keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Maastakäsin työskentely, versio 1.2

Eräs kirjoitukseni löytyy miltei aina suosituimpien tekstieni listalta, se on teksti, jonka olen kirjoittanut maastakäsittelystä vuonna 2012. Olen kirjoittanut tekstin alkuun myöhemmin pätkän, jossa kerron, että tällä hetkellä käsitän asian hieman eri tavalla. Ehkä joidenkin mielestä erot ovat pieniä, mutta minulle ne ovat merkityksellisiä.

Olen varmasti sivunnut maastakäsittelyä hyvin monissa kirjoituksissani, mutta tässä nyt tällainen päivitetty versio. Vuodesta 2012 on siis tultu tähän pisteeseen:

Peruajatukseni on varmasti sama; arvostan kunnioitusta, luottamusta, selkeitä pelisääntöjä ja yhteistä tekemistä. Jokainen haluaa käsitellä hevosia omalla tavallaan ja jokainen toimii omalla tavallaan yrittäessään saavuttaa omat päämääränsä. 

Aiemmassa kirjoituksessa kerroin jonkin verran pyöröaitaustyöskentelystä ja picaderosta. Viimeisten vuosien aikana jo olosuhteiden vuoksi on tilanne ollut se, että omien ja vieraiden kanssa on harvoin ollut tarjolla kyseisiä välineitä. Niinpä olen soveltanut ja oppinut uutta. Varmasti edelleen hyötykäyttäisin koulutusaitauksia, jos sellaiset olisi, mutta ilmankin selviää oikein hyvin.

Koulutusaitaustyöskentelyyn kuuluu luonnollisena osana usein se, että hevoselta haetaan huomiota ihmiseen. Tiivistettynä haet huomion tavalla tai toisella, työstät hevosta siinä samalla tai sen jälkeen (riippunee tavoitetasosta) ja lopetat, kun olet tyytyväinen ja hevonen toimii. Jollain tasolla varsinkin pyöröaitaustyöskentelyyn kuuluu hevosen ajaminen, se halutaan liikkeelle tai vaihtamaan suuntaa tietyllä tavalla ja useasti se ajetaan pois ihmisen luota, paitsi silloin, kun se toimii ja saa tulla ihmisen luokse ja olla rauhassa. 
Minun kanssani saa olla vapaasti eri mieltä, mutta itse olen todennut, että tämä ei ole paras mahdollinen vaihtoehto, minun mielestäni.
Miksi näin?
Koska painotan rentoutta ja siihen liittyvää tahdikasta liikettä. Koska en tällä hetkellä usko perinteiseen johtajuusajatteluun. Ja koska mielestäni hevosen kanssa tehtäessä tärkeintä on saada onnistumisia ja hyvää mieltä sekä kivutonta ja helppoa itsensä kantavaa liikettä, joka auttaa hevosta muissakin tilanteissa olemaan kehonsa kanssa ja sitä kautta olemaan myös mieleltään rento ja avoin.

On edelleen tärkeää, että yhteiset pelisäännöt on selvillä. Näihin liittyy mm. se, että ihmisen päälle ei kävellä, ei litistetä tms. Hevonen ei voi vetää ihmistä perässään miten sattuu ja liikkua minne ja miten päin haluaa. Mutta ihmisen rooli ei ole käskijän rooli, ihmisen rooli ei ole autoritäärisen simputtajan rooli. Kunnioituksen olisi hyvä olla molemmin puolista.

Usein törmää jokotai-ajatteluun; joko hevonen ei saa silmäänsä liikuttaa ilman ihmisen lupaa ("minä olen johtaja") tai sitten ei ole mitään sääntöjä (hevonen saa tehdä ihan mitä sitä huvittaa). En tiedä johtuuko se ihmisen halusta pitää kaikki yksinkertaisena, lokeroituna ja mustavalkoisena vai onko ongelma enemmänkin sisäinen sellaisella tasolla, että ei tiedetä miten olla selkeä ja määrätietoinen ilman kovuutta tai miten asettaa rajoja ja seistä niiden takana ilman, että siitä tulee itselle tunne, että se on väärin, jolloin ei sitten ole mitään rajoja.

Kymmenen pisteen kysymys onkin sitten se, että miten sen hevosen kanssa tehdään asioita?
Korostan vielä kerran, että kerron vain ja ainostaan omasta näkökulmastani: Hevosen kanssa tehdään asioita yhdessä. Ja mitä se sitten tarkoittaa? Sinä ihmisenä kyllä voit ja saat päättää mitä teette, mutta sillä on merkitystä miten. 

Otan esimerkin, jotta havainnollistaminen olisi helpompaa.
Celina oli minulle tullessaan sellainen, että se käveli mielellään narun pituuden verran edessäni, ei se lähtenyt mihinkään, mutta ei varsinaisesti myöskään välittänyt minusta siellä narun päässä. Se tuli myös helposti lapa edellä minun päälleni, joko siksi, että satuimme kävelemään liian lähekkäin tai sitten se väisti jotain näkemäänsä ja oli sitä mieltä, että on ihan ok väistää ylitseni. Kaksi hyvin yleistä "ongelmaa", monia nämä eivät haittaa, mutta molemmat ovat minulle sellaisia asioita, joita ensimmäisenä haluan hevosen kanssa harjoitella ja työstää pois. 

Kävellessä harjoittelu tapahtuu tavallaan itsestään, usein pidän raippaa mukana, jotta minulla on pidempi käsi. Jos hevonen lähtee etenemään liikaa edelleni pysäytän/hidastan sitä raipalla laittamalla sen sille "esteeksi", tämän lisäksi hidastan omaa liikettäni ja pidän huolta siitä, että hengitykseni kulkee ja olen rento. Ajatuksena on kertoa hevoselle, että oikeastaan on parempi, että minä kuljen "edellä"/päätän vauhdin. Joskus kehitys tapahtuu nopeasti, toisinaan hitaammin. On hyvä myös huomioida, että jännässä tilanteessa hevonen palaa helposti ensiksi oppimaansa, eli on hyvä muistaa olla pitkäjänteinen ja kärsivällinen. Tämä on asia, jonka kanssa varmasti itse kullakin on omat haasteensa.
© Anniina Gullans
Lapa-asiassa taas olen todennut hyväksi ensiksi ihan riimunnarun päässä tapahtuva harjoittelu, jota voi tehdä kävellessään missä vaan tai sitten kentällä. Kaikki lähtee siitä ajatuksesta, että olette tekemässä asiaa x yhdessä, eli molempien huomio on teidän tekemisessä. Tämäkin saattaa viedä aikaa, hevosen ja ihmisen huomio saattaa herpaantua useinkin ja se on täysin ymärrettävää. On hyvä aloittaa lyhyillä toistoilla, palkita aluksi pienestäkin yrityksestä ja antaa lepotaukoja. Kun jollain tasolla huomio on yhteisessä tekemisessä voidaan esimerkiksi ensin loivalla ympyrällä keskittyä lapaan; mihin suuntaan liike lähtee, millä nopeudella ja missä vaiheesa kannattaa antaa apu, joka lapaa ja etujalkaa ohjaa. Tarkoituksena siis saada lapa menemään muun hevosen kanssa suorana omalla urallaan eikä astumaan esimerkiksi kohti ihmistä. Tämä harjoitus pehmentää myös niskaa, koska jännittyneellä kaulalla/niskalla harjoitus ei onnistu.
Tätä kautta harjoitus siis vaikuttaa myös hevosen mielentilaan ja sen koko kropan tekemään liikkeeseen.
Nykyisin ehkä ennemminkin siis aloitan hevosen vierestä ja pikkuhiljaa lisään välimatkaa hevoseen, jolloin yhteys kuitenkin säilyy. Edellä mainittua lapaharjoitusta esimerkiksi voi tehdä niin, että hevonen on irtona joko lähellä ihmistä tai vähän kauempana.
Perimmäinen ajatus ei ole siis saada hevosta vain tekemään mitä ihminen pyytää ja seuraamaan lampaana, koska ihmisen lähellä on "turvallista", vaan se on enemmänkin konkreettisesti yhteistyötä, ohjaamista, tukemista ja lopulta, jos/kun palaset loksahtavat kohdalleen, saumatonta yhteistyötä hevosen kanssa.

Kaikki kuulostaa ja näyttää aina niin yksinkertaiselta, itse olen kuitenkin huomannut, että tällä tavalla tehdessä "joutuu" enemmän keskittymään siihen omaan tekemiseen ja mielentilaan. Tekniikka ja juuri millilleen oikea linja/liike ei ole se tärkein juttu, vaan se, että on tietoinen tapahtuvista asioista ja siitä, millä mielellä on itse ja millä mielellä on hevonen. 
Tämä vaatii ihmiseltä sitä, että tietää suunnilleen mitä on tekemässä, muistaa pitää kiinni rajoista ilman negatiivista energiaa, uskaltaa päästää irti tietyistä kaavoista, on tietoinen kehostaan ja mielestään ja avoin erilaisille tuntemuksille.
Oman matkani ja kehityskaareni aikana olen kuitenkin todennut, että tämä on kaiken sen vaivan arvoista.
En voi enkä osaa lokeroida omaa tekemistäni mihinkään kategoriaan, koska siinä on piirteitä ja vivahteita monista. 

Yksin tärkeimpiä asioita on myös muistaa, että me olemme ihmisiä ja inhimillisiä olentoja; kaikilla menee joskus hermot, kaikilla on huonoja päiviä, aina ei voi onnistua ja joskus ihan kaikki menee päin mäntyä, joskus kaikki menee täydellisesti, hevonen toimii kuin ihmisen mieli, itse on tietoinen ja zen koko ajan jne. ja tämä kaikki on aivan yhtä ok.
Uskalla kuitenkin katsoa kaikkia hetkiä yhtä neutraalisti ja niistä oppien, sillä pääsee jo aika pitkälle.


© Anniina Gullans

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä kirjoitus!
    Me tehdään oman hepan kanssa välillä maastakäsin harjoituksia. Se on tosiaan mukavaa "keskustelua" hevosen kanssa ja usein päättyykin ihan erilaisiin fiiliksiin kuin ratsastuksen jälkeen. Silloin ollaan tehty todella tiivistä yhteistyötä, koen että tämä auttaa ratsastuksenkin kanssa! Hevonen kuuntelee paljon paremmin. Välillä tehdään pari peruutus tai kääntymis harjoitusta ennen ratsastustakin, mukavasti on heppa kuulolla jo ennen selkään nousua ja työt on helpompi aloittaa. Reilua molemmille :)

    essiwagner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi!

      Tuo on totta, maastakäsittelyssä tekee hevosen kanssa usein asioita hieman eri tavalla ja sitä samaa ajatusta on sitten helpompi siirtää sinne selästäkäsin tekemiseenkin. :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)