perjantai 21. elokuuta 2015

Yhdessä tekemisen merkitys

Ehkä maailman söpöin turpa
Aiempi kirjoitukseni koski ihmisen ja hevosen omaa tilaa ja sitä miten tärkeänä asiana minä sitä pidän. Toistan vielä, että oman tilan voi käsittää monella tavalla, joillekin se tarkoittaa sitä, että koskaan ei saa tulla lähelle, joillekin sellaista kuin oma tila ei ole olemassakaan ja joillekin se on jotain muuta. Tämä on varmasti jälleen asia, josta jokaisella on oma mielipiteensä. Minulle oma tila tärkeä, sekä minun että hevosen. Rakastan sitä, että hevonen tulee omasta tahdostaan lähelle ja minäkin kyllä tykkään lähestyä hevosia, jutun juju onkin, että _miten_ se lähestyminen tapahtuu. Itse uskon siihen, että kun ihmisellä ja hevosella on selkeät linjat siinä miten ja millä mielellä lähestytään niin molemmat ovat onnellisempia.

Mutta jospa nyt vähän toiseen aiheeseen, joka tuli mieleeni omaa tilaa miettiessä ja josta halusin täällä kirjoittaa, että ei tule mitään sekaannuksia. Nimittäin yhdessä tekeminen, ei tehdä niin, että ihminen määrää ja  hevonen tekee tai toisinpäin, vaan asioita voidaan tehdä yhdessä. Minun näkemykseni mukaan se, että ihminen on aina vastuussa ei sulje pois yhdessä tekemistä eikä mitään muutakaan. Monet asiat ovat kontekstisidonnaisia, jolloin merkitystä on myös aina tilanteella.

Se mitä minä nyt ainakin aluksi Neiti C:n kanssa olen tehnyt on nimenomaan sitä yhdessä tekemistä, joka on tässä tapauksessa tarkoittanut sitä, että olemme lähinnä hengailleet yhdessä ja käyneet yhdessä lenkillä. Olen tutustuttanut C:tä ehkä hieman erilaiseen tapaan toimia kuin ennen ja lisäksi sitä on rohkaistu viettämään kunnon hevoselämää laumassa ja ulkona 24/7. Muutamien viikkojen sisällä minusta C on oikeasti alkanut oivaltaa tosissaan laidunelämää, onneksi nyt, kun ensi viikolla on muutto talvikotiin. Ensi kesänä sitten se onkin jo tuttua kauraa!

Jälleen lähti ajatukseni laukalle; palatakseni asiaan yhdessä tekeminen. On vaikea puhua roolijaoista, mutta joiltain osin voisi ajatella että ihminen on opastaja ja hevonen ohjattava, kun  sitten taas toisissa asioissa roolit ovat täysin päinvastaiset.
Ai mikä kesämaha?

Riippuu täysin hevosesta  ja ihmisestä miten toimitaan milloinkin  ja miten se kaikki näkyy ulospäin vai näkyykö se lainkaan. Ehkä yleistävänä esimerkkinä tilanne, jossa ihminen opettaa hevoselle, että on ok luottaa ihmiseen ja on ok antaa ihmiselle vastuu, ilman, että hevoselle tulee sellainen olo, että häntä ei kuunnella. Tässä ihminen siis ohjaa tai opastaa hevosta erilaisin asioihin, joko ihan arjen kaikissa askareissa tai sitten joissain tietyissä tilanteissa. Hevonen taas saattaa usein opastaa ihmistä tunteiden osalta ja läsnäolon osalta. Se kyllä kertoo milloin olet läsnä ja milloin et ja millä energialla toimit. Toki molempia näistä voi tapahtua myös toisinpäin.

Ehkä suurin syy miksi aloin tätä kirjoittaa on se, että halusin alleviivata sitä, että minulle myös hevosen tahdolla on merkitystä ja sillä, minkälaisella mielellä hevonen on. Tärkeää on ennen kaikkea rentous ja rauhallisuus, sillä ne luovat ensinnäkin sen maaperän, että mikään voi onnistua. Jos pohjatyötä ei ole tehty, niin se tulee esiin joissain tilanteissa varmasti.

Minun näkemykseni mukaan hevosen ei kuulu olla robotti, joka toimii ja tekee kaiken niin kuin ihminen sanoo. Toisaalta taas myöskään hevonen, joka tekee kaiken oman mielensä mukaan ei ole kovin mukava.
Tässäkin on siis kyse kultaisesta keskitiestä, ei ole joko tai vaihtoehtoa, vaan on riippuu tilanteesta vaihtoehto.

Sen eteen, että hevonen haluaa tehdä kanssasi asioita saattaa joutua tekemään paljonkin töitä. Mutta minä kuitenkin uskon, että ne haluavat olla tekemisissä meidän ihmisten kanssa, me emme vain saa hevosilta vaan me annamme aina niille jotain takaisin, se on vastavuoroista, kuten kumppannuus aina.

Yhdessä tekemistä ei voi pakottaa, mutta minusta sitä ei saa myöskään sillä, että ei ole mitään rajoja. Ei voi vaatia 100 prosenttista huomiota ihmiseen. Ellet sinä anna huomiota hevoselle vaan esimerkiksi selaat kännykkää samalla, niin miten voit vaatia hevoselta sinun huomiotasi?  Jos menet aina kiireessä tallille ja vaan teet asioita, miten voi olettaa, että hevonen tykkää siitä? Jos annat hevosen juosta ylitsesi tai vaikka potkia, miten se voisi kunnioittaa sinua?

Minä oikeasti ajattelin, että tulen kirjoittamaan teille selkeän kirjoituksen läsnäolosta ja yhdessä tekemisestä, mutta huomaan, että tämä on kaukana loogisesta ja ennemminkin sekametelisoppa. Aihe on kuitenkin toisaalta niin tolkuttoman yksinkertainen, mutta samalla niin monimutkainen. Luulen, että se johtuu meistä ihmisistä ja siitä, miten meidän päämme ja todellisuutemme toimii. Suoritamme liikaa, olemme jossain ihan muualla kuin tässä hetkessä, emme ajattele kokonaiskuvaa, mietimme liikaa mitä muut ajattelevat, keskitymme usein kaikkeen muuhun paitsi siihen mikä on olennaista.

Ja se on syy, miksi hevoset. Ne tuovat meidät kerta toisensa jälkeen tähän hetkeen, ne palauttavat meidät kerta toisensa jälkeen perusasioiden äärelle. Ja sillä hetkellä, kun sinä oivallat ja olet, niin teillä on yhdessä sellainen kumppanuus, missä ajatuksella ja tällä hetkellä on merkitys. Oma tila ja sen sellaiset asiat ovat merkityksettömiä, koska yhteisessä kuplassa on niin helppoa ihan vaan olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)