keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Jännitystä elämään

Ensilumen tulo/kylmyys/tähtien asennot/muut hevoset maastossa/tai joku muu määrittelemätön aiheutti meille jännityselämän reilu viikko sitten. ..Ja siitä asti olemme jännittäneet enemmän tai vähemmän kaikkea mikä liikkuu tai ei liiku ja kaikkea joka on tallin pihassa tai vähän kauempana.

Meillä on ollut siis osittain jänniä päiviä ja rentous on ollut ajoittain vain joku kaukainen tunnetila, johon ei ole ollut kosketuspintaa.

C on kyllä siitä mukava, että sen reaktiot ovat suhteellisen pieniä. Ehkä enemmän minua itseäni häiritsee, että selkeästi jännän äärellä huomio herpaantuu ja kun liikkuvia osia on tarpeeksi, ei voi enää muuta kuin tarkkailla tilannetta ja toimia tallipoliisina.
"Kyllä täältä vielä ruokaa löytyy!"
"Ai mitä mulla on muka naamassa?"

Tällä viikolla jopa kentällä on pimeällä pelottavaa, vaikka siellä on siis valot. Olen jo miettinyt mielessäni, että mitä tapahtui,  mikä aiheutti tämän omituisen taantumisen. Onko se kipeä, oliko se vaan lumen tulo ja ekat pakkaset, eikö vain joku muu asia mennyt  nyt laisinkaan hyvin vai häh.

Olemme siis tehneet asioita normaalisti, mutta palauduimme hieman sellaiseen alkuaikojen huolestuneisuuteen.

Kunnes eilen, eli reilu viikko myöhemmin, olimme kentällä. Menin sinne sillä ajatuksella, että juoksutan Celinaa ja teen jotain pientä. Lopulta en kuitenkaan juoksutellut, kun intouduin tekemään maastakäsittelyharjoituksia; painonsiirtoa, myötäystä, kävelyä ajatellen lapaa eli lapaharjoituksia. Ja siinä touhutessamme yhtäkkiä tajusin, että kaikki se jännittyneisyys oli poissa.

Kentältä lähtiessä pimeässä tapahtui hassuja: C käveli rentona, mutta voimakkaasti pöristen kaatuneiden "tötsien" ja lankkujen luokse, jotka olivat kaatuneet tuulessa. Nämä siis toimittavat kentän aidan virkaa. Se haisteli niitä ja pörisi lisää, mutta nyt ihan avoimena ja rentona. Tutkittuaan asiaa tovin siirryimme muutaman metrin eri suuntaan, siellä oli musta muutaman metrin pitkä iso musta putki. Pöristely jatkui, mutta edelleen rentona.
Tuolla meni saletisti joku!!
Hassua asiasta tekee se, että minulle tuli sellainen olo, että C kertoi näiden asioiden olleen kentällä pelottavia. Kentälle päin näkyy kaatuineista tötsistä musta ympyränmallinen reikä, enkä tiedä miltä se hevoselle näyttää, ehkä hevosensyöjältä joka vaanii?
Siinä me sitten seisoskeltiin ja C pörisi ja tutki näitä hevosensyöjiä. Olen nyt opettanut sitä siihen, että pelottavia asioita mennään haistamaan ja tutkimaan ja siitä saa karkkia.

Tänään sitten sama juttu, mutta nyt kävimme tutkimassa ison ja pelottavan pihan kaikki mahdolliset kauhat ja peräkärryt. Pimeässä, pöristen mutta rentona. Muutama päivä meni ihan jännityksessä ja sitten asiasta päästiin yli.

Selkeästi näkee, kuinka se miltei kasvaa kymmenen senttiä korkeutta, kun se uskaltaa katsoa asioita uteliaasti ja huomaa, ettei tapahdukaan mitään ja itsevarmuus kasvaa. On se vallan sympaattinen tyyppi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)