lauantai 13. helmikuuta 2016

Sellaisena kuin hevonen on

Äly & Väläys
Celina on ollut minulla nyt noin puoli vuotta, toisaalta pitkä aika ja toisaalta lyhyt. Oli kyseessä sitten uusi tai vanha hevostuttavuus, niin usein me haluamme hevosen olevan jonkunlainen, sellainen meille sopiva. Siitä syystä myös joskus käydään kokeilemassa ja katsomassa monia hevosia tai samaakin hevosta useammn kerran, ja sehän on täysin ok.

En oikein tiennyt mitä etsin hevoselta, kun C:n ostin. En ollut voinut tehdä määritelmiä, sillä en ollut ostamassa hevosta laisinkaan. Muutamille kavereilleni olin todennut, että seuraavan hevoseni tulee olla tamma, pilkullinen ja järkevä. Omassa päässäni olin keksinyt combon, jota ei olisi mahdollista löytää. Mutta niin kuin usein käy, teki elämä käytännön pilan ja niin Neiti C astui mukaan kuvioihin. Kävin katsomassa ja kokeilemassa sitä kerran ja päätös syntyi tämän kokemuksen perusteella. Aiemmat hevoseni olen tuntenut pitkiä aikoja ennen kuin ne tulivat minulle, nyt tein täysin päinvastoin.

Uuden ja täysin vieraan hevosen kanssa ollaan aina tyhjällä sivulla, kirjan aiempia sivuja täyttävät sekä ihmisen että hevosen kokemukset. Mitä enemmän ihmisellä ja hevosella on ikää, sen enemmän niillä on tarinoita jo takanaan.
On eri asia käydä työstämässä jonkun muun hevosta ja olla ulkopuolinen, se on asia erikseen. Nyt kirjoitan oman hevosen kanssa olemisesta ja siihen suhtaumisesta.

Oma hevonen on aina oma ja siihen liittyy, ainakin minulla, tietty tunnelataus. Minun kohdallani vielä aika iso sellainen, tai siltä se ainakin tuntuu. Tunnelataus tuo aina mukanaan omia juttujaan; osaako asioita katsoa objektiivisesti, osaako ajatella mikä on hevoselle parasta, tuleeko jollekin sokeaksi, kiinnittääkö johonkin aika merkityksettömään asiaan liikaa huomiota ja niin edelleen. Se mikä tunnetila mistäkin asiasta tulee määrittää aika paljon, koska me elämme ihmisinä suhteellisen paljon niiden varassa, halusimme sitä tai emme.

Kuten sanottua, olen ollut itselleni uudenlaisen tilanteen edessä. Löysin hevosen, joka ei ollut minulle tuttu ja josta tuli omani. Tunnelataus oli siis mukana alusta saakka, vaikka en tuntenut koko hevosta eikä se minua. Minulla oli päässäni ja kehossani kokemuksia edellisistä hevosista ja samaan aikaan minulla oli mielessäni kuva hevosesta, joka olisi juuri minulle täydellinen. (siis omasta mielestäni, jolloin ehkä mielikuva täydellisestä hevosesta on täysin väärä toim.huom.)
Tavallaan hyvin mielenkiintoinen tilanne sellaisen ihmisen näkökulmasta, jota kiinnostaa henkinen kasvu, sillä sitähän uuden opetteleminen uuden hevosen kanssa on. Kohtaako odotukset ja todellisuus, onko hevonen nyt juuri sopiva vai ei jnejne.

Reilun puolen vuoden aikana mm. tällaiset teemat ovat nostaneet päätään minun elämässäni uuden hevosen kanssa:


Hyväksyntä
Tällä hetkellä tärkein oivallukseni on ollut se, että monet asiat menevät eteenpäin hyväksynnän kautta. 
Ei ole olemassa muottia, johon voit hevosen laittaa, jotta se olisi juuri sopiva. Kun tutustuu hevoseen ja oppii asioita siitä, niin huomaa minkälainen persoona sillä ja miten se toimii erilaisissa tilanteissa. Matkan aikana voi myös huomata isompia ja pienempiä muutoksia ja kaikki ei mene siihen muottiin, joka omassa päässä on. Niin sen kuuluu ollakin, oppimisesta tulee suuri osa lajin motivaatiosta, ainakin minulle.
Eli hyväksy hevonen sellaisena kuin se on.

Prosessi vie aikaa
Muutokset ovat usein ihmisille vaikeita ja niin ne ovat hevosellekin. Eläimelle, jolle rutiininomaisuus on tärkeää ja luo turvallisuutta, on annettava aikaa sopeutua uuteen. Joskus voi tuntua, että mitään kehitystä ei tapahdu ja toisinaan huomaat, miten paljon olette yhdessä jo kasvaneet.
Kaikki uusi tarvitsee aikaa että siitä tulee rutiinia ja vanhasta pois oppiminen vie sitäkin kauemmin. Prosessi ja siinä oleminen on tärkeä osa koko hommaa, itseasiassa se on koko homma.

Armollisuus 
Mitä enemmän tietää ja ymmärtää sen enemmän ymmärtää ettei tiedä yhtään mitään. Tieto lisää tuskaa ja sitä rataa..
On tärkeää muistaa olla armollinen itseään kohtaan ja tietenkin myös hevosta kohtaan. Jos toimii aina parhaan tietämyksensä mukaan, niin silloin tekee aina sen hetkisen parhaansa. Todennäköisesti vuoden päästä katsoessasi taaksepäin toteat olleesi täystoope, mutta se on elämää.

Luottamuksen merkitys
Ikuinen lempiaiheeni; miten paljon luottamuksella on tekemistä niin monen asian kanssa, kun toinen osapuoli on hevonen. Luottamus kasvaa pikkuhiljaa, sitä edesauttaa pehmeys, reiluus, määrätietoisuus ja selkeys. Luottamus syntyy myös tuntemisen ja tiedostamisen kautta, opettele tuntemaan hevosesi ja anna sen oppia tuntemaan sinut.

Yhteinen matka kasvattaa
Jos palataan vielä siihen, että mikä on ajatus omasta hevosesta omassa päässä ja mikä on todellisuus, kun se elävä olento tulee mukaan kuvioihin.
Meillä on aina odotuksia ja varmasti usein mielissämme haluamme kaiken menevän täydellisesti ja hevonen toimii ajatuksella ja alkaa vielä kasvattaa yksisarvisen sarveakin päähänsä.

Luulen, että useimmiten kuitenkin totuus on toinen. Matka ja oppiminen on hevosen kanssa yhteinen ja se muokkaa niin hevosta kuin ihmistäkin; opettaa niitä asioita, joita pitääkin oppia ja ehkä unohduttaa sellaisia asioita, joilla ei ole niin suurta merkitystä.
Kuulostaa niin kliseiseltä, mutta kaikessa on kyse siitä matkasta; sillä opitaan, onnistutaan ja tehdään virheitä. Siellä kasvetaan ja taannutaan, siellä hitsaudutaan yhteen.

Miten edes voisit nyt tietää mikä on sinulle täydellinen hevonen esimerkiksi vuoden päästä, matkallahan on niin monta muuttujaa.

Minkälaisia kokemuksia teillä on uusiin hevosystäviin tutusmisesta?

8 kommenttia:

  1. Tässä tiivistyy yksi syy, miksi teetin itselleni varsan :) Kun yhteinen taival on alkanut kutakuinkin sikiökalvojen sisältä poistumisen jälkeen, ei ole samalla tavoin tarvetta tutustua uuteen tai kummakaan opetella muuttamaan tapojaan. Yhteen on kasvettu ja yhdessä opeteltu alusta asti. Suurena apuna toimi vielä alkuun emä, joka yhdisti meitä suuresti myös varsan kanssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, tuo on kyllä ihan omanlaisensa tapa! :)
      Ja vielä tuo tuttu emätamma tuo jo mukanaan kuitenkin jonkinlaisen tuttuuden koko hommaan.

      ..Minäkin kyllä hieman salaa haaveilen Celinan varsasta, jospa jossain vaiheessa..

      Poista
  2. Mä uskon vahvasti, että mun tämän hetkinen hevonen on se mun "elämäni hevonen". En tiedä miten on voinut käydä niinkin hyvin, että olen löytänyt täydellisesti mulle sopivan hevosen, vaikkakin täydellisen väärään aikaan elämässä (opinnot, ei vakituista työtä ym.). Se ei silti poista sitä todellisuutta, että mun ensimmäinen heppa (pilkullinen harmaa tamma ;)) oli mulle täydellinen hevonen siihen tilanteeseen, missä sen mulle hankin :)

    Aika, oppiminen ja tavoitteet muuttaa melko radikaalisti sitä, minkälainen hevonen on missäkin vaiheessa elämää täydellinen. Jos hyvin käy, löytää jonkun valioyksilön, joka kulkee matkalla mukana pystyen mukautumaan sun tarpeisiin. Ja siitä ystävästä kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni. Siksi mullakin edelleen on hevonen, kun uskon löytäneeni sen oikean ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen uskonut jokaisen hevoseni kohdalla, että ne ovat tulleet juuri siihen elämäntilanteeseeni oikealla hetkellä ja näin ollen olleet/ovat niitä "elämäni hevosia". :)

      Usko siihen, että on löytänyt sen oikean auttaa aika paljon eteenpäin, koska se laittaa myös meidät tekemään asioiden eteen jotain ja muuttumaan tarpeen mukaan tai sopeuttamaan omaa toimintaamme. Ja juuri tästä on minusta koko prosessissa kyse.
      Toki tavoitteet tuovat mukanaan omat tekijänsä ja joitain rajoituksia voi hevosen kanssa tulla; shetlanninponilla ei mennä hyppimään 130 rataesteitä tms. :)

      Poista
  3. Ihana postaus jälleen Suvi! Ja ajankohtainen asia meilläkin. Suoraansanoen pelkäsin tulevaa kulttuurishokkia, olihan Oodi minulle jo niin tuttu ja rakas. Onneksi Fantti on ollut hurjan hieno persoona ja kaikessa niin vastaanottavainen. Tuntuu että suorastaan imetään jatkuvasti toisistamme tietoa ja opitaan hetki hetkeltä lisää.

    Henu sanoi sopivasti, jokainen hevonen tulee oikeaan aikaan ja on juuri silloin sopiva. Oodi tuli opettamaan minulle syvempää ajattelua ja pehmeämpää toimintaa, ja en voisi olla kiitollisempi käyttäessäni näitä oppeja Fantin kanssa. Vaikka erilaiset persoonat ovatkin, silti opit tulevat tarpeeseen.

    Tahdoin myös itselleni mahdollisimman nuoren, mieluiten suoraan kasvattajalta mistä tiedän ponin historian. Oodilla ja Hansulla oli niin pitkät ja sekavat historiat takanaan, ja varsinkin Oodin kanssa ongelmien ratkominen vei aikaa. Ja ehdottomasti Fantille joskus teetän vielä varsan, sitten joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! :)

      Tuo kulttuurishokki on hyväkin asia, koska aina silloin olemme hiukan epämukavuusalueella ja opimme ja kehitymme ihan eri tavalla.
      Uskon myös, että jokainen hevonen opettaa meille jotain tarpeellista ajatellen tulevia kokemuksia, niin kuin sinäkin sait paljon oppia Oodilta, jota voit nyt hyötykäyttää Fantin kanssa.

      Nuori on miltei aina tyhjä taulu, ne ovat niin avoimia ja vastaanottavaisia kaikelle, sellaisen kanssa on opettavaista olla myös. :)

      Peukku varsalle! :)

      Poista
  4. Tässä oli monta tosi tuttua ajatusta ja tunnetta, kiitos! Mulla taitaa edelleen lukea blogissani itseni esittelyssä jotenkin niin, että törmään elämäni hevosiin oudoilla tavoilla ja jään niihin kiinni. Ja se on totta. Uskon että jokainen tärkeä hevospersoona tulee luoksemme opettamaan jotain, kunhan ihminen on valppaana ja avoimena ottamassa sen vastaan.

    Ensimmäinen hevoseni Immu tuli minulle niin että sen saapumista edeltävänä yönä itkin etten halua sitä hevosta. Sitä yötä seurasi viisitoista yhteistä vuotta kunnes Immun oli aika jatkaa taivaslaitumille. Toinen hevoseni Miku oli vanha hoitoponini josta tuli hoitoponini koska kukaan muu pikkutyttö ei sitä halunnut. Mikun kanssa elimme niin ikään reilut kolmetoista vuotta kavioliitossa kunnes tuli Mikun aika siirtyä tästä maailmasta pois. Ja Penaan tutustuin kun haettiin riittävän hullua ihmistä avuksi sen kesyttämiseen, ja kun minulle sanottiin viikottain että osta sinä Pena, osta nyt, ja minä sanoin aina pontevasti että en taatusti osta. Ja sitten ostin kumminkin. Ja nyt koen että ilman Penaa olisin aivan kädetön hevosihminen.

    Nyt ajattelen, että se SEURAAVA on sitten sellainen kuin olen tässä viimeiset viisitoista vuotta OIKEASTI haaveillut ja visioinut, mutta todennäköisesti kohtalolla on minulle taas katsottuna joku ystävä jolla on tarkoituksensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Sanna, ja kiitos kivasta kommentista! :)

      Minulle on käynyt hieman samalla tavalla aikaisempien hevosteni kanssa. Ensimmäistä en todellakaan ollut ostamassa ja kuinkas kävikään ja toisenkin kohdalla olin jo luovuttamassa juuri ennen kuin se siirtyi minulle. Nyt oli sitten tosiaan ihan uusi tilanne, mutta hyvä sellainen.

      Hihi, ainahan sitä voi toivoa, toisaalta ehkä noiden kasvattavien kokemusten jälkeen on sitten sen haaveillun hevosen vuoro ja siitä voi olla kiitollinen ihan erilaisella tavalla, kun ymmärtää niin paljon enemmän!
      Kohtalo ja elämän käytännön pilat on kyllä sellaisia, että niistä ei koskaan tiedä..

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)