torstai 5. marraskuuta 2015

Ratsastustunnilla



Olen käynyt Celinan kanssa ratsastustunnilla ajoittain, ihan vain, jotta tsekkaamme tilanteen ja sen missä mennään. Taukoa voi olla välissä paljonkin, mutta minusta välillä on tosi hyvä käydä jonkun muun silmän alla, saada kommentteja omasta ratsastuksesta ja hevosesta. Tällöin on myös helpompaa keskittyä siihen, onko joku asia muuttunut tai kehittynyt matkan varrella.

Tänään oli jälleen siis ratsastustunnin vuoro. Halusin ensinnäkin, että opettajani tsekkaa rungottoman Freeformin sopivuutta Celinalle, koska olen itse hieman skeptinen. Välillä olen varma, että se ei sovi ollenkaan ja välillä taas se on minusta ihan ok. Satula ja sen sopivuus on kuitenkin minun prioriteettilistallani aika korkealla, jonka vuoksi olen ehkä ajoittain liiankin skeptinen.

Ja suoraan skeptisyydestä pääsemme toiseen osioon eli siihen, kun olen ajoittain hyvin vakuuttunut siitä, että en osaa ratsastaa, istun ihan vinksallaan ja mitä kaikkea sitä sitten matkan varrella keksinkään.

Ensinnäkin totesimme yhteistuumin, että Neiti C on muuttunut kovasti ja hyvään suuntaan tänä aikana. Jatkuva pään nostelu ja jännittyneisyys alkaa olla taaksejäänyttä elämää ja ylälinja  alkaa tulla esille, olen siis tehnyt jotain oikein, hyvä mää ja C!

Tunnin teemana oli hyvät ravisiirtymiset ja hevosen ennakointi ja liian herkästi reagointi minuun. Eli hyvät ja puhtaat siirtymiset askellajien välillä ja samalla se, että hevosen tulisi odottaa oikeasti jotain apua eikä lukea minun ajatuksiani tai jokaista pientä kehonliikettä liian tarkasti.
Neiti C oli aluksi hieman tahmea (olisiko taas kiima tulossa), mutta alkukankeuden jälkeen se oli oikein ok. Satulakin näyttäisi olevan ok, mutta en pääse eroon ajatuksesta, että joku siinä mättää.
Kuka vaihto mun hepan muumiin?

Rungoton on siitä hyvä ja huono satula, että se on aika armoton istunnalle. Ja koska täällä huutelee ikuinen istuntaperfektionisti, niin ajoittain olen aika helisemässä. Kehotietoisuus eli se, että tuntee aika tarkasti mitä omassa kehossa tapahtuu ja miltä se tuntuu on välillä hieman haastavaa. Itsehän olen sitä mieltä, että istun tosiaan ihan miten sattuu ja aivan vinossa joka suuntaan. Ja jos korjaan jotain, se valskaa jostain muualta. Minun päässäni tämä minun vinouteni ja rungoton on siis huono yhdistelmä, koska koen itse olevan tosi vinossa. Tunne vinoudesta ja realismi on kuitenkin aika eri asiat ja oikeasti se tuntemani todella huikea vinous ei ole ihan niin kammottavaa kuin mitä kuvittelen. Ehkä puhumme enemmän hienosäädöstä, mutta minulle se tuntuu isolta.

Mutta tunti oli siis kaikinpuolin hyvä tsekki, (tietenkin, kun voi todeta, että ollaan tehty hyvää työtä). Satula vaikuttaisi olevan hyvä ja Celina on rentoutunut ja alkanut käyttää kehoaan paremmalla tavalla. Se astu takapäällään jo paremmin alle ja alkaa käyttää kaulaansa enemmän eteen ja alas kuin ylöspäin. Opettajan sanoin nyt olemme siinä tilanteessa, että C:n kanssa voisi aloittaa "kunnon treenin".. Mikä meidän tapauksessa tarkoittanee lisää hihhulointia ja metsäilyä. Istun edelleen vinossa, mutta pienellä kylkityöskentelyllä ongelma pienenisi varmaan aika paljonkin, eli keskivartalotreeniä minulle!


Meidän tallilla on muuten hauska kissa, joka on nyt jostain  syystä päättänyt, että hän  haluaa hengailla meidän kanssa. Lähtiessämme maastoon se kävelee tietyn ajan perässä, pellolle se tulee lähisölle hengailemaan ja kentällä se myös vaaniskelee ja syöksyilee tai vaan odottaa. Ja kun lopetamme se lönköttelee meidän kanssa takaisin tallille. Meillä on selkeästi uusi henkinen valmentaja.
Tänään se alkoi jo tallissakin seuralliseksi ja tuli makoilemaan C:n loimien päälle silloin, kun olimme tallissa puuhastelemassa. Ilmeisesti hän haluaa olla meidän ystävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)