maanantai 30. toukokuuta 2016

Entä jos se huutaisi kivusta?

Oletteko koskaan miettineet miten koira tai kissa reagoisi, jos sitä potkaisisi pohkeella (kantapäällä)? Entä jos sitä napauttaisi raipalla? Tai mitä jos kiskoisit sen suussa olevasta rautapalasesta, kun se ei mene minne sinä haluat? Tai löisit sitä nyrkillä tai avokämmenellä, riimunnarulla?

Eläimet kertovat kivustaan eri tavalla, suurin osa pystyy käyttämään ääntä kivun kertomiseen. Ne  voivat ulista, huutaa tai vaikertaa. Sitten ovat ne äänettömät.

Äänettömät, jotka huutavat hännällä, korvilla, silmillä, huulilla, ilmeillä ja jännittymisellä. Äänettömät, joiden reaktioita pidämme normaaleina. Äänettömät, jotka ovat sen armoilla, että me osaamme lukea niitä tarpeeksi hyvin.
Äänettömät, jotka ovat oppineet vielä kaiken lisäksi saaliseläimenä peittämään kipunsa viimeiseen asti.

Entä jos hevonen aina ulvahtaisi, kun jalka käy kovemmin kyljessä. Jos jokainen kovempi raipalla muistutus saisi aikaan huudahduksen. Voisimmeko silloinkin sulkea silmämme ja pitää sitä normaalina? Voisimmeko me vain todeta, että tämä kuuluu lajiin?

Kuinka paljon sillä on merkitystä, että eläin voi osoittaa kivun tunnettaan äänellä? Kuinka paljon helpompaa on olla näkemättä vääryyttä, koska ei ole ääntä todisteena kivusta tai epämiellyttävästä tunteesta?

Ihminenkin voi kiljaista tai huutaa kokiessaan äkillistä kipua, ehkä me emme osaa suhtautua tarpeeksi vakavasti siihen, kun emme kaikilla aisteilla näe ja koe kivun tuottamista.

Hevoset eivät voi huutaa, eivät kiljua, eivätkä ulista. Meillä on vastuu olla tietoisia siitä, miten hevonen osoittaa kipua ja epämiellyttävää tunnetta. Ja meillä on myös vastuu toimia sen mukaan. On niin helppoa sulkea silmänsä näiltä muilta merkeiltä, koska ääntä ei kuulu ja meteliä ei synny.

Mitä jos ensi kerralla tämä ajatus kävisi mielessäsi, kun näet tai koet hevosen kokevan kipua?

Välitätkö sinä?


7 kommenttia:

  1. Mä niin rakastan näitä sun pohdintoja. Avaa omiakin silmiä ajattelemaan tarkemmin! Loistavia ajatuksia jälleen kerran.

    VastaaPoista
  2. Yhdyn Anniinaan, loistavia ajatuksia!

    VastaaPoista
  3. Ehkä tuo on yksi syy siihen, kun en ole hevosten kanssa juurikaan tekemisissä. En halua jatkuvasti todistaa sitä välinpitämättömyyttä... Ja olen siis pohtinut tätä asiaa aina vähän väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot laivat kääntyvät hitaasti. Mutta mitä enemmän on saatavilla tietoa ja mitä enemmän nämä asiat nousevat kerta toisensa jälkeen pinnalle, alkaa ajatusmaailma muuttua ja uskalletaan kyseenalaistaa.

      Minusta alkaa pikkuhiljaa näyttää, että muutosta tapahtuu. Hitaasti, mutta varmasti. :)

      Poista
    2. Toivotaan. Jos vaan keksisi jonkun luomuhevostelijan tarpeeksi läheltä ja pääsisi vielä säännöllisesti näkemään, niin voisin hevostella hyvällä omallatunnolla, mutta kun ei niin ei. Ehkä joskus. :/ Ja siis oma haave on raudaton hevostelu.

      Poista

Palautelaatikkoon on aina asiaa :)