sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tekniikka-Tietoisuus-Tunne; Katariina Alongin kurssilla

Viime kesänä tutustuin Katariinaan ensimmäisen kerran, tässä tekstini viime vuodelta. Halusin ehdottomasti mukaan, kun kuulin, että Katariina oli tulossa pitämään uutta kurssia tänä kesänä. Mukana oli sekä uusia että "vanhoja", joten osittain kerrattiin ja osittain tuli sitten tavallaan uuttakin näkemystä.

Toistaiseksi olen löytännyt vain muutaman opettajan Suomesta, joiden koen antavan minulle sellaista tietoa, jonka minä koen itselleni hyväksi ja hyödylliseksi. Katariinakin käy vain kesäisin Suomessa, jolloin hänen oppejaan on mahdollista päästä kuuntelemaan livenä. Olin viime vuonna kuunteluoppilaana, kun hevosta ei ollut. Tänä vuonnakin menin samalla linjalla, kun Neiti C on vasta tullut, ehkäpä ensi vuonna pääsisin mukaan hevosen kanssa!

Vilkaisin tuota edellistä kirjoitustani ja siellä oli lyhyesti, mutta aika paljon lueteltu samoja asioita, jotka olivat teemana tälläkin kertaa. Kävimme tekniikkaa läpi ja sitten teoriaa siirrettiin ratsastustuntien muodossa käytäntöön. Lisäksi jälleen katselimme tuntien jälkeen videoilta vielä uudelleen tiettyjä asioita. Oli myös mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset ovat kehittyneet vuodessa, kun mukana oli monia, jotka olivat viime kesänkin kurssilla.

Kursseilla lähdetään ihan perusasioista liikkeelle ja se on mielestäni todella hyvä asia. Ratsastuksessa harvemmin jaksetaan keskittyä oikeasti siihen, miten se istunta toimii, mitä kehossamme tapahtuu ja miten kaikki vaikuttaa hevoseen. Minusta perusasioihin on hyvä palata jo siksi, että silloin on usein helpompi ymmärtää oikeasti se, miten pienellä me hevoseen vaikutamme ja voimme vaikuttaa. Koska ajatus/tarkoitus on herkistää hevosta toimimaan mahdollisimman pienellä, niin meidän tulee ymmärtää mitä kehossamme tapahtuu.

Tekniikan osalta perusasioita ovat istuinluut, keskivartalon hallinta ja asento. Jo ihan pelkkä istuinluiden tarkastelu voi avata ihan uusia näkökulmia. Miltä istuinluut näyttävät ja miten ne oikeasti toimivat ja mikä kaikki siellä hevosen selässä onkaan hyvä tuntea. Miltä tuntuu silloin, kun selkää menee notkolle tai silloin kun selkä menee ylipyöreäksi. Jäntevyys on istunnan kannalta ratkaisevaa, ei liian lötkö spaghetti mutta ei myöskään jännittynyt joustamaton patsas.

Ponnistuksesta puhuimme jälleen myös paljon, toki teimme myös käytännön harjoituksia. Ilmapallojen kanssa, ihan vaan käsin kokeilemalla sekä jumppapallon päällä. Ratsastajat toki tekivät tätä myös hevosen selässä. Ponnistus on se, joka meitä pitää hevosen selässä ja se on voimassa koko ajan. Tilanteesta riippuu, kuinka paljon ponnistusta tarvitaan. Ponnistus on myös apuväline siihen mystiseen peräänantoon, sillä se kehittää energiaa, jonka voimme suunnata hevoseen.

Nyt aloin kuitenkin kirjoitella enemmän näitä teknisiä asioita vaikka ei ollut tarkoitus, minulla on jälleen monta sivua muistiinpanoja, osa on edellisen kerran toistoa ja osa tuli esiin vasta tällä kerralla. Mutta ei siitä tekniikasta nyt sen enempää, minulle tärkeitä asioita kursseilla on muitakin, kuten se, minkälainen fiilis kurssilla on ja miten minä koen opetuksen.

Omilla kursseillani peräänkuulutan aina avoimuutta, että ilmapiiri on sellainen, että voi sanoa mitä haluaa, kysyä jos on kysyttävää. Saa olla oma itsensä ja tuntea ja kokea asioita, ilman, että tarvitsee miettiä, mitä muut ajattelevat. Tällaisessa ympäristössä ihmisen on helpompi oppia ja laittaa itsensä likoon muiden edessä, se vaatii luottamusta sitä kohtaan, että muut ottavat sinut vastaan sellaisena kuin olet.

Katariinan kursseilla on tällainen fiilis, ihmiset ovat avoimia eikä ole havaittavissa minkäänlaista kyräilyä tai muiden arvostelua. Ei arvostella kanssa ratsastajia tai oppijoita eikä myöskään muiden hevosia, tuomitseminen puuttuu ja asiat otetaan sellaisina kuin ne ovat. Kun joku onnistuu, niin kaikki iloitsevat, muita kannustetaan eikä etsitä vikoja.
On mukava kuunnella ja katsoa ihmistä, joka selittää asiat niin, että jokainen ymmärtää ne, koska kaikki oppivat eri tavalla. Ja tottakai sillä on paljon merkitystä, miten opettaja suhtautuu, siitähän kaikki lähtee. Katariinasta voi sanoa, että hän uskoo itse siihen mitä ja miten opettaa, sellaista ihmistä on kiva kuunnella.

Ehkä palaan konkreettisemmin noihin tekniikka-asioihin myöhemmin, kun alan testata niitä Neiti C:n kanssa enemmän. Nyt kun saimme satulankin, niin pystyy taas hieman eri tavalla keskittymään siihen omaan istuntaankin hevosen ohessa.

Jos Biomekaniikka, hevoslähtöinen ajattelutapa, jossa oikeasti keskitytään ihmisen korjaamiseen ratsastuksellisesti (toki myös muuten), tietoisuuden lisääntyminen ja tunneasiat kiinnostaa, niin suosittelen Katariinan kursseja ehdottomasti!

9 kommenttia:

  1. Uh, missasin taas! Aina ajattelen, että haluaisin mennä, erityisesti kun luin sen viime vuoden postauksesi. En vaan ikinä huomaa/muista etsiä koska olisi. Liian erakko selkeästi!

    No, pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja kaivautua edes jonnekin CR-juttuihin, jotta omakin istunta aukeaisi ja kehittyisi joskus. (Tosin olin toukokuussa tunnilla ja nyt sentään osaan melkein nostaa laukan!)

    + onnea uuden ponin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, voin koittaa muistaa ensi kesänä ilmoitella sulle, kun on kurssit tiedossa!

      Kiitos! :)

      Poista
    2. Jee, kiitos! Tiedä vaikka jos joskus saisi tuon kopukankin mukaan jonnekin. Oon nin haaveillut ottavani sen CR/feldenkrais-kurssille ekasta alkaen, mutta... En vaan ikinä saa järjesteltyä. Eikä onnistu nytkään, kun Nti Nenämerkki ei ole kunnossa. :/

      Poista
    3. Voi ei, mikä sillä on? :O

      Poista
    4. Ei voi tietää... your guess is as good as mine. Se on nyt kuukauden verran ollut käytännössä seisomassa, alkaen rokotuksesta ja sen jälkeen aina tullut Jännää uutta. Epämääräisiä outouksia. Alkoi niskareagounnilla, sitten jalkoja jne. Kaviokuume? Rasitusvamma? Kolhuja? Jumi? Joku pinne? Jotain? Ei mitään? Nyt olen vähän kallistumassa kaikkien jalkojen kuvaamiseen ja katsotaan sitten.

      Poista
    5. Tilaa mut shiatsuumaan tai kranioimaan se ja katsotaan olisiko siitä apua? :)

      Poista
    6. Meillä oli shiatsupäivä joskus öö... viikko sitten. Se ei oikein tuntunut vaikuttavan suuntaan tai toiseen, paitsi että poni jäi sit torkuskelemaan. Tosin mähän olen tunnetusti aika laiska. ;) Torstaina(?) meillä oli vähän rankemman kaavan Masterson ja se tuntui auttavan. Tai sitten se vaan sattumalta päätti et enää ei olla Outona. En ymmärrä miksen koskaan muista katsoa kaikkia liikkeitä *ennen* kun aloittaa! Ke meillä on 'normihieronta'... (Ja kerrankin not by me, joten kiva nähdä mitä 'ulkopuolinen' löytää/havaitsee.)

      Emt kyl tota ponia ja sen oireita.

      Mä en tiedä kauheasti tuosta kraniosta, onko sulla ollut jotain postauksia siitä? Tai niitä yhteistyöblogijuttuja? (Ja jos, miksen oo huomannut ??)

      Poista
    7. Hmm, en ole välttämättä aiheesta itseasiassa tänne sen enempää kirjoitellut, voisinkin kirjoittaa sellaisen infopostauksen nyt kun tuli puheeksi!

      ..Muutamia blogeja on, joissa on kirjoituksia kraniohoidoista, linkitän ne vaikka siihen infopostaukseen, kun kaivan ne ensin esiin!

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)