei. Vaikka leiri tuntuisi olleen heille ajanhukkaa, uskon että siitä on silti jokaiselle jäänyt jotakin. Ehkä pienenpieni siemen itämään. Josko niistä siemenistä kasvaisi hiljalleen hevoslähtöisempi hevoskulttuuri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!

      Ja kiitos myös ajatuksistasi! :)

      Poista
  2. Hieno kirjoitus :)

    tämä ei liity tähän kirjoitukseen, mutta olen lähiaikoina pohtinut asiaa...

    - todella usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka hevosen tulisi kunnioittaa ihmisen tilaa, kuinka ihmisen tulisi kertoa hevoselle että hänen tilaansa tulee kunnioittaa, kuinka ihmisen tulisi pitää kiinni omasta tilastaan jne.
    Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Miten sinä toimit?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Hmm, tavallaan minusta hyvin simppeli asia, toisaalta taas ei.
      Asian voi käsittää niin monella tavalla ja sitä voi toteuttaa vähintäänkin yhtä monella tavalla.

      Olen sitä mieltä, että hevosen on hyvä kunnioittaa ihmisen tilaa, mutta se toimii myös toisinpäin, me kunnioitamme myös hevosta ja sen tilaa. Se taas miten tila määritellään missäkin tilanteessa ja onko se aina sama, riippuu jälleen varmaan ihan siitä keneltä kysyy.

      Vaikea selittää asiaa lyhyesti ja tässä on monia pointteja, miksi minä ajattelen miten ajattelen. Ehkäpä teen tästä ihan oman postauksensa tässä lähiaikoina. Pysy siis kuulolla ja tule ihmeessä kommentoimaan, mitä ajatuksia aiheeseen liittyvä kirjoitus herättää! :)

      Poista
  3. Ihanaa jos teet aiheesta ihan oman postauksensa!! Jään odottamaan mielenkiinnolla :)

    VastaaPoista
  4. Moikka! Olen yrittänyt etsiä apua ongelmaan minun ja ponini välillä. Googlailin apua, ja löysin sinun vanhan postauksen maastakäsittelystä. Kirjoitustyylisi oli asiantuntevan kuuloista, ja vaikutit siltä, että tiedät mistä puhut. Päätin siis tulla kysymään sinulta neuvoa.
    Kerran tallilla harjasin ponia, ja yritin työntää sitä sivuun päin, ja maiskuttaa hieman, jotta mahdun kävelemään ohi. Poni kääntyi minua kohti, ja yritti hypätä päälleni. Mitään ei onneksi sattunut, mutta tämä ei jäänyt yhteen kertaan. Siitä edespäin ponista on muuttunut ärhäkkä. Jos jokin asia ei mene niin kuin poni haluaa, niin se yrittää pukittaa minua päin tai hypätä. Useimmiten se tapahtuu, kun yritän saada hevosen väistämään.
    Ponimme asuvat pihatossa, ja hoidan ne usein ulkona. Kun harjaan toista ponia, kyseinen poni tulee luokse tonkimaan harjapakkia, ja muuten vaan säheltelemään siihen. Lähes tulkoon AINA kun yritän hätyyttää ponin pois, se yrittää hypätä päälle. Tämän myötä olen alkanut pelätä kyseistä ponia, ja tahtoisin asiaan muutoksen. Tiedän, että ongelman korvaaminen vie aikaa, mutta joskushan se on aloitettava, enkä tahdo, että tilanne etenee pidemmälle. Teenkö minä jotain väärin? Miksi poni käyttäytyy noin? Kiitos jos viitsit auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella vaikeaa antaa neuvoja kirjallisesti ja varsinkin silloin, kun ei ole ihmistä eikä hevosta nähnyt.

      Mutta lähtisin sinuna miettimään, että ensinnäkin olisiko mahdollista hoitaa toista ponia muualla kuin samassa tarhassa tuon toisen ponin kanssa, ehkä vain siirtää se ulkopuolelle?
      Kun ei tiedä mikä on syynä käytökseen ja mikä kaikki sitä ruokkii on vaikea tosiaan sanoa mitään.

      Ehkä siis lähtisin siitä, että siirtäisi sen toisen ponin pois samasta paikasta ja hoitaisi muualla, tai olisiko tuota toista ponia mahdollista saada hoidon ajaksi pienempään tilaan, niin että se ei pääse sinne missä sinä olet.
      Pelkoa on vaikea hoitaa, jos sinulla on koko ajan tunne, että kohta sattuu. Miltä se nyt kuulostaa, kun menet samaan tilaan hoitamaan toista ponia. Ehkä jo aluksi siis pienen etäisyyden saaminen auttaa. Itse tuohon ongelmaan, niin siihen onkin sitten vaikeampi suoranaisesti puuttua ja antaa ohjeita, mutta yksi asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota on se oma tunnetilasi. Onko se pelkoa, jolloin hätistelysi ja liikkeesi on aina hätäistä? Onko se kiukkua tai turhautumista, joiden takana saattaa myös olla pelko?
      Luottamus ja kunnioitus tulee aika samaa reittiä ja siihen on vaikea yhdistää edellä kuvaamiani tunnetiloja, kun läsnä olisi hyvä olla rauhaa ja vakautta, jonka kautta ponille voidaan kertoa, että ei ole kohteliasta hyökätä ihmisen päälle.

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)