sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Oivalluksia kehittymisestä


Meillä on ollut nyt viikoilla Celinan kanssa aina kenttäsulkeiset, koska työt ja pimeys haittaa harrastusta. Metsään ei viitsi pilkkopimeässä lähteä,koska siellä saattaa vaania ties mitä olioita. Kyllä, minulla on liian hyvä mielikuvitus.

Myönnettäköön, että en ole mikään kenttätyöskentelyn paras ystävä. Vaikka tykkään hioa pieniä asioita ja varsinkin käyntiä, niin usein en jaksaisi liikaa keskittyä siihen mitä ja teen ja missä kohden, saatan siis ajautua matkusteluun ja fiilistelyyn.
Nyt C:n kanssa olen ehkä hieman petrannut ja meillä on ollut ihan selkeitä teemoja tässä kesän ja syksyn aikana. Kuten olen aiemminkin kertonut, olemme ensisijaisesti hakeneet kaikessa rentoutta ja sitä kautta pehmeyttä ja tuntumalla olemista.

Kun tajusin (mitkä pitkät piuhat), että pimeys tarkoittaa meille paljon kentällä työskentelyä, en ollut rehellisesti sanottuna kovin innostunut. Jotenkin ajattelin mielessäni, että tuherramme aina samojen asioiden äärellä päivästä toiseen ja mietin vain, miten tylsää se on. Tavoitteellisen hevosenomistajan palkinto, täällä bingo! (huomioi sarkasmi toim. huom.)

Muutama päivä sitten oivalsin jotain ja samalla totesin, että olen minä välillä vähän toope. Oivallus oli se, että C on parantunut huimasti. Vaikka meillä on jänniä päiviä ja hetkiä, niin se alkaa oikeasti hakeutua itse tuntumalle ja se tekee sen rennosti ja pehmeästi. Pää nousee jännittyneenä ylös enää silloin, kun sitä oikeasti jännittää, joka ei ole enää enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi se on alkanut taipua rehellisesti, se astuu hyvin alleen ja molemmat lavat alkavat olla jollain tasolla pehmeästi liikutettavissa.

Vasen lapa oli aluksi ehkä isoin ongelma, se edellä mentiin joka suuntaan ja oli ihan sama, yritinkä oikoa sitä vai en. Tällä hetkellä alan kuitenkin paikallistaa meidän todellista "ongelmaa" oikeaan lapaan/etujalkaan ja vastakkaiseen takajalkaan. Sipulinkuorimisefekti näkynee siis myös tässä asiassa. Vasenta lapaa tarvitsee ehdottomasti auttaa paljon, mutta sen kustannuksella ei saisi tapahtua myöskään liikaa asioita. Myös vasemmalle pehmeästi kaulan taivuttaminen on haasteellista, C on ilmeisesti oppinut tavan, jossa se yrittää taivuttaa kaulaansa vähän väärästä kohdasta ja kaikki pehmeys katoaa, nyt olemme tähän kiinnittäneet huomiota erityisesti maastakäsin ja sekin alkaa pikkuhiljaa sieltä pehmetä ja liikkua oikeasta välistä.

Hämmästystä aiheutti siis vielä se, että tajusin, että on syy siihen miksi olen työstänyt tiettyjä asioita ja on syy siihen miksi C on parempi: Koska olen ratsastanut sitä tietyllä tavalla. Toope olen siksi, koska ihan oikeasti en tajunnut, että saan sen kanssa jotain hyvin konkreettista aikaiseksi lyhyessä ajassa. Vaikka käyn ajoittain muitakin hevostensa kanssa auttamassa, niin jostain syystä sen oman kanssa olen aina sitä mieltä, että en osaa mitään ja teen vaan jotain sinne päin. Tai no, ainahan minulla on sellainen olo, että en osaa mitään. Mutta silloinhan on siistiä, kun voi aina oppia niin paljon uutta! Ihana oivallushan tämä oli, onneksi aina kuitenkin myös kulkee mukana tietous siitä, että mitä enemmän ymmärtää sen enemmän ymmärtää myös, että ei tiedä eikä osaa vielä yhtään mitään.

Ja koska fiilistelin Neiti Rentoutta ja hänen uutta polkevaa raviaan, niin toki, kun kävelimme välikäyntejä iltana eräänä, kentän aidat kaatui kovan tuulen takia. C:llä on halutessaan hyvin pitkä laukka-askel, sen opin tuolloin kun liikuimme sekunnissa kentän reunasta toiseen. Räsynykkena oleminen on ajoittain viihdyttävää ja palauttaa allekirjoittaneen sopivasti takaisin maanpinnalle.
Hyvä meiän joukkue!

4 kommenttia:

  1. Hei! Olisi todella mielenkiintoista nähdä työskentelyäsi C:n kanssa videolla:) Sinulla on todella mielenkiintoisia ja hyviä kirjoituksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      Kiitos palautteesta!
      Videot olisivat itsellenikin mieluisa lisä, niistä oppii ja näkee niin paljon itsekin.
      Kuvaajia ei kuitenkaan juuri ole ja talven pimeys vielä vähän lisää haastetta. Viimeistään keväämmällä, kun vähän kirkastuu, saan sitten yksinkin videomateriaalia kuvattua. :)

      Poista
    2. Mä voin tulla kuvaamaan :))))

      Poista
    3. Joo, jee!
      Sovitaan vaan joku hyvä päivä (..eli että ei tule vettä saavista kaataen) :)

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)