maanantai 19. lokakuuta 2015

Mikä ihmisiin menee?


Usein se käy mielessä, mutta jotenkin vaikea aihea puuttua siten, että saisin kirjoittamalla ajatukseni selkeästi esille. Olen asiaa ennenkin pohtinut mm. tässä blogikirjoituksessa, yllätyn yhä uudelleen ja uudelleen siitä, miten paljon ihmiset vänkäävät keskenään ja miten sitä omaa ainoaa oikeaa mielipidettään kerrotaan isoon ääneen samalla perusteluja esitellen.

Oli mielipide mikä hyvänsä, niin usein se esitetään kärkkäästi, näsäviisaasti, mukahauskasti tai sarkasmiin puettuna. Ilmeisesti se tekee kommentoijasta jotenkin nokkelan, mitä inhottavammin osaat asian pukea nokkeluuden pukuun sen parempi. Määritellään, kategorisoidaan ja yleistetään; käytetään kaikki nykypäivän termejä, joilla on oma kaikunsa: "kukkahattutäti", "tätiratsastaja", "hevosen esineellistäjä", "eläinrääkkääjä", "rollkurin harrastaja", lh-menetelmien käyttäjä, "narunpyörittelijä" ja mitä näitä nyt ikinä onkaan. Tarkoitus on kai saada mahdollisimman kattavasti tietynlaisia tunteita määritelmän taakse, ja tottakai ne kertovat ennen kaikkea siitä tyylistä, millä toimit ja oletko hyvä vai huono hevosihminen.

Jokainen ihminenhän käsittää termit ja sanat omalla tavallaan, omasta lähtökohdastaan käsin. Se mikä toiselle tarkoittaa hyvää hevostaitoa on toiselle täysin kammottavaa toimintaa ja toisin päin. Lähinnä minä ihmettelen sitä tyyliä, jolla asioista puhutaan tai kirjoitetaan. Kuka on väärässä ja kuka on oikeassa, kuka saa sanoa viimeisen sanan ja kenellä nyt sitten on eniten kokemusta ja näyttöjä. Sinulla ei voi olla omaa mielipidettä, jos et kykene perustelemaan sitä kovaan ääneen samalla muiden mielipiteitä ja ajatuksia lynkaten.

Mihin katosi avoin keskustelu? Terve, ystävällinen ja neutraali kyseenalaistaminen? Onko täysin mahdotonta keskustella asioista jos ei olla samaa mieltä? Onko se oma totuus ja mielipide aina ultimaattinen totuus?
Onko niin, että ei ymmärretä sitä, että se mitä omalla nimellään kirjoittaa nettiin voi olla tai on kaikkien nähtävillä? Anonymiteetista puhumattakaan. Tuntuu, että silloin kun anonyymius on mahdollista, tulee kaikki se paska näppikseltä ulos mikä vaan on ulos tullakseen..

Mikä meihin ihmisiin oikein menee? Voivatko ihmiset niin pahoin, että jonnekin täytyy päästä jakamaan sitä pahaa oloa? Mistä se viha oikein kumpuaa? Eikö sanoistaan tarvitse ottaa vastuuta, kun ne kirjoittaa nettiin omalla nimellään tai ilman nimeä? Tuleeko jollekin oikeasti hyvä mieli siitä, että rääpii päätään jokaisella, joka kehtaa olla eri mieltä?

Ymmärrän vaikeuden keskustelussa, jos asiat nähdään aivan eri tavalla. Mutta jotenkin omassa pimpelipom-kuplassani ajattelen, että avointa keskustelua voidaan käydä eriävistä mielipiteistä huolimatta. Kuka tietää, ehkä jopa joskus oppii jotain uutta, tai näkeekin jonkun asian aivan uudella tavalla. Tuntuuko se vain niin kammottavalta ajatukselta, että joskus jollain voi olla jotain sellaista sanottavaa, joka saattaa herättää itsessä omien ajatusmalliensa kyseenalaistamista? Voisiko olla niin, että hyvässä hengessä käydystä keskustelusta/kommentoinnista voisi tulla itsellekin parempi mieli?

Ja tarvitseeko kaikkien olla aina samaa mieltä, niinkö me täällä kehitymme?
Ja onko vastuuttomuus viety jo niin pitkälle, että sillä ei ole mitään väliä, mitä suustansa/näppikseltänsä suoltaa?

Tämä verbaalinen oksennus johtuu siitä, että olen lähipäivänä nähnyt ja kuullut jälleen niin monia keskusteluja, joissa lynkataan, haukutaan ja nauretaan toisille ihmisille jos he sattuvat olemaan eri mieltä jostakin asiasta. Se vain ihmetyttää minua kovasti, miksi nähdä sellainen vaiva? Ja onko se sinulta pois, jos joku on kanssasi eri mieltä?

2 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus!

    Viime aikoina minulle on tullut sellainen tunne, että mielipiteet ovat aina hirmuisen voimakkaita ja niiden taustalla pitää seistä 100%, perusteluineen. Niinsanotusti mustavalkoista. Minä taas en ole tällä hetkellä mustavalkoinen. En ole varma, en ole tutkinut asioita kovin syvältä, olen vain kiinnostunut ja utelias tietämään enemmän.

    Mustavalkoisessa ilmapiirissä on vaikeaa uskaltaa sanoa yhtään mitään, jos kokee olevansa vielä jokseenkin harmaa. Ja saa kaiken lisäksi pelätä että muut vetävät johtopäätöksiä, päättävät sitten puolestasi oletko musta vai valkoinen.

    Kuuntelemisen ja keskustelun taito, se tuntuu hieman kadonneen ja sitä kovasti kaipaan. Että minäkin uskaltaisin taas bloggailla omia ajatuksiani, olivat ne kuinka keskeneräisiä tahansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!

      Se on juuri näin. On vaikeaa olla epävarma tai avoin, etsivä ja monipuolisesti kiinnostunut, kun pitäisi olla ja mennä johonkin lokeroon.
      Ehkä tällä informaatiotulvalla ja jatkyvällä ärsykkeiden yliannostuksella on sellainen vaikutus, että halutaan yksinkertaistaa ja laittaa asioita laatikoihin, koska aivot haluavat yksinkertaista..

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)